Totta vai tarua?

Niinpä, sitä minäkin useasti matkan aikana mietin. Arabiemiraateissa saa hämmästyä kerta kerran perään, että onko tää ihan oikeasti totta?

Mitä siellä sitten oikein tehtiin? No ajettiin kartingia, tietenkin. Alla olevasta linkistä löytyy kuvia, videoita, tuloksia ja kaikenlaista oheismateriaalia kisatapahtumasta. Kyseessä siis Rotax Grand Finals - suomalaisittan maailmanfinaali, ja jos vielä jäi jotakin epäselväksi, maailmanmestaruudesta taistelemassa oli yli 270 upeaa nuorta ja vanhempaakin lahjakasta kuljettajaa. Lisäksi mukana tapahtumassa nähtiin mitä värikkäin joukko kannustajia, perhettä, ystäviä, mekaanikkoja ja muita tukihenkilöitä. Tuntui mahtavalta saada itsekin olla mukana tunnelmassa! Autourheilusta pitävä tyttöystävä ei siis ole vain urbaani legenda.

http://www.maxchallenge-rotax.com/event2011/grand_final.html

Itse kilpailun ympärille oli rakennettu mahtava tapahtuma, jossa loistokkuudesta ja viihtyvyydestä ei ollut puutetta. Sään herra oli meille armollinen, samoin kuin kilpailun järjestäjä. Tietysti ensimmäinen asia oli mielenkiintoinen kilpailu, on mahtava seurata miten kuljettajat ja heidän tukijoukot laittavat kaikkensa peliin. Oma kumppani noudatti samaa linjaa ja minä tietysti siinä sitten hulluna hösäämässä ympärillä, jännittämässä ja kannustamassa, sekä auttamassa kaikenlaisissa pienissä puuhissa parhaani mukaan.

Pitkin viikkoa oli jännittävää seurata miten tulokset kehittyvät ja kuka viekään lopulta voiton. Suomalaisten sijoitukset eivät aivan vastanneet kuljettajien omia odotuksia, mutta monta kokemusta rikkaampana he palasivat hyvillä mielin takaisin Suomeen, vain valmiimpana näyttämään seuraavana vuonna mistä heidät on tehty. Näimme kuitenkin heiltä paljon hyviä ja onnistuneita suorituksia ja saimme jännittää sijoituksista! Itse seurasin niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kamppailuja tunnekuohuissa ja finaalipäivänä meinasin useampaan kertaan pillahtaa onnenkyyneliin kun seurasin kilpailijoiden ja näiden kannustajien riemuja ja iloja.

Kilpailuviikko alkoi rauhallisissa merkeissä sunnuntaina kalustojen arvonnoilla, ja vasta maanantaina kuljettajat pääsivät ensimmäisen kerran radalle. Aikataulu oli ihanan väljä kun vetoja koko viikon aikana oli maksimissaan 3 päivässä, sen sijaan kun Euro Challengessa kahden ensimmäisen päivän jälkeen on jo aina oltu rättiväsyneitä kun treenivetoja on saattanut olla seitsemänkin saman päivän aikana ja illat venyivät helposti yhdeksään. Alkuviikosta ehdimme siis vielä nauttia säästä, Al Ainista ja esimerkiksi sunnuntain Welcome partyista hotelli Hiltonissa. Ja Mikko vielä kysyi multa, että mihin mä tarvitsen siellä kaikkia niitä hepeneitä joita pakkasin mukaan? Olisipa ollut riemukasta lähteä Hiltoniin kokkareille verkkareissa ja painijatopissa. Samantyyppiset juhlat toistuivat jo keskiviikkona, kun ohjelmassa oli Mid week BBQ party. Nämä ulkoilmajuhlat olivat niin käsittämättömän upeat, etten todellakaan ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Pieni maalaistyttö oli aivan sormi suussa. Kolmannen kerran sain hämmästyä päätösjuhlassa lauantaina, kun tuhatpäiselle yleisölle oli katettu pöydät valkoisin liinoin hotellin piha-alueelle, jossa tarjolla oli livemusiikkia ja kaunis, kaunis, kaunis tunnelma. Illalliselta väki ohjattiin piha-alueen toiselle laidalle, jossa odotti tanssilattia, DJ, pool bar ja bileet, jotka toisilla jatkuivat puoli seitsemään asti sunnuntaiaamuun. Näiden ansiosta mulla edelleen jauhaa päässä aamusta iltaan LMFAO:n Sexy and I know it. Kiitos.

