Ei kaduta yhtään

Sunnuntaina kerroin, miten omatunto kolkutteli tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen. Tänään katumukseni tuntuu naurettavalta. Ko. postauksessa esille tuomani asia on myöhemmin saanut aivan järjettömät mittasuhteet, eikä siinä edes kaikki. Tässä teille tarinaa siitä, miten kunnon nöyryyttäjät ja huijarit toimivat.

Lopputarkastus asunnossamme suoritettiin lauantaina 1.10, jolloin vuokranantajamme totesivat meidän olleen esimerkillisiä vuokralaisia ja kehuivat, miten siistiksi asunto on meidän jälkeen jäänyt. Huolimatta heidän järjettömästä vaatimuksesta uudelleensarjoituksen maksamisesta, päättyi tapaaminen kuitenkin suhteellisen hyvässä hengessä kätellen. Avaimet luovutettiin ja asia oli sen suhteen loppuun käsitelty. Eilen asunnon omistajat huomasivat, ettemme ole suosiolla taipumassa heidän järjettömiin vaatimuksiinsa. Tästä kimpaantuneena asia on saanut lisää haaroja. Tilanne onkin yhtäkkiä se, että asunto on jätetty kauheaan kuntoon ja meille on tulossa lasku myös loppusiivouksesta, sekä uusista uunin osista, koska niissä on käytön jälkiä. Olemme olleet yhteydessä isännöitsijään ja lakineuvojaan, kummaltakin taholta olemme saaneet tuen puolellemme. Eilen asunnon omistajat ilmoittivat vievänsä asian käräjäoikeuteen.

Missä pisteessä olemme nyt? Asunnon omistaja on ehdottanut sovittelua. Sarjoittamisen hinta on vähennetty 230 euroon, josta vielä vähennetään avaimien hinta, jonka olemme jo kertaalleen maksaneet. Kaikki puheet loppusiivouksen ja muiden älyttömien asioiden laskuista on pyörretty. Tällä hetkellä pääsisimme heistä ja koko asiasta eroon maksamalla 155 euroa lukkojen sarjoitustyöstä. Tämän olisimme voineet maksaa jo aikanaan, kun avaimet hukattiin. Nyt suostuminen tähän pyyntöön herättää ristiriitaisia tunteita. Laki ja monet osapuolet ovat meidän puolellamme, ei ole epäselvää miten juttu päättyisi. Sen lisäksi myöntyminen tuntuu nöyrtymiseltä ja ottaa luonteeni päälle. Mutta riittääkö jaksaminen ihan oikeasti näin naurettavan asian pyörittämiseen käräjien kautta? Kiinnostaako meitä olla enää tämän asian, tai kyseisten asunnon omistajien kanssa tekemisissä enää yhtään enempää? Onko asiasta ja näistä ihmisistä eroon pääseminen 155 euron arvoista? Ehkä on. Asia on mietintämyssyssä.

Edit: Ihan pakko vielä mainita koko sopan hilpeimmästä jutusta. Asunnon omistajat ilmoittivat meille maanantaina, että jos emme ilmesty lukkojen sarjoituksen aikana paikan päälle tänään klo 11.00 ja tule siivoamaan sarjoitustyöstä aiheutuvia pölyjä ja muita sotkuja, lähettävät he niistäkin meille laskun. Ajattelin, että voisinko samalla mennä kiillottamaan kyseisen herran kengät tai vaikka toimia itse kynnysmattona? Mitä helvettiä ihmisten päässä oikein liikkuu? Joku raja pitäisi kyykytykselläkin olla. Nämä puheet sittemmin tänään peruttiin.

Decade to overcome violence

Otsikon mukaisesti 2001-2010 olivat vuosikymmen väkivallan voittamiseksi. Silti etenkin naisiin kohdistunut väkivalta on kyseisen vuosikymmenen aikana kasvanut entisestään. Tänäkin vuonna, lokakuussa viikolla 42 vietetään kansainvälistä väkivallatonta viikkoa. Olisi hienoa, jos tämänkaltaiset kampanjat saisivat oikeasti laajaa näkyvyyttä ja vaikuttaisivat edes muutaman ihmisen ajattelutapaan ja elämään. Pelkään kuitenkin, että menestys ei ole sen suurempi, kuin esimerkiksi autottomassa päivässä. Moniko oli autoilematta, tai moniko edes tiesi päivän teemasta? Aihetta sivuaa myös aikaisemmin Tehyn aloittama kampanja: Älä riko hoitajaasi. Itsessäni tämä aihe herätti luonnollisesi erityistä mielenkiintoa kun kerran opiskelen alalle.

Väkivallaton viikko on Yhdysvaltain NNKY:stä liikkeelle lähtenyt kansainvälinen teemaviikko, jota vietetään aina lokakuussa. Suomessa viikkoa vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1997. Viikon teemoja ovat mm. väkivallan uhrien muistaminen, lasten suojeleminen väkivallalta, koulukiusaaminen, naisiin kohdistuva väkivalta, rasismi ja syrjintä, työpaikkakiusaaminen, väkivalta mediassa sekä rauha.

Suomessa NNKY:t pyrkivät Väkivallattomalla viikolla kampanjoimaan erityisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Tavoitteena on murtaa vaikenemisen ja syyllistämisen muuri ja etsiä keinoja, joilla väkivaltaan voitaisiin puuttua. NNKY-liitto on myös mukana Naisten Linja -verkostohankkeessa, joka antaa puhelin- ja internetneuvontaa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille tytöille ja naisille.
Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on yleinen ihmisoikeusloukkaus joka puolella maailmaa - kaikissa yhteiskunnissa, kulttuureissa ja sosiaalisissa ryhmissä. Sillä on monia eri muotoja: tyttösikiöiden abortointi, tyttövauvojen heitteillejättö, sukuelinten silpominen, myötäjäismurhat, naiskauppa, seksuaalinen häirintä ja ahdistelu, raiskaus ja parisuhdeväkivalta.


Vaarallisin paikka naiselle on koti. Parisuhteessa tapahtuva väkivalta on yleisin naisiin kohdistuva väkivallan muoto ja naisten yleisin vammauttaja. On arvioitu, että kolmannes maailman naisista joutuu omassa perheessään väkivallan uhriksi.

Toivon kuitenkin, että vaikka kampanjointi ei vaikuttaisi tekoihin, vaikuttaisipa se edes niistä puhumiseen. Maailmassa on taatusti miljoonia ihmisiä, jotka sulkevat kokemansa sielunsa syvimpiin sopukoihin, eikä tekijä koskaan joudu vastuuseen. "On arvioitu, että Suomessa raiskataan vuosittain 6000-10 000 naista; näistä vain noin 400 tapausta tulee poliisin tietoon ja vain noin 50 johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin."

Väkivalta erilaisissa ympäristöissä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, ja siksi olenkin äärettömän kiitollinen, etten sitä ole itse milloinkaan joutunut kohtaamaan. Olen onnekas. Taas yksi syy arvostaa kaikkea sitä, mitä itsellä on, tai on olematta.

Jungle drum

Noniin.. Kuvan perusteella ei oo varmasti vaikeaa arvata mitä mun päiväni on sisältänyt ja tulee sisältämään edelleen aina ens viikon  loppupuolelle asti. Viimeksikin jo valittelin tulevaa tenttiryöppyä ja nyt se sitten alkaa olla ajankohtainen, ja tapojeni mukaan luku-urakka tietysti.. noh.. sanotaanko, että hyvin paljon vaiheessa. Eikä riitä, että on neljä tenttiä, vaan niistä kaupan päällisenä kaksi on niin vaikeita, että tähän pitäisi ihan oikeasti uhrata niitä ajatuksia. Mä kun olen tähänastisessa elämässäni tottunut pääsemään noiden lukemisien kanssa niin helpolla. Voin myöntää, ettei ole paljon tarvinnut päntätä, vaikka ylioppilaslakki onkin kainalossa. Ihan mainiosti olen pärjännyt ilmankin. Nyt ei vaan sama päde enää. Itseopiskelua on paljon ja asioilla ei, kummallista kyllä, ole tapana kulkeutua päähän itsekseen.

Kaksi päällimmäistä kirjaa ei toki kuulu tenttiviikkooni, vaan liittyvät lähinnä tulevaan työssäoppimiseen. Espanjassa on yllättävän käytännöllistä osata espanjaa, ja englannin kielisessä sairaalassa alan englantia. Englannin kieli sinänsä on hanskassa, mutta vähemmän on tarvinnut keskustella koskaan sairaalakieltä. Päällimäisen opuksen hommasin vain iltalukemiseksi, jotta peruskäsitteet pinttyisivät takaraivooni. Greyn anatomiasta lainasin just kaverilta season kolmosen, se on parasta koulua se!  :D

Ääh, no mutta.. lukemisesta mukavampiin juttuihin. Xanitin kanssa on nyt kaikki ok, saapumis- ja lähtöpäivät on jotakuinkin sovittuna ja he kaiketi ovat myös päättäneet mihin osastolle minut sijoitetaan. Ensimmäinen harjoittelu käsittelee lähinnä kliinisen hoitotyön perusteita pitkäaikaisosastoilla, vähän lääkehoitoa ja se on jotakuinkin siinä. Kaikki oppi ja tieto on tervetullutta, mutta jakson tavoitteet täyttyvät suhteellisen pienin  kriteerein. Aion kuitenkin ottaa näistä neljästä viikosta ihan kaiken irti, jotta minulla on mahdollisimman paljon kokemuksia jaettavana kotiin tullessa. Yritän urkkia ja lurkkia vähän muillekin osastoille niin paljon kuin suinkin mahdollista. Yhteyshenkilöni kertoi, että ohjaukseni tapahtuu pääosin englannin kielellä, mutta suomalaisia potilaita on paljon! Se nyt ei varsinaisesti ole ihme, Costa Del Solin alueella majailee vuosittain 15 000-20 000 suomalaista, yli kaksinkertainen määrä esimerkiksi verrattuna kotikaupunkiini Harjavaltaan. Vien siis näille potilaille tuulahduksen kotimaata mukanani!

Harjoitteluista kun nyt puhutaan, niin mainittakoon, että tänään myös kolmen vartin eläimellisen taistelun jälkeen onnistuin kuin onnistuinkin saamaan itselleni jobstepistä harjoittelupaikan ensi syksylle.Voitte vaan kuvitella sen internetin ihanuuden, kun suunnilleen kaikki suomen ammattikorkeakoulujen opiskelijat ryntäävät varaamaan paikkoja samaan aikaan heti kun ne tulevat tarjolle, joka siis tässä tapauksessa tarkoitti kello kahtatoista tänään. Puoli kahdeltatoista oltiin tapittamassa tietokoneluokan ovella, että mistä vapautuu kone ensimmäisenä. Viidakon lait olivat voimassa kun niistä taisteltiin. 11.40 Jobstep oli jumissa. Kirjautuminen ei onnistunut, koska palvelin ruuhkautui. Vartin yrittämisen jälkeen kiljahdin riemusta, kun pääsin sisälle - turhaan. Seuraavan klikkauksen jälkeen minut röyhkeästi paiskattiin sivustolta ulos. Ei kun uutta yritystä. Juuri kun kärsivällisyys alkoi miljoonan yrityksen jälkeen loppua, pääsin vihdoin tekemään omaa paikkavaraustani, vain huomatakseni, että 46:sta paikasta kolme on jäljellä... mutta hetkinen.. JEE! Täältä löytyy mun lempparipaikka vielä! Syksyn seitsemänviikkoinen sisätautiharjoittelu tulee nyt suoritettavakseni Laakson sairaalan akuuttiyksikössä ja työmatkakaan ei ole pitkä. Jiihaa! Piti vielä pari kertaa jälkeenpäin käydä tarkastamassa, että onhan mun varaus varmasti voimassa. Mulla kävi hyvä tuuri. Toiset eivät saaneet  paikkaa ollenkaan.

