Avenged Sevenfold ja muuta mukavaa

Maanantaina koitti vihdoin odotettu Avenged Sevenfoldin keikka jäähallilla, eikä paljon muuta voi sanoa kun että WAU! Siistihän se oli, monipuolinen ja vaikuttava ja ihon kananlihalle nostattava. Pienenä miinuksena keikan kesto, joka oli vaivaiset tunti ja viisitoista minuuttia. Mutta tunti ja viisitoista minuuttia täyttä meininkiä tarjosi kyllä vastinetta jokaiselle eurolle. Odotan jo nyt, että pääsen katsomaan bändiä uudelleen! "See you in next summer" taisi olla viimeinen lause jonka M. Shadows heitti ilmoille.

Oli huippukivaa nähdä Miraa pitkästä aikaa ja tuntui taas, ettei mitään taukoa ole ollutkaan! Juttu luisti entiseen tapaansa ja posket on vieläki kipeet nauramisesta. Ilta oli aivan nappionnistunut. Naatiskeltiin meillä vähän valkkaria ja kun se loppui ni haettiin täydennystä kaupasta.. Parit siiderit kaupan päällisiksi ja sit tassua toisen eteen --> jäähallille. "Vihreen mäkkärin" kautta päästiin vihdoin lumimyrskyssä perille asti ja nähtiin hallilla lisää kavereita, kivaa jeje! Oltiin paikan päällä just eikä melkein, lämppäreitä ei ehditty nähdä ja paikoillemmekin päästiin just kun ekat soundit soitettiin, ei siis yhtään liian myöhään. Ja wau.. wauwauwau! Mahtavaa!

Mikko otti kuviakin hirveen läjän, itse olisin ollut siihen täysin kykenemätön, koska kädet läpsi tahtia koko setin ajan eikä keskittymiskykykään olisi riittänyt valokuvailuun, annoin 100% Avenged Sevenfoldille. :)



Blurri kuva, mut älä häiriinny siitä.



Keikan jälkeen lähdettiin lumimyrskyssä haahuilemaan kohti kotia hymy huulilla ja kädet taputtamisesta vereslihalla. Iltapalaksi vähän valkosipulimajolla kuorrutettua ruisleipää ja sit unten maille.. Kiitos seuralaisille kivasta illasta <3

Mä alan olla täällä ihan jännärit housuissa kun tieto pääsykokeiden tuloksista kolkuttelee jo ovella.. Perjantaina julkaistaan mut postia joutuu sit oottelemaan ensi viikkoon asti. Höh. Hehkutan täällä kyllä samoin tein kun jotain vaan kuuluu. Muuten ei sitten mitään ihmeellistä ookkaan ilmoilla.. Perussettiä. Töitä on paljon. Todella paljon. Mut saa ollakin, lepään seuraavan kerran sitten jouluna :) Silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa.. Toisin sanoen silloin, kun ihmiset ovat menneet joulusta sekaisin. Töiden ulkopuolella on vähän iskenyt velttovaihde.. Kaamosmasennus alkaa olla ohi, mut nyt tekis vaan mieli istua saunassa ja makoilla sohvalla kuuma glögi kourassa. Salillekaan ei nyt just huvita, mielummin meen vaikka tekeen lumienkeleitä hankeen. Kyllä mä olen huhkinut ihan tarpeeks viimeisen vuoden aikana, jotta oon nyt ansainnut vähän lököttelyä!

Ei kait tässä.. Hyvää joulun odottelua teille <3 Mä palailen taas!

Ps. Auto hajos. Älä ikinä, siis IKINÄ, osta ooppelia.

Relationships.. How the hell we do it right?!

Nyt tulee sitten tekstiä tuutin täydeltä - ja täydestä sydämestä. Yritän pitää asiat yleispätevinä, pidän mahdollisesti omia kokemuksiani peilaavat asiat pintaraapaisuina ja henkilöt anonyymeinä. Huomaa, että kaikki tekstissä esiintyvät asiat eivät ole otosta omasta elämästäni, vaan kaiken sen summa, kun tämän päivän aikana olen pohtinut suhteita, parisuhteita ja kaiken päälle lukenut vähän iltalehteä. En sentään cosmopolitania, vaikka uskon, että siltä kyllä vaikuttaakin.

Monet ruotivat parisuhteen vaikeutta ja sen monimutkaisia kuvioita. Minusta mitkään suhteet eivät ole yhtään sen helpompia. Ei ole itsestään selvää, että edes ne parhaimmat ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän. Niiden eteen pitää tehdä töitä, aivan kuin parisuhteessakin. Pitää olla valmis joustamaan, mutta toisaalta pitämään pää pystyssä omien oikeuksien ja mielipiteiden kanssa. On otettava huomioon toisen tarpeet, halut ja tavat toimia. Samalla on tärkeää pitää mielessä, mitä minä haluan. Mikä minusta tuntuu hyvältä?