Vaikka odotettua menestystä ei varsinaisen autourheilun saralla saavutettukaan, niin jotain mekin voitimme! Runkovalmistaja lupasi puhtaimpana palautetusta autosta 500 euroa ja kukas muukaan sen palkinnon pokkasi kuin numero 245, eli ME :) Voin hyvällä omallatunnolla sanoa olevani osallinen tähän voittoon ja kauhusta kankeana nousinkin lauantain päätösjuhlassa lavalle Mikon mukana palkintoa noutamaan. Kasvot punaisena kopistelin korkokengissä ja pikkumekossani portaita ylös kuulemaan, miten M kertoi yleisölle, että "This is my lovely mechanic, probably the most beautiful here". Mekaanikko? Oikeasti? Heko heko. Yleisö hurrasi ja minä tuijottelin varpaitani.

Viimeisenä päivänä ehdimme vielä juosta läpi Dubain nähtävyyksiä ja poikkesimme maailman suurimmassa kauppakeskuksessa, mihin ei todellakaan lyhyt visiitti riittänyt vaan sen kiertämiseen tarvittaisiin monta päivää. Aikaa oli turhan vähän ennen lennon lähtöä. Pitää ehdottomasti palata Arabiemiraatteihin pian takaisin. Hintataso yleisesti oli enemmän tai vähemmän edullisempi kuin Suomessa, ihmiset ystävällisiä ja paikka kaikenkaikkiaan on aivan mielettömän upea. Lämmintäkin riittää. Mene ja koe.

Fiiliksiä Arabiemiraateista

Lensin siis sunnuntaina 20.11 Dubaihin, jossa M jo olikin vastassa noutamassa minua varsinaiseen kohteeseemme Al Ainiin. Etukäteen kentällä pohdimme muutaman suomalaisen naisen kanssa, että millainenkohan paikka se Al Ain mahtaa olla, varmaan joku pieni kylä (yleissivistys kunniaan). Mahtaakohan siellä olla kauppaa jossakin lähellä, että saadaan ainakin tarvittavaa evästä päiviksi? Nojoo, vähän meni pieleen. 600 000 asukkaan kaupunki on vaikuttavan näköinen Vegasmaisine vtäyalomainoksineen ja kaupungista löytyy myös aivan käsittämättömän suuri ostoskeskus. Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, Helsingin Itäkeskus häviää kyllä tälle linnoitukselle 100-0. Kyllä löytyy siis kauppaa ja ravintolaa tästä "kylästä" joka tarpeeseen.

Jo ensivaikutelman perusteella osasin heti sanoa, että Arabiemiraatteihin palaamme vielä uudelleen. Nähtävää jäi valtavasti ja lomakohteena se on paljon enemmän kuin miellyttävä. Kaikki on mahtavan näköistä; kiiltävää, marmoria, uutta, korkeaa, vaikuttavaa. Arabiemiraatit on täynnä superlatiiveja: maailman suurin kauppakeskus, maailman korkein rakennus ja lista jatkuu. Toisin kuin esimerkiksi Egyptissä, täällä mikään ei näytä keskeneräiseltä eikä epäsiistiltä. Upeat rakennukset, hyväkuntoiset tiet, hyvin hoidetut nurmet, kauniit puistot ja valoköynnöksin koristellut palmut veivät ainakin itseltäni jalat alta, Dubain arkkitehtuurista puhumattakaan. Kukaan ei tyrkytä agressiivisesti, eikä kukaan kerjää. Turistiakin arvostetaan ja ainakin omien kokemuksiemme perusteella paikalliset ovat vilpittömästi kiinnostuneita siitä, että me viihdymme. Arabiemiraateissa olet muuten Sir tai Madame, kunnes toisin pyydät.

