Jungle drum

Noniin.. Kuvan perusteella ei oo varmasti vaikeaa arvata mitä mun päiväni on sisältänyt ja tulee sisältämään edelleen aina ens viikon  loppupuolelle asti. Viimeksikin jo valittelin tulevaa tenttiryöppyä ja nyt se sitten alkaa olla ajankohtainen, ja tapojeni mukaan luku-urakka tietysti.. noh.. sanotaanko, että hyvin paljon vaiheessa. Eikä riitä, että on neljä tenttiä, vaan niistä kaupan päällisenä kaksi on niin vaikeita, että tähän pitäisi ihan oikeasti uhrata niitä ajatuksia. Mä kun olen tähänastisessa elämässäni tottunut pääsemään noiden lukemisien kanssa niin helpolla. Voin myöntää, ettei ole paljon tarvinnut päntätä, vaikka ylioppilaslakki onkin kainalossa. Ihan mainiosti olen pärjännyt ilmankin. Nyt ei vaan sama päde enää. Itseopiskelua on paljon ja asioilla ei, kummallista kyllä, ole tapana kulkeutua päähän itsekseen.

Kaksi päällimmäistä kirjaa ei toki kuulu tenttiviikkooni, vaan liittyvät lähinnä tulevaan työssäoppimiseen. Espanjassa on yllättävän käytännöllistä osata espanjaa, ja englannin kielisessä sairaalassa alan englantia. Englannin kieli sinänsä on hanskassa, mutta vähemmän on tarvinnut keskustella koskaan sairaalakieltä. Päällimäisen opuksen hommasin vain iltalukemiseksi, jotta peruskäsitteet pinttyisivät takaraivooni. Greyn anatomiasta lainasin just kaverilta season kolmosen, se on parasta koulua se!  :D

Ääh, no mutta.. lukemisesta mukavampiin juttuihin. Xanitin kanssa on nyt kaikki ok, saapumis- ja lähtöpäivät on jotakuinkin sovittuna ja he kaiketi ovat myös päättäneet mihin osastolle minut sijoitetaan. Ensimmäinen harjoittelu käsittelee lähinnä kliinisen hoitotyön perusteita pitkäaikaisosastoilla, vähän lääkehoitoa ja se on jotakuinkin siinä. Kaikki oppi ja tieto on tervetullutta, mutta jakson tavoitteet täyttyvät suhteellisen pienin  kriteerein. Aion kuitenkin ottaa näistä neljästä viikosta ihan kaiken irti, jotta minulla on mahdollisimman paljon kokemuksia jaettavana kotiin tullessa. Yritän urkkia ja lurkkia vähän muillekin osastoille niin paljon kuin suinkin mahdollista. Yhteyshenkilöni kertoi, että ohjaukseni tapahtuu pääosin englannin kielellä, mutta suomalaisia potilaita on paljon! Se nyt ei varsinaisesti ole ihme, Costa Del Solin alueella majailee vuosittain 15 000-20 000 suomalaista, yli kaksinkertainen määrä esimerkiksi verrattuna kotikaupunkiini Harjavaltaan. Vien siis näille potilaille tuulahduksen kotimaata mukanani!

Harjoitteluista kun nyt puhutaan, niin mainittakoon, että tänään myös kolmen vartin eläimellisen taistelun jälkeen onnistuin kuin onnistuinkin saamaan itselleni jobstepistä harjoittelupaikan ensi syksylle.Voitte vaan kuvitella sen internetin ihanuuden, kun suunnilleen kaikki suomen ammattikorkeakoulujen opiskelijat ryntäävät varaamaan paikkoja samaan aikaan heti kun ne tulevat tarjolle, joka siis tässä tapauksessa tarkoitti kello kahtatoista tänään. Puoli kahdeltatoista oltiin tapittamassa tietokoneluokan ovella, että mistä vapautuu kone ensimmäisenä. Viidakon lait olivat voimassa kun niistä taisteltiin. 11.40 Jobstep oli jumissa. Kirjautuminen ei onnistunut, koska palvelin ruuhkautui. Vartin yrittämisen jälkeen kiljahdin riemusta, kun pääsin sisälle - turhaan. Seuraavan klikkauksen jälkeen minut röyhkeästi paiskattiin sivustolta ulos. Ei kun uutta yritystä. Juuri kun kärsivällisyys alkoi miljoonan yrityksen jälkeen loppua, pääsin vihdoin tekemään omaa paikkavaraustani, vain huomatakseni, että 46:sta paikasta kolme on jäljellä... mutta hetkinen.. JEE! Täältä löytyy mun lempparipaikka vielä! Syksyn seitsemänviikkoinen sisätautiharjoittelu tulee nyt suoritettavakseni Laakson sairaalan akuuttiyksikössä ja työmatkakaan ei ole pitkä. Jiihaa! Piti vielä pari kertaa jälkeenpäin käydä tarkastamassa, että onhan mun varaus varmasti voimassa. Mulla kävi hyvä tuuri. Toiset eivät saaneet  paikkaa ollenkaan.

Näiden kouluhommien keskellä kuitenkin pitää rentoutuakin, ja sen aika oli eilen! Onko mitään ihanampaa, kuin herätä kevätsunnuntaina siihen, että auringonsäteet ulottuu omaan sänkyyn asti? Päivä oli ihan mielettömän kaunis ja lämmin, näyttää se kesä tulevan täälläkin. 15 asteen lämpö tuntui helteeltä kuluneen talven jälkeen ja tämän ansiosta lojuin parvekkeella kolme tuntia lukemassa viimeisen viiden viikon me naisia ja muita lehtiä, joita en koskaan muulloin ehdi lukea. Siinä sivussa saavillinen teetä ja jätskit lakkahillolla, ja a´vot! Aamulla kyllä lähdettiin jo ajoissa liikkeelle, ettei mene ihan vallan lojumiseksi.. Käväistiin äänestämässä ja seikkailtiin Selloon ja takaisin. Tässä kohtaa kuka tahansa muu kommentoisi vaaleja jotenkin, mutta mä en ihan hirveesti jaksa. Koko suomen kansa on jo tehnyt sen mun puolesta. Sanotaanko vaan vaikka näin, että tuloksen ansiosta tuntuu ihan hyvältä karata Espanjaan vaikka vähän pidemmäksikin aikaa. Enpä olisi uskonut, että meillä ollaan edelleen näin yksinkertaisia ja konservatiivisia. Nämä perusäijäleikit olisi voitu jo lopettaa ja avata silmät 2000-luvulle.. Huoh. Homovastaisuus ja rasismi on siis edelleenkin valtaosan prioriteettiasteikolla yllättävän korkealla. Harmi. Kyllä, tulos oli todellakin oikea JYTKY!

Aaaaah mutta kylläpäs mieltä piristi taas tänään H&M:n paketti 2/2, jossa  saapui tilaamani korallin väriset pirtsakat biksut ja hiekan värinen trenssini, josta olen haaveillut kovasti. Paketti 1/2 sisälsi jo paljon kaikkea superihanaa, mutta koska en ole muotibloggari, en jaksa tehdä kivoja kollaaseja tai muutenkaan niitä täällä esitellä ennen kuin joskus sitten kun luomukset pääsevät päälle. Leokuvioisen maksimekon käyttömahdollisuutta odotellessa..hmmmhh... eiköhän sille parin viikon päästä löydy käyttöä! Viime aikoina oon tehnyt niin paljon vaatehankintoja, että tein päätöksen, jota en oikein usko itsekään mut katsotaan miten käy.. Möläytin ääneen, etten Lontoosta osta rievun riepua! Espanjassa kaikki on tosi paljon edullisempaa, mulla ei oo siis yhtään syytä kauheesti tuhlailla Englannissa, voin vaan keskittyä nähtävyyksiin ja lomailuun. Lupauksen pitäminen ei voi olla niin vaikeaa miltä se ehkä aluksi kuulostaa.. Enhän mä Brysselistäkään ostanut mitään muuta kuin tämän ihanan söpöläiskassin, 25e, ja bershkasta kukkakuositennarit, 20e. 45 euroa. Neljäkymmentäviisi euroa. Se on vähän se! Enkä mä ees tarvii mitään. Oikeesti, en mitään. Harvinaista.

Nyt on aika lopettaa tää.. oon keksinyt koko ajan lisää kirjoitettavaa, mikä on ihan suorainaista tenttiin lukemisen välttelyä. Ei auta, mulla ei oo asiaa enempää. Opukset odottaa!

Ps. terkkuja Satakuntaan <3 Miss u.

Relationships.. How the hell we do it right?!

Nyt tulee sitten tekstiä tuutin täydeltä - ja täydestä sydämestä. Yritän pitää asiat yleispätevinä, pidän mahdollisesti omia kokemuksiani peilaavat asiat pintaraapaisuina ja henkilöt anonyymeinä. Huomaa, että kaikki tekstissä esiintyvät asiat eivät ole otosta omasta elämästäni, vaan kaiken sen summa, kun tämän päivän aikana olen pohtinut suhteita, parisuhteita ja kaiken päälle lukenut vähän iltalehteä. En sentään cosmopolitania, vaikka uskon, että siltä kyllä vaikuttaakin.

Monet ruotivat parisuhteen vaikeutta ja sen monimutkaisia kuvioita. Minusta mitkään suhteet eivät ole yhtään sen helpompia. Ei ole itsestään selvää, että edes ne parhaimmat ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän. Niiden eteen pitää tehdä töitä, aivan kuin parisuhteessakin. Pitää olla valmis joustamaan, mutta toisaalta pitämään pää pystyssä omien oikeuksien ja mielipiteiden kanssa. On otettava huomioon toisen tarpeet, halut ja tavat toimia. Samalla on tärkeää pitää mielessä, mitä minä haluan. Mikä minusta tuntuu hyvältä?

Elämän aikana tapahtuu monia suuria muutoksia. Jossain vaiheessa kasvamme aikuisiksi, tai ainakin meidän oletetaan tekevän niin. Aloitetaan ja päätetään parisuhteita. Vaihdetaan asuinpaikkaa ehkä toiseen kaupunkiin, tai jopa toiseen maahan. Erkaannutaan siitä lähipiiristä, johon on voinut turvautua läpi elämän, ja joka on aina ollut fyysisesti lähellä. Maailma on nykyään pieni, välimatkat on helppo kulkea, meillä on puhelimet, meset ja skypet. Vaan silti.. silti joskus tuntuu, että on niin kaukana kaikesta ja kaikista. Itse kaipaan ystäviäni paljon. Joka ikinen hetki. Samoin perhettäni. Samalla kun suunnittelen elämääni eteen päin ja nautin suunnattomasti siitä, mitä minulla on, kaipaan myös jotain mihin olen aiemmin tottunut. Voisiko joku siis kertoa, miten hitossa tasapainottelen elämäni eri osa-alueiden välillä niin, etten menetä niitä arvokkaita suhteita mitä minulla on? En halua huomata muutaman vuoden päästä, että joku ystävä vain jäi.. Että yhteydenpito vain hiipui hiljalleen kunnes loppui kokonaan. Jos niin käy, oliko se ystävyyssuhde sitten ponnistelun arvoinen? Onko tarkoituksellista, että elämän aikana tapaat uusia ihmisiä, jotka ovat vain vaiheita elämässäsi? Että ne jossain kohtaa unohtuu kokonaan?