Näiden kouluhommien keskellä kuitenkin pitää rentoutuakin, ja sen aika oli eilen! Onko mitään ihanampaa, kuin herätä kevätsunnuntaina siihen, että auringonsäteet ulottuu omaan sänkyyn asti? Päivä oli ihan mielettömän kaunis ja lämmin, näyttää se kesä tulevan täälläkin. 15 asteen lämpö tuntui helteeltä kuluneen talven jälkeen ja tämän ansiosta lojuin parvekkeella kolme tuntia lukemassa viimeisen viiden viikon me naisia ja muita lehtiä, joita en koskaan muulloin ehdi lukea. Siinä sivussa saavillinen teetä ja jätskit lakkahillolla, ja a´vot! Aamulla kyllä lähdettiin jo ajoissa liikkeelle, ettei mene ihan vallan lojumiseksi.. Käväistiin äänestämässä ja seikkailtiin Selloon ja takaisin. Tässä kohtaa kuka tahansa muu kommentoisi vaaleja jotenkin, mutta mä en ihan hirveesti jaksa. Koko suomen kansa on jo tehnyt sen mun puolesta. Sanotaanko vaan vaikka näin, että tuloksen ansiosta tuntuu ihan hyvältä karata Espanjaan vaikka vähän pidemmäksikin aikaa. Enpä olisi uskonut, että meillä ollaan edelleen näin yksinkertaisia ja konservatiivisia. Nämä perusäijäleikit olisi voitu jo lopettaa ja avata silmät 2000-luvulle.. Huoh. Homovastaisuus ja rasismi on siis edelleenkin valtaosan prioriteettiasteikolla yllättävän korkealla. Harmi. Kyllä, tulos oli todellakin oikea JYTKY!

Aaaaah mutta kylläpäs mieltä piristi taas tänään H&M:n paketti 2/2, jossa  saapui tilaamani korallin väriset pirtsakat biksut ja hiekan värinen trenssini, josta olen haaveillut kovasti. Paketti 1/2 sisälsi jo paljon kaikkea superihanaa, mutta koska en ole muotibloggari, en jaksa tehdä kivoja kollaaseja tai muutenkaan niitä täällä esitellä ennen kuin joskus sitten kun luomukset pääsevät päälle. Leokuvioisen maksimekon käyttömahdollisuutta odotellessa..hmmmhh... eiköhän sille parin viikon päästä löydy käyttöä! Viime aikoina oon tehnyt niin paljon vaatehankintoja, että tein päätöksen, jota en oikein usko itsekään mut katsotaan miten käy.. Möläytin ääneen, etten Lontoosta osta rievun riepua! Espanjassa kaikki on tosi paljon edullisempaa, mulla ei oo siis yhtään syytä kauheesti tuhlailla Englannissa, voin vaan keskittyä nähtävyyksiin ja lomailuun. Lupauksen pitäminen ei voi olla niin vaikeaa miltä se ehkä aluksi kuulostaa.. Enhän mä Brysselistäkään ostanut mitään muuta kuin tämän ihanan söpöläiskassin, 25e, ja bershkasta kukkakuositennarit, 20e. 45 euroa. Neljäkymmentäviisi euroa. Se on vähän se! Enkä mä ees tarvii mitään. Oikeesti, en mitään. Harvinaista.

Nyt on aika lopettaa tää.. oon keksinyt koko ajan lisää kirjoitettavaa, mikä on ihan suorainaista tenttiin lukemisen välttelyä. Ei auta, mulla ei oo asiaa enempää. Opukset odottaa!

Ps. terkkuja Satakuntaan <3 Miss u.

Linssiludet

Päästiin molemmat samalle aukeamalle Espanjan reissulla :) Kyseessä Uusi Fuengirola lehden artikkeli ja minihaastis! Kuvaa klikkaamalla saa artikkelin suuremmaksi.

Girl stuff

Sisko <3

Mullapas on tänään ollut vapaapäivä, jonka aikana olen muun muassa tyhjentänyt vaatekaapista kaksi jätesäkillistä vaatteita joita en enää syystä tai toisesta käytä. Osa on suoraan pois heitettäviä, osan ajattelin kierrättää pikkusiskon kautta jos vaikka hän haluis niistä joitakin. Tein ihan perusteellisen kevätsiivon vaatekaappeihin ja nyt ihmettelen, että kuka ne täyttää uudelleen?

Vaatekaappiprojektin ohessa täällä on huutanut Alicia Keys ja Paramore ja paljon paljon muita koko päivän läpeensä ja naapurit ovat myös kuulleet omia sovituksiani.. Jatkossa täytyy vältellä ihmisiä kun kuljen tämän talon julkisissa tiloissa. Erityisesti Anssi Kelan kappaleiden versiot olisin voinut jättää jakamatta kaikkien asukkaiden kanssa. Kevät ja aurinko tekee mut vaan ihan sekopäiseksi! On vaarallista olla liian hyvällä tuulella. Vältin sentään tanssimista niiden ikkunoiden lähellä joista näkee suoraan tuolta pihabaareista meille sisään.

Ikkunoista tulikin mieleeni, että kauheeta näin kevään tullen huomata, miten ikkunat huutaa pesua.. Tulee varmaan nopeemmin puhdasta kun maksan jollekin siitä hyvästä, luulen et itse ryhdyn tuumasta toimeen suunnilleen siinä syyskuun tietämillä :D

Oli pakko leikkiä vähän kameralla ajan kuluksi. Henttu teki myös vaatekaappi-inventaarion jokunen aika sitten ja minähän olin kuin haukka paikalla kun ilmoitettiin, että saa tulla tonkimaan. Oli sitten rikollisen paljon mun näköistä vaatetta lähdössä kirpparille. Koin oikeutetuksi pelastaa ne kaikki omaan kaappiini! Raukat. Pienemmässä kuvassa esillä myös Espanjan Pull and Bearista haalittu takki, jota ihailen jatkuvasti ja malttamattomana odotan sille sopivia kelejä. Kuvan kengille onkin sitten ihan oma tarinansa.. Ne, jotka tuntee tarinan, varmaan kohottelee suupieliään nyt. En aio antaa sitä vahingon iloa kaikille, että selvittäisin koko maailman kaikkeuden epäonnistuneimman päivän kohta kohdalta teille, mutta voisin nostaa esille yhden aika oleellisen pointin. Päivänä, jolloin pääsin koulusta 15.45 ja juna kohti Harjavaltaa oli lähtemässä 16.30, eli mulla oli kiire, joku älypää oli varastanut mun kengät pukuhuoneesta.. oikeesti... Mitä helvettiä?! Voi olla varma, että ne kengät kyllä tunnistan jos kävelee vastaan. No, johan ne olikin aikansa eläneet. Jumalattomassa neljän ruuhkassa sitten sompailtiin kohti juna-asemaa, crocseissa, ja koitettiin matkalta bongata kenkäkauppaa. Sellainen löytyi kun löytyikin ja kolmen minuutin pohdinnan jälkeen nappasin nämä mukaan.Uudet lempparit! Tästä voi päätellä miten koko muu päivä sujui..

Nyt loppuillaksi Stieg Larssonia ja herkkuja ja ehkäpä jotain leffailuakin, että voin taas nukahtaa kun neljäsosa elokuvasta on katsottu.. tein muuten vispipuuroakin Mikon pyynnöstä ja kyllähän se kannatti, nam!

What´s up

Tähän väliin voisi laittaa tulemaan ihan vaan kuulumisia. Viime postauksesta on taas aikaa ja seuraavaksi tulee kuitenkin sellainen kuvaoksennus tämän illan metka-gaalasta, eli ts. vuosijuhlasta, etten samaan viitsi tunkea asiaa siitä ja tästä. Kyseinen gaala muuten on enteillyt katastrofia jo tässä kuluvan viikon aikana, vaikka itse tapahtuma on vasta tänään. Eilen aamulla olin jo valmis luovuttamaan koko pirun juhlan, koska puvusta ei vielä ollut tietoakaan. Kaikki yritykset hankkia asiaankuuluvaa iltapukua meni pieleen yksi toisensa jälkeen ja kieltäydyin maksamaan uudesta puvusta niin montaa sataa euroa kun niistä joka puolella haluttiin. No, palaset kuitenkin vihdoin loksahtivat kohdalleen viime hetkellä ja nyt henkarissa odottelee kaunis punainen iltapuku ja siihen sopivat asusteet. Kuvia sitten myöhemmin koko tapahtumasta.

Koulujuttuja tietysti tulee heti tässä alkumetreillä. Tämän kevään lääkäriluennot on takana, osa paremmin ja osa.. no, ei niin hyvin. Farmakologia tuntui heprealta ja voipi olla, että sen kanssa saan mennä vielä uusintakierrokselle. Sisätaudit ei sen selkeämpää kuunneltavaa ollut, mutta toisaalta sen verran mielenkiintoista, että tiedän suoriutuneeni tentistä vähintäänkin hyvin. Muita haastavia on vielä kevään täydeltä, anatomiaa ja fysiologiaa, lääkehoitoa, ensiapua... Yhtä jos toistakin, joiden kanssa saa ahertaa sinne ihan kesäkuun ensimmäisille päiville asti. Hassua, miten aika kuluu nopeasti. Hassua on myös se, miten pienessä ajassa on oppinut valtavasti uutta ja miten tottunut on jo opiskeluun, aivan kuin sitä olisi takana jo ainakin viisi kertaa enemmäin kuin oikeasti onkaan. Kaikesta työntäyteisyydestä on jo tullut rutiinia. Täysipäiväisesti töissä käydessäni mietin, miten helppoa se olikaan. Kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen ei tarvinnut miettiä työasioita kun ovi sulkeutui perässä. 8h töitä, 16h vapaata kaikesta siitä. Nyt koulua on 25h vuorokaudessa, kun tehtävät tulee kotiin ja kaikesta uudesta pitää muutenkin vaahdota joka hetki. Onneksi mulla on mies, joka on älyttömän hyvä esittämään kiinnostunutta!

Raskas työ - raskaat huvit, viime lauantai sen osoitti kun kourallinen tyttöjä kasaantui meille Kaivokselaan, josta saunan ja kotipihan karaokebaarin kautta matkattiin Bäkkärille keskustaan ja hyvillä mielin taas kotiin nukkumaan ja nauramaan illan tapahtumille. Illan saldo: kuusi tyhjää viinipulloa, paljon naurua ja yhdet hukkuneet sukat (+ muutama julkaisukelvoton valokuva).