Arabiemiraatit oli muutenkin kaikin puolin erityisen miellyttävä paikka suomalaiselle turistille. Ensinnäkin kaikki puhuvat hyvin selkeää englannin kieltä. Toiseksi liikennemerkit, televisio-ohjelmat, sanomalehdet, kirjat ja kaikki muu mitä ikinä keksit, on ensisijaisesti englannin kielellä. Oli ilo katsoa OC:ta, jota ei oltu dubattu esimerkiksi ranskaksi, espanjaksi tai italiaksi, niinkuin heillä on tapana. Liikenne on sujuvaa, keskustassakin tiet ovat kolmikaistaisia ja joka paikassa hyvässä kunnossa. Moottoritiet ovat parhaimmillaan seitsemänkaistaisia. Täysin merkityksetön tieto taas on se, että arabit tuntuvat ajavan vain valkoisilla autoilla. Valkoisilla, uusilla, suurilla ja tehokkailla. Pieni saa olla vain, jos kysymyksessä on Ferrari, niinkuin usein onkin. Jos näimme liikenteessä värillisen auton, oli se todennäköisesti Arabiemiraateissa asuvan pakistanilaisen pick up, tai turistin vuokra-auto, aivan niinkuin meidän beige, tehoton Nissan.

Iloitsin pienistä asioista, kuten huoltoasemalla asioinnista. Täysi tankillinen bensiiniä + ikkunoiden pesu 12 euroa. Sisään mennessä huoltoasemat muistuttivat mitä tahansa ABC -asemaa, twixit, marsit ja kinder buenot nököttivät karkkihyllyssä vieri vieressä ja vitriinistä sai päivän tuoreet pasteijat kuten meillä täällä Suomessakin. Kaupassa käydessäkin löytyi lähes samat tuotteet kuin kotoa.

Kolmen tähden hotellimme ansaitsee minun mittapuulla viisi tähteä. Vastaavassa hotellissa en muista milloinkaan majoittuneeni. Huone oli mielettömän upea ja aamiainen aivan mahtava (KIITOS luojalle nakeista ja kananmunasta; Etelä-Euroopassa tunnetaan vain munkit, marmeladit, kääretortut, suklaakakut ja muut makeat ällötykset aamiaisella). Matkan aikana ei kertaakaan tarvinnut pelätä mitä uskaltaa laittaa suuhunsa, ruoka oli hyvää ja puhdasta, vatsalla ei ollut mitään mukisemista. Itse tietenkin olin huono hyödyntämään tätä ihanaa buffetaamiaista kun joka aamu heräsin viime tingassa tapojeni mukaan ja ahmaisin vain mukaani jotakin, mitä ensimmäisenä tarttui käteen. Joka aamu juoksin aamiaissalista ulos posket vielä pullollaan nakkeja ja pekonia.

Ja se sää.. se kaikkein paras osa koko lomaa. +30, ei kuitenkaan liian tuskaista. No need to say more. Joko saa lähteä takaisin, joko?? Pitää varmaan alkaa kyselemään taas harjoittelupaikkaa... Suomalaisia asuu Arabiemiraateissa yllättävän paljon ja etenkin kuulemma suomalaisista opettajista ja sairaanhoitajista on pulaa. Pidetään korvan takana.

Jatkan tarinaa loman tarkemmasta sisällöstä seuraavassa postauksessa, ettei tule romaania.

Hyvää yötä <3

Elämää, ei sen enempää

Nojoo... mitähän tässäkin sitten sanoisi. Viimeksi 23.10 olen ehtinyt bloggerin äärelle, vaikka oikeasti olen joka päivä päättänyt, että tänään kirjoitan. Ei vaan ihan oikeasti ole ollut aikaa. Nyt joudun raa´asti karsimaan tapahtumia tästä väliltä pois ja pitäydyn ajankohtaisissa aiheissa.