Onneksi minulla on ystäviä, joiden en usko häviävän minnekään. Perheestä puhumattakaan.. he eivät pääse karkuun vaikka miten haluaisivat ;) Haluan nähdä heitä niin usein kuin mahdollista, olla yhteydessä puhelimitse ja netissä (thank God we have facebook) ja pysyä ajan tasalla kuulumisista, uutisista, niin hyvistä kuin huonoistakin. Haluan, ettei minuakaan unohdeta, että minusta ollaan kiinnostuneita, ja että välimatkasta huolimatta ei oleteta, että olen jättänyt jotain taakseni. En näe eroa siinä, asunko saman katon alla, naapurissa, toisella puolella kaupunkia, eri kaupungissa tai kokonaan eri maassa. Läheiseni merkitsevät minulle aina yhtä paljon.

On ikävää todeta, että se yhdessä hengailu on aivan lapsellinen ajatus nykyään. En edes enää tiedä mitä tarkoittaa hengailu, koska mulla ei vaan ole aikaa siihen. Mitä selityksiä siihen sit onkaan.. työt, harrastukset, työt.. työt.. työt in my ass! Mun työajat on oikeesti aivan hanurista, ja nykyään työmatkaankin menee aikaa. Näen triplasti enemmän työkavereita kuin avopuolisoani. Does that make any sense? Puhumattakaan kavereista täällä, saati Harjavallassa ja Porissa. Sitten kun saan nauttia niinkin hienosta asiasta, kuin vapaasta viikonlopusta, stressaan pääni puhki sillä, miten käytän ne kaksi kokonaista päivää jos lähden kotipaikkakunnalle.. Ehdinkö niiden kahden päivän aikana tosiaan näkemään tarpeeksi vanhempia, siskoa ja kaikkia ystäviä? Guess... Ja joskus olisi kiva viettää vapaa viikonloppu ihan vaan sen oman murusen kanssa.


Yksi asia, jota voisin myös ruveta ruotimaan nyt kun suhteista puhutaan.. Ajatelkaapas, miten näette suhteenne entiseen kumppaniin? Onko ero ollut riitaisa, vai oletteko sovussa? Millainen fiilis suhteesta jäi, ovatko tunteesi kylmiä ja katkeria vai oletteko hyviä ystäviä? Onko jomman kumman, tai molempien elämä muuttunut niin, ettette enää ole tekemisissä? Uusi kumppani (sinun tai hänen) laittaa hyvin usein pisteen yhteydenpidolle vanhan kumppanin kanssa. Tai vaikka ei laittaisikaan, saattaa sinusta tuntua sopimattomalta pitää entinen kumppani elämässäsi. Jos pitäisit, miten uusi kumppanisi suhtautuisi siihen?

Olen kuullut ihmisten pohtivan sitä, että jos eroaa toisesta, koska ei koe hänen olevan oikea elämänkumppani, tekeekö samalla päätöksen olla pitämättä tätä henkilöä elämässään ollenkaan, edes ystävänä? Usein se tarkoittaa yhtä ja samaa asiaa. Ystävyys saattaa satuttaa toista osapuolta, tai tuntua kummalliselta tämän uudesta kumppanista. Omituista se saattaa olla joka tapauksessa kaikille osapuolille. Ystävyyttä on vaikea ylläpitää parisuhteen jälkeen, vaikka se onkin hieno fairy tale. Mielestäni hyvä tilanne on se, että välit ovat sopuisat ja tervehditään kun tavataan. Kuulumisia on silloin tällöin kiva kuulla, mutta toisen elämään ei kannata liiaksi tunkeutua. Täytyy hyväksyä se, että exällä on uusi elämä, joka ei kaikkine kiemuroineen ja yksityiskohtineen kuulu sinulle. Toki usein ystävien kanssa jaetaan ilot ja surut ja muutkin mutkat, mutta come on.. Väitän, että kovin moni ystävyys tuntee tietyt rajat kun kysymys on entisestä kumppanista. Entistä kumppania tulee normaalissa tilanteessa arvostaa ihmisenä, eikä häntä pidä sulkea kokonaan pois, mutta ei pidä yrittää olla yhtä iso osa tämän ihmisen elämää kuin aiemmin, vaan tehdä tilaa monelle muulle asialle ja ihmiselle. (Luin tätä tekstiä kirjoittaessani netistä mielenkiintoisia keskusteluja hakusanalla "ex". Olipa rumaa, mutta kaunistakin. Joukkoon mahtuu monta tarinaa. Kokeile vaikka.) Täytyy kuitenkin sanoa, että vuosien jälkeen tilanne saattaa jo olla toinen. Ex elää uutta elämäänsä, niinkuin sinäkin, ja on mahdollisesti muuttunut paljon, aivan kuten sinäkin. Tällöin puhtaalta pöydältä aloitettu ystävyyssuhde ei enää välttämättä vaikuta kummalliselta. Jos hyvin käy, kukaan ei enää edes "muista" että olette joskus olleet pariskunta.

Ystävyys ja entiset heilat on nyt käsitelty, mites sitten se ikuinen myytti.. parisuhde? Siitä meillä kaikilla varmasti riittää sanottavaa.

Otsikkooni viitaten; How the hell we do it right?! Parisuhde parhaimmillaan on asia, joka pitää järjen päässä, sydämen lämpimänä ja silmät tuikkivina. Mitä se sitten on pahimmillaan? Kuka tietää.. Parisuhteita on monenlaisia. Itse olen onnellisessa asemassa. Vaikka kulisseissa toisinaan myrskyää, koen silti antavani ja saavani rakkautta yllin kyllin tässä parisuhteessa, olevani siis onnellinen. Tästä huomiosta on hyvä taas palata yleiselle tasolle. Onko parisuhteessa oikein ajaa omia etujaan vai miellyttää toista? Kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto, vaan ne täydentävät toisiaan. Ja se, jos joku, on joskus aivan helkkarin hankalaa! Parisuhteessa joudut/pääset tasapainottelemaan monen asian kanssa ja joskus rima saattaa heilahtaa liikaa, suuntaan tai toiseen.

Löysin mielenkiintoisen määritelmän "osittaisparisuhteesta" kun googletin parisuhdetta. Yritin etsiä tarkkaa määritelmää sille, mitä parisuhde oikeastaan tarkoittaa. Pakko kuitenkin lainata wikipediasta pieni pätkä:

Postgender ry:n piirissä syntyneellä osittaisparisuhde-termillä viitataan järjestelyyn, jossa osapuolet sitoutuvat hyvinkin vakavasti ja pysyvästi sellaiseen ihmissuhteeseen, jossa on joitakin parisuhdemaisia piirteitä, mutta jota jäsennetään sekä suhteensisäisessä että -ulkoisessa kommunikaatiossa "osittaisena".
Lähtökohdiltaan osittaisparisuhteen nähdään poikkeavan sellaisesta perinteisestä parisuhteen ajattelemisen tavasta, jonka taustaoletuksena (ystävyys- ym. suhteista poiketen) on ajatus "kaiken jakamisesta", kokonaisvaltaisesta yhteisyydestä, jossa osapuolten "oma tila" ja "vapaudet" (eivätkä suhteen positiiviset yhdistävät sisällöt) on se, mistä tulee erikseen neuvotella. Kun siis "kokonaisvaltaisessa parisuhteessa" neuvotellaan aina erikseen osapuolten "omasta tilasta" ja "omasta ajasta", niin osittaisparisuhteessa päinvastoin neuvotellaan erikseen siitä, mitkä kaikki asiat ovat yhteisiä ja mikä osa esimerkiksi osapuolten ajasta on yhteistä.

Ensimmäinen kysymys: pitäisikö tehdä aloite Facebookin uudesta parisuhteen statuksesta - Osittaisparisuhteessa? Uskon, että moni elää tällaisessa. Parisuhde koostuu kahden ihmisen välisestä yhdessäolosta ja rakkaudesta, emotionaalisesta ja seksuaalisesta yhteydestä. Entistä enemmän kuitenkin keskustellaan siitä, miten paljon tarvitaan omaa tilaa, omaa aikaa, omaa elämää, omaa sitä ja omaa tätä. Tottakai tarvitaan, parisuhteessakin, eikä vain osittaisessa. Mutta kyllä parisuhteessa täytyy olla jotain, mikä tekee siitä nimenomaan parillisen. Ei se oma kumppani ole kotona toivottamassa sinulle vain hyvää yötä ja huomenta. Kumppanille täytyy tehdä aikaa arjen kiireidenkin keskellä. Jos ei ole aikaa omalle kumppanille, miten sitten voi huutaa oman ajan tarpeestakaan? Jos siis huomaat, että hamuat enemmän omaa aikaa, kuin aikaa kumppanisi kanssa, leave it. Parisuhteessa ei tällöin ole tarpeeksi potentiaalia, sinä ja hän ansaitsette jotain parempaa.

Sitten, kun olet löytänyt sitä aikaa kumppanisi kanssa, voitko huomaamattomasti tai peittelemättä pyytää omaa aikaa, ilman, että toinen osapuoli alkaa pakata tavaroitaan kuvitellessaan, että se oli siinä nyt sitten? Ymmärtääkö molemmat oman ajan tärkeyden? Aina se ei toimi niin. Fakta kuitenkin on se, että myös jatkuva yhdessä olo ja parisuhteen ulkopuolisen elämän unohtuminen on nopein tapa saada parisuhde päätökseen. Kummallakin pitää olla myös oma elämä, sitä ei saa unohtaa vaikka olisi millainen parisuhde, tai avioliitto.

Kiitos erään ihanan ihmisen, joka opetti minulle laatikkoteorian;

Parisuhteen alussa kaksi ihmistä ovat yleensä hyvin lähellä toisiaan, yhdessä laatikossa. Pussaillaan ja halaillaan, kiherretään ja kikatellaan, kuherrellaan ja vajotaan sinne koteihin, sohvan nurkkiin, leffateattereihin ja kaikki on niiiiiin ihanaa. Sitten kun tää vaahtokarkkiaika on  ohi, tulee pieni erkaantuminen, jolloin aletaan haluta sitä omaa tilaa ja omia juttuja enemmän. Ollaan siis eri laatikoissa. Heikot parisuhteet kariutuvat tähän aikaan. Näiden kahden vaiheen jälkeen vasta alkaa se, mistä koko hommassa oikeasti on kysymys. Ollaan yhdessä ja erikseen, tasapainossa yhteisen ja oman elämän välillä. On riittävästi aikaa olla yhdessä, jolloin sitä aikaa jää myös omille jutuille. Saunaillalle, tyttöjen illalle, kavereille, harrastuksiin.. mihin milloinkin. Ollaan siis yhdessä isossa laatikossa, kahdessa eri lokerossa. Ihan jokaista asiaa ei tehdä yhdessä, mutta toisaalta asioita tehdään riittävästi yhdessä. Tämä on tavoittelemisen arvoista.

Laatikkoteoriaan on hyvä lopettaa tältä päivältä.. Pohdintani sisälsi jo tarpeeksi monta kysymystä teillekin mietittäväksi.

Hyvää yötä, lähden nyt vaalimaan omaa parisuhdettani.

This is why I love Christmas (varoitus: jouluhypetystä)

Teenpäs kiusaa nyt kaikille niille, jotka ovat kauhuissaan siitä, että kaupat ovat jo täyttyneet joulupukeista ja tontuista..