Elämän aikana tapahtuu monia suuria muutoksia. Jossain vaiheessa kasvamme aikuisiksi, tai ainakin meidän oletetaan tekevän niin. Aloitetaan ja päätetään parisuhteita. Vaihdetaan asuinpaikkaa ehkä toiseen kaupunkiin, tai jopa toiseen maahan. Erkaannutaan siitä lähipiiristä, johon on voinut turvautua läpi elämän, ja joka on aina ollut fyysisesti lähellä. Maailma on nykyään pieni, välimatkat on helppo kulkea, meillä on puhelimet, meset ja skypet. Vaan silti.. silti joskus tuntuu, että on niin kaukana kaikesta ja kaikista. Itse kaipaan ystäviäni paljon. Joka ikinen hetki. Samoin perhettäni. Samalla kun suunnittelen elämääni eteen päin ja nautin suunnattomasti siitä, mitä minulla on, kaipaan myös jotain mihin olen aiemmin tottunut. Voisiko joku siis kertoa, miten hitossa tasapainottelen elämäni eri osa-alueiden välillä niin, etten menetä niitä arvokkaita suhteita mitä minulla on? En halua huomata muutaman vuoden päästä, että joku ystävä vain jäi.. Että yhteydenpito vain hiipui hiljalleen kunnes loppui kokonaan. Jos niin käy, oliko se ystävyyssuhde sitten ponnistelun arvoinen? Onko tarkoituksellista, että elämän aikana tapaat uusia ihmisiä, jotka ovat vain vaiheita elämässäsi? Että ne jossain kohtaa unohtuu kokonaan?

Onneksi minulla on ystäviä, joiden en usko häviävän minnekään. Perheestä puhumattakaan.. he eivät pääse karkuun vaikka miten haluaisivat ;) Haluan nähdä heitä niin usein kuin mahdollista, olla yhteydessä puhelimitse ja netissä (thank God we have facebook) ja pysyä ajan tasalla kuulumisista, uutisista, niin hyvistä kuin huonoistakin. Haluan, ettei minuakaan unohdeta, että minusta ollaan kiinnostuneita, ja että välimatkasta huolimatta ei oleteta, että olen jättänyt jotain taakseni. En näe eroa siinä, asunko saman katon alla, naapurissa, toisella puolella kaupunkia, eri kaupungissa tai kokonaan eri maassa. Läheiseni merkitsevät minulle aina yhtä paljon.

On ikävää todeta, että se yhdessä hengailu on aivan lapsellinen ajatus nykyään. En edes enää tiedä mitä tarkoittaa hengailu, koska mulla ei vaan ole aikaa siihen. Mitä selityksiä siihen sit onkaan.. työt, harrastukset, työt.. työt.. työt in my ass! Mun työajat on oikeesti aivan hanurista, ja nykyään työmatkaankin menee aikaa. Näen triplasti enemmän työkavereita kuin avopuolisoani. Does that make any sense? Puhumattakaan kavereista täällä, saati Harjavallassa ja Porissa. Sitten kun saan nauttia niinkin hienosta asiasta, kuin vapaasta viikonlopusta, stressaan pääni puhki sillä, miten käytän ne kaksi kokonaista päivää jos lähden kotipaikkakunnalle.. Ehdinkö niiden kahden päivän aikana tosiaan näkemään tarpeeksi vanhempia, siskoa ja kaikkia ystäviä? Guess... Ja joskus olisi kiva viettää vapaa viikonloppu ihan vaan sen oman murusen kanssa.


Yksi asia, jota voisin myös ruveta ruotimaan nyt kun suhteista puhutaan.. Ajatelkaapas, miten näette suhteenne entiseen kumppaniin? Onko ero ollut riitaisa, vai oletteko sovussa? Millainen fiilis suhteesta jäi, ovatko tunteesi kylmiä ja katkeria vai oletteko hyviä ystäviä? Onko jomman kumman, tai molempien elämä muuttunut niin, ettette enää ole tekemisissä? Uusi kumppani (sinun tai hänen) laittaa hyvin usein pisteen yhteydenpidolle vanhan kumppanin kanssa. Tai vaikka ei laittaisikaan, saattaa sinusta tuntua sopimattomalta pitää entinen kumppani elämässäsi. Jos pitäisit, miten uusi kumppanisi suhtautuisi siihen?

