Harjoittelu Laakson sairaalassa alkoi viime viikon maanantaina ja aika siellä tuntuu ainakin kuluvan hirvittävän nopeasti. Akuutti sisätautiosasto ei ehkä ole niin akuutti kun toivoin, mutta siitä huolimatta olen viihtynyt. Henkilökunta on asiallista ja ottaa hyvin mukaan kaikenlaisiin puuhiin. Tänään, seitsemäntenä harjoittelupäivänäni, toimin jo päällisin puolin itsenäisesti (=olen työvoimaa). Toisaalta ainakin perushoidollinen osaaminen saa vankkaa pohjaa ja opin asioita, jotka Espanjan harjoittelussa jäivät minulle arvoituksiksi, kuten esimerkiksi kirjaaminen, niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin. Päivittäisiä rutiineja toistaessa ne jäävät takaraivoon ja toivon mukaan seuraavassa harjoittelussa ei enää tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Tarkoituksenmukaista olisi, että ensi kevään harjoittelussa nämä hommat ovat hallussa ja voidaan jatkaa koulutusta muutamaa askelta eteenpäin.
Salaa myös haaveilen, että jo tämä harjoittelu antaisi minulle mahdollisuuden tehdä keikkaa tulevan alani työpaikoissa. Näillä opseilla ei vielä paljon juhlita, mutta lähihoitajan sijaisuuksia saisin ihan luvan kanssa tehdä. Mielelläni hivuttaisin jo jalkaa ovenväliin.. kaikki alan työkokemus on kullan arvoista. Hoitotyössä kehittymisen kannalta Dna Kaupassa työskentely ei sen sijaan ole ihanteellisin vaihtoehto, mutta siellä taas on maailman parhaat työkaverit ja arvokkaita muistoja. Pelkään, että työpaikkaa vaihtaessa luovun myös ihanista ihmisistä.
Viime aikoina olen taas kuvitellut olevani supermies. Olen tällekin viikolle haalinut yli 60 tuntia töitä ja koulua, eikä tämä tahti tästä ennen joulua yhtään rahoitu. Ensi viikko on joukossa poikkeus, kun lämmitellään Al Ainissa, Arabiemiraateissa kahdeksan päivää. En mä mitään rehvastella halua mutta... enpäs sanokaan :) Kyllä tällasesta puurtamisesta jonkin palkan tarvitseekin. On jotenkin epänormaalia herätä 05.00, lähteä matkustamaan kohti harjoittelupaikkaan klo 06.10, tehdä kahdeksan tunnin työpäivä sairaalassa ja sen jälkeen siirtyä palkkatöihin klo 21.00 asti. Niinä päivinä kun ei ole töitä (ke, to, pe) on koululla sen sijaan iltaluentoja puoli kahdeksaan asti. Kivat mulle. Tänäänkin palaan iloisesti kotiin siinä kymmenen jälkeen ja sitten voinkin kaatua suoraan sänkyyn. Joulu joulu tule jo... Pliis.
No, on sitä muitakin asioita kuin koulu ja työ (mistä muuten jopa nautin, vaikka tästä työmäärästä valitankin). Viime viikonloppuna olin viettämässä isänpäivää Eurassa ja mitäpä muuta siellä tehdään kuin tätä:
Eli äidin kutomat jättivillasukat jalassa sohvalla lököilyä, telkkaria ja sitä parasta, joka kuvassa ei näy: herkuttelua! Ensinnäkin söin taas niin paljon, etten tarvitse ruokaa vielä ensi viikonloppunakaan, ja kaiken päälle oli taas suklaapiirakkaa ja -kakkua, siellä päin ei päde vanha sanonta; ei makeaa mahan täydeltä. Vanhempien luona tulee aina sellainen fiilis, että nyt saa levätä. Vatsa on jatkuvasti yltäkylläinen, pihasauna lämpeää ja sohvalle voi vähän torkahtaa.. saa hetkeksi unohtaa kaikki kiireet. "Kotona" vierailu on ehdottomasti yksi maailman parhaista asioista.
Viime viikkoina on myös ollut yhtä sun toista firman kekkeriä, tyttöjen iltaa sun muuta, mutta tämä ei lopu ikinä jos niistä alan tarinoida. On ollut superhauskaa, se on pääasia!
Nyt vaan mennään päivä kerrallaan, joka aamu hengitän syvään ja valmistaudun päivän koitokseen, joka ilta huokaisen raskaasti kun päivä on ohi. Onneksi on ihana koti, johon palata päivän jälkeen, sekä maailman paras syli, johon voi väsyneenä käpertyä ja hyvällä tuurilla siinä saa vähän silityksiäkin..