Facebookista on saanut jo kaksi viikkoa lukea siitä, miten ihmisiä ärsyttää, ahdistaa, masentaa tai suututtaa joulun tulo, tai vähintään sen turhan aikainen ilmestyminen. On totta, että joulun alkuperäiset merkitykset jäävät vähän kaupallisuuden jalkoihin. Omasta mielestäni syksy ja talvi on tavallisesti kuitenkin niin julmetun kylmää, synkkää arjessa puurtamista, että on syytäkin keksiä juhlan aiheita, ja mitä pidempikestoisiksi niitä venyttää, sen parempi. Rakastan sitä, kun kauppojen ikkunoihin ilmestyvät ensimmäiset punaiseen verhotut somisteet, ja sitä, kun kotona voi alkaa hyvällä omalla tunnolla polttamaan kynttilöitä ja juomaan glögiä. Valkoinen maa kruunaisi kaiken, mutta yllätys, ettei sellaista vielä näy.

Vaikka kuinka yritän kasvaa yli siitä joululahja-intoilusta, ovat nekin musta ihana osa joulua. Lahjoja ei tarvitse olla kasapäin, mutta jokunen paketti saa kyllä niitä jouluperhosia vatsaan. Ja voi sitä antamisen iloa! On mahtavaa nähdä riemastunut ilme sen rakkaan kasvoilla, joka juuri avasi sinun antamasi paketin. Tänä jouluna aion erityisen paljon panostaa siihen, että pääsen näkemään niitä ilmeitä :) Eikä se tarkoita sitä, että lahjoihin pitää hassata omaisuus. Vain oma mielikuvitus on rajana sille, mitä lahjaksi voi antaa. Viime jouluna olin köyhä - en edes köyhä opiskelija -vain köyhä :D Ja kaikessa masennuksessani siitä, etten voi ostaa lahjoja hirveillä rahasummilla, en tajunnut, että voisin käyttää jotain muuta rikkautta, omaa mielikuvitustani. Tänä vuonna aion paikata sen. Aion siis aivan täysin tietoisesti aloittaa joululahjahömpötyksen tästä päivästä lähtien!

Joulussa on monta asiaa, mikä saa minut rakastamaan sitä. Yksi tärkeimmistä ei suinkaan liity lahjoihin tai rahan kulutukseen, vaan yhdessäoloon. Joulu on sitä harvinaista aikaa, joka saa jopa pikkusiskoni pysymään kotona. Keräännymme koko perheen kanssa yhteen ja nautimme joulun tunnelmasta. Perheen määritelmä saattaa tässä kohtaa olla vähän joustava, mukaan luonnollisesti kuuluu myös meidän siskosten kumppanit, joskus joulunvietossa on mukana myös äidin veli puolisoineen ja milloin ketäkin. Kissa pahanen viettää myös joulua, kuten näkyy!

Mahdollisuuksien mukaan aloitan joulunvieton jo edellisenä päivänä kuusen koristelulla ja fiilistelyllä. Parasta on olla jo jouluaamuna vanhempien luona, kun aamulla aikaisin saa herätä joulupuuron tuoksuun kun äiti on sitä varten herännyt aamu seitsemältä :D Kiitos äiti. Jouluaamuna kuluu käpertyä sohvan nurkkiin koko porukalla, laittaa villasukat jalkaan ja katsoa kaikki maailman jouluohjelmat ja -elokuvat joita telkkarista näytetään.

Meillä noudatetaan yleensä tiettyä kaavaa jouluaaton puuhissa. Joulupuuron laskettua aletaan suunnitella saunan lämmitystä ja valmistellaan joulupäivällistä. Järjestys on ehdottomasti; ensin saunaan, sitten syödään. Ruokailu on yksi joulun parhaita puolia, saa ahmia vatsan niiiiin täyteen jouluherkkuja, ettei kykene ennen iltaa tekemään muuta kuin loikoilemaan vatsan vieressä. Mutta sitä ennen nautitaan joulusaunasta. Saunasta ei suinkaan voi istua suoraan ruokapöytään (oma ideologiani), vaan ensin pitää laittaa tukka, kammata nassu ja pukea päälle jotain kivaa, mutta ensisijaisesti mukavaa ja lämmintä. Toivon, että jouluna maa on valkea ja pakkanen paukkuu, jotta sisällä takan lämpö tuntuisi entistäkin paremmalta. Hämärän tullen sytytetään paljon kynttilöitä palamaan, ne ovat se piste iin päälle tunnelman luomisessa! Mukavuuslevel on siis 11, asteikolla 1-10.



Iskä puuttuu kuvasta, muttaku se ei oo mikkää linssilude!



Sitten kun kaikki perusjutut on hoidettu, olo on saunan jäljiltä raikas, vatsa on täynnä ja jäljet on siivottu pois, ei tarvitse tehdä muuta, kuin olla ja nauttia. Perusjuttuihin vielä voidaan lukea mukaan joulurauhan julistus (jota siskoni inhoaa, turhaa ajan tuhlausta kuulemma) ja vierailu niiden luona, jotka ovat jo enkeleitä. Isovanhempien haudalle siis viedään myös joulukynttilät.

Iltaa kohden alkaa lapsenmielisyys hiipii minuunkin ja väistämättä alan odottaa pakettien jakoa. Tässä kohtaa pikkusiskoni on yleensä jo kuin vieterieläin :D No, rehellisesti sanottuna onhan se jo vähän rauhoittunut, mut kyllä se lahjojen jakamisen ajankohta on aina keskustelunaihe numero yksi, kun ilta lähestyy. Ja auta armias jos tielle tulee yksikin tätä toimitusta viivyttävä asia ni johan on soppa valmis. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kuitenkin. Lahjat kun saadaan jakoon niin jokaisella on naama mandariinilla, varsinkin pikkusiskolla! Loppuilta meneekin sitten joutuisasti pakettien parissa ja aina jostain paketista löytyy jotakin, joka tuottaa kaikille iloa. Pelejä, leffoja.. Jos ei muuta, niin suklaata ainakin!

Meillä joulu kestää yleensä sen kaksi päivää, jonka jälkeen alkaa arki palaamaan taloon. Juhlan syitä joulun pyhiin sattuu enemmänkin, sillä omia syntymäpäiviäni vietetään 25.12. Näiden syömistalkoiden jälkeen on taas voimia palata töihin ja muihin normaaleihin puuhiin. Voi taas hyvällä mielellä odottaa koko vuoden seuraavaa joulua ;)

Ennen joulua minut saa joulufiilikseen talven tulo, valkea maa, kynttilät, glögi.. ja mikäs muu kuin pikkujoulut ;) Tosin meidän firmassa pikkujouluja on perinteen mukaan vietetty vasta vuodenvaihteen jälkeen, parhaimmillaan maaliskuussa. Mutta kuten sanottu, joulufiilistä on sallittua venyttää! Joulun alla on ihanaa hääräillä salaperäisesti pakettien kimpussa, arvailla mitä paketeista löytyy ja suunnitella koristuksia joulun ajaksi. Näillä aion siis omaakin arkea piristää!

Joulua odotellessa!

Millainen on sinun joulu?

Big Brother

Oon jo pitkään pohtinut, pitäisikö kirjoittaa joku mielipide siitä, mistä kaikki muutkin nyt puhuu. Kysymys ei voi olla mistään muusta, kuin yliarvostetusta, myötähäpeää herättävästä Big Brotherista. Olen ehkä tällä kaudella väärä ihminen arvostelemaan ohjelmassa mitään tai ketään, koska olen vaivautunut katsomaan yhteensä ehkä viisi jaksoa. Teen sen silti.

Avausjaksoa katsoessani jo totesin, että voi luoja.. voi luuuuoja.. Onko tähän formaattiin suurin pääsyvaatimus todellakin mahdollisimman pieni äo? Mitenkään ketään tuomitsematta havaitsin, että ensivaikutelma lähes jokaisesta oli ainakin niin järkyttävä, että meinasin kuolla ahdistukseen kotisohvallani. Kaikista paras oli tämä nuori tyttö, joka kertoi marssivansa seuraavaksi Hollywoodiin malliksi. Hän vain päätti ensin ottaa välietapiksi big brotherin, jos siitä vaikka irtoaisi lisäpinnoja.

Sen enempää kuitenkaan ketään erillistä henkilöä (ainakaan tässä vaiheessa) arvostelematta, palaan koko formaatin typeryyteen. Vuosi toisen perään olen sitä siitä huolimatta jaksanut katsoa, pari vuotta sitten jopa lähes päivittäin. Ei ole siis tarkoitus tuomita myöskään niitä, jotka tätä hulvatonta eläintarhan elämää seuraa. Nyt vaan itsellä on jo alkanut mennä maku.. Raja on tullut täyteen. Jos palaamme muutaman vuoden taaksepäin, oli ohjelmalla vielä oikeasti viihdearvoa. Ainakin tuntuu, että taloon valittiin henkilöt ihan eri perustein. Tyypit oli omanlaatuisia ja hauskoja, mutta ei typeriä kuin vasemman jalan saappaat! Suurimmaksi osaksi ainakin. Viikkotehtävät olivat ihan oikeasti mielikuvituksekkaita ja jännittäviä, ja asukkaille järjestettiin huomattavasti enemmän aktiviteetteja joihin ei liittynyt vain tolkuton alkoholimäärä ja peiton heiluttaminen. Muistelkaahan Alpakoita, Staff my skodaa, ja ensimmäistä ja alkuperäistä köyhät/kroisokset -asettelua viikkotehtävässä. Asukkaille oli järkätty paljon pieniä skaboja viikkotehtävän lomaan, olihan niitä mielenkiintoisempi katsoa kuin sohvan nurkassa istumista tai röökin polttoa. Hauskan lisän toi myös viikottainen R-kioskireissu, jonka sijaan ostokset hoidetaan enää virtuaalisesti näppäillen ja kaikki toimitetaan varastohuoneeseen. Boring!

Tällä kaudella, samoin kuin myös kaudella 2009, on järkevät tehtävänannot unohdettu ja niiden sijaan asukkaille kannetaan selkä vääränä kukkoa. Onhan sitä kannettu aikaisemminkin, koskaan ei ole ollut puutetta, paitsi niillä vähä-älyisillä, jotka ei todellakaan saa iloa irti mistään muusta kuin alkoholista ja tupakasta. Ja tähän väliin huomautus, että se järjetön vouhoaminen, kitinä, itku ja parku siitä röökistä saa mut niin hermoraunioksi, että tekee mieli paiskata omakin televisio parvekkeelta alas. Come on!! Mutta palaten siihen kukkoon.. BB-talon örvellysbileet pari viikkoa sitten sai toivottavasti asukkaat miettimään käytöstään. Meille katsojille oli toki äärihupaisaa seurata tolkutonta ryyppäämistä, oksentamista, oksennuksessa kieriskelyä (kuhertelua), sammumista ja muuta yhtä järkevää, mutta kyllä oli asukkailla hymy perseessä seuraavana päivänä kun illan tapahtumia käytiin kohta kohdalta läpi. On varmasti mukava kuulla (aivan niinkuin kukaan ei oikeasti muistaisi mitään), että koko Suomen kansa on esimerkiksi nähnyt tyttöjen rintavarustukset, ja useasti vielä. Puhumattakaan mitään viime tuotantokauden liveporno-selkkauksesta. Itku pitkästä ilosta, niinhän sitä sanotaan. Ja kyllä siellä sitten itkettiinkin. Kaikki nämä tapahtumat on kuitenkin jätetty jo unholaan ja lisää kukkoa ollaan valmiita kaatamaan sitä mukaa ja niin paljon kun sitä vain tarjotaan.