Olen kuullut ihmisten pohtivan sitä, että jos eroaa toisesta, koska ei koe hänen olevan oikea elämänkumppani, tekeekö samalla päätöksen olla pitämättä tätä henkilöä elämässään ollenkaan, edes ystävänä? Usein se tarkoittaa yhtä ja samaa asiaa. Ystävyys saattaa satuttaa toista osapuolta, tai tuntua kummalliselta tämän uudesta kumppanista. Omituista se saattaa olla joka tapauksessa kaikille osapuolille. Ystävyyttä on vaikea ylläpitää parisuhteen jälkeen, vaikka se onkin hieno fairy tale. Mielestäni hyvä tilanne on se, että välit ovat sopuisat ja tervehditään kun tavataan. Kuulumisia on silloin tällöin kiva kuulla, mutta toisen elämään ei kannata liiaksi tunkeutua. Täytyy hyväksyä se, että exällä on uusi elämä, joka ei kaikkine kiemuroineen ja yksityiskohtineen kuulu sinulle. Toki usein ystävien kanssa jaetaan ilot ja surut ja muutkin mutkat, mutta come on.. Väitän, että kovin moni ystävyys tuntee tietyt rajat kun kysymys on entisestä kumppanista. Entistä kumppania tulee normaalissa tilanteessa arvostaa ihmisenä, eikä häntä pidä sulkea kokonaan pois, mutta ei pidä yrittää olla yhtä iso osa tämän ihmisen elämää kuin aiemmin, vaan tehdä tilaa monelle muulle asialle ja ihmiselle. (Luin tätä tekstiä kirjoittaessani netistä mielenkiintoisia keskusteluja hakusanalla "ex". Olipa rumaa, mutta kaunistakin. Joukkoon mahtuu monta tarinaa. Kokeile vaikka.) Täytyy kuitenkin sanoa, että vuosien jälkeen tilanne saattaa jo olla toinen. Ex elää uutta elämäänsä, niinkuin sinäkin, ja on mahdollisesti muuttunut paljon, aivan kuten sinäkin. Tällöin puhtaalta pöydältä aloitettu ystävyyssuhde ei enää välttämättä vaikuta kummalliselta. Jos hyvin käy, kukaan ei enää edes "muista" että olette joskus olleet pariskunta.

Ystävyys ja entiset heilat on nyt käsitelty, mites sitten se ikuinen myytti.. parisuhde? Siitä meillä kaikilla varmasti riittää sanottavaa.

Otsikkooni viitaten; How the hell we do it right?! Parisuhde parhaimmillaan on asia, joka pitää järjen päässä, sydämen lämpimänä ja silmät tuikkivina. Mitä se sitten on pahimmillaan? Kuka tietää.. Parisuhteita on monenlaisia. Itse olen onnellisessa asemassa. Vaikka kulisseissa toisinaan myrskyää, koen silti antavani ja saavani rakkautta yllin kyllin tässä parisuhteessa, olevani siis onnellinen. Tästä huomiosta on hyvä taas palata yleiselle tasolle. Onko parisuhteessa oikein ajaa omia etujaan vai miellyttää toista? Kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto, vaan ne täydentävät toisiaan. Ja se, jos joku, on joskus aivan helkkarin hankalaa! Parisuhteessa joudut/pääset tasapainottelemaan monen asian kanssa ja joskus rima saattaa heilahtaa liikaa, suuntaan tai toiseen.

Löysin mielenkiintoisen määritelmän "osittaisparisuhteesta" kun googletin parisuhdetta. Yritin etsiä tarkkaa määritelmää sille, mitä parisuhde oikeastaan tarkoittaa. Pakko kuitenkin lainata wikipediasta pieni pätkä:

Postgender ry:n piirissä syntyneellä osittaisparisuhde-termillä viitataan järjestelyyn, jossa osapuolet sitoutuvat hyvinkin vakavasti ja pysyvästi sellaiseen ihmissuhteeseen, jossa on joitakin parisuhdemaisia piirteitä, mutta jota jäsennetään sekä suhteensisäisessä että -ulkoisessa kommunikaatiossa "osittaisena".
Lähtökohdiltaan osittaisparisuhteen nähdään poikkeavan sellaisesta perinteisestä parisuhteen ajattelemisen tavasta, jonka taustaoletuksena (ystävyys- ym. suhteista poiketen) on ajatus "kaiken jakamisesta", kokonaisvaltaisesta yhteisyydestä, jossa osapuolten "oma tila" ja "vapaudet" (eivätkä suhteen positiiviset yhdistävät sisällöt) on se, mistä tulee erikseen neuvotella. Kun siis "kokonaisvaltaisessa parisuhteessa" neuvotellaan aina erikseen osapuolten "omasta tilasta" ja "omasta ajasta", niin osittaisparisuhteessa päinvastoin neuvotellaan erikseen siitä, mitkä kaikki asiat ovat yhteisiä ja mikä osa esimerkiksi osapuolten ajasta on yhteistä.