Ja mitä muuta? No, poikkesin Harjavallassa kurkkaamassa vielä kerran lapsuuden kotia, johon nyt jo joku uusi asukas tekee täydellä höyryllä muuttoa. Koti siis muutti Euraan! Eikä se ole huono vaihtoehto ollenkaan, puitteet olivat oikeinkin mukavat. Samalla reissulla tuli seurattua ihan livenä maailmankaikkeuden huonointa jääkiekkoa ja loppuaika menikin sitten kauppojen tyhjentämiseen ja tenttiin lukemiseen. Niin ja tukka lähti! Tai lyheni ainakin radikaalisti :) Harkitsin noin kolme sekuntia ennen päätöstä leikata se vaivalla kasvatettu, latvoista kuivunut epätasaisesti kasvatettu reuhka pois. Pää toivottavasti mahtuu puvun kanssa samoihin kuviin, joten molemmista kuvia tulossa siis ehkäpä huomenissa.

Eikä kai oikeastaan mitään muuta ihmeellistä tässä kohtaa. Palaan kuvien kera vähän myöhemmin :)

Mistä on pienet tytöt tehty?

Jossain vaiheessa lupailin julkaista täällä mun nykyisen treeniohjelman ja vähän muuta lätinää siitä, miten minä pidän itseäni kunnossa. Aluksi kuitenkin nopea yleiskatsaus taustoihin, mennään pintaa syvemmälle sitten loppua kohden. Haluaisin mahdollisesti kirjoitella tänne päiväkirjamaiseen tyyliin kehityksestä, mutta voipi olla, että se jää tekemättä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään pakkotoisto.com. Se vaan loisi itselle sopivasti paineita ja motivoisi pyrkimään kohti tavoitteita kun on ehtinyt jo muillekin mainostaa mihin suuntaan ollaan menossa. :)

Multa on useasti pt yrittänyt puristaa jotain konkreettisia tavoitteita ulos. Olen huono antamaan niitä, joten yleensä joku muu on luonut ne mun puolesta. Mun tavoitteena on kehittää itseäni, tuntea oloni hyväksi ja näyttää hyvältä. Jos yksikin nainen väittää, että treenaa vain, koska se on hyväksi keholle ja mielelle, se valehtelee. Toki on aivan totta, että hyvä fysiikka ei pysy yllä itsekseen, kehoa pitää huoltaa ja hoitaa, etenkin tulevaisuutta varten kun ikää tulee lisää. Ja siinä sivussa mielikin virkistyy. Kyllä meistä salilla/jumpissa/spinningeissä kävijöistä kuitenkin ihan jokainen tuijottelee itseään peilistä ja pohtii kesän bikinikelejä. Aivan satavarmasti.

Aloitin treenaamaan personal trainerin kanssa vuosi sitten keväällä, jolloin ensimmäisenä tavoitteena oli saada aerobinen kunto kasvuun ja kehoon huomattavasti lisää kestävyyttä, vähän voimaakin. Olin rapakunnossa. Tavoitteiden mukaisesti löysin itseni useasti juoksemasta portaita futiskentän laidoilla, rääkkäämästä itseäni pitkillä sarjoilla salilla, polkemassa kuin hullu aamuspinningissä ja vuodattamasta hikeä (ja melkein kyyneleitäkin) kahvakuula kourassa kun ihana personal trainerini piti vieressä huolen siitä, että en fuskaa tai jätä sarjoja kesken. Joskus jossain ulkotreeneissä varmistin häneltä, että saanko haistatella ja inhota häntä sillä hetkellä kun juoksen seitsemättä kertaa 30 asteen helteellä sitä rinnettä tai portaita ylös. Sain luvan - niin ne muutkin kuulemma tekee.

Kesä oli ja kesä meni, tavoitteet saavutettiin ja minä olin iloinen, kuten myös trainerini. Opin muutaman kuukauden aikana irroittautumaan myös siitä ajatuksesta, että mun pitäisi "hyödyntää" kehoani jollain tavalla kun kerran olen selkeästi pyrkinyt sitä muokkaamaan tiettyyn suuntaan. En enää kysellyt itseltäni, että miksi teen tätä, enhän ole menossa mihinkään kilpailuihin tai koitokseen, joita varten yleensä treenataan. Mä en treenannut enää mitään muuta kuin itseäni varten. Aloin ymmärtää miksi tavoitteita on tärkeä asettaa. Niiden avulla treenaamisessa säilyy se punainen lanka, ne ovat aina perustelu mun vastauksille, jos kysytään "miksi". Miksi teen näin, miksi käyn salilla, miksi juoksen kuin maniac. Koska. Koska mulla on tavoite, eikä mun luonne anna periksi olla saavuttamatta sitä. Tietysti vastaukseksi "miksi" -kysymyksiin riittäisi myös, että koska mä haluan. Ilman tavoitteita sitä vaan pyörii määrätiedottomasti salilla ympyrää ja kokeilee vähän sitä ja vähän tätä.

Sitten kun tavoitteita saavutettiin, luotiin uusia. Pikkuhiljaa kesän kääntyessä syksyyn mun halu kehittyä alkoi keskittyä vähän eri osa-alueeseen kuin aikaisemmin. Olin saanut itseni sieltä kuopasta ylös, en enää hengästynyt kun kävelin yhden kerroksen rappusia ylös ;) Kestävyyttä ja lihasvoimaakin oli tullut sopivassa suhteessa. Ilmat kuitenkin viilenivät ja mun vähäinenkin kiinnostus lenkkeilyä kohtaan alkoi kuolla eikä oikein muutakaan kivaa enää voinut ulkona tehdä kun satoi ja oli kylmä. En siis oikeasti pidä juoksemisesta, teen sitä mielelläni ainoastaan matolla alkulämmittelyksi. Mitä sitten teen mielelläni? Mitä vaan muuta.

Oli aika siirtyä sisätiloihin ja jotenkin viime syksynä salikärpänen puraisi, enkä sittemmin ole juuri käynyt ryhmäliikunnoissa ja spinneissä kuin satunnaisesti. Ne ovat hirveän mukavaa vaihtelua, mutta noin yleensä jästipäänä mun pitää saada tehdä just niinkuin itse haluan, omassa järjestyksessä ja omaan tahtiin. Sitten kun harvoin saan kaverin mukaan niin yhdessä on kiva mennä vaikkapa spinniin, itsekseni valitsen sen kuntosalin mielummin. Tosin salillakin on esimerkiks Mikon kanssa kivaa, kun se innostuu mun treenaamisesta: "kuole vaikka sinne alle mut en auta ylös!".

Tässä siis ollaan nyt, treenaan omaksi ilokseni ja hyvinvoinnikseni. Iloa ja puhtia jokaiseen salilla huhkimaani tuntiin saan siitä, että näen selkeästi työni tuottavan tuloksia. Lopetin hetki sitten kuluneen vuoden jälkeen personal trainerin kanssa treenaamisen toistaiseksi, ihan puhtaasti taloudellisista syistä. Opiskelijana siihen ei enää pysty, mutta kaikki kullan arvoiset neuvot ovat jääneet kristallin kirkkaana mieleen ja läksiäislahjaksi sain kuuden viikon HST-ohjelman, jonka jälkeen mä en enää kuulemma mahdu kulkemaan ovista (Lue: tämä oli Mikon suusta). Kysymys ei ihan sellaisesta kuitenkaan ole, mutta nyt on aika saada vähän lihaa luiden ympärille :)

Seuraavanlaisesti mennään.. Ensin vähän infoa siitä, mitä tarkoittaa HST, eli Hypertrophy specific training.

HST on yksijakoinen ohjelma, jossa keho treenataan kolme kertaa viikossa kevyesti. Kevyt on tässä kohtaa mun mielestä vähän suhteellinen käsite. Ohjelma tehdään kuuden viikon sykleissä ja jokainen treeni kestää noin tunnin. Ohjelmassa lasketaan valmiit sarjapainot ja progressio jokaiselle kahden viikon jaksolle. Sarjapainot perustuvat ensimmäisessä kierrossa kokeiltuihin 5, 10 ja 15 toiston maksimeihin kussakin liikkeessä. Eli esimerkiksi jos 15 toiston maksimi kyykyssä on 50kg, kahdelle viikolle laitetaan tavoitteiksi seuraavat sarjat:

1a) 2 x 15 x 32,5kg
1b) 2 x 15 x 40kg
1c) 2 x 15 x 42,5kg

2a) 1 x 15 x 45kg
2b) 1 x 15 x 47,5
2c) 1 x 15 x 50kg

Samoin lasketaan 10 ja 5 toiston sarjamaksimit. Itse tässä kohtaa voin jo sanoa, että teen tämän eri tavalla. Ei ole siis vain yhtä ja oikeaa tapaa. Itse en vähennä sarjoja missään vaiheessa vain yhteen, vaan teen jokaisessa treenissä kaksi työsarjaa kutakin liikettä kohden. Ennen HST:n aloittamista on tärkeää pyhittää yksi täysi viikko kokonaan levolle, samoin syklin loputtua. Tämän jälkeen toimitaan seuraavanlaisesti:

- Viikot 1 ja 2 jokaisessa sarjassa 15 toistoa
- Viikot 3 ja 4 jokaisessa sarjassa 10 toistoa
- Viikot 5 ja 6 jokaisessa sarjassa 5 toistoa.

Peräkkäisille päiville treenejä ei saa ajoittaa, eikä toisaalta pitää mielellään yli 48 tunnin taukoja, lukuunottamatta viikonloppulepoja. Optimaalisin aikataulu olisi joka toinen päivä, mutta ei vaadi kovaakaan laskutaitoa, jotta huomaa, että sen sijoittaminen seitsemänpäiväiseen viikkoon on hankalaa. Itselläni homma toimii jotakuinkin ma, ke, pe, vaikka sillekään ei ole takuita. Tänään on lauantai ja tulin just salilta. Ennen syklin aloittamista valitaan liikkeet, joilla koko sykli viedään läpi. Liikkeet voi olla samat joka treenissä, tai voit valita kaksi eri settiä liikkeitä ja tehdä niitä vuorotreeneissä, kuitenkin niin, että molemmilla kerroilla koko keho tekee töitä. On olemassa sääntöjä ja ohjeistuksia, niitä pidää noudattaa omaa kehoa kuunnellen ja mahdollisuuksien mukaan tehdä ohjelmasta juuri itselle sopiva. Jos jokin liike tuntuu pahalta - vaihda toiseen vastaavaan.

Ja sitten vihdoin oma väännelmä HST:stä. Pyydän ja rukoilen anteeksi antoa näistä hirveistä kuvista, mut eiköhän niistä asia käy selväksi. En jaksanut etsiä mun pokkarin laturia ja se huusi mulle, että akku loppuu, joten räpsin sikanopeeta vaan kuvat joka paperista. Töissä koitin jo niitä scannata mut eihän siitä mitään tullu.. Kuvaa klikkaamalla saa sen toiseen ikkunaan vähän suuremmaksi. Maastavedossa, haukkareissa ja rannekäännöissä ei luonnollisesti ole huomioitu tangon tai koneen peruspainoa.