Tässä formaatissa alkaa jo historia toistaa itseään. Viikkotehtävät toistuvat edellisiltä kausilta ja muutenkaan mitään uutta ei oikein ole keksitty. Tämän viikon farmitehtävä on koettu jo alpakoiden muodossa, mutta sanottakoon silti, että kuluva viikko on minun silmissäni ollut paras kaikista. Elukat tuovat hurjasti piristystä normaaliin BB-elämään, ja niiden mukana asukkaistakin on paljastunut ihan uusia puolia. Punatukkainen Elisabet on ehdottomasti ykkössuosikkini, tämä nuori mimmi kun kertoi rakastavansa lehmän lantaa ja heinän hajua, nousi pisteet, jälleen. Ottaen huomioon tytön iän verrattuna muihin talon asukkaisiin, on tältä tullut tähän mennessä fiksuimmat jutut. Nikon hellä ote kanoista sulatti myös sydämeni, mutta kaveri on kyllä ollut symppis alusta asti, yksi niistä harvoista, aidoista ja asiallisen oloisista BB-tähdistä. Ihmettelen oikein mitä noin fiksu nuori mies tekee tässä älyttömässä freakshowssa.

Pakko tähän kohtaan on sanoa, että yleistykseni vasemman jalan saappaista ei toki koske kaikkia. Joukkoon on jokaisella kaudella mahtunut muutamia ihan jeppistyyppejä, mutta useinkaan he eivät ole olleet niin kovasti näkyvillä. Viime kaudella yksi ehdottomia suosikkejani oli mensa-Esa, jonka filosofiset pohdinnat tuottivat yleensä hassunhauskan lopputuloksen. Respect!

Pitää kai hattua nostaa siitä, että puhelimien, tietokoneiden ja facebookin aikakaudella tämä porukka elelee seinien sisällä ilman mitään näistä. Viihdykkeenä on vanhanaikaiset, ihan oikeat ihmiset ja isoveljen jekut. Omasta mielestäni yksi parhaimpia on ollut puhuva pönttö, ja muutama päivä sitten nähty jätskitehtävä, jossa pöydät notkuivat herkkuja mutta niitä ei saanut suuhunsa laittaa. Tyttöjen ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset kun suklaat jäi saamatta. Olin silti iloinen heidän puolestaan, kun myöhemmin illalla saivat järkätä jäätelöbaarin ja palkita itsensä kaikella sillä, millä aiemmin oli vain kiusattu. Oli hauska nähdä vilpittömästi innostuneet ilmeet, vaikka tarjolla ei ollut tippaakaan alkoholia.

Kaikesta ruikutuksesta huolimatta aion kauden katsoa loppuun asti, en säännöllisesti, mutta juuri niin, että pysyn kärryillä. Enkä väitä missään nimessä, että katselukokemus olisi vastenmielinen. Lähinnä se on hupaisa. Ällistyn joka kerta jollain tavalla asukkaiden käytöksestä. Siinä mielessä sarja on äärimmäisen mielenkiintoinen. Aina tapahtuu jotain uutta, josta juorulehdet voivat ammentaa. Ja minä. Ai että miten nautin siitä tunteesta, ettei itse ole menettämässä kasvojani näiden kaltaisesti. Joskus joku jopa heittää hyvän jutun ja minua naurattaa.. Hehee!

Varikkovaimo

Matkalla minulla oli välillä aikaa vetäytyä omaan rauhaan ja tehdä mitä huvittaa. Mieleeni pikkuhiljaa muodostui aihepiiri, josta lopulta tulikin pitkä teksti sitä pohtiessani. Alla oleva teksti on siis reissussa kirjoitettu, mutta en ole sitä päässyt julkaisemaan ajallaan. Nämä ajatukset kulkeutuivat mieleeni, kun kerta toisensa jälkeen löysin itseni hymyilemässä ja kättelemässä mitä erikoisempia henkilöitä, jotka olivat aina ystävällisiä minulle, ja jotka myös aina näyttivät hyvältä! En tiedä, johtuiko vaikutelma oikeasti ulkoisesta olemuksesta, vai siitä, että kukaan heistä ei ollut sisäänpäin kääntynyt tai töykeä. Jokainen tapaamani ihminen oli avoin, iloinen ja vastaanottavainen. Oli kysymys sitten miten tärkeästä persoonasta tahansa. Kukaan ei nostanut itseään muiden yläpuolelle tai pitänyt itseä parempana kuin muut, vaikka jollekin toiselle samoissa saappaissa olisi niin saattanut käydä. Jokainen meistä on vain ihminen, siinä olemme ikuisesti samalla jalustalla.

Olen matkamme aikana pohtinut kovasti omaa rooliani “varikkovaimona”, vaikka en kirjaimellisesti sellainen olekaan. Rooli ei suinkaan ole helppo. Se on hirvittävän mukava, mutta haastava. En halua kuulua siihen desperate housewives -joukkoon, joka jää näiden reissujen sijaan kotiin hellan ääreen, eivätkä edes välttämättä omasta tahdosta.

Varikolla olen päässyt siihen “piiriin”, jossa kuulen, että “wife means nothing but trouble”, kisoihin lähdettiin tyttöystävälle kertomatta tai että kisareissu on ainoastaan lomaa kotoa. Jotta en itse jää joku kaunis kerta kotiin, pitää minun ansaita paikkani. Poikaystävä tietysti väittää, että haluaa minut mukaan joka tapauksessa, mutta epäilen.. Jos heittäytyisin hankalaksi, olisi hän taatusti iloinen, jos saisi pakata matkatavarat vain yhdelle. Toki olen vilpittömästi oma itseni, sen lähtökohdan pitää kelvata niin poikaystävälle, kuin minulle itselle ja muille, joiden kanssa olemme tekemisissä. Näillä reissuilla on kuitenkin tärkeää osata olla laittamatta omia tarpeita muiden edelle (se on kai toivottavaa myös kotona, mutta erityisesti kisavarikolla). En voi määritellä itse uni- tai ruokarytmiäni, en pääse rannalle makaamaan kuin lahna auringon alle (edes Espanjassa, come on!), en pääse shoppailemaan matkakassaani tyhjäksi, enkä taatusti pääse karkuun melua ja hektisyyttä. Onko tämä sitten lomaa laisinkaan?

Onneksi minulle on suotu se lahja, että vaikka joudun uhraamaan kaikki naiseuteni aiheuttamat houkutukset, siitä huolimatta nautin olostani. Minusta löytyy se puoli, joka pukeutuu college-housuihin ja vetää lippiksen niin syvälle päähän, ettei edes silmiä näy. Lippiksen pois ottaminen tosin saattaisi saada kilpakumppanit niin pois tolaltaan, että voitto olisi väistämättäkin Mikon, joka sattumoisin on tämän nähtävyyden nähnyt ennenkin, eikä välttämättä järkyty siitä enää niin paljon. Pitääkö edes kertoa enempää?

Aikani kuluksi yleensä nappaan kirjan (tai läppärin) syliin ja istun varikkoteltan nojatuoliin kuuntelemaan joka puolella käyvien moottorien verenvuotoa korvista aikaansaavaa meteliä ja haistelen teltassa vallitsevaa pakokaasun käryä, sillä aikaa kun Mikko & team säätää autoa kuudetta tuhatta kertaa saman päivän aikana. Kuuntelen kun ympärilläni puhutaan milloin englantia, saksaa, hollantia ja autourheilua. Kyllä, viimeisimmälläkin on täysin oma kielensä, mitä en ymmärrä vaikka erotan sieltä täältä joskus jopa suomen kielisiä sanoja. Olen kuullut esimerkiksi sellaista, että jollakin säällä perää leventämällä pääsee kovempaa. Päteeköhän tuo pelkästään karting-autoihin? Mikähän olisi itselleni optimaalinen keli sitten? Pitäisikö omaa perääni kaventaa vai leventää?

Olen iloinen siitä, että olen jo päässyt tutustumaan lähes kaikkiin tärkeisiin ihmisiin. Pääosin kysymys on miehistä, mutta joukossa on muutama mahtava nainen, jotka ovat miesten vallitsemassa tiimissä kuin kimpale kultaa tonnissa hiekanjyviä (väittäisin, että monesti ne uurastavat naiset ovat lähes koko joukon kantava voima). He tuntevat minut, minua tervehditään ja huolehditaan, että kaikki on kunnossa. Silloin tällöin saan suukon. Tarkentaakseni sen antaja on kaiketi oma poikaystävä. Paitsi nämä täällä harrastavat feikkiposkisuudelmia, niihin olen törmännyt. Oloni on mukava. Voin siirtyä teltan ulkopuolelle jakkaroineni nauttimaan auringosta ja mikä parasta, seurailemaan ihmisiä, joiden arvioinnissa olen haka. On hauska seurailla ihmisten mielentilaa ja käyttäytymistä. Pelkästään eleistä ja ilmeistä voi tulkita, miten auto toimii ja miten kisa kulkee.

Olen oppinut olemaan näiden miesten joukossa, kuuntelemassa heidän väsymätöntä läpänheittoa niin naisista kuin miehistä, niistä yhdessä, autourheilusta ja kaikista muista asioista maan ja taivaan välillä.Varikolla kuluu tuntikausia, jokainen päivä on pitkä. Aamulla on aikainen herätys ja päivä päättyy myöhäiseen illalliseen, nukkumaan pääsee yleensä puolilta öin. Milloinkaan en vielä ole tuntenut oloani pitkästyneeksi.

Tehtäväni on ollut vain tehdä oloni mahdollisimman mukavaksi ja joskus silloin tällöin auttaa joissakin pienissä jutuissa, joissa minusta on ilo olla apuna. Lähinnä tehtävät ovat olleet “voitko hakea...”, “tarkistatko aikataulun”, “muistatko tämän” ja “katsotko mitä kello on?” -luontoisia. Auton rakentamiseen en ihan vielä voi osallistua. Ehkä ensi kerralla.

Euroopan varikoilla, erityisesti Espanjassa ja täällä Belgiassa, minulle on kuitenkin kehittynyt uusi tehtävä, joka saa minut aivan ymmälleen. Tämän tehtävän olen kehitellyt aivan itse, eikä kukaan käske minua noudattamaan tehtävänantoa, joka kuuluu seuraavanlaisesti: ole kaunis ja viehättävä. What?!

Isäni harrastuksessa (motocross) ja aiemmin myös poikaystäväni mukana olen noudattanut “kulje collareissa ja ole cool”-mentaliteettia. Nyt kuitenkin päähäni on kehittynyt uusi pinttymä, osittain koska näen varikolla huomattavasti paljon enemmän tyttöjä kuin aikaisemmin. Täällä naiskuskitkin näyttävät leffastaroilta pitkine tuulessa hulmuavine hiuksineen (ja meikkikerroksineen). Naisen vaistoni sanoo, että en kertakaikkiaan voi jäädä 100-0 kakkoseksi niille jokaiselle. Lisäksi olen kuullut huhuja (ja nähnyt kuvia) niistä varikkopimuista, joiden sääret ovat minun mittaiset. Poikaystäväni fantasiatarinat siitä, että olen joka tapauksessa varikon upein, tuntuvat menevän savuna toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kuvassa esiintyvä henkilö ei kuulu tarinaan. Kuva täältä.

Yhtäkkiä matkalaukkuuni ahdettu vaatevarasto tuntuu tyhjänpäiväiseltä. Missä on se vaatekerta, joka tekee minusta viehättävän, olematta ylipukeutunut bimbo? Se, joka on sporttinen, mutta samaan aikaan naisellinen. Pitääkö meikata, vai onko se liian turhamaista? Jos vähän kuitenkin.. Hymyile kauniisti vastaantuleville ihmisille ja tervehdi vaikka et tunne, koska se kuuluu tapoihin. Yritä aamulla hiipiä asuntovaunulta suihkuun niin, ettei kukaan säikähdä matkalla ja suihkun jälkeen hoida itsesi ihmismäiseen kuosiin ennätysajassa.