Ensimmäinen kysymys: pitäisikö tehdä aloite Facebookin uudesta parisuhteen statuksesta - Osittaisparisuhteessa? Uskon, että moni elää tällaisessa. Parisuhde koostuu kahden ihmisen välisestä yhdessäolosta ja rakkaudesta, emotionaalisesta ja seksuaalisesta yhteydestä. Entistä enemmän kuitenkin keskustellaan siitä, miten paljon tarvitaan omaa tilaa, omaa aikaa, omaa elämää, omaa sitä ja omaa tätä. Tottakai tarvitaan, parisuhteessakin, eikä vain osittaisessa. Mutta kyllä parisuhteessa täytyy olla jotain, mikä tekee siitä nimenomaan parillisen. Ei se oma kumppani ole kotona toivottamassa sinulle vain hyvää yötä ja huomenta. Kumppanille täytyy tehdä aikaa arjen kiireidenkin keskellä. Jos ei ole aikaa omalle kumppanille, miten sitten voi huutaa oman ajan tarpeestakaan? Jos siis huomaat, että hamuat enemmän omaa aikaa, kuin aikaa kumppanisi kanssa, leave it. Parisuhteessa ei tällöin ole tarpeeksi potentiaalia, sinä ja hän ansaitsette jotain parempaa.

Sitten, kun olet löytänyt sitä aikaa kumppanisi kanssa, voitko huomaamattomasti tai peittelemättä pyytää omaa aikaa, ilman, että toinen osapuoli alkaa pakata tavaroitaan kuvitellessaan, että se oli siinä nyt sitten? Ymmärtääkö molemmat oman ajan tärkeyden? Aina se ei toimi niin. Fakta kuitenkin on se, että myös jatkuva yhdessä olo ja parisuhteen ulkopuolisen elämän unohtuminen on nopein tapa saada parisuhde päätökseen. Kummallakin pitää olla myös oma elämä, sitä ei saa unohtaa vaikka olisi millainen parisuhde, tai avioliitto.

Kiitos erään ihanan ihmisen, joka opetti minulle laatikkoteorian;

Parisuhteen alussa kaksi ihmistä ovat yleensä hyvin lähellä toisiaan, yhdessä laatikossa. Pussaillaan ja halaillaan, kiherretään ja kikatellaan, kuherrellaan ja vajotaan sinne koteihin, sohvan nurkkiin, leffateattereihin ja kaikki on niiiiiin ihanaa. Sitten kun tää vaahtokarkkiaika on  ohi, tulee pieni erkaantuminen, jolloin aletaan haluta sitä omaa tilaa ja omia juttuja enemmän. Ollaan siis eri laatikoissa. Heikot parisuhteet kariutuvat tähän aikaan. Näiden kahden vaiheen jälkeen vasta alkaa se, mistä koko hommassa oikeasti on kysymys. Ollaan yhdessä ja erikseen, tasapainossa yhteisen ja oman elämän välillä. On riittävästi aikaa olla yhdessä, jolloin sitä aikaa jää myös omille jutuille. Saunaillalle, tyttöjen illalle, kavereille, harrastuksiin.. mihin milloinkin. Ollaan siis yhdessä isossa laatikossa, kahdessa eri lokerossa. Ihan jokaista asiaa ei tehdä yhdessä, mutta toisaalta asioita tehdään riittävästi yhdessä. Tämä on tavoittelemisen arvoista.

Laatikkoteoriaan on hyvä lopettaa tältä päivältä.. Pohdintani sisälsi jo tarpeeksi monta kysymystä teillekin mietittäväksi.

Hyvää yötä, lähden nyt vaalimaan omaa parisuhdettani.

Tapanpas tässä aikaa..

Noniin.. nyt olis muutama kiva juttu ilmoilla!

Ensinnäkin. Tuli ostettua liput Bon Jovin stadionkeikalle kesäkuuksi, wohou! Tai minähän en mitään ostanut enkä maksanut, vaan kaikki kunnia menee ihanaiselle poikaystävälleni joka ehti tilata liput jo melkein ennen kuin ehdin lopettaa lauseeni: "Olis kiva päästä kattoo sitä Bon Jovin keikkaa" Check! Homma hoidettu. Nyt siis aivan fiiliksissä oottelen ensin tän kuun 22. päivää jolloin pääsen näkemään Avenged Sevenfoldin livenä, ja tämän jälkeen kesäkuun Bon Jovi -settiä.