Harjoittelu Laakson sairaalassa alkoi viime viikon  maanantaina ja aika siellä tuntuu ainakin kuluvan hirvittävän nopeasti. Akuutti sisätautiosasto ei ehkä ole niin akuutti kun toivoin, mutta siitä huolimatta olen viihtynyt. Henkilökunta on asiallista ja ottaa hyvin mukaan kaikenlaisiin puuhiin. Tänään, seitsemäntenä harjoittelupäivänäni, toimin jo päällisin puolin itsenäisesti (=olen työvoimaa). Toisaalta ainakin perushoidollinen osaaminen saa vankkaa pohjaa ja opin asioita, jotka Espanjan harjoittelussa jäivät minulle arvoituksiksi, kuten esimerkiksi kirjaaminen, niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin. Päivittäisiä rutiineja toistaessa ne jäävät takaraivoon ja toivon mukaan seuraavassa harjoittelussa ei enää tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Tarkoituksenmukaista olisi, että ensi kevään harjoittelussa nämä hommat ovat hallussa ja voidaan jatkaa koulutusta muutamaa askelta eteenpäin.

Salaa myös haaveilen, että jo tämä harjoittelu antaisi minulle mahdollisuuden tehdä keikkaa tulevan alani työpaikoissa. Näillä opseilla ei vielä paljon juhlita, mutta lähihoitajan sijaisuuksia saisin ihan luvan kanssa tehdä. Mielelläni hivuttaisin jo jalkaa ovenväliin.. kaikki alan työkokemus on kullan arvoista. Hoitotyössä kehittymisen kannalta Dna Kaupassa työskentely ei sen sijaan ole ihanteellisin vaihtoehto, mutta siellä taas on maailman parhaat työkaverit ja arvokkaita muistoja. Pelkään, että työpaikkaa vaihtaessa luovun myös ihanista ihmisistä.

Viime aikoina olen taas kuvitellut olevani supermies. Olen tällekin viikolle haalinut yli 60 tuntia töitä ja koulua, eikä tämä tahti tästä ennen joulua yhtään rahoitu. Ensi viikko on joukossa poikkeus, kun lämmitellään Al Ainissa, Arabiemiraateissa kahdeksan päivää. En mä mitään rehvastella halua mutta... enpäs sanokaan :) Kyllä tällasesta puurtamisesta jonkin palkan tarvitseekin. On jotenkin epänormaalia herätä 05.00, lähteä matkustamaan kohti harjoittelupaikkaan klo 06.10, tehdä kahdeksan tunnin työpäivä sairaalassa ja sen jälkeen siirtyä palkkatöihin klo 21.00 asti. Niinä päivinä kun ei ole töitä (ke, to, pe) on koululla sen sijaan iltaluentoja puoli kahdeksaan asti. Kivat mulle. Tänäänkin palaan iloisesti kotiin siinä kymmenen jälkeen ja sitten voinkin kaatua suoraan sänkyyn. Joulu joulu tule jo... Pliis.

No, on sitä muitakin asioita kuin koulu ja työ (mistä muuten jopa nautin, vaikka tästä työmäärästä valitankin). Viime viikonloppuna olin viettämässä isänpäivää Eurassa ja mitäpä muuta siellä tehdään kuin tätä:

Eli äidin kutomat jättivillasukat jalassa sohvalla lököilyä, telkkaria ja sitä parasta, joka kuvassa ei näy: herkuttelua! Ensinnäkin söin taas niin paljon, etten tarvitse ruokaa vielä ensi viikonloppunakaan, ja kaiken päälle oli taas suklaapiirakkaa ja -kakkua, siellä päin ei päde vanha sanonta; ei makeaa mahan täydeltä. Vanhempien luona tulee aina sellainen fiilis, että nyt saa levätä. Vatsa on jatkuvasti yltäkylläinen, pihasauna lämpeää ja sohvalle voi vähän torkahtaa.. saa hetkeksi unohtaa kaikki kiireet. "Kotona" vierailu on ehdottomasti yksi maailman parhaista asioista.