(Ikävä kyllä kukaan ei huomannut ottaa minusta kuvaa niinä parina päivänä, kuin lookini oli kuvaukseen täysin sopiva. Siitä jouduin kuitenkin luopumaan, koska läikytin colaa valkoiselle paidalleni.. crap)

Ihmisille pitää jutella ja olla hauska, mutta ei pidä lörpötellä liikaa. Pitää olla valmis tapaamaan ketä tahansa ihmisiä, jotka voivat tavalla tai toisella vaikuttaa poikaystävän tulevaisuuteen ratkaisevasti. Ei pidä hermostua, vaikka sinut esitellään italialaiselle, joka puhuu paljon, mutta ei sanaakaan kieltä, jota itse ymmärtäisit. Hymyile. Myöhemmin saat kuulla hänen kertoneen, miten upealta näytät. Menet hämilleen. En usko! Kirotut valehtelevat, virnistelevät italialaiset.

Yritä antaa itsestäsi itsevarma kuva, vaikka pelottaisi ja jännittäisi helkkaristi. Itsevarmuus on viehättävää. Harjoituspäivinä vielä onnistut jollain tavalla esittämään tyyntä kuin viilipytty, mutta kaiken edellä mainitun voi unohtaa kun oikea kilpailu alkaa. Myötäelän henkeen ja vereen kilpailussa, sen tuomassa paineessa ja jännityksessä. Viikonlopun koittaessa on siis saavutus, jos en vahingossa pue ylleni poikaystävän vaatteita omieni sijasta.

On myös taatusti viehättävää, kun jossain paniikin ja hermoromahduksen välimaastossa tärisevin käsin läikytän fantaa valkoiselle paidalleni, en tajua tervehtiä, enkä edes ymmärrä kun minulle puhutaan. Pahimmassa tapauksessa tummat silmänaluset kielivät painajaisista, kun olen koko edellisen yön ollut itse hurjasti ajamassa kilpaa. Tai ainakin unessa poikaystäväni auto on hajonnut, koko maailma kaatunut ja sitä myöden myös omani.

Tässä vaiheessa siis toivon, että joku kirjoittaisi minulle etiketin varikkovaimon käyttäytymistavoista ja pukukoodista. Toivon myös oppituntia karting-autoista, briiffiä kilpailusäännöistä ja Suomi-Autourheilu-Suomi -sanakirjan ilmestymistä. Toivon, että joku antaisi minulle lehtisen, jossa esitellään jokainen kilpailija erikseen, ja että saisin jostain erikoiskyvyn sisäistää nämä tiedot sitä mukaan salaman nopeasti, kun luen ne paperilta. Näin ollen olisin kyvykäs osallistumaan keskusteluihin tietävästi sen sijaan, että seison ringissä tuppisuuna peukalot keskellä kämmentä kuuntelemassa idiootin näköisenä muita, aivan niinkuin muka ymmärtäisin jotakin.

Tosin olen oppinut esittämään ympäripyöreitä kysymyksiä, joita kysymällä onnistuu antamaan kiinnostuneen vaikutelman, mutta vastauksesta ei tarvitse ymmärtää mitään. Riittää, että kysyy vain, että how was it this time?How was your practice today? Takaisin saa yleensä vastauksen, joka muistuttaa korvissani hepreaa, ja minä voin sitten nyökätä hyväksyvästi ja olla ylpeä hämmästyttävistä sosiaalisista taidoistani.

Onneksi tällä porukalla juttu harhailee silloin tällöin aiheisiin, joissa minullekin on sijaa. Viimeistään illan tullen keskustelunaiheet ovat kääntyneet ainakin hetkeksi pois autourheilusta. Jos eivät ole, niin ainakin minulla on valtaa kääntää ne hetkeksi. Jos kaipaan juttuseuraa, täällä minua kuunnellaan. Sitä kutsuisin ihmeeksi.

Kun olen sydän lääpällään purkanut tähän tuntojani edeltävät kaksi tuntia, voin vähän rauhoittuneena kertoa, että suurin osa näistä oli mahdollisesti vain oman mielikuvitukseni tuotetta. Miehet ovat miehiä, siitä ei pääse mihinkään, enkä usko sanaakaan kun poikaystäväni väittää, etteikö ole mukavaa, jos panostan vähän ulkoiseen minääni. Silti tiedän, että huolimatta siitä, onko päälläni verkkarit vai jotain mukavampaa, onko tukkani viimeisen päälle tai olenko jollakin muulla tavalla sittenkään aivan parhaimmillani, on hän minusta aivan yhtä ylpeä. En ole ainakaan toistaiseksi havainnut merkkejä siitä, että minua yritettäisiin piilotella.

Tarve näyttää hyvältä on silti naisille jo vuosikymmeniä ollut tapa kilpailla muita naisia vastaan, eikä miellyttää miehiä. Sitä tosiasiaa tässä ei voida unohtaa. Ihan kaikkea edellä mainittua en siis voi unohtaa, vaikka miten yrittäisin. Minut on kuitenkin omasta itsestäni huolimatta uskallettu esitellä niille kaikille tärkeille ihmisille, ja olemalla juuri sitä mitä olen, olen saanut takaisin niitä ystävällisiä hymyjä.

Tärkeintä on se, miltä itsestä tuntuu sisältä päin. Se on asia, joka loistaa myös ulos muille ihmisille. Huolimatta siitä, että tulen käymään tuota tunneskaalaa läpi vielä tuhannesti, uskon, että omana itsenäni tulen pääsemään melko pitkälle. En ainakaan aio esittää olevani mitään muuta mitä olen. Tiedän jo olevani kaunis, viehättävä ja antavani hyvän vaikutelman ;) Eikö tämä ole tapa, joten jokaisen naisen tulisi ajatella?

Ps. Collegehousut rocks!!

Korvauspostia

Eilen jo oli tarkoitus laittaa Henriikan ja Joonan häistä kuvia esille, mutta enpäs ehtinytkään hoitaa sitä niinkuin kuvittelin. Nyt, koska kuvat ovat toisella koneella, ajattelin viihdyttää teitä viime lauantain kuvamateriaalilla, kun käytiin kaivarissa ihailemassa suurinta mahdollista Benjitornia ja nauttimassa auringosta. Pieleen meni kuitenkin sekin, koska unohdin muistitikun kotiin. Nyt mua kaivelee ihan kauheesti, että onko se hukassa marjapuskien uumenissa vai oikeesti kotona. Sen on p-a-k-k-o olla tallella! Syy siis eiliseen kiireeseen löytyy meidän jääkaapista, jossa komeilee kolme pullollista puna-/mustaviinimarjamehua :) Poimittiin marjat ja kas, nyt on mehut odottelemassa. Kuin itsestään.. Tosin asiassa on pieni mutta. Epäilen, että mehuntekijällä kävi vanhanaikaisesti ja seassa onkin hyytelösokeria tavallisen sijasta.. Hehee!

Nyt on siis pakko kiusata teitä tyhjänpäiväisellä diipadaapalla ja tulla tänne lupailemaan, että tänään illalla oikeasti pääsette näkemään niitä hääkuvia.

Viime päivinä olemme mieheni kanssa jutelleet itsensä ja toisten ihmisten rakastamisesta ja kunnioittamisesta, luottamuksesta ja muista asioista, jotka liittyvät olennaisesti onnistuneeseen parisuhteeseen. Tänään sattumalta törmäsin seuraavanlaiseen tekstiin. Pitää myöntää, että en normaalisti juuri tämän kaltaisista välitä, uskonnolliset tai edes niihin viittaavat kirjoitukset eivät ole ihan omaa alaani.. Olen siis uskomaton ihminen ;) Mutta tästä tykkäsin kovasti:

Pyydän sinua tänään, Maailmankaikkeuden Luoja, auttamaan minua hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin olen, itseäni tuomitsematta. Auta minua hyväksymään mieleni sellaisena kuin se on, kaikkine tunteineen, sekä kaikki toiveeni ja unelmani, persoonallisuuteni ja yksilöllinen olemukseni. Auta minua hyväksymään kehoni juuri sellaisena kuin se on, näkemään sen kauneus ja täydellisyys. Anna minun rakastaa itseäni niin suuresti, etten enää koskaan torju itseäni tai asetu onneni, vapauteni enkä rakkauteni tielle.

Anna jokaisen tekoni, reaktioni, ajatukseni ja tunteeni tästä lähtien perustua rakkauteen. Auta minua rakastamaan itseäni niin paljon, että koko elämäni uni muuttuu pelosta ja ristiriidoista rakkauden ja ilon ilmentymäksi. Anna rakkauteni olla niin voimakasta, että se tuhoaa kaikki ne valheet, jotka minut on ohjelmoitu uskomaan, kaiken mikä saa minut uskomaan, etten ole tarpeeksi hyvä, vahva, älykäs tai kyvykäs. Anna minun rakastaa itseäni niin suuresti, ettei minun enää tarvitse elää muiden ihmisten näkemysten mukaan. Anna minun luottaa itseeni ja arvostelukykyyni. Kun rakastan itseäni, uskallan ottaa vastuun elämästäni ja ratkaista eteeni tulevat ongelmat. Anna minun toteuttaa toiveeni rakkauteni voimalla.

Anna minun tästä päivästä lähtien rakastaa itseäni niin paljon, etten enää koskaan luo tilanteita, jotka ovat itseni vastaisia. Voin elää elämääni omana itsenäni sen sijaan, että yrittäisin esittää jotain muuta toisen hyväksynnän saadakseni. En enää tarvitse muiden hyväksyntää tai kehuja, sillä tiedän kuka olen. Anna rakkauteni saada minut nauttimaan näkemästäni joka kerran kun katson peiliin. Anna hymyn loistaa kasvoillani ja vahvistaa sisäistä ja ulkoista kauneuttani. Auta minua tuntemaan niin suurta rakkautta itseäni kohtaan, että nautin aina omasta itsestäni.


Anna minun rakastaa itseäni ilman tuomitsemista, sillä tuomitseminen saa minut syyttämään ja rankaisemaan sekä itseäni että muita, jolloin kadotan rakkauteni. Vahvista tahtoani, jotta voisin nyt antaa itselleni anteeksi. Puhdista mieleni myrkyllisistä tunteista ja itsesyytöksistä, jotta voisin elää rauhassa ja rakkaudessa.

Anna itseäni kohtaan tuntemani rakkauden muuttaa elämäni uni. Anna tämän uuden sydämessäni olevan voima, itsensä rakastamisen voiman, muuttaa jokainen ihmissuhteeni, alkaen suhteesta omaan itseeni. Auta minua vapautumaan kaikista ristiriidoista. Anna minun viettää iloisena aikaani rakkaimpieni kanssa ja antaa heille anteeksi kaikki kokemani vääryydet. Auta minua rakastamaan itseäni niin paljon, että voin antaa anteeksi jokaiselle joka on minua elämäni aikana loukannut.

Anna minulle rohkeutta rakastaa perhettäni ja ystäviäni täysin ehdoitta ja muuttaa ihmissuhteitani myönteisesti ja rakastavasti. Auta minua luomaan uusia kanssakäymisen tapoja, jotta minun ei enää tarvitsisi käydä valtataisteluja toisten kanssa, olla voittaja tai häviäjä. Anna minun pyrkiä kohti rakkautta, iloa ja sopusointua.