Toiseksi, torstaina oli pääsykoepäivä ja koe oli huomattavasti helpompi kuin olin kuvitellut. Vielä ei kuitenkaan kannata innostua, olihan hakijoitakin valtava määrä. Mutta tiedänpä ainakin, etten ole (todennäköisesti) täysin mokannut. Ryhmähaastattelussakin olin äänessä, esitin mielestäni ihan hyviä pointteja ja näkemykseni monista asioista saivat muutkin innostumaan ja keskustelemaan ehdottamistani asioista. Kolmas osa-alue oli valmistava tehtävä, joka palautettiin koetilaisuudessa. Siitä en osaa itse antaa mielipidettä, mutta ainakin Mikko antoi sille hyväksyvän arvion, ja väitti olevansa ylpeä kirjoitustaidoistani. Valmistavaa tehtävää kirjoittaessa aktivoin siis puppugeneraattori-puoleni, joka tarpeen tullen osaa suoltaa niin hienoa ja vakuuttavaa tekstiä, et oikein itsekin ihmettelen. Toki kertomani asiat pohjautuivat täysin faktoihin, mutta saatoin ehkä käyttää termejä ja sanamuotoja, joita ei kuulu normaaliin arkikieleeni. Mutta kukapa niin EI tee? Minunhan on tarkoitus vakuuttaa sen lukijat siitä, että olen kypsä ja fiksu nuori nainen, ja että olen juuri oikea henkilö heidän tarjoamaan koulutuspaikkaan. Nyt vaan oottelen kiermurrellen tän kuun loppua. 26.11 alkaen lähetetään pääsykokeiden tuloksia. Mä oon jo melkein kynät, kumit ja kansiot ostellut ku oon niin intona. Ja varmaan jos sen teen, ni kouluun pääsyä on turha oottaa. Jos yhdenkin maailman asian laitan sen varaan, et kyllä mä sinne kouluun pääsen, ni en taatusti pääse. Karman laki. Sepä se.

Siinähän niitä kivoja juttuja sitten jo olikin. Kyllähän niihin vois vielä lukea mukaan sen, että käytiin edellispäivänä Mikon ja Kimin kanssa keilaamassa.. hauskaahan se oli, mutta en mä kyllä siinä mikään haka ole. Kimi lohdutti kertomalla, ettei keilamestarina oliskaan kiva olla. Jei! Ainakin mun keilaamisesta oli varmaan hupia muille. Helpottuneena kuitenkin voin kertoa, ettei yhtään keilaa singonnut taakse päin, vaan jokainen meni radalle. Yhden kaadon tein - vahingossa. Vähän jälkeen keilavuoron puolenvälin tajusin jo kysyä, että miten se pistelasku oikein toimii, kun se ei tuntunut loogiselta ollenkaan. Keksin myös hyvän keinon välttää yliastumisen vuoksi hylätty tulos. Jos ei astu suoraan viivalle, vaan sen yli, ei kone huomannut huijausta ;)

Tässäpä näitä kuulumisia taas hetkeksi aikaa. Huomenna olis vielä kolmisen tuntia töitä ja sit suunnataan Harjavaltaan. Katotaan jos tällä kertaa ehtis nähdä jokusen kaverinkin? Jaa, enpä kyllä lupaa mitään. Sunnuntaina on luonnollisesti tarkoitus vähän juhlistaa isänpäivää <3

Kattellaan josko jaksaisin/ehtisin viikonlopun aikana vielä palailla. Suattapi olla, et menee kuitenkin ensi viikkoon. Ja varautukaa siihen, että tää höyrypää vaahtoaa vaan siitä koulusta siihen asti, et saa tietää pääseekö sinne vai ei. Ja jos pääsee ni sitte vasta vaahtoankin! :D

This is why I love Christmas (varoitus: jouluhypetystä)

Teenpäs kiusaa nyt kaikille niille, jotka ovat kauhuissaan siitä, että kaupat ovat jo täyttyneet joulupukeista ja tontuista..

Facebookista on saanut jo kaksi viikkoa lukea siitä, miten ihmisiä ärsyttää, ahdistaa, masentaa tai suututtaa joulun tulo, tai vähintään sen turhan aikainen ilmestyminen. On totta, että joulun alkuperäiset merkitykset jäävät vähän kaupallisuuden jalkoihin. Omasta mielestäni syksy ja talvi on tavallisesti kuitenkin niin julmetun kylmää, synkkää arjessa puurtamista, että on syytäkin keksiä juhlan aiheita, ja mitä pidempikestoisiksi niitä venyttää, sen parempi. Rakastan sitä, kun kauppojen ikkunoihin ilmestyvät ensimmäiset punaiseen verhotut somisteet, ja sitä, kun kotona voi alkaa hyvällä omalla tunnolla polttamaan kynttilöitä ja juomaan glögiä. Valkoinen maa kruunaisi kaiken, mutta yllätys, ettei sellaista vielä näy.