Ja kuten noista sutuista näkee niin korjailuja joudun tekemään valmiiseenkin ohjelmaan. Joskus käyn koulun salilla, jossa joudun aika paljon improvisoimaan laitteiden ja painojen vähyyden vuoksi. Pitää pyöristellä suuntaan tai toiseen ja joskus tehdä vaihtoehtoista tekniikkaa. Älkää edes yrittäkö tulkita noita söhröjä.. Näiden lisäksi silloin kun on aikaa ja fiilistä, teen lisäsarjoja ohjelman ulkopuolelta, esim. vipareita eri variaatioilla, penkkiä, kahvakuulaa, dippejä, alataljaa..Mitä milloinkin huvittaa :) Tänäänkin oli niin kivaa, että en millään malttanut lähteä kotiin.

Ruokapuolesta en jaksa nyt alkaa sen enempää tarinoimaan. Mulla on siihenkin ihan mustaa valkoisella olemassa, mutta katsotaan jos siitä sit joskus myöhemmin laitan enemmän..Lähinnä nyt uuden ohjelman myötä oon joutunut tosi paljon skarppaamaan, jotta saan energiaa tarpeeksi. Tavoitteena on viisi ateriaa päivässä ja yllätyin, miten vaikeaa se on toteuttaa. Oon todella huono syömään esimerkiksi aamupalaa tosi aikaisin. Oon koittanut sitä opetella mut vielä on parannettavaa. Lounas tulee nykyään syötyä fiksuun aikaan koulun ansiosta, ja kotona tai töissä sitten jotain lämmintä vielä. Hyvällä tuurilla syön välipalaa - useimmiten en. Illalla jotain vielä ennen nukkumaanmenoa.

Syön ihan tavallista ruokaa, mutta pienillä muutoksilla vähän terveellisemmin kuin ennen. Vaalea leipä on vaihtunut kokonaan ruisleipään, vaalea pasta ja riisi täysjyväversioihin. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä yritän kovasti muistaa syödä riittävästi. Proteiinin saantia tehostan maitorahkalla, raejuustolla ja muilla maitotuotteilla, sekä esimerkiksi soijalla. Kananmuna on yks mun lemppareita kans mut jokainen tietää miksi sen syöntiä kannattaa rajoittaa.. Lisäravinteita käytän vain palauttavana sekä päivittäin menee monivitat ja L-arginiini purkista. Rasvan laatuun kiinnitän nykyään enemmän huomiota. Määräänkin kai voisi, mutta en ole vaivautunut. Liioiteltu vähärasvaisuus on mun mielestä ärsyttävää, kyllä rasvoja saa ja pitääkin syödä jotta keho toimii normaalisti, ei niitä kaikkia pidä pelätä. Omassa ruokavaliossani niissä olisi vielä vähentämisen varaakin, mutta en nyt just näe vaan mitään syytä tehdä niin. Mä pidän ruuasta - en vain siksi, että se on mun energian lähde - vaan mä pidän pidän siitä. Mun ruokani pitää maistua, enkä kestä jos siinä on liian vähän suolaa tai liian vähän rasvaa leivän päällä. Puhutaan kuitenkin oikeasta ruuasta, eikä mistään mäkkärimätöstä. Josta tulikin mieleeni, että en koskaan pysty lupaamaan, että jätän kokonaan herkut ja epäterveelliset mätöt pois, never. En edes halua. Mitä elämään sellainenkin sit ois.. Kiinnitän siis huomiota ruokailutapoihini, mutta en yritä muuttaa niitä jonkun toisen ihanteiden mukaiseksi. Juttu olisi aivan toinen, jos olisin dietillä. Vaan en ole!

Näistä on pienet tytöt tehty :)

My 1-year-old baby

Ohh.. tämä tässä, vuoden päivät välittänyt kuulumisiani nöyrästi, kuunnellut minua tarkkaavaisesti koskaan keskeyttämättä ja ottanut vastaan kaiken, mitä minulla on ollut sanottavaa. Blogini! Iän myötä se varmasti oppii vielä korjaamaan kirjoitusvirheenikin. Mutta tällaisena minä sitä rakastan. Ja sitten menen ja unohdan sen syntymäpäivän! Shame on me.. Nytkään en ole ihan varma, oliko se 26. vai 27. päivä tammikuuta, 2010, kun alkoi olla sellainen fiilis, että tekee mieli avata maailmalle puoli elämääni. Olin aivan fiiliksissä kaikesta.. löytänyt ihanan miehen, muuttamassa pääkaupunkiseudulle, saanut uuden työpaikan ja muutenkin oli kaikin puolin hyvä olla.. Eikä se fiilis totta puhuen tälläkään hetkellä ole yhtään huonompi. Nyt oon jopa ehkä vielä karvan verran enemmän fiiliksissä :)

Puoli maailmaa.. nojoo. Teoriassa kyllä, kenellä tahansa on mahdollisuus lukea mitä olen tehnyt tänään, minne kouluun olen päässyt, mitä töihin kuuluu, millainen ilma on ulkona tai missä olen ollut viikonloppuna. Olen kuitenkin ihan iloinen siitä, ettei nämä asiat oikeasti juuri ketään kiinnosta. Pienestä lukijakunnastani olen äärimmäisen onnellinen <3 Tiedän ja tunnen joka ikisen, joka täällä vierailee, ja pidän siitä. Tämä on minun tapani avata niille tärkeille ihmisille asioita, joita elämässäni tapahtuu. Tekstiviestejä saisi kirjottaa miljoonan, jotta saisi kaiken tämän sisällytettyä niihin. Puhelimessakaan ei voi puhua aina, kun olis jotain kielen päällä, ja vielä kun pitäisi soittaa samasta asiasta vanhemmille, siskolle ja muutamalle kaverille kans. Ja ikävä kyllä välimatkan vuoksi en pääse soittamaan heidän ovikelloa likimainkaan aina kun haluaisin, jotta voisin istua kahvikupin ääreen ja ihan oikeasti jutella. Viikko sitten kaverini soitti ja totesi, että on ehtinyt rakentaa talon sitten sen jälkeen, kun me ollaan viimeksi nähty.. Lupasin taas, että asia korjaantuu kun seuraavaksi olen maisemissa. Tiet kulkee molempiin suuntiin, mutta kun on niin kamalasti kaikkee ja sit ku mulla ei oo ni toisella on ja toisinpäin. Kyls tiät.

No mitä mulla sit on? Ihan vaikkapa esimerkiks tänään..

08.30 Koululle, ergonomian labrat
15.45 Labrat ohi, juosten suoraan bussiin, joka vie mut luennolle..
16.15 Farmakologian luento
19.00 luento päättyy, bussilla kotiin
19.40 kotona --> kotitehtävät. Lääkelaskuja joku 3982 sivua.
23.55 Tässä.. kirjoittamassa teille.

Ja huomenna sama rumba alusta, luentojen tilalla töitä klo 20.00 asti. Mulla on hoitamattomia asioita vielä NÄIN paljon ennen Espanjan matkaa (jonne siis saan raahata kasan opiskelumatskua mukaan) ja tasan yksi vapaa päivä sitä ennen, maanantai. Tiistai-aamuna olen onnellisesti koneessa matkalla vähän lämpimämpään :)

Huolimatta siitä, että tää vaikuttaa tällaselta heimäoonniintärkeemullonniinpaljontöitä -huomionkeruu-valitukselta, niin tää on vaan esimerkki siitä, miten mun arki muuttu kertaheitolla ku toi koulu oikeesti alkoi. Pariin ekaan viikkoonhan ei tehty mitään, minkä takia olis tarvinnu laittaa tikkua ristiin sen jälkeen ku astui koulun ovista ulos. Ehdin jo ihmetellä, että mitäs koulunkäyntiä tää nyt sitten on, pitääkö alkaa ottamaan ylimääräisiä kursseja, ettei jää luppoaikaa. Nyt niitä hommia alkaa olla, ja ku käyn töissä ja sovitan muun elämäni näihin niin alkaa oikeesti tehdä tiukkaa. Nautin tästä ihan hiton paljon, mut organisointikyky vaan meinaa välillä pettää :) Eiköhän näiden kanssa vielä löydä jonkun balanssin.. tai sit puolen vuoden päästä tulee burnout.

Noista ergonomian labroista tuli mieleen, että tekipäs muuten tänään eetvarttia siirrellä potilaita ees ja taas ja ylösalaisin, kun selkä on niin tuusan nuuskana, ettei ikinä. Maanantaina aloitan uuden treeniohjelman ja sitä varten tehdyt kaksi kovaa testipäivää aiheutti sen, että nyt mikä tahansa liikkuminen on hankalaa. Ihan sama, puhutaanko istualleen laskeutumisesta, vessakäynnistä, sängystä ylös nousemisesta, maitotölkin pitelemisestä.. puhumattakaan esimerkiks rappusten kävelemisestä. Päivän aikana selkä vähän vetristyy (enää valuu kyyneleet), mut aamuisin tekee mieli huutaa suoraa huutoa. On mulla jumankauta lihaskipua ollu ennenkin, mut ei kyllä tällasta - selässä ainakaan. Itse treeneissä kyllä kulkee järki mukana, mut noiden testipäivien tiukka aikataulu aiheutti vähän sellasta "noo tehään nyt ja kärsitään sit" -ajattelua. Ei ollut aikaa säästellä. Jebou. No, sen kyllä nyt huomaa, ettei tosiaankaan oo säästelty. Kumartuminen tuntuu tosi hauskalta, ja mitäs muuta ergonomian tunneilla voidaan tehdä, ku nimenomaan kumarrella ja kyykkiä. Oikein. Tänään vaan oikea ei tuntunut oikealta, ennemminkin siltä, että olisin voinut lyödä jotain. Tykkäsin paljon enemmän pyörätuoleista.. Niitä testaillessa (ajettiin niillä kilpaa käytävillä.. oikeesti come on, luulin, että ollaan jo melkein aikuisia) selkä ja mieli lepäsi. Meinasin kysyä, että saisinko yhden kotiin lainaan.

Ensi viikolla on tulossa vähän juttua siitä, mitä mun liikkuminen ja treeni sisältää, ja millaisilla aineksilla sitä kokonaisuutta rakennan. Ehkä jotain kuviakin, siitä en oo ihan varma. Seuraavasta kuudesta viikosta meinasin sellasia "ennen-jälkeen" -kuvia, mut en taida koskaan kehdata julkistaa sellaisia! :D Se on vähän sellasta hifistelyä. Myönnän, et kyllä mä sellaiset kuvat aion ottaa, jos ei muuta ni omaks iloksi. Jos tällä menolla ei ala käsivarret näyttämään samalta ku Madonnalla, tai pohkeisiin kasvaa timantit ni jo on kumma! Joskus sanoin, et jonain päivänä haluan näyttää Eva Wahlströmiltä. En halua. Haluan näyttää itseltäni helkkarin hyvässä kesäkunnossa!