Viime viikkoina on myös ollut yhtä sun toista firman kekkeriä, tyttöjen iltaa sun muuta, mutta tämä ei lopu ikinä jos niistä alan tarinoida. On ollut superhauskaa, se on pääasia!

Nyt vaan mennään päivä kerrallaan, joka aamu hengitän syvään ja valmistaudun päivän koitokseen, joka ilta huokaisen raskaasti kun päivä on ohi. Onneksi on ihana koti, johon palata päivän jälkeen, sekä maailman paras syli, johon voi väsyneenä käpertyä ja hyvällä tuurilla siinä saa vähän silityksiäkin..

Tämän päivän urakka

Eipä tässä muuta sitten enää jaksakaan, kuin toivottaa hyvää yötä!

Ps. Johnny English oli superhauska ja keilaamassakin tuli käytyä. Huomenaamuna klo 9 siskon kanssa Valtterin kirppikselle, toivon tekeväni löytöjä talvea silmällä pitäen. Palataan taas, kun molemmat silmäni pysyvät auki.

Vaarallinen sunnuntai

Elisa viihde on muutanut mun elämän kulkua. Edellispäivänä totesin, että se voi olla vaikka vaarallista. Ennen käytin ylimääräistä vapaa-aikaa facebookissa ja muuten vaan koneella roikkumiseen. Nyt olen luvannut, että kotona yläkerta on täysin tietokonevapaa, koska tietokoneella istuminen ei oikeesti rentouta, se vaan koukuttaa ja silmät menee kieroon kun tuijottaa ruutua jatkuvasti. Olen myös huomannut, että tietokoneella keskittyy vain tietokoneeseen, telkkari sen sijaan antaa mahdollisuuden vain toisella silmällä katseluun, pystyn huolehtimaan esimerkiksi kodista, ruuanlaitosta tai parisuhteesta samaan aikaan televisiota katsellessa, tai vaikka lukemaan lehteä. Paremman puutteessa televisio ja teekuppi kuitenkin myös huolehtii, etten kuole tylsyyteen, vaikkapa sillä aikaa kun poikaystäväni on löytänyt seuraa keskiajan sotureista, eli on pelaamassa alakerrassa.

No mutta.. Sunnuntaina huomasin tämän koituvan kohtalokseni. Miksikö? Ensin tulee tuutin täydeltä tanssia ja tähtiä. Siis tanssii tähtien kanssa. Kaksi tuntia tekee ihmisen aivan hulluksi, sitä ykskaks löytää itsensä sahaamasta pitkin olohuonetta, "tanssien" milloin rumbaa ja milloin sambaa. Valssikin taittui kivasti ja ensi sunnuntaina jo varmaan myös paso doble. Joka sunnuntai päätän lähteä tanssikursseille mielikuvitusparin kanssa, Mikkoa sinne ei saa. Eikä oikeasti minuakaan, maanantaina kaikki on jälleen menneen talven lumia. Seuraavaan sunnuntaihin saakka.. Eikä tässä tietenkään kaikki, pahin on vielä edessä.. Suomalainen komediasarja Vedetään hatusta on seuraava ohjelma, joka ei ehkä kampita vaativilla tanssitekniikoilla, mutta tappaa nauruun ennen kuin ehdit kissaa sanoa. Välillä on pakko sulkea silmät ja korvat, kun lakkaa kokonaan henki kulkemasta. Kun nauru (ja hengitys) tasaantuu, uskaltaa taas katsoa pienen hetken.