Vaikka kuinka yritän kasvaa yli siitä joululahja-intoilusta, ovat nekin musta ihana osa joulua. Lahjoja ei tarvitse olla kasapäin, mutta jokunen paketti saa kyllä niitä jouluperhosia vatsaan. Ja voi sitä antamisen iloa! On mahtavaa nähdä riemastunut ilme sen rakkaan kasvoilla, joka juuri avasi sinun antamasi paketin. Tänä jouluna aion erityisen paljon panostaa siihen, että pääsen näkemään niitä ilmeitä :) Eikä se tarkoita sitä, että lahjoihin pitää hassata omaisuus. Vain oma mielikuvitus on rajana sille, mitä lahjaksi voi antaa. Viime jouluna olin köyhä - en edes köyhä opiskelija -vain köyhä :D Ja kaikessa masennuksessani siitä, etten voi ostaa lahjoja hirveillä rahasummilla, en tajunnut, että voisin käyttää jotain muuta rikkautta, omaa mielikuvitustani. Tänä vuonna aion paikata sen. Aion siis aivan täysin tietoisesti aloittaa joululahjahömpötyksen tästä päivästä lähtien!

Joulussa on monta asiaa, mikä saa minut rakastamaan sitä. Yksi tärkeimmistä ei suinkaan liity lahjoihin tai rahan kulutukseen, vaan yhdessäoloon. Joulu on sitä harvinaista aikaa, joka saa jopa pikkusiskoni pysymään kotona. Keräännymme koko perheen kanssa yhteen ja nautimme joulun tunnelmasta. Perheen määritelmä saattaa tässä kohtaa olla vähän joustava, mukaan luonnollisesti kuuluu myös meidän siskosten kumppanit, joskus joulunvietossa on mukana myös äidin veli puolisoineen ja milloin ketäkin. Kissa pahanen viettää myös joulua, kuten näkyy!

Mahdollisuuksien mukaan aloitan joulunvieton jo edellisenä päivänä kuusen koristelulla ja fiilistelyllä. Parasta on olla jo jouluaamuna vanhempien luona, kun aamulla aikaisin saa herätä joulupuuron tuoksuun kun äiti on sitä varten herännyt aamu seitsemältä :D Kiitos äiti. Jouluaamuna kuluu käpertyä sohvan nurkkiin koko porukalla, laittaa villasukat jalkaan ja katsoa kaikki maailman jouluohjelmat ja -elokuvat joita telkkarista näytetään.

Meillä noudatetaan yleensä tiettyä kaavaa jouluaaton puuhissa. Joulupuuron laskettua aletaan suunnitella saunan lämmitystä ja valmistellaan joulupäivällistä. Järjestys on ehdottomasti; ensin saunaan, sitten syödään. Ruokailu on yksi joulun parhaita puolia, saa ahmia vatsan niiiiin täyteen jouluherkkuja, ettei kykene ennen iltaa tekemään muuta kuin loikoilemaan vatsan vieressä. Mutta sitä ennen nautitaan joulusaunasta. Saunasta ei suinkaan voi istua suoraan ruokapöytään (oma ideologiani), vaan ensin pitää laittaa tukka, kammata nassu ja pukea päälle jotain kivaa, mutta ensisijaisesti mukavaa ja lämmintä. Toivon, että jouluna maa on valkea ja pakkanen paukkuu, jotta sisällä takan lämpö tuntuisi entistäkin paremmalta. Hämärän tullen sytytetään paljon kynttilöitä palamaan, ne ovat se piste iin päälle tunnelman luomisessa! Mukavuuslevel on siis 11, asteikolla 1-10.



Iskä puuttuu kuvasta, muttaku se ei oo mikkää linssilude!



Sitten kun kaikki perusjutut on hoidettu, olo on saunan jäljiltä raikas, vatsa on täynnä ja jäljet on siivottu pois, ei tarvitse tehdä muuta, kuin olla ja nauttia. Perusjuttuihin vielä voidaan lukea mukaan joulurauhan julistus (jota siskoni inhoaa, turhaa ajan tuhlausta kuulemma) ja vierailu niiden luona, jotka ovat jo enkeleitä. Isovanhempien haudalle siis viedään myös joulukynttilät.

Iltaa kohden alkaa lapsenmielisyys hiipii minuunkin ja väistämättä alan odottaa pakettien jakoa. Tässä kohtaa pikkusiskoni on yleensä jo kuin vieterieläin :D No, rehellisesti sanottuna onhan se jo vähän rauhoittunut, mut kyllä se lahjojen jakamisen ajankohta on aina keskustelunaihe numero yksi, kun ilta lähestyy. Ja auta armias jos tielle tulee yksikin tätä toimitusta viivyttävä asia ni johan on soppa valmis. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kuitenkin. Lahjat kun saadaan jakoon niin jokaisella on naama mandariinilla, varsinkin pikkusiskolla! Loppuilta meneekin sitten joutuisasti pakettien parissa ja aina jostain paketista löytyy jotakin, joka tuottaa kaikille iloa. Pelejä, leffoja.. Jos ei muuta, niin suklaata ainakin!