Anna suhteeni perheeseeni ja ystäviini perustua kunnioitukseen ja iloon, jottei minun enää tarvitsisi sanella heille, miten ajatella ja käyttäytyä. anna minun nauttia suurenmoisesta rakkaussuhteesta; anna minun tuntea iloa jokaisesta hetkestä, jonka jaan kumppanini kanssa. Auta minua hyväksymään muut juuri sellaisena kuin he ovat, heitä tuomitsematta, sillä torjuessani heidät torjun myös itseni. Torjuessani itseni torjun sinut.

Tämä päivä on uusi alku. Auta minua aloittamaan elämäni alusta itseni rakastamisen voimalla. Auta minua nauttimaan elämästä, ihmissuhteistani, kokemaan uutta, ottamaan riskejä, elämään ja uskaltamaan ilmaista rakkauttani. Anna minun avata sydämeni rakkaudelle, joka on synnyinoikeuteni. Auta minua tulemaan Kiitollisuuden, Anteliaisuuden ja Rakkauden mestariksi, jotta voisin nauttia kaikesta luomastasi aina ja iänkaikkiaan.

Itsensä rakastaminen on taito, joka jokaisen meistä pitäisi omata. Se ei ole itsekkyyttä, päinvastoin. Kun rakastat itseäsi, annat paljon enemmän muille ihmisille. Aurinkoinen ja itsevarma ihminen on kaikessa sosiaalisessa kanssakäymisessä mukavampi vaihtoehto, kuin epävarma, epäileväinen ja arka persoona. Parisuhteessa itsensä rakastamisen taito on avain tasapainoiseen ja avoimeen yhteiseloon. Ottakaa tekin neuvosta vaari! Yritän itse tasan tästä hetkestä asti osata rakastaa itseäni niin myötä, kuin vastoinkäymisissä.

Iankaikkisesti, Amen.

Fashion is my passion - Not!

Luen joka päivä suurella intohimolla kanssablokkaajien muotihöpinöitä, vaikka itse en juuri muodista omalla kohdallani olekaan kiinnostunut. Toki olen kiinnostunut siitä, mikä näyttää kauniilta ja mikä ei (aina en noudata sitäkään), mutta useinkaan juttuni eivät välttämättä ole aivan viimeisintä huutoa. Puen päälleni juurikin sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Rakastan kuitenkin noiden tyttöjen kirjoituksia ja ne ovat aivan täysin minut koukuttaneet!

Koko nuoruuteni pohdin, mitä minun kuuluu pukea, jotta en erotu joukosta negatiivisella tai edes positiivisella tavalla, oikeastaan mieluiten niin, ettei kukaan edes huomaa mitä minulla on ylläni. Ala-asteella silti jo jäin kelkasta, milloin kuulin punaisten farkkujeni olevan tosi out, ja milloin muut tytöt hihittelivät superleveille trumpettihousuilleni. Nyt kun palaan ajassa taakse päin, voin itsekin pahoin ajatellessani mitä kaikkea olen päälleni pukenut ja miten esimerkiksi alaluomen musta rajaus oli tosi cool.

Nyt olen kuitenkin vihdoin sujut itseni kanssa ja jos oma tyylini tai pukeutumiseni ei miellytä jonkin toisen silmää, kannattaa sitten vaikka laittaa silmät kiinni. Tunnen oloni mukavaksi lähes jokaisessa vaatekappaleessani, jota vaatekaapista löytyy, enkä enää pelkää olla oma itseni. Tykkään yhdistellä aivan erilaisia tyylejä ja vaihdella niitä usein. Minusta löytyy sporttiversio, poikatyttö, tavis, rokkarityttö tai tarvittaessa naisellinen bella. Viimeisin toimii hyvin kaikin puolin lukuunottamatta sitä, että korkeilla koroilla en osaa kävellä vieläkään. Ja nyt puhutaan siis oikeasti korkeista. Kaapista löytyy kyllä korkokenkiä, joiden kanssa tulen toimeen oikein mainiosti, mutta yhdet Nellyltä tilatut ihanat yksilöt on toistaiseksi käyttämättä, koska en ole osannut päättää mikä on oikea aika nilkkojen katkaisemiseen. Kesällä ei viitsis kun kipsi hiostaa, ja toisaalta varpaat avoimeksi jättävät sandaalimaiset korkokendät voi olla vähän vilpoiset myöhemmin talvella.
Tällä hetkellä luokittelisin kengät suurimmaksi ongelmaksi pukeutumistani, ihan puhtaasti siitä syystä, että tuhlaan aina rahani ihaniin toppeihin ja muuhun hömppään, enkä osta kenkiä. Sitten kun niitä tarvisin, ei mulla enää ole niitä varaa hankkia. How simple is that?

Tänään olen lähdössä liikkeelle tämän näköisenä:

Ulkona on vähän tuulinen keli.. Arvaatkos miten käy, kun tuuli nappaa kiinni mun tunikani helmoihin. Helemat paukkuu!
Ollaan siis lähdössä tyttöjen kanssa Poriin leffaan katsomaan vihdoin Sinkkuelämää 2 ja samalla sitten puhumaan tyttöjen juttuja ja syömään tyttömäisesti ja juomaan tyttömäisiä Cosmopolitaneja. Meillä on siis aika tyttöjen ilta! Samalla päästään suunnittelemaan ja höpöttämään Henriikan ja Joonan häistä, joissa on vielä hurjasti ihanaa puuhasteltavaa. Olen lukenut paljon hirviömorsian-juttuja ja pitääkin olla kiitollinen siitä, etten itse kaasona ole sellaisen kynsiin joutunut. Morsian sen sijaan on tyyni ja vaatimaton (välillä tuntuu, että me kaasot mietimme paljon yksityiskohtaisempia juttuja kuin hän itse), eikä ainakaan toistaiseksi ole saanut hermoromahduksia. Lupaan olla pitämässä kädestä sitten jos ja kun niin käy, viimeistään hääpäivän aamuna todennäköisesti. Jos mitään purkausta ei tapahdu, syön hattuni. Itse olisin nyt jo varmasti kuin viulun kieli, vaikka en sitä haluaisikaan myöntää.


Nyt pitää valmistautua lähtöön, kynnet on vielä lakkaamatta. Hauskaa iltaa meille!

Ps. En palannut asiaan su-ma -akselilla vaikka lupasin, koska mulla on sittenkin ollut kesälomalla parempaa tekemistä! Jee! Viime viikonlopusta on tulossa vielä kuvaa kuhan taas pääsen omalle koneelle.


Adios!

Edit: Kenkäongelmani näyttää paistavan näistäkin kuvista läpi. En oikeasti aio lähteä paljain varpain.

Power Balance - Minun tarinani

Bloggailuni viime päivinä on jäänyt aivan uskomattoman uupumuksen jalkoihin. Eilen nukahdimme ennen iltayhdeksää eikä vieläkään tunnu siltä, että olisin saanut unta riittävästi. Työviikkoni on kuusipäiväinen ja seuraava vapaa on ensi maanantaina. No, tsemppiä minulle ja muille ahertajille!
Itse aherran enää ensi viikon, jonka jälkeen jään ansaitulle kesälomalle.

Ajattelin tällä kertaa kertoa teille kohutusta Power Balance -rannekkeesta.

Kävin viime viikolla hakemassa itselleni kyseisen kapistuksen ja olen sen jo useasti todennut toimivaksi!
Lisäksi olen pakottanut kaikki läheiset, perheeni, poikaystäväni ja kaverini kokeilemaan sitä myös, ja toistaiseksi olen vain saanut vastauksia, jotka jollain muotoa sanovat saman asian: "käsittämätöntä, mut kyllä tää toimii".

Yhteishyvä kertoo, mihin Power Balancen toiminta perustuu:

Power Balance Performance Technology perustuu uuteen hologrammiteknologiaan, jossa hologrammiin on syötetty samaa elektromagneettista taajuutta mitä on ihmisen biokentässä. Kaikilla biologisilla ihmisillä on sama biokentän taajuus.
Biokenttä on 2 cm paksu ja jo 90-luvun alkupuolella todettiin, että matkapuhelimet, tietokoneet ja muut ihmisen lähellä olevat sähköiset laitteet saattavat heikentää ihmisen Bio-kenttää.
Kun hologrammi tuodaan ihmiskehon lähelle (<7 cm iholta), alkaa hologrammi tasapainottamaan ihmisen biokenttää, joka on kaikilla ihmisillä sama. Hologrammi tuottaa käyttäjälleen enemmän voimaa, joustavuutta ja tasapainoa.

Power Balanceen on kuulopuheiden mukaan hurahtaneet kilpaurheilijoista mm. Teemu Selänne, Rubens Barrichello, Shaq O´neil ja Steve Nash. Tämän lisäksi tiedän varmaksi ainakin autourheilijoista Karting-kuskien, sekä lumilautailijoiden käyttävän ranneketta tärkeissä fyysistä suorituskykyä vaativissa kilpasuorituksissa.



Tällainen on minun tarinani:

Ensimmäisen kerran luin rannekkeesta Irenen blogista, kun tämä oli päässyt Power Balancea testaamaan ja todennut sen toimivaksi. Ihan vielä en kuitenkaan vakuuttunut täysin. Jäin kovasti pohtimaan asiaa, mutta ajattelin, etten ranneketta ainakaan itselle hanki jos en pääse sitä kokeilemaan ensin. Kiinnostuin kuitenkin asiasta heti, ja luin netistä sen toimintatavasta ja käyttökokemuksista. En löytänyt niin suomalaisilta, kuin ulkomaisiltakaan keskustelupalstoilta yhtään negatiivista kommenttia ranneketta kokeilleilta. Kaikki vain totesivat sen olevan toimiva ja suosittelivat muillekin. Sen vastapainona lähes jokainen, joka ei ranneketta ole testannut, oli sitä mieltä, että se on puhdasta huuhaata ja kaikilla sitä käyttävillä tulisi lukea otsassa "idiootti".

Unohdin koko aiheen muutamiksi päiviksi, kunnes asiakkaakseni tuli espanjalainen tyttö, jolla oli kyseinen ranneke käytössä. En voinut itselleni mitään, oli pakko kysyä tytöltä muutama kysymys jotta voisin vahvistaa luottamustani kohti ostopäätöstä. Tyttö kertoi laitteen olevan toimiva, ja vakuutti, ettei kapistusta roikottaisi ranteessaan jos siitä ei olisi selkeää hyötyä. Tyttö on yleisurheilija, ja kertoi rannekkeen hankinnan parantaneen suorituskykyä monilla osa-alueilla. Lisäksi kertoi vanhan isänsä hankkineen rannekkeen, jonka jälkeen tämä on taas jaksanut kävellä juoksumatolla kolme kertaa pidempiä aikoja, kuin ennen Power Balancen hankintaa. Näiden uskomattomien tarinoiden jälkeen päätin samantien kävellä stockalle tuon käsittämättömän silikonirannekkeen hakemaan.