Pelkään myös muuttuvani sohvallamakaajatelevisiolöhnöttäjäksi, koska nykyään voin vaan näppärästi puhelimellani klikata illan lempiohjelmat tallennukseen - niinpä minulla on aina boksilla odottamassa jotain mukavaa katseltavaa, kuten sinkkuelämää, täydelliset naiset, neljän tähden illallinen, huippumalli haussa jne.. Kaiken lisäksi mainoksetkin saa kelata pois. Voi veljet. Ennen televisio oli käytössä vain leffailtoina, nyt musta on tullut sen orja. Kun pääsen kotiin, keitän teetä ja istahdan television ääreen ja naps, tunniksi tai kahdeksi riittää taas ihania ohjelmia. Tulee ihan mieleen sinkkiksen Miranda and the case of broken TiVo. Että kiitos vaan Elisa viihde.

Jatkan aiheesta jauhamista kuitenkin vielä sen verran, että voitko kuvitella mitään ihanampaa, kuin se, että töistä päästessäsi sua kotona odottaakin esimerkiksi pyykkikasan sijasta pari jaksoa lempisarjaa. Sytytät kynttilän tai pari, puet jalkaan ne kuluneimmat villasukat, keität ison saavillisen teetä ja käperryt sohvan nurkkaan ja sitten vaan play. Eikä tarvii katsoa ostos-tv:tä. Ja siis tietysti pakotat myös poikaystäväsi sinkkuelämäämaratoniin, jolloin yleensä käy niin, ainakin omalla kohdallani, että saan seuraa kymmeneneksi minuutiksi, muutaman silityksen ja kauniin sanan, jonka jälkeen (kun olen tarpeeksi syvällä uppoutuneena ohjelmiini) tämä vähin äänin pakenee jälleen niiden sotureidensa pariin. Joskus olen oikein onnekas ja Mikko jää sohvalle lötköttämään mun kanssa. Se on parhautta.

Jotta nyt olisin sanojeni mittainen nainen, aion tänään vielä korkata eilen alkaneen Täydelliset naiset -seasonin. Avausjakso jäi näkemättä ja halusin säästellä sitä siihen, että ehdin rauhassa istahtaa alas ja nauttia niinkuin edellä mainitsin. Olishan siellä vaikka mitä muutakin... mutta jos sitten joku toinen päivä..

Ps. Tänään rankka päivä, ensin koulussa 7,5 tuntia, sitten suoraan töihin ja kotiin klo 21. Mamma mia, että uuvuttaa. Onneksi vapaa viikonloppu siintää, ihanaa seuraakin on tulossa kyläilemään <3 Tule jo perjantai!!

Ohi on!

Ei sentään varusmiespalvelus, vaikka otsikosta niin voisikin päätellä. Suoritusta kuitenkin voisi siihen verrata (nyt kaikki miehet vetää herneen nenään). Anatomian ja fysiologian tentti suoritettu tänään ja uskoisin, että vielä kaiken päälle suhteellisen onnistuneesti. Tämän lukurääkin päätteeksi ajattelin palkita itseni makaamalla sohvalla koko illan, katsomalla pari leffaa ja syömällä aivan armottomasti herkkuja ja syöttämällä niitä Mikollekin niin paljon, ettei sekään jaksa nousta sohvalta tekemään mitään tylsää. Jos sitten huomenna taas olisi elävien kirjoissa kun saa ensin nukkua kunnon yöunet. Tytöt kyllä yritti houkutella ulos tänään ja hetken jo harkitsin suostuvani.. mutta ei musta taida olla siihen. Yritin suoraan koulusta jo houkutella niitä ulos, syömään tai siiderille  kahville, mutta kun ei heti lähdetty niin arvasin et tässä käy näin, kun pääsen kerran kotiin ni tänne jään. Sitäpaitsi ne on järjestänyt joka tapauksessa jo meidän "tuparit", meiltä kysymättä ja niiden johdosta on pakko lähteä jonnekin rilluttelemaan. En edes muista millon niiden piti olla, kai sitten näen kun väkeä lappaa ovesta sisälle.. tästä voisin päätellä, että ollaan itse jotenkin huonosti huolehdittu näistä uuteen kotiin muuttamisen mukana tulleista velvollisuuksista. Tapahtumasta on kuulemma tulossa ihan facebookiin kutsukin. Pyysin ilmoittamaan sen verran tarkasti milloin tämä tapahtuma kodissamme järjestetään, että saisin järjestettyä itseni paikalle :D Muulla ei niin kauheesti oo väliä. Odotan innolla!