Meillä joulu kestää yleensä sen kaksi päivää, jonka jälkeen alkaa arki palaamaan taloon. Juhlan syitä joulun pyhiin sattuu enemmänkin, sillä omia syntymäpäiviäni vietetään 25.12. Näiden syömistalkoiden jälkeen on taas voimia palata töihin ja muihin normaaleihin puuhiin. Voi taas hyvällä mielellä odottaa koko vuoden seuraavaa joulua ;)

Ennen joulua minut saa joulufiilikseen talven tulo, valkea maa, kynttilät, glögi.. ja mikäs muu kuin pikkujoulut ;) Tosin meidän firmassa pikkujouluja on perinteen mukaan vietetty vasta vuodenvaihteen jälkeen, parhaimmillaan maaliskuussa. Mutta kuten sanottu, joulufiilistä on sallittua venyttää! Joulun alla on ihanaa hääräillä salaperäisesti pakettien kimpussa, arvailla mitä paketeista löytyy ja suunnitella koristuksia joulun ajaksi. Näillä aion siis omaakin arkea piristää!

Joulua odotellessa!

Millainen on sinun joulu?

Perussettiä taas

Tällä kertaa en aio sanoa tähän alkuun mitään muuta, kuin että kuvia ette saa, taaskaan. Ihan vaan siksi kun niitä ei ole.

Puolitoista viikkoa sitten lauantaina käytiin vähän viettelemässä iltaa Mikon kanssa, mutta vanhoja alkoi väsyttää sen verran, että käperryttiin lopulta mielummin kotiin peiton alle :) Ehdittiin kuitenkin syömään ja nauttimaan parit siiderit ennen kuin silmät painui kiinni. Oli kuitenkin tosi kivaa! Sittemmin vietin edellisen viikon itsekseni, kun siippa oli reissussa. Tai yksin ja yksin, melkolailla 50-50, ehdin kuitenkin käydä ulkona Hentun ja Hannan kanssa ja viime viikonlopun lusin Harjavallassa vanhempien luona.

Pakko ekaks hehkutella viime torstaita, kun Henttu tuli Helsinkiin juhlistamaan synttäreitään, etuoikeutetusti vain mun ja Hannan kanssa ;) Meidänhän piti lähteä vain teatteriin, ja mahdollisesti yhdelle. Syömässäkin suunnittelimme käyvämme. Ja kuinkas sitten kävikään? Kaikkihan sen tietää..
Yllättävää sinänsä, että varsinkin minä ja Henttu ollaan nykyään niitä, jotka kymmeneltä on sitä mieltä, et olis korkee aika jo painua petiin. Nyt kaikilla kolmella oli niin vimmattu menofiilis, et eihän me voitu jättää iltaa ihan lyhyeen.. Se vaan venyi sillai hiljalleen, no jos nyt vielä nämä, no jos nyt vielä tuo.. Ehkä vielä yksi.. Ehkä vielä Iguana (ehkä vielä kannullinen sangriaa?!).. Ehkä vielä Millionaires Club.. Ups.

Käytiin siis katsomassa Kumman kaa -liveshow-mikälie Presidentin teatterisalissa ja jumpe, et se olikin hyvä! Samaa settiähän se on ku telkkaristakin katsottuna, mut luoja, että nauratti. En tiedä onko hyvä vai huono juttu, että Elluun ja Anneen on niin helppo samaistua.. Suosittelen näytöstä lämpimästi muillekin hömppähuumorin ystäville. Ja MINÄ KUULIN, että miehetkin siellä nauroivat, että rohkeesti vaan mukaan, ei oo vain naisille suunnattu. No.. hihitellen sitten poistuttiin salista näytöksen päätyttyä ja oltiin kaikki yhtä mieltä siitä, että ehdottomasti jäädään vielä yhdelle siihen pressaan. Valomerkki tuli kuitenkin hetimmiten (torstai) ja meitä alettiin häätää ulos. Yhtä mieltä oltiin myös siitä, että eiköhän käydä Henry´s pubista hakemassa jotain naposteltavaa kun Henttukin oli jo nälissään kuihtunut niin pieneksi, ettei meinannut tuulessa pysyä jalat maassa. Henry´s oli niin täynnä, että vaihdettiin suuntaa ja naposteltiin Mephisissä, jossa oli sen verran mukava tunnelma, ettei turhaan kiirehditty pois.. Vaan taas se tuli! Valomerkki. Jos ei kuitenkaan ihan vielä mennä kotiin.. Ihan hetki tekisi mieli vielä istuskella kun on niin mukavaa.. Poiketaan siis Iguanassa. No siellä vasta viihdyttiinkin. Sangria maistui hämmästyttävän hyvältä ja suupielet nousi entistä enemmän ylöspäin.. Kukin vuorollaan vihjaili siitä, miten onkin niin jännän pirtee olo, ettei oikeen vielä tekis mieli mennä kotiin, eikä oikein sit tiedä mitä pitäis tehdä, jos sit oliskin parempi lähtee nukkumaan silti..