Rannekkeesta kiskottiin 39,90! Vähän hampaita kiristellen maksoin ostokseni ja poistuin ihmettelemään tuotetta. Otin sen pakkauksesta samantien ja töissä asiakasvirran rauhoittuessa päätimme kollegani kanssa sitä testata. Kokeilin ensin itse ja hämmästyin! Yksinkertaisissa tasapainotesteissä huomasin aivan selkeän eron ilman ranneketta tai rannekkeen kanssa. Parin "wau"-elämyksen jälkeen laitoin työkaveritkin sitä kokeilemaan ja heillä reaktio oli aivan saman kaltainen.
Testailuni ei toki päättynyt siihen, vaan lähdin vieläkin vähän kyynisenä salille tekemään ihan samanlaista treeniä, kuin yleensäkin. Ensimmäisenä huomasin selkeän eron alkulämmittelyä tehdessäni. Juoksen aina matolla noin 20 minuuttia. Yleensä 2 ensimmäistä kävelen, sitten 7/10km tuntinopeuksilla vaihtelen tahtia ja sykettä. Lopuksi kävelen palautuakseni 2 minuuttia. Tällä setillä kympin spurtit vie minusta aina kaikki mehut niin, että joskus tuntuu, että voisi lähteä alkuverryttelyn jälkeen suoraan kotiin.
Rannekkeen kanssa lähdin kokeilemaan, miltä tuntuu nostaa nopeuksia. Kävelin alkuun vain minuutin, jonka jälkeen jatkoin vuoroin 10/12km tuntinopeuksilla loppuun asti. Jaksamisen kanssa ei ollut pienintäkään ongelmaa! 20 minuutin jälkeen pohdin, että maltanko lähteä tekemään lihaskuntotreeniä ollenkaan kun tekisi mieli jatkaa juoksua ja testata koska jaksaminen tulee tiensä päähän.
Siirryin kuitenkin lihaskuntosuorituksiin. Sarjojen aikana huomasin selkeää eroa kehonhallinnassani, joka taas mahdollisti tarvittaessa useammat toistot tai pienen painojen noston. Uskomatonta!
Loppuvenyttelyjä tehdessäni olin jo vähän unohtanut rannekkeen olemassaolon. Kuuntelin musiikkia ja tein venytyksiä vanhaan tapaan. Havahduin kuitenkin yhtäkkiä siihen, että tajusin venytysteni olevan huomattavasti aiempaa syvempiä.
Olen tämän jälkeen käyttänyt ranneketta salilla jokaisella kerralla, enkä enää siitä luovukaan. Suoritukseni paranivat sen myötä selkeästi, joten kuten Irenekin totesi, oli placeboa tai ei, mitä väliä, kuhan toimii! Irenen postausta on kommentoitu paljon, käy sinäkin lukemassa käyttökokemuksia, joukkoon mahtuu uskomattomiakin tarinoita! Tietysti skeptikot ovat käyneet jättämässä jälkensä sinnekin, mutta kokeile, ennen kuin tyrmäät muiden puheiden perusteella.

Omien kokemuksieni jälkeen olen tuputtanut ja tyrkyttänyt Power Balancea kaikille, jotka sen suosiolla (tai vaikka vähän pakottamalla) ovat suostuneet ranteeseensa laittamaan. Olen jopa käännyttänyt skeptisen poikaystäväni ja tämän kyynisen serkun, hyvän ystäväni kokeilemaan ranneketta, myöntyvin tuloksin. Poikaystäväni on autourheilija, ja aikoo nyt hankkia rannekkeen, niinkuin muutama muu kuski on jo tehnyt.
Noin tunnin kestävä testihetkemme meni jotakuinkin näiden vuorosanojen siivittämänä:
"en oikein usko...kokeile nyt...entä nyt...mut teethän nyt oikein...kokeillaan vielä....kerran vielä....ja sit ranneke...TÄH..vielä....uudelleen...ei voi olla totta.....testataan nyt vielä....onhan kaikki nyt oikein....vielä...ihanko oikeesti muka.....taitaa tää toimia....kyllä tää toimii...mä ostan tällasen kans."

Olen ollut superiloinen siitä, että olen saanut vietyä Power Balancen ilosanomaa eteenpäin ;) kapistus tulee vastedes olemaan mukanani monenlaisissa tilanteissa. Seuraavaksi ajattelin testata sitä vesihiihdossa. Ranneke on siis myös vedenpitävä! Sitä on saatavana silikonisena tai neoprenisena, sekä riipuksena.

Lisätietoja ja jälleenmyyjät löydät täältä.

Täältä sen sijaan pääset katsomaan, miten korporaatio laittoi Power Balancen testiin!

Kymmenen käskyä

Tänään uppouduin hetken tilaisuuden tullen ajatuksiini, luettuani erilaisten iltapäivälehtien nettisaitteja. Kyseiset lehdet pursuavat monenlaisia ratkaisuja seuraavanlaisiin ongelmiin: Miten vietellä nainen? Miten viettelet miehen? Kymmenen vinkkiä virkeämpään seksielämään tai Viisi parasta iskurepliikkiä. Apua tarjotaan myös avo- tai avioliitossa eläville moniin asioihin, kuten miten piristää yhteistä arkea keittiössä tai makuuhuoneessa.

Entä sitten nämä kysymykset; miten tasapainotella töiden ja perhe-elämän välillä, miten hoitaa lasten kasvatus, miten valmistaa helppo ja nopea perhepäivällinen?
Miten hoidan sen ja tämän asian niin, että elämäni on yhtä aurinkoa? Miten säästyn mielialahäiriöltä kun luen näitä ohjeita ja  katselen lehdistä kuvia, jossa täydelliset ihmiset elävät täydellistä elämäänsä?
Hyvästi maalaisjärjen, oman mielikuvituksen ja ongelmanratkaisukyvyn käyttö!!

Emmekö todella pärjäisi arjen askareissa tai parisuhteissamme ilman median syöttämiä neuvoja? Ihmiset lukevat juttuja erilaisista elämäntapaneuvoista kuin raamattua, ja potevat sitten huonoa omaatuntoa siitä, etteivät noudata kaikkia kymmentä käskyä. Kirjastostakin haetaan kirjoja jotka kertovat sinulle mitä syöt aamu-, väli- ja iltapalaksi, miten pitää nukkua, miten pitää puhua ja liikkua. Ohjeet kunniaan, mutta jokainen meistä soveltakoon niitä itselleen sopivaksi. Elämmehän kuitenkin kaikki itseämme varten, tehdäksemme itsemme onnelliseksi.

Parisuhde ja rakkaus yleensäkin ovat osittain sattuman kauppaa. Epäilen, etten elä onnellisessa avoliitossa vain, koska hymyilin miehelle saman illan aikana kaksikymmentä kertaa, vinkkasin silmää neljä kertaa ja heilautin hiuksiani kolme ja puoli kertaa. En tarjonnut hänelle drinkkiä, en käyttänyt normaalia pehmeämpää ääntä hänelle puhuessani enkä toisaalta myöskään leikkinyt vaikeasti tavoiteltavaa. Olin vain oma itseni, joka yllätyksekseni (ja lopulta varmasti hänenkin yllätykseksi) riitti.

En usko, että kukaan meistä voi toimia muiden ohjeiden mukaisesti. Se, mikä toimii sinulla, ei ehkä toimi minulla. Yleensäkään ei voi määritellä sääntöjä siihen, mitä pitää tehdä, jotta saa tai ansaitsee parisuhteen. Mitä enemmän yrität, sitä suuremmalla todennäköisyydellä petyt kerta toisensa jälkeen. Sitten ollaan valmiita luovuttamaan, heittämään pyyhe kehään, ryhtymään nunnaksi tai vaihtamaan naisiin.
Uskon, että jokaiselle meistä on jossain joku odottamassa. On toki ihmisiä, jotka eivät sitä halua uskoa, vaan sen sijaan hukuttautuvat mielummin omaan kyynisyyteensä ja elävät yksinäisyydessään, kuin jakavat elämänsä edes toisen yhtä hienon ja avoimen ihmisen kanssa. Omien, verraten vähäisten kokemuksieni (vetoan ikään) mukaan; lopettakaa hyvät ihmiset etsiminen ja yrittäminen! Nuo kaksi asiaa ajavat meidät juuri mainitsemani kyynisyyden partaalle.

Vaikka media painostaa meitä joka hetki ihanteeseen, jossa nuorella aikuisella on jo kaikki eväät tasapainoiseen perhe-elämään ja vakiintumiseen, täytyy meidän silti muistaa, että jokaisen meistä ei pidä elää niiden ihanteiden mukaisesti. Lehtien mukaan pitäisi joka hetki tehdä töitä sen eteen, että saavuttaa sen perinteisen kaavan, sen, jossa 25-vuotiaalla on aviopuoliso, lapsia, kivitalo ja kultainen noutaja. Volvoakaan ei pidä unohtaa.

Luulen, että kun ihminen on valmis avaamaan itsensä, antamaan itsestään osan jollekulle toiselle, se huokuu voimakkaasti ulospäin. Tällöin ei tarvitse veren maku suussa yrittää, tai etsiä vinkkejä parisuhteen aloittamiseen lehtien sivuilta. Lainaten hyvää ystävääni; "Opi ensin elämään itsesi kanssa, ennen kuin jaat itsesi muiden kanssa".

Lasten tekemisestä, saati niiden kasvatuksesta en sano sanaakaan, koska minulla ei siitä ole aavistustakaan. Puhukoon ne, joilla tästä hienosta asiasta on kokemusta. Väitän kuitenkin, että lapsiakin joskus tehdään vain siitä syystä, että nyt PITÄÄ tehdä niin, ja lopputuloksessa se sitten huomataan. Nuoret vanhemmat kieriskelevät uupumuksessaan ja lapsetkin jo repivät hiuksia päästään kun äiti on niin raunio ja isiä ei näy kotona ollenkaan. Missä isi on?
Lapset ovat hieno asia, ja toivon itse onnistuvani omieni kanssa, niinkuin omat vanhempani. Sitten kun se aika on. Se aika ei ole vielä. Vinkkejä tarvitaan, sekä neuvoja ja opastusta, mutta hattuni syön, jos löydätte minut lukemassa vauvalehdistä apuja siihen, miten päin vaippa asetetaan, tai minkä värisiä vaatteita voin lapselleni pukea. Ja juuri sanoin, etten puhu tästä  aiheesta sanaakaan..

Terveenäkin olen itseni pitänyt lukematta yhtään ainoaa terveyden ylläpitoon liittyvää lehtiartikkelia. En ole myöskään alkoholisoitunut tai muulla tavalla rappeutunut.

Näillä perusteilla väitän, että voimme koota yhteen jokaisen parisuhde- ja elämäntapaneuvoja antavan lehden ja kirjan ja polttaa ne vaikka juhannuskokossa. Ne ovat rahastuskeino, josta voi olla meille ajanvietettä tai jopa viihdettä, mutta ei useinkaan hyötyä. Jokainen meistä kasvaa omaan persoonaansa ja tapoihinsa iän myötä, ja ainakin omalla kohdallani voin sanoa, että vanhempieni kasvatuksen, muiden läheisten ihmisten elämän  ohjeiden, sekä oman pääni avulla minusta on suhteellisen onnistunut nuori nainen kasvanut. Paino sanalla suhteellisen.

Ja jotta ei kukaan lähde pilkkua viilaamaan, pitänee sanoa, että toki itsekin joskus saan hyviä vinkkejä lehdistä tai nettisaiteilta esimerkiksi siitä, miten voisin muuttaa ruokavaliota tai monipuolistaa liikkumistani, olen myös löytänyt kivoja ruokaohjeita ja monenlaista muuta mukavaa vähän sivuten niitä asioita, joista juuri aiemmin mainitsin hieman kitkerin sanoin. Jokainen kuitenkin ymmärtänee pointin.

Oma järjenkäyttö kunniaan!

Kohti kevättä!