Siirsin joitakin päiviä takaperin koneelle materiaalia uuden videokameran syövereistä ja kuvittelin, että voisin julkaista jotakin täällä, mutta ei onnistu. Videoista ei löytynyt montaakaan julkaisukelpoista. Sisältö siis liittyy kuitenkin  vain Mikon 30-vuotis synttäreihin, ei mihinkään sen kummallisempaan. Lähinnä kelvottomuus johtuu kuvaajan huonoudesta, eipä juuri iloa irtoa videoista, joista ihmisten päät ovat karsiutuneet pois. Ja samaan kategoriaan uppoaa muutama muukin vastaava pätkä samalta illalta.. Ostin siis Mikolle synttärilahjaksi Canon Legria HF R26 -videokameran ja toivon kovasti, että sille on myös käyttöä. Uskon, että sen suurin kulutus tulee keskittymään, yllättäin, autourheilun puolelle. Yritän olla sen kanssa aktiivinen vaikkapa seuraavalla reissulla Al Ainissa, Arabiemiraateissa ;) Kyllä, matka on varattu, 20.11, hola Dubai!

Rotax Grand Finals on kartingin suurin kilpailutapahtuma koko maailmassa, ja joka vuosi eri luokissa kilpailee yhteensä yli 200 kilpailijaa. Tämä maailmanfinaaliksi kutsuttu kilpailuviikko huipentuu joka kauden lopussa, ja siellä kilpailee kartingkuljettajien parhaimisto eri puolilta maailmaa. Tänä vuonna saan ylpeänä olla todistamassa, kun Mikko toteuttaa unelmaansa ja kilpailee tässä joukossa. Eurochallengen mestaruus antoi paikan Grand finalseihin ja pitkän odotuksen ja taistelemisen jälkeen sinne todella ollaan menossa.
Alla viime vuoden fiiliksiä Italiasta.

Matka aiheuttaa kyllä taas vähän harmaita hiuksia ja erinäisiä järjestelyitä, työharjoitteluni sattuu tietenkin samaan ajankohtaan. Soitin kuitenkin jo harjoittelupaikkani osastonhoitajalle, hän oli hyvin ymmärtäväinen ja aivan ihana tyyppi kaikin puolin, eli matkan viimeinenkin este (koulua en laske, joku sieltä varmasti nurisee) matkalle on pyyhitty pois edestä. Sovimme, että teen vain ennen ja jälkeen matkan tunteja niin, että tarvittava kokonaismäärä tulee täyteen. Huh ja kiitos! Eiköhän kaikki järjesty kun laittaa järjestymään.

Viime päivinä ollaan myös pohdittu tämän vuoden rakettimyyntejä, ja alun epäröimisestä huolimatta olemme nyt päättäneet lähteä jälleen rumbaan mukaan. Mikolle tarjottiin aluevastaavan paikkaa (=komeeta palkkaa), ja sitä myötä minulle Mikon viimevuotista paikkaa vastaavana omassa työpisteessämme. Viikon työstä palkka joka viime vuonnakin saatiin, oli makoisa, joten houkutus lähteä mukaan on suuri. Ehkä se mahdollistaa meidän haaveen päästä vielä ennen kiekkokauden päättymistä näkemään Teemu Selänne viimeisenä kautenaan tositoimissa. Tiedätte kyllä mitä se tarkoittaa... Piiiitkää lentoa ja pientä lomaa! Käytännössä tämä tarkoittaa jälleen joulunpyhien lepoa Eurassa ja heti pyhien päättyessä sinkoamista takaisin kotiin ja ensimmäisenä arkipäivänä kiinni rakettipuuhiin. Viime vuonna oli kyllä superhauskaa ja uskon, ettei tämä vuosi kalpene. Harkitsimme jo hetken pitävämme oikeasti pitkän joululoman, mutta ilmeisesti olemme unohtaneet, mitä sellainen tarkoittaa. Jotain syötävää? Mitä sitä turhaan lepäämään..