Tarpeeks kauan kierreltyämme ja kaarreltuamme tultiin yhteistuumin siihen tulokseen, että kysytään Iguanan (aivan mahtavalta) baarimikolta paras paikka lähistöltä ja mennään sinne. Millionaires Clubia suositeltiin, ja kaikista epäluuloista huolimatta lyötiin nokkamme sinne. Olihan se sen arvoista, ilta oli aivan mieletön ja ekan kerran tositosi pitkään aikaan tuntui siltä, että valomerkki tuli aaaaivan liian nopeasti! Ensimmäinen asia; lähde tästä lähtien aina ulos torstaina. Henkilökunta on rennompaa, kenenkään pinnaa ei kiristä, he vitsailevat ja ovat kiinnostuneita asiakkaistaan.. Menepä perjantaina.. Not. Ovimiehet, narikka ja baarimikot ovat kireitä ku viulunkielet, kaikki paikat on ääriään myöden täynnä ja taksia saa odotella kuus tuntia. Loistavan illan päätteeksi käveltiin ovesta ulos suoraan taksiin ja huristeltiin kotiin. Jäi hyvä mieli. Seuraavaa yhtä onnistunutta saa varmaan taas tovin ootella. Sitä odotellessa muistelen tätä :)

Ja seuraava päivä olikin sitten jotain aivan päinvastaista. Ylläripylläri. Illalla kuitenkin huristeltiin Harjavaltaan, Henttu matkaseuranani. En väitä, että Hentun tasainen kuorsaus siinä apukuskin paikalla olis mua juuri hereillä auttanut pitämään, mut ainakin se sai skarppaamaan ku ei ollu vaan oma henki kyseessä jos vaikka sattuu nukahtamaan rattiin :D Selvittiin kuitenkin hengissä kotiin asti, eikä ees jääty tien varteen susien syötäväksi.. Aivan koomassa siis ajelin ohi Karkkilan ABC:n, ja olin aivan varma, ettei päästä seuraavalle tankkauspisteelle asti enää..

Haastoin itseni tekemään viikonlopun aikana ennätyksen siinä, montaako kaveria ehtii nähdä kahden päivän aikana. Haha. No, todellisuus oli sitten vähän toinen. Söin, nukuin, söin.. Äidin ja siskon kanssa hemmoteltiin itseämme hartiahieronnoilla, jalkarasvoilla ja kaikilla muilla tököteillä. Käytiin isän kanssa salilla. Illalla syötiin taas ja lämmitettiin sauna.. Poltettiin kynttilöitä ja nautittiin loikoilusta. Sisko ja siskon poikaystäväkin viihtyivät kerrankin kotosalla ja se vasta oli ihan huippua :) En siis liikkunut juuri minnekään. Paitsi kummituksen luona kävin kuuntelemassa matkatarinoita ja kasvattamassa omaa matkakuumetta. Kummitukselle vaan terveisiä, että jos meidän roadtrip-haavematka toteutuu niin sopii liittyä matkaseuraan! Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli tosi leppoisa ja rentouttava, oli tosi kivaa!

Maanantai-aamuna jouduin taas auton rattiin ja ajelemaan kotiin päin. Kodissa ei missään nimessä ole mitään vikaa, vaan arjessa, töissä.. Jos niissäkään, mut jostainhan on aina pakko valittaa. Maanantaina kuitenkin sain vihdoin Mikon takaisin kotiin viikon reissulta <3 Jo oli aikakin. Nyt on taas maailma radallaan.. Kouluun sain pääsykoekutsun, tätä menoa musta tulee hoitsu! Ensin kuitenkin vielä pitää selvitä ensi keskiviikosta. Hyvä, etten oo jo käynyt hakemassa koulutarvikkeita, kyniä, kumeja, kansioita jne.. Oon vaan niin intona! :) Mut katsotaan miten tytön käy. Nyt on vielä luku-urakkaa edessä.

Palailen taas, kun kiireiltäni kerkeän! Puspus.