Rukoilen Jumalaa, että tän lukijoilla on ollut vähän huumoria mukana. Nyt alkais olla korkee aika vissiin toivottaa nukkumatti tervetulleeksi :)

Terveisin,

Marika, "body-builder"

Matkaliput - check!

No jo on aikakin.. päästä siis pois loskan keskeltä hetkeksi! 8. helmikuuta lähtö Espanjaan, pakko päästä lievittämään tätä kroonista kylmää ja kalpeeta naamaa aurinkoon :) Helmikuussa on Malagassakin vielä yöt viileitä, mutta päivisin pitäis tarjeta hienosti pienemmässäkin vaatetuksesta. Tuttavaperhe majoittaa meidät koko viikoksi, joten olotkin on sitten kotoisat.. Samalla päästään sit moikkaamaan Davidiakin. Talvea karkuun lähtenyttä kaveria alkaa olla jo ikävä! Lähtöön ei siis ole kuin kaksi viikkoa ja kaksi päivää, enkä malta enää odottaa.. Terveisin minä, joka tälläkin hetkellä seurailen ku lunta tulee.. ja tulee.. ja tulee.. eikä se koskaan lopu. Sit tää kohu suunnilleen maailmankaikkeuden kylmimmästä talvesta on musta vähän vesittynyt, kun tuolla ulkona oikeesti tarttee enemmän kumisaappaita ku oikeita talvikenkiä. Ja nyt on sentään tammikuu!

Kumman itse valitsisit? Think about it.

Reissua odotellessa jatkan totuttelua uuden työpaikan tarjoamiin haasteisiin ja opiskelijaelämään. Hämmästyttävää on se, että kaksi viikkoa koulua on takana, eikä mitään kyllä vielä olla opiskeltu. "Orientoivat opinnot" on hienosti muotoiltu nimitys sille, että ollaan kaksi viikkoa kuunneltu muun muassa metropolian järjestyssääntöjä ja tutkinnon sisältöä (mikä toki lukee myös opsissa). No, en valita, pari viikkoa on ollut hedelmällistä aikaa tutustua uusiin koulukavereihin ja selkeesti on sellanen ydinryhmä löytynyt joiden kanssa ollaan samalla aaltopituudella. Eilen oli ensimmäiset opiskelijakunnan järkkäämät bileet - jotka me jätettiin väliin. Ei ollut kuulemma ollut meidän ryhmän edustus oikein kunnossa. Mutta ku rankan viikon jälkeen väsytti niin kovasti, että päikkärit venyi iltaan asti jollon kaikki oli jo menetetty, viideltä ku olis pitänyt olla paikalla (Kaisaniemen puistossa lumessa, kylmässä, loskassa.. Pitääkö opiskelijan uhrautua ihan kaikkeen?). Me sitten järkättiin ihan omat bileet täällä meillä, josta suunnattiin sit noiden opiskelijabileiden jatkopaikkaan, feveriin. Hemmetin hauskaa oli, mut oli kyllä hämärin paikka ikinä. Jotenkin ihan käsittämättömän kummallinen meininki.. En ees oikein osaa määritellä miks. Mut eipä me siitä välitetty, touhuttiin omia juttujamme ja tanssittiin - ja kyl oliki kivaa! Hirveen juopottelun jälkeen (sarkasmia, join oikeesti 3 [kolme] siideriä) heräsin tänään aamulla klo 9 pirteenä ja iloisena siitä, ettei tarvinnut kärsiä krapulaa :) Toistaiseks näyttää siltä, et se mun synttärien jälkeinen horrorkrapula oikeesti opetti jotaki.

Aikamoinen tyylilyyli..

Mikon oli vaikee ymmärtää sitä, että istuttiin kaks ja puol tuntia vessassa tälläytymässä, juoruamassa ja juomassa sidukkaa.. Musta siinä ei oo mitään kummallista - siellä ku on lattialämmitys ja kaikki! Sekaannusta vähän aiheutti mun yritys kihartaa tukkaa uudella mahtavalla muotoiluraudallani. Se toimi aivan mainiosti vielä aamulla, mut illalla kun löin töpselin kiinni seinään ni meinas tukka nousta pystyyn ihan muista syistä. Kylppäristä meni sulakkeet ja äänestä päätellen koko rauta räjähti käsiini. Niin ei sit käynyt kuitenkaan. Ok, no minä sit fiksuna tyttönä meinasin et syy tietysti on missä tahansa muualla, paitsi mun raudassani. Kun en kerrasta oppinut niin työnsin sen töpselin toistamiseen seinään, tällä kertaa olohuoneeseen, jonka ansiosta koko loppu asunto meni pimeeksi. Enkä tosiaankaan tiedä mitä oikein ajattelin.. Puolustukseks sit vaan totesin epätoivoisesti, et "mä oon nainen!!" ku asiaa tiedusteltiin. Onneks meillä on sellaiset sulakkeet, en tiedä miksi niitä kutsutaan, jotka saa vaan tosta eteisen sähkökaapista takaisin toimintaan, joten pidempiaikaista haittaa kokeilustani ei koitunut, luojan kiitos oon itsekin hengissä vielä. Tänään kiikutin sen raudan takaisin kauppaan ja sain tilalle kolme kertaa kalliimman samalla hinnalla :D Hyvä mulle.

Hauskin pointti eilisillassa oli se, että kolmen kikattavan tytön ja yhden hämmästyneen miehen (Mikko) lisäksi täällä oli vielä mun vanhemmatkin. Ne, jotka tietävät kenestä puhutaan, ymmärtävät mainiosti, että koko porukka sulautui hienosti yhteen. Äiti ja isä tuli jo alkuillasta ja ihan väkisin jouduin pitämään ne täällä aamuun asti, nuo kun meinasivat keskellä yötä lähtee ajelemaan takaisin Harjavaltaan. Onneksi kuitenkin jäivät - oli mukavaa :) Kaveritkin oli vaan illan jälkeen sitä mieltä, et "sun vanhemmat on ihan mahtavia". Joo, jag vet. On ne! Eivät kuitenkaan lähteneet opiskelijabileisiin meidän kanssa.. Wondering why.. ;)

Ja jos joku nyt ihmettelee, että eikö mulla todellakaan oo mitään muuta tekemistä puoli neljältä yöllä ku kirjoittaa blogia, niin ei, näköjään ei ole. M on ajamassa, siis oikeesti, kart´in clubilla 25 tunnin kisassa (kahjoa) ja mä en vaan osaa näköjään nukkua. Toivoisin jo, että nukkumatti heittäis vähän unihiekkaa munkin silmiin. Alkuillasta olin kuoleman väsynyt, käperryin M:n viereen ja nukahdin kuin lapsi, mut kun tää lähti "yövuoroon" ni yhtäkkiä mä tapitan täällä tietokoneen ruutua ku ei tuu uni, ja yllättäin, facebookkaan! Huoh.

Mulla ei oo vielä yhtään järkevää kuvaa mun tukasta, jolle ei oo siis todellakaan tapahtunut mitään ihmeellistä, mut värjäsin sen vähentääkseni sitä järkytystä, jonka tää aiheuttaa itelleni ja varmaan muillekin. Hentulle pitäis päästä parturiin, minä kun en kenenkään muun anna tätä kyniä. Mut tässä ollaan.. Ehkä joskus ens jouluna sit. Alla olevasta kuvasta kuitenkin näkyy minkä värinen se on nykyään, mistään muusta ei juuri kannata välittää. Kotilook-hiuspanta on tosi cool. Mut kiharat! Rakastan kiharoita nyt kun tässä alkaa olla pituutta sen verran, että sellasia on mahdollisuus saada.

Ja nyt on aika lopetella tämä lätinä, kun tekstistä on kadonnut se punainen lanka kokonaan. Hyvää yötä niille, jotka osaavat nukkua. Mä jatkan varmaan OC:n katsomista, kolmatta tuotantokautta menee varmaan vasta viidettätoista kertaa..

Kodissani on joulu!

Tulipa se tehtyä, joulusiivo! Eilen siinä puolen yön aikaan luuttusimme lattioita ja pyyhimme pölyjä :D Maniacs. Mut kyllä nyt on hyvä! On jouluista pöytäliinaa ja ikkunalla kynttelikköä.. Joulukuusi tulee vielä perästä. Nyt on mukava viettää leppoisaa aamua aamiaisen, telkkarin ja bloggerin seurassa, kun ei tartte masentua siitä, et mitä kaikkea PITÄIS tehdä. Paitsi, et yhdeksi pitää mennä töihin. Ei enää montaa kertaa sitäkään.

Eilisestä ei oo mitään ihmeellistä mainittavaa.. Kuljeskelin kävellen ympäriinsä hoitamassa erinäisiä juoksevia asioita, ja kotona ollessani yritin mm. saada itsestäni järkevän, uuden profiilikuvan facebookkiin. Tässä tuloksia:

Minkä itse valitsisit? Huoh.. mun mielestä toi keskellä oleva kuva on kaikista kaunein. Näiden epätoivoisten yritysten jälkeen ajattelin ottaa kuvan niin, että koko asustukseni näkyy. Kuvassa esiintyvät vaatekappaleet ovat siis ne, joissa oon kulkenut siitä lähtien, kun ulkoilma meni ekan kerran pakkasen puolelle:

Tosi pirtee ilme tuli tähän, näytän ihan mielettömän hyväntuuliselta. No, anyway. Neuletakki mallia "isoisä", joka on superkivan tuntuinen ja lämmin = päällä joka päivä. Farkut, joiden alle ei mahdu muuta lämmikettä. Ylipolvensaappaat, syy: katso edellinen lause. Ne lämmittää kivasti jalat, ja sitäpaitsi ulkona on niin paljon lunta, ettei matalammilla varsilla kannata liikkua. Oon koittanut sitä sanoa poikaystävällekin, mut jostain syystä en oo vielä sillä nähnyt samanlaisia. Nää on niin käytännölliset! Sit vaan päälle enää noin viisi kerrosta lämmikettä niin kykenee just kulkemaan ton puolitoista kilsaa juna-asemalle. I <3 autottomuus. Not. Huomisesta lähtien ainakin viisi viikkoa meillä on, kiitos luojan (oikeastaan, kiitos ystävän, joka lähtee joulunviettoon Kiinaan), auto käytössä. Oman auton diagnoosi ei näin kättelyssä vaikuttanut kovin lupaavalta.

Tämän kuvan myötä ymmärtänette mun saappaiden varsien pituuden. Kuljen tästä joka päivä. Joka päivä polku on niin möykkyinen ja saakelin liukas, ettei ikinä tiedä, onko hangessa jalat, takamus vai pää edellä. Ainakin niistä saappaista on sit ensimmäiseen vaihtoehtoon hyötyä.

Matkalta bongattua. Tämä maisema näin jälkikäteen katsottuna näyttää aivan kauniilta. Vaan kylmyys vei kaiken ilon siitäkin.