Kevään tullen tuntuu aina siltä, että ihan uusi aikakausi on alkanut. Kevät antaa taas uuden mahdollisuuden, tuntuu kuin uusi vuosi vaihtuisi. Oikeastaan olen sitä mieltä, että uudenvuoden juhlaa tulisi viettää huhtikuun kynnyksellä. Oikeana uutena vuotena on yleensä takana jo useampikin pimeä ja masentava kuukausi, eikä tämä muka-merkityksekäs juhla muuta mitään. Edessä on edelleen toiset saman verran pimeitä ja masentavia kuukausia. Vasta nyt alkaa tuntua siltä, että kesän tulo ennen elokuun vaihdetta on oikeasti realistinen ajatus.

En ole varma, johtuuko olotilani täysin uudesta elinympäristöstä, vai siitä, että saan herätä aamuseitsemältä siihen, että auringonsäteet yltävät omaan sänkyyni asti. Mieli on virkistynyt aivan uskomattoman paljon viimeisten viikkojen aikana. Odotan jokaista päivää aivan kuin niissä olisi kaikissa jotakin erityistä. En malta tuhlata aikaani jäämällä aamulla sängyn pohjalle, vaan sen sijaan haluan päästä nauttimaan tästä olotilasta, auringonpaisteesta, hyvästä mielestä ja ympäristön tarjoamista aktiviteeteista ja haasteista täydellä teholla. Tuotti jopa vaikeuksia antaa itselle lupa istua nyt hetkeksi alas kirjoittamaan näitä ajatuksia, tälläkin hetkellä olisi monta asiaa jonka parissa voisin puuhailla kaikenlaista. Eikä edes aurinko paista.

Mikä hienointa, on yksi asia, jonka tiimoilta olen saanut parhaimman mahdollisen yhdistelmän. Uusi koti + kevät. Uusi koti pitää sisustaa, ja kevät jos joku saa sisustamisen ja remontoinnin puhkeamaan mahtavimpaan kukkaan. On puutarhamessua, sisustusmessua, rakennusmessua, mökkimessua, sitämessua ja tätämessua, sekä näiden lisäksi aikakauslehtien sivut suorastaan pursuavat vinkkejä kauniiseen kevätkotiin ja puutarhaan. No, puutarhaahan meillä ei toki ole,  vaan melko suuri, lasitettu parveke kylläkin! Siitä tulee vielä oma ylpeyteni jonain päivänä, kun saan ajatukseni lopullisesti nivottua kasaan sen suhteen, miltä haluan "takapihani" näyttävän. Pitää olla tilaa olla ja istua, tilaa nauttia aamiainen parvekkeella kuumana kesäaamuna (olen tilannut pitkän ja kuuman kesän), pitää olla huopamatto ja kukkia, lyhtyjä hämäriin kesäiltoihin. Haluan parvekkeeni olevan paikka, jonne voin huoletta kävellä paljain varpain, jossa voin istua alas juomaan kupillisen aamuteetä, jossa voin katsella kun taivas salamoi ja vettä sataa kaatamalla. Ja ennen kaikkea haluan sen olevan paikka, jossa voin tuntea oloni kotoisaksi. Ahhh..
Tästä pääsemmekin aasinsiltaa siihen, että Helsingin messukeskuksessa on parhaillaan menossa Kevätmessut 2010, joissa yhdistyy lähes kaikki aiemmin mainitut messutyypit. Ja minähän olen siellä töissä! Yritän ehtiä töiden lomassa ehtiä vähän kiertämään, hakemaan ideoita ja napsimaan teille joitakin kuvia siitä, mitä asioita haluaisin hyödyntää parvekkeen sisustuksessani, saatte sitten myöhemmin arvioida lopputuloksen onnistumisprosentin. Viimeistään sunnuntai-illalla, kun messut ovat kokonaisuudessaan ohi, laitan tänne kuvamateriaalia ja tarinaa viikonlopun kokemuksesta.
Ensimmäisen päivän silmäilyjen perusteella messukeskus on täynnä osastoja, joista ei malta pitää silmiä ja näppejä irti, on pakko päästä hipelöimään ja tutustumaan erilaisiin tarjouksiin. Silmät (lue: pää) sumeana kuljen pitkin käytäviä hämmentyneenä siitä, miten paljon on sellaisia mahdollisuuksia, joita en edes itse ole tulleet ajatelleeksi. Ja voitte kuvitella.. omissakin ajatuksissa on jo paljon, mistä pitäisi karsia. Mitä tapahtuu sitten, kun nämä messut ovat ohi?

Tulkaa tekin hakemaan ideoita Finnexpon kevätmessuilta! Kesä tulee, pian löytyy lumen alta liian pitkiksi kasvaneet nurmikot, kuihtuneet kukat, ränsistynyt leikkimökki, lumen vallannut parveke ja kuluneet puutarhakalusteet. Kevään ja auringonpaisteen myötä löytyy ihmeellisesti myös pölystä harmaantuneet ikkunat... Paitsi meillä, hähää!

Lue lisää sivulta www.finnexpo.fi/kevat

Sitten erästä asiaa on  vaan pakko hehkuttaa täälläkin... Omaa mieltäni virkistää entisestään sellainenkin asia, että minusta tuli kaaso! Kesällä saan todistaa kahden ystäväni avioliiton solmimista ja olla auttamassa häiden valmistelemisessa parhaalla mahdollisella tavalla. Kunniatehtävänämme on myös järjestää morsiamen viimeinen ilta neitinä ja tehdä siitä ikimuistoinen. Sitä ennen saan todennäköisesti todistaa montaa v*ttua ja p*erkelettä. Se kaiketi kuuluu asiaan. Niillekin hetkille voi varovasti hymyillä sitten jälkikäteen.

Mikäpä siis tässä. Jatketaan mieli virkeänä ja toivotetaan kevät ja kesä tervetulleeksi!

Tältä erää tarinointi päättynee tähän, siirryn makuuhuoneen puolelle lukemaan kirjaa, jonka eräs aivan kertakaikkisen mahtava rouva luovutti päästäkseen eroon valtavasta kirjavarastostaan. Samalta reissulta tarttui mukaan "Mc Koppakuoriainen" -t-paitoja, hammastahnaa sekä toinenkin kirja. Kuulostaa mielenkiintoiselta, eikö vain? Tämä rouva siippoineen ovatkin erittäin mielenkiintoinen pariskunta, on hienoa olla tämänkin verran tekemissä heidän kaltaisten ihmisten kanssa. Opettavat minulle elämästä paljon asioita sanomatta juurikaan yhtään mitään erityistä.

Bonne nuit! Nukkumalla aikakin kuluu nopeammin. Mitä enemmän siis nukun, sitä nopeammin tulee maanantai. Maanantai on hyvä päivä. Maanantaina saan siippani ranskasta kotiin. Maantaina.. Maanantaina.. Mmmaa.. Mmm.. Zzz..zz..

Kuinka voisin auttaa?

Tänään taas kävi mielessä etten halua enää koskaan kysyä yllä olevaa kysymystä keneltäkään. Varsinkin jos vastaukseksi saa niskaan puolet myymälän irtaimistosta.

Mitä jos joku meistä olisi ollut yksin? Mitä jos tällä päihtyneellä ja agressiivisella asiakkaalla olisi ollut käytettävissään jotain kättä pidempää? Mitä jos sama toistuu? Mitä ensi kerralla tapahtuu? Mitä jos?

Tuohtuneita asiakkaita käy joskus, yleensä hyvin harvoin, mutta viime aikoina tavallista useammin. Pori on alkanut näyttää kynsiään. Tämän päivän välikohtaus oli omalla kohdalla ensimmäinen laatuaan, mutta saa miettimään asioita uusista näkökulmista. Vasta nyt jälkeenpäin ymmärtää asian todellisen vakavuuden. Lehdistä saa jatkuvasti lukea murhista, tapoista, pahoinpitelyistä ja muista väkivaltaisista teoista, milloin kouluissa, milloin kauppakeskuksissa. Kenen kohdalle sellainen osuu seuraavaksi? Miltä sitten tuntuu? Tämä jo aiheutti muhkean adrenaliinivyöryn, käsien tärinää ja kasvojen kalpenemista. Nähtäväksi jää, tuleeko tapahtunut vaikuttamaan tulevaisuudessa, ensi yönä tai myöhemmin. Ja kysymyshän oli henkilöstä, joka vain paiskoi arvotavaroita ja yritti pirstoa kaiken mitä käsiinsä sai. Keneenkään henkilöön ei ehtinyt kohdistua väkivaltaa, kun paikalle saapui joku voimistaan ja taidoistaan varma henkilö, joka taivutteli tämän pikkurikollisen nippuun. Lopulta myös viranomaiset.

Hetkessä koko kauppakeskus tiesi tapahtuneesta. Uteliaita ihmisiä kiersi lähettyvillä ympyrää.
Ihmisiä kiehtoo ja kiinnostaa kaikki paha, väkivaltainen ja tuhoisa. Milloin satapäinen yleisö seuraa miehen aikomusta hypätä kerrostalon katolta keskellä Porin keskustaa, ja milloin ihmetellään muita väkivallan tekoja lähietäisyydeltä. Katolla liukastelevaa miestä seurasi ihmisjoukko, jonka mukana oli jopa pieniä lapsia. Ihmiset odottivat joka hetki jotain tapahtuvan, ja mikä sairainta, lopulta pettyivät kun tilanne raukesi viranomaisten toimesta. Pettyivät, kun mies ei tehnytkään itsemurhaa. Toiset jopa yllyttivät häntä tähän tekoon. Mitä ihmettä? Jos tilanne olisikin saanut traagisen lopun, olisi jokainen paikalla ollut menettänyt yöunensa. Tapahtuma olisi piinannut heitä mahdollisesti jopa omaan loppuun asti. Varsinkin heitä, jotka laittoivat lapsensakin tapahtumaa katsomaan! Ei väkivalta ole sirkusta, vaikka se toisten mielestä onkin viihteellistä.
Itse olen hämmästynyt siitä, että se voi olla viihdyttävää missään muodossa. Televisiostakin tuputetaan erilaisia matseja joka kanavalta. Ne olkoon tehtyjä, showta ja tarkoitettu nimenomaan ihmisten säväyttämiseen. Mutta jos en jaksa ymmärtää edes nyrkkeilyä, miten ihmeessä ymmärtäisin jotain vielä epäinhimillisempää. Meitä kuitenkin on monenlaisia, ja ken sellaisia tahtoo katsoa, katsokoon.

Tämä tapahtuma jääköön nyt historiaan. Toivon, että itsekin voin olla sitä sen enempää ajattelematta. Matkalla töistä kotiin vilkuilin kuitenkin normaalia enemmän taakseni ja tarkastelin vastaan käveleviä ihmisiä. Uskon silti, että asiat palautuvat pian normaaliin järjestykseen ja alitajuntani ei tee tepposia vastedes.

Nyt vuorossa telkkaria. Dr. House vieköön mut nyt ainakin tunniksi muihin maailmoihin.

Kiitos, hyvää yötä.

Ps. Kävin tänään sikapiikillä. Ei sattunut yhtään! Oireita ei vielä ainakaan huomattavissa. Raportoin, jos sellaisia ilmenee.

Pps. Tähän päivään on mahtunut hyviäkin asioita. Muistin taas, että mulla on maailman parhaat työkaverit! Pankissa sain hyvää palvelua mukavalta pankkineuvojalta. Tonnikalapatonki maistui yllättävän hyvältä. Tajusin, että läksiäiset on jo ylihuomenna. Tulevaisuuden haasteet odottaa ja innostaa. Ja olen rakastunut. Joka päivä uudelleen. Mulla on siis myös maailman upein poikaystävä. Suosittelen sitä muillekin. Rakastumista. En poikaystävääni.