HUOH, siis. Joko on tullut selväksi, että inhoan tota kylmyyttä? Vähän aikaa sitten vielä intoilin lumesta ja kirpeistä pakkasilmoista, mut tajusin sen olevan ihan järjetöntä. KESÄ tule jo! Tai ok.. Joulu ensin.. Sit kesä, kiitos.

Ps. Kai sitä nyt on naama ton näkönen ku on päivän ollu ulkona, jossa puhelin ei toimi, kamera ei toimi, junat ei liiku, leukaluut jäätyy sijoilleen niin, ettei saa sanaa suusta ennen ku tunnin päästä siitä ku on palannut sisälle (voitte miettiä millasta oli asioida katsastuskonttorilla) ja kaiken päälle hanskatki riistäytyy käsistä. Oon varma, et sekin johtu pakkasesta!!

Hyvää tiistaipäivää :))))

Turvallista uutta vuotta!

Nyt on takana perustavan laatuinen koulutus rakettien myyntiin ja turvallisuusohjeet on hanskassa. Innolla ja täydellä höyryllä lähden niitä kaupittelemaan kaikille raketti-intoilijoille! Oma rakettihistoriani ei ole kovin merkittävä. Pienenä lähinnä pelkäsin niitä. "Ammuin" niitä ihan kaikista pienimpiä, jotka ei ketään muuta kiinnostanut. Niitä, jotka vaan pyörii maassa ja surisee. Vähän varttuessani innostuin lähinnä roomalaisista kynttilöistä. Koin kuitenkin turvallisemmaksi jättää nekin muille kun löysin itseni ihmettelemästä sytytyksen jälkeen, että kummasta päästä ne "tuubat" oikein tulee? Olen joka vuosi niitä kyllä hankkinut, monenlaisiakin, mutta anteliaasti sitten antanut muiden hoitaa ne lähetyshommat (sekään ei ole aina ollut hyvä idea.. muistan puhallelleeni savua kaverin päästä kun se pelkäs, että koko tukka on liekeissä?). Mielummin vaan katselen lopputulosta, ehkäpä nykyään, mukavuuden haluisena, vielä mielummin olohuoneen ikkunasta :) Tämän päivän koulutus ja erityisesti sen tuote-esittely kuitenkin sai minutkin innostumaan. Ei niinkään siitä itse lähettämisestä, sormien jäädyttämisestä ja muusta epämiellyttävästä, vaan nimenomaan siitä lopputuloksen laadusta. Ehkä itsekin hankin muutaman kivan paukun uudeksi vuodeksi, ja henkeni puolesta peläten jopa sytytän ihan itse! Täältä pääset näkemään tämän vuoden valikoimaa ja videopätkiä tuotteista, tosin ihan vielä sivusto ei ole vuodessa 2010. Huhujen mukaan uusi sivusto päivittyy ajan tasalle 19.12.2010.

Nykyisessä työpaikassani mulla on enää kuusi työpäivää jäljellä! Jännää. Näin jo viime yönä unta, että uudessa työpaikassa kaikki meni aivan piloille.. Toivottavasti ei ollut mikään enneuni. Mut niin.. enää siis ti, ke ja to tällä viikolla, sekä ensi viikolla ma, ti ja ke ja sit joulun viettoon ja farewell Dna Kauppa! Olo on kyllä kieltämättä vähän haikeakin. Vaikka oon supermielettömänhyperinnoissani koulun alkamisesta ja kaikesta muustakin uudesta ja kivasta, niin tutuksi ja turvalliseksi muodostunut työpaikkani ei olekaan niin helppo jättää taakse kuin oletin. Työympäristössäni on monta huipputyyppiä, heitä enemmän tulee ikävä, kuin työtä itsessään. Mutta eihän ne tyypit minnekään häviä, vaikka työpaikka vaihtuukin.. Eihän?

Ja sit.. joulujoulujoulujoulujoulu <3 Se on pian! Pari pikku pakettia on vielä hankkimatta, mutta muuten alkaa lahjat olla kasassa. Koti on vielä vähän puutteellinen joulutunnelman suhteen, mutta sekin lienee korjattavissa vielä. Jospa tänään vähän kävis jouluhärpäkeostoksilla :) 23. päivän illalla olis tarkoitus suunnata Harjavaltaan ja viipyä joulun yli 26.päivän aamuun, jolloin otetaan suunnaksi Kerava. Näiden syömistalkoiden jälkeen jaksaakin sit seuraavaan jouluun asti kevyesti syömättä! Nimittäin sekä vanhempieni luona, että Mikon mummulassa ruokaa on aina tarjolla enemmän kuin riittävästi. Uutta ruokalajia on jo tulossa, ennen kuin ehdit edellistä niellä. Mukavaahan tuo silti..

27. päivä alkaa rankka rakettiviikko. Päivät on pitkiä, mutta uskon, että meillä tulee olemaan hauskaa! Uuden vuoden aaton kääntyessä alkuillan puolelle, saadaan laittaa pillit pussiin ja lähteä itsekin juhlahumuun. Ei vielä aavistustakaan siitä, mitä se tarkoittaa. En tiedä missä juhlimme, se jää nähtäväksi! Uuden vuoden jälkeen mulla on mahtavat yhdeksän kokonaista päivää vapaata, joista jokusia päiviä olis tarkoitus viettää Harjavallassa. Aion ottaa näistä päivistä kaiken irti, niiden jälkeen alkaa koulu ja työ, joiden ohella pelkään vapaapäivien olevan kiven alla.

Yhtä kaikki, jouluna ja muina vapaina aion viettää mahdollisimman paljon aikaa oman murusen ja muiden tärkeiden ihmisten, perheen ja kavereiden kanssa. Terkkuja Harjavaltaan, miss u!

Relationships.. How the hell we do it right?!

Nyt tulee sitten tekstiä tuutin täydeltä - ja täydestä sydämestä. Yritän pitää asiat yleispätevinä, pidän mahdollisesti omia kokemuksiani peilaavat asiat pintaraapaisuina ja henkilöt anonyymeinä. Huomaa, että kaikki tekstissä esiintyvät asiat eivät ole otosta omasta elämästäni, vaan kaiken sen summa, kun tämän päivän aikana olen pohtinut suhteita, parisuhteita ja kaiken päälle lukenut vähän iltalehteä. En sentään cosmopolitania, vaikka uskon, että siltä kyllä vaikuttaakin.

Monet ruotivat parisuhteen vaikeutta ja sen monimutkaisia kuvioita. Minusta mitkään suhteet eivät ole yhtään sen helpompia. Ei ole itsestään selvää, että edes ne parhaimmat ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän. Niiden eteen pitää tehdä töitä, aivan kuin parisuhteessakin. Pitää olla valmis joustamaan, mutta toisaalta pitämään pää pystyssä omien oikeuksien ja mielipiteiden kanssa. On otettava huomioon toisen tarpeet, halut ja tavat toimia. Samalla on tärkeää pitää mielessä, mitä minä haluan. Mikä minusta tuntuu hyvältä?

Elämän aikana tapahtuu monia suuria muutoksia. Jossain vaiheessa kasvamme aikuisiksi, tai ainakin meidän oletetaan tekevän niin. Aloitetaan ja päätetään parisuhteita. Vaihdetaan asuinpaikkaa ehkä toiseen kaupunkiin, tai jopa toiseen maahan. Erkaannutaan siitä lähipiiristä, johon on voinut turvautua läpi elämän, ja joka on aina ollut fyysisesti lähellä. Maailma on nykyään pieni, välimatkat on helppo kulkea, meillä on puhelimet, meset ja skypet. Vaan silti.. silti joskus tuntuu, että on niin kaukana kaikesta ja kaikista. Itse kaipaan ystäviäni paljon. Joka ikinen hetki. Samoin perhettäni. Samalla kun suunnittelen elämääni eteen päin ja nautin suunnattomasti siitä, mitä minulla on, kaipaan myös jotain mihin olen aiemmin tottunut. Voisiko joku siis kertoa, miten hitossa tasapainottelen elämäni eri osa-alueiden välillä niin, etten menetä niitä arvokkaita suhteita mitä minulla on? En halua huomata muutaman vuoden päästä, että joku ystävä vain jäi.. Että yhteydenpito vain hiipui hiljalleen kunnes loppui kokonaan. Jos niin käy, oliko se ystävyyssuhde sitten ponnistelun arvoinen? Onko tarkoituksellista, että elämän aikana tapaat uusia ihmisiä, jotka ovat vain vaiheita elämässäsi? Että ne jossain kohtaa unohtuu kokonaan?

Onneksi minulla on ystäviä, joiden en usko häviävän minnekään. Perheestä puhumattakaan.. he eivät pääse karkuun vaikka miten haluaisivat ;) Haluan nähdä heitä niin usein kuin mahdollista, olla yhteydessä puhelimitse ja netissä (thank God we have facebook) ja pysyä ajan tasalla kuulumisista, uutisista, niin hyvistä kuin huonoistakin. Haluan, ettei minuakaan unohdeta, että minusta ollaan kiinnostuneita, ja että välimatkasta huolimatta ei oleteta, että olen jättänyt jotain taakseni. En näe eroa siinä, asunko saman katon alla, naapurissa, toisella puolella kaupunkia, eri kaupungissa tai kokonaan eri maassa. Läheiseni merkitsevät minulle aina yhtä paljon.

On ikävää todeta, että se yhdessä hengailu on aivan lapsellinen ajatus nykyään. En edes enää tiedä mitä tarkoittaa hengailu, koska mulla ei vaan ole aikaa siihen. Mitä selityksiä siihen sit onkaan.. työt, harrastukset, työt.. työt.. työt in my ass! Mun työajat on oikeesti aivan hanurista, ja nykyään työmatkaankin menee aikaa. Näen triplasti enemmän työkavereita kuin avopuolisoani. Does that make any sense? Puhumattakaan kavereista täällä, saati Harjavallassa ja Porissa. Sitten kun saan nauttia niinkin hienosta asiasta, kuin vapaasta viikonlopusta, stressaan pääni puhki sillä, miten käytän ne kaksi kokonaista päivää jos lähden kotipaikkakunnalle.. Ehdinkö niiden kahden päivän aikana tosiaan näkemään tarpeeksi vanhempia, siskoa ja kaikkia ystäviä? Guess... Ja joskus olisi kiva viettää vapaa viikonloppu ihan vaan sen oman murusen kanssa.


Yksi asia, jota voisin myös ruveta ruotimaan nyt kun suhteista puhutaan.. Ajatelkaapas, miten näette suhteenne entiseen kumppaniin? Onko ero ollut riitaisa, vai oletteko sovussa? Millainen fiilis suhteesta jäi, ovatko tunteesi kylmiä ja katkeria vai oletteko hyviä ystäviä? Onko jomman kumman, tai molempien elämä muuttunut niin, ettette enää ole tekemisissä? Uusi kumppani (sinun tai hänen) laittaa hyvin usein pisteen yhteydenpidolle vanhan kumppanin kanssa. Tai vaikka ei laittaisikaan, saattaa sinusta tuntua sopimattomalta pitää entinen kumppani elämässäsi. Jos pitäisit, miten uusi kumppanisi suhtautuisi siihen?

Olen kuullut ihmisten pohtivan sitä, että jos eroaa toisesta, koska ei koe hänen olevan oikea elämänkumppani, tekeekö samalla päätöksen olla pitämättä tätä henkilöä elämässään ollenkaan, edes ystävänä? Usein se tarkoittaa yhtä ja samaa asiaa. Ystävyys saattaa satuttaa toista osapuolta, tai tuntua kummalliselta tämän uudesta kumppanista. Omituista se saattaa olla joka tapauksessa kaikille osapuolille. Ystävyyttä on vaikea ylläpitää parisuhteen jälkeen, vaikka se onkin hieno fairy tale. Mielestäni hyvä tilanne on se, että välit ovat sopuisat ja tervehditään kun tavataan. Kuulumisia on silloin tällöin kiva kuulla, mutta toisen elämään ei kannata liiaksi tunkeutua. Täytyy hyväksyä se, että exällä on uusi elämä, joka ei kaikkine kiemuroineen ja yksityiskohtineen kuulu sinulle. Toki usein ystävien kanssa jaetaan ilot ja surut ja muutkin mutkat, mutta come on.. Väitän, että kovin moni ystävyys tuntee tietyt rajat kun kysymys on entisestä kumppanista. Entistä kumppania tulee normaalissa tilanteessa arvostaa ihmisenä, eikä häntä pidä sulkea kokonaan pois, mutta ei pidä yrittää olla yhtä iso osa tämän ihmisen elämää kuin aiemmin, vaan tehdä tilaa monelle muulle asialle ja ihmiselle. (Luin tätä tekstiä kirjoittaessani netistä mielenkiintoisia keskusteluja hakusanalla "ex". Olipa rumaa, mutta kaunistakin. Joukkoon mahtuu monta tarinaa. Kokeile vaikka.) Täytyy kuitenkin sanoa, että vuosien jälkeen tilanne saattaa jo olla toinen. Ex elää uutta elämäänsä, niinkuin sinäkin, ja on mahdollisesti muuttunut paljon, aivan kuten sinäkin. Tällöin puhtaalta pöydältä aloitettu ystävyyssuhde ei enää välttämättä vaikuta kummalliselta. Jos hyvin käy, kukaan ei enää edes "muista" että olette joskus olleet pariskunta.

Ystävyys ja entiset heilat on nyt käsitelty, mites sitten se ikuinen myytti.. parisuhde? Siitä meillä kaikilla varmasti riittää sanottavaa.

Otsikkooni viitaten; How the hell we do it right?! Parisuhde parhaimmillaan on asia, joka pitää järjen päässä, sydämen lämpimänä ja silmät tuikkivina. Mitä se sitten on pahimmillaan? Kuka tietää.. Parisuhteita on monenlaisia. Itse olen onnellisessa asemassa. Vaikka kulisseissa toisinaan myrskyää, koen silti antavani ja saavani rakkautta yllin kyllin tässä parisuhteessa, olevani siis onnellinen. Tästä huomiosta on hyvä taas palata yleiselle tasolle. Onko parisuhteessa oikein ajaa omia etujaan vai miellyttää toista? Kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto, vaan ne täydentävät toisiaan. Ja se, jos joku, on joskus aivan helkkarin hankalaa! Parisuhteessa joudut/pääset tasapainottelemaan monen asian kanssa ja joskus rima saattaa heilahtaa liikaa, suuntaan tai toiseen.

Löysin mielenkiintoisen määritelmän "osittaisparisuhteesta" kun googletin parisuhdetta. Yritin etsiä tarkkaa määritelmää sille, mitä parisuhde oikeastaan tarkoittaa. Pakko kuitenkin lainata wikipediasta pieni pätkä:

Postgender ry:n piirissä syntyneellä osittaisparisuhde-termillä viitataan järjestelyyn, jossa osapuolet sitoutuvat hyvinkin vakavasti ja pysyvästi sellaiseen ihmissuhteeseen, jossa on joitakin parisuhdemaisia piirteitä, mutta jota jäsennetään sekä suhteensisäisessä että -ulkoisessa kommunikaatiossa "osittaisena".
Lähtökohdiltaan osittaisparisuhteen nähdään poikkeavan sellaisesta perinteisestä parisuhteen ajattelemisen tavasta, jonka taustaoletuksena (ystävyys- ym. suhteista poiketen) on ajatus "kaiken jakamisesta", kokonaisvaltaisesta yhteisyydestä, jossa osapuolten "oma tila" ja "vapaudet" (eivätkä suhteen positiiviset yhdistävät sisällöt) on se, mistä tulee erikseen neuvotella. Kun siis "kokonaisvaltaisessa parisuhteessa" neuvotellaan aina erikseen osapuolten "omasta tilasta" ja "omasta ajasta", niin osittaisparisuhteessa päinvastoin neuvotellaan erikseen siitä, mitkä kaikki asiat ovat yhteisiä ja mikä osa esimerkiksi osapuolten ajasta on yhteistä.

Ensimmäinen kysymys: pitäisikö tehdä aloite Facebookin uudesta parisuhteen statuksesta - Osittaisparisuhteessa? Uskon, että moni elää tällaisessa. Parisuhde koostuu kahden ihmisen välisestä yhdessäolosta ja rakkaudesta, emotionaalisesta ja seksuaalisesta yhteydestä. Entistä enemmän kuitenkin keskustellaan siitä, miten paljon tarvitaan omaa tilaa, omaa aikaa, omaa elämää, omaa sitä ja omaa tätä. Tottakai tarvitaan, parisuhteessakin, eikä vain osittaisessa. Mutta kyllä parisuhteessa täytyy olla jotain, mikä tekee siitä nimenomaan parillisen. Ei se oma kumppani ole kotona toivottamassa sinulle vain hyvää yötä ja huomenta. Kumppanille täytyy tehdä aikaa arjen kiireidenkin keskellä. Jos ei ole aikaa omalle kumppanille, miten sitten voi huutaa oman ajan tarpeestakaan? Jos siis huomaat, että hamuat enemmän omaa aikaa, kuin aikaa kumppanisi kanssa, leave it. Parisuhteessa ei tällöin ole tarpeeksi potentiaalia, sinä ja hän ansaitsette jotain parempaa.

Sitten, kun olet löytänyt sitä aikaa kumppanisi kanssa, voitko huomaamattomasti tai peittelemättä pyytää omaa aikaa, ilman, että toinen osapuoli alkaa pakata tavaroitaan kuvitellessaan, että se oli siinä nyt sitten? Ymmärtääkö molemmat oman ajan tärkeyden? Aina se ei toimi niin. Fakta kuitenkin on se, että myös jatkuva yhdessä olo ja parisuhteen ulkopuolisen elämän unohtuminen on nopein tapa saada parisuhde päätökseen. Kummallakin pitää olla myös oma elämä, sitä ei saa unohtaa vaikka olisi millainen parisuhde, tai avioliitto.

Kiitos erään ihanan ihmisen, joka opetti minulle laatikkoteorian;

Parisuhteen alussa kaksi ihmistä ovat yleensä hyvin lähellä toisiaan, yhdessä laatikossa. Pussaillaan ja halaillaan, kiherretään ja kikatellaan, kuherrellaan ja vajotaan sinne koteihin, sohvan nurkkiin, leffateattereihin ja kaikki on niiiiiin ihanaa. Sitten kun tää vaahtokarkkiaika on  ohi, tulee pieni erkaantuminen, jolloin aletaan haluta sitä omaa tilaa ja omia juttuja enemmän. Ollaan siis eri laatikoissa. Heikot parisuhteet kariutuvat tähän aikaan. Näiden kahden vaiheen jälkeen vasta alkaa se, mistä koko hommassa oikeasti on kysymys. Ollaan yhdessä ja erikseen, tasapainossa yhteisen ja oman elämän välillä. On riittävästi aikaa olla yhdessä, jolloin sitä aikaa jää myös omille jutuille. Saunaillalle, tyttöjen illalle, kavereille, harrastuksiin.. mihin milloinkin. Ollaan siis yhdessä isossa laatikossa, kahdessa eri lokerossa. Ihan jokaista asiaa ei tehdä yhdessä, mutta toisaalta asioita tehdään riittävästi yhdessä. Tämä on tavoittelemisen arvoista.

Laatikkoteoriaan on hyvä lopettaa tältä päivältä.. Pohdintani sisälsi jo tarpeeksi monta kysymystä teillekin mietittäväksi.

Hyvää yötä, lähden nyt vaalimaan omaa parisuhdettani.

Tapanpas tässä aikaa..

Noniin.. nyt olis muutama kiva juttu ilmoilla!

Ensinnäkin. Tuli ostettua liput Bon Jovin stadionkeikalle kesäkuuksi, wohou! Tai minähän en mitään ostanut enkä maksanut, vaan kaikki kunnia menee ihanaiselle poikaystävälleni joka ehti tilata liput jo melkein ennen kuin ehdin lopettaa lauseeni: "Olis kiva päästä kattoo sitä Bon Jovin keikkaa" Check! Homma hoidettu. Nyt siis aivan fiiliksissä oottelen ensin tän kuun 22. päivää jolloin pääsen näkemään Avenged Sevenfoldin livenä, ja tämän jälkeen kesäkuun Bon Jovi -settiä.

Toiseksi, torstaina oli pääsykoepäivä ja koe oli huomattavasti helpompi kuin olin kuvitellut. Vielä ei kuitenkaan kannata innostua, olihan hakijoitakin valtava määrä. Mutta tiedänpä ainakin, etten ole (todennäköisesti) täysin mokannut. Ryhmähaastattelussakin olin äänessä, esitin mielestäni ihan hyviä pointteja ja näkemykseni monista asioista saivat muutkin innostumaan ja keskustelemaan ehdottamistani asioista. Kolmas osa-alue oli valmistava tehtävä, joka palautettiin koetilaisuudessa. Siitä en osaa itse antaa mielipidettä, mutta ainakin Mikko antoi sille hyväksyvän arvion, ja väitti olevansa ylpeä kirjoitustaidoistani. Valmistavaa tehtävää kirjoittaessa aktivoin siis puppugeneraattori-puoleni, joka tarpeen tullen osaa suoltaa niin hienoa ja vakuuttavaa tekstiä, et oikein itsekin ihmettelen. Toki kertomani asiat pohjautuivat täysin faktoihin, mutta saatoin ehkä käyttää termejä ja sanamuotoja, joita ei kuulu normaaliin arkikieleeni. Mutta kukapa niin EI tee? Minunhan on tarkoitus vakuuttaa sen lukijat siitä, että olen kypsä ja fiksu nuori nainen, ja että olen juuri oikea henkilö heidän tarjoamaan koulutuspaikkaan. Nyt vaan oottelen kiermurrellen tän kuun loppua. 26.11 alkaen lähetetään pääsykokeiden tuloksia. Mä oon jo melkein kynät, kumit ja kansiot ostellut ku oon niin intona. Ja varmaan jos sen teen, ni kouluun pääsyä on turha oottaa. Jos yhdenkin maailman asian laitan sen varaan, et kyllä mä sinne kouluun pääsen, ni en taatusti pääse. Karman laki. Sepä se.

Siinähän niitä kivoja juttuja sitten jo olikin. Kyllähän niihin vois vielä lukea mukaan sen, että käytiin edellispäivänä Mikon ja Kimin kanssa keilaamassa.. hauskaahan se oli, mutta en mä kyllä siinä mikään haka ole. Kimi lohdutti kertomalla, ettei keilamestarina oliskaan kiva olla. Jei! Ainakin mun keilaamisesta oli varmaan hupia muille. Helpottuneena kuitenkin voin kertoa, ettei yhtään keilaa singonnut taakse päin, vaan jokainen meni radalle. Yhden kaadon tein - vahingossa. Vähän jälkeen keilavuoron puolenvälin tajusin jo kysyä, että miten se pistelasku oikein toimii, kun se ei tuntunut loogiselta ollenkaan. Keksin myös hyvän keinon välttää yliastumisen vuoksi hylätty tulos. Jos ei astu suoraan viivalle, vaan sen yli, ei kone huomannut huijausta ;)

Tässäpä näitä kuulumisia taas hetkeksi aikaa. Huomenna olis vielä kolmisen tuntia töitä ja sit suunnataan Harjavaltaan. Katotaan jos tällä kertaa ehtis nähdä jokusen kaverinkin? Jaa, enpä kyllä lupaa mitään. Sunnuntaina on luonnollisesti tarkoitus vähän juhlistaa isänpäivää <3

Kattellaan josko jaksaisin/ehtisin viikonlopun aikana vielä palailla. Suattapi olla, et menee kuitenkin ensi viikkoon. Ja varautukaa siihen, että tää höyrypää vaahtoaa vaan siitä koulusta siihen asti, et saa tietää pääseekö sinne vai ei. Ja jos pääsee ni sitte vasta vaahtoankin! :D

This is why I love Christmas (varoitus: jouluhypetystä)

Teenpäs kiusaa nyt kaikille niille, jotka ovat kauhuissaan siitä, että kaupat ovat jo täyttyneet joulupukeista ja tontuista..

Facebookista on saanut jo kaksi viikkoa lukea siitä, miten ihmisiä ärsyttää, ahdistaa, masentaa tai suututtaa joulun tulo, tai vähintään sen turhan aikainen ilmestyminen. On totta, että joulun alkuperäiset merkitykset jäävät vähän kaupallisuuden jalkoihin. Omasta mielestäni syksy ja talvi on tavallisesti kuitenkin niin julmetun kylmää, synkkää arjessa puurtamista, että on syytäkin keksiä juhlan aiheita, ja mitä pidempikestoisiksi niitä venyttää, sen parempi. Rakastan sitä, kun kauppojen ikkunoihin ilmestyvät ensimmäiset punaiseen verhotut somisteet, ja sitä, kun kotona voi alkaa hyvällä omalla tunnolla polttamaan kynttilöitä ja juomaan glögiä. Valkoinen maa kruunaisi kaiken, mutta yllätys, ettei sellaista vielä näy.

Vaikka kuinka yritän kasvaa yli siitä joululahja-intoilusta, ovat nekin musta ihana osa joulua. Lahjoja ei tarvitse olla kasapäin, mutta jokunen paketti saa kyllä niitä jouluperhosia vatsaan. Ja voi sitä antamisen iloa! On mahtavaa nähdä riemastunut ilme sen rakkaan kasvoilla, joka juuri avasi sinun antamasi paketin. Tänä jouluna aion erityisen paljon panostaa siihen, että pääsen näkemään niitä ilmeitä :) Eikä se tarkoita sitä, että lahjoihin pitää hassata omaisuus. Vain oma mielikuvitus on rajana sille, mitä lahjaksi voi antaa. Viime jouluna olin köyhä - en edes köyhä opiskelija -vain köyhä :D Ja kaikessa masennuksessani siitä, etten voi ostaa lahjoja hirveillä rahasummilla, en tajunnut, että voisin käyttää jotain muuta rikkautta, omaa mielikuvitustani. Tänä vuonna aion paikata sen. Aion siis aivan täysin tietoisesti aloittaa joululahjahömpötyksen tästä päivästä lähtien!

Joulussa on monta asiaa, mikä saa minut rakastamaan sitä. Yksi tärkeimmistä ei suinkaan liity lahjoihin tai rahan kulutukseen, vaan yhdessäoloon. Joulu on sitä harvinaista aikaa, joka saa jopa pikkusiskoni pysymään kotona. Keräännymme koko perheen kanssa yhteen ja nautimme joulun tunnelmasta. Perheen määritelmä saattaa tässä kohtaa olla vähän joustava, mukaan luonnollisesti kuuluu myös meidän siskosten kumppanit, joskus joulunvietossa on mukana myös äidin veli puolisoineen ja milloin ketäkin. Kissa pahanen viettää myös joulua, kuten näkyy!

Mahdollisuuksien mukaan aloitan joulunvieton jo edellisenä päivänä kuusen koristelulla ja fiilistelyllä. Parasta on olla jo jouluaamuna vanhempien luona, kun aamulla aikaisin saa herätä joulupuuron tuoksuun kun äiti on sitä varten herännyt aamu seitsemältä :D Kiitos äiti. Jouluaamuna kuluu käpertyä sohvan nurkkiin koko porukalla, laittaa villasukat jalkaan ja katsoa kaikki maailman jouluohjelmat ja -elokuvat joita telkkarista näytetään.

Meillä noudatetaan yleensä tiettyä kaavaa jouluaaton puuhissa. Joulupuuron laskettua aletaan suunnitella saunan lämmitystä ja valmistellaan joulupäivällistä. Järjestys on ehdottomasti; ensin saunaan, sitten syödään. Ruokailu on yksi joulun parhaita puolia, saa ahmia vatsan niiiiin täyteen jouluherkkuja, ettei kykene ennen iltaa tekemään muuta kuin loikoilemaan vatsan vieressä. Mutta sitä ennen nautitaan joulusaunasta. Saunasta ei suinkaan voi istua suoraan ruokapöytään (oma ideologiani), vaan ensin pitää laittaa tukka, kammata nassu ja pukea päälle jotain kivaa, mutta ensisijaisesti mukavaa ja lämmintä. Toivon, että jouluna maa on valkea ja pakkanen paukkuu, jotta sisällä takan lämpö tuntuisi entistäkin paremmalta. Hämärän tullen sytytetään paljon kynttilöitä palamaan, ne ovat se piste iin päälle tunnelman luomisessa! Mukavuuslevel on siis 11, asteikolla 1-10.



Iskä puuttuu kuvasta, muttaku se ei oo mikkää linssilude!



Sitten kun kaikki perusjutut on hoidettu, olo on saunan jäljiltä raikas, vatsa on täynnä ja jäljet on siivottu pois, ei tarvitse tehdä muuta, kuin olla ja nauttia. Perusjuttuihin vielä voidaan lukea mukaan joulurauhan julistus (jota siskoni inhoaa, turhaa ajan tuhlausta kuulemma) ja vierailu niiden luona, jotka ovat jo enkeleitä. Isovanhempien haudalle siis viedään myös joulukynttilät.

Iltaa kohden alkaa lapsenmielisyys hiipii minuunkin ja väistämättä alan odottaa pakettien jakoa. Tässä kohtaa pikkusiskoni on yleensä jo kuin vieterieläin :D No, rehellisesti sanottuna onhan se jo vähän rauhoittunut, mut kyllä se lahjojen jakamisen ajankohta on aina keskustelunaihe numero yksi, kun ilta lähestyy. Ja auta armias jos tielle tulee yksikin tätä toimitusta viivyttävä asia ni johan on soppa valmis. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kuitenkin. Lahjat kun saadaan jakoon niin jokaisella on naama mandariinilla, varsinkin pikkusiskolla! Loppuilta meneekin sitten joutuisasti pakettien parissa ja aina jostain paketista löytyy jotakin, joka tuottaa kaikille iloa. Pelejä, leffoja.. Jos ei muuta, niin suklaata ainakin!

Meillä joulu kestää yleensä sen kaksi päivää, jonka jälkeen alkaa arki palaamaan taloon. Juhlan syitä joulun pyhiin sattuu enemmänkin, sillä omia syntymäpäiviäni vietetään 25.12. Näiden syömistalkoiden jälkeen on taas voimia palata töihin ja muihin normaaleihin puuhiin. Voi taas hyvällä mielellä odottaa koko vuoden seuraavaa joulua ;)

Ennen joulua minut saa joulufiilikseen talven tulo, valkea maa, kynttilät, glögi.. ja mikäs muu kuin pikkujoulut ;) Tosin meidän firmassa pikkujouluja on perinteen mukaan vietetty vasta vuodenvaihteen jälkeen, parhaimmillaan maaliskuussa. Mutta kuten sanottu, joulufiilistä on sallittua venyttää! Joulun alla on ihanaa hääräillä salaperäisesti pakettien kimpussa, arvailla mitä paketeista löytyy ja suunnitella koristuksia joulun ajaksi. Näillä aion siis omaakin arkea piristää!

Joulua odotellessa!

Millainen on sinun joulu?

Home alone vol. 1

Otsikon mukaisesti yksin kotosalla kokonaisen viikon. Dislike! Mielikuvitus juoksee ja tylsyys tappaa. Onneks on töitä iloisesti seuraavat kymmenen päivää putkeen niin ei tartte miettiä mitä keksin päivieni täytteeksi. Sen lisäksi tänään Riinan (pt) kanssa käytiin läpi uusi treeniohjelma ja syksystä tulee silläkin saralla kiireinen, neljästä viiteen kertaa viikossa hiki virtaa! Käänsimme aivan uuden sivun nyt kesän päätteeksi, nyt on aika alkaa kerätä massaa varastoon, kun on päässyt vähän liikunnan myötä keventymään (isä sanoo, ettei minua näy haravan takaa) :) Odotan niin täysillä, että päästään aloittamaan uuden ohjelman kera! Sitä ennen on muutama päivä aikaa keräillä voimia niin henkisesti kuin fyysisestikin tuleviin koitoksiin ja pitää tarkkaa ruokapäiväkirjaa, jotta päästään sitä sitten yhdessä tarpeen tullen korjaamaan.

Oikeaa asiaa ei varsinaisesti ollut, mutta pakko fiilistellä vähän, kun oon vihdoin saanut sen syksyn mitä olen odottanut. Kirpeät syysaamut ja aurinkoiset päivät, oranssina, keltaisena ja punaisena hehkuvat lehdet.. wau!

Vähän kesäinenkin kuva eksyi tänne.. hienosti näyttää vielä kukkivan nuokin. :)

Ja nyt, koska blogger kivasti tökki ja pätki ja mulla meni kaks tuntia saada noi muutama hassu kuva tänne, niin enempää ei oo tältä päivältä tulossa. Meen murjottamaan ja katsomaan bb, jotta saan edes nauttia siitä suunnattomasta myötähäpeän tunteesta minkä se tuo tullessaan.