Sellaista tänne tänään. Haleja!

Invincible

Muutaman päivän jälkeen on taas kiva palata blogin pariin kun on aiheita mistä kirjoittaa. Unpleasant things first, asuntojupakka kaikkine käänteineen tuli päätökseen vielä viime tiistain aikana, kun ilmoitimme maksavamme sen 155 euroa. Saimme 2000 euron vuokravakuutemme, sekä allekirjoitukset paperiin, jossa vuokranantajamme vakuuttavat, ettei meillä enää ole mitään velvoitteita heitä kohtaan. Kaikki puheet siivouskustannuksista ja muusta humpuukista peruttiin, ylläri. End of story.

Nyt taas elämä on urissaan, eli olen töissä. Tänään kello soi aamulla 04.40 ja silmät ristissä (kyllä, just niin) lähdimme suihkimaan Eurasta kotia kohti. Ihana viikonloppu takana, saatiin levätä ja nautiskella, syödäkään ei tarvitse taas viikkoon, kiitos Äiti. Vanhempien uusi koti oli aivan mielettömän ihana, ei ollut vaikeuksia tuntea oloaan kotoisaksi. Ulkosauna maailman parhailla löylyillä kruunasi kaiken. Pihaa on enemmän kuin tarpeeksi ja rakennuslupaakin jäljellä kolmen omakotitalon verran, ehkä me sitten rakennamme oman pesämme samalle tontille myöhemmin ;) Oli kivaa viettää aikaa porukalla, kiitos! Mirka ja Petri tuleekin pian jo meille syyslomaa viettämään, sitä odotan kovasti.

Onko mitään suloisempaa..?

Lauantaina käytiin myös kurkkaamassa miltä Hentun ja Joonan kartano näyttää ja voi veljet! Vielä tekemistä riittää mut kyllä ovat ihmeitä saaneet aikaan nyt jo. Neliöitäkin on tarpeeksi myös karvaisemmille kavereille. Suunnattiin yhdeksäksi Poriin hohtokeilailemaan porukalla ja tämän jälkeen taltutettiin nälkää Amarillossa. Ja vaikka Järvisen Masa haukkuikin mua rännipelleks ennen kun edes päästiin keilahallille asti, niin kuinkas kävikään, olin almost invincible! Kolmesta kierroksesta minä voitin kaksi ja voi, kuinka monta kaatoa teinkään!! Kyllä nyt jaksan olla itseriittoinen. Illan aikana meinasin kuolla nauruun noin 1600 kertaa, on varmaan turhaa sanoa et oli aivan älyttömän kivaa <3 Ikävä iski nyt jo!

Tämä viikko menee suht leppoisasti, töitä vain keskiviikkoiltana ja sunnuntaina, muuten koulua vaihtelevasti. Perjantaina on anatomian tentti, jonka kyllä pitäisi kuormittaa kaikkia näitä päiviä. Nyt mun pitäisi enää löytää jostain se viimeinen motivaation siemen.. Tai oikeastaan siitäkään ei ole puutetta, on vaan niin paljon kaikkea muutakin kivaa puuhaa. Huomenna mennään Hannan kanssa oriflameiltamille ja saunomaan, joten hellllou tiistai!

Nyt kurvailen kotiin murmelin kainaloon, öitä!

Ei kaduta yhtään

Sunnuntaina kerroin, miten omatunto kolkutteli tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen. Tänään katumukseni tuntuu naurettavalta. Ko. postauksessa esille tuomani asia on myöhemmin saanut aivan järjettömät mittasuhteet, eikä siinä edes kaikki. Tässä teille tarinaa siitä, miten kunnon nöyryyttäjät ja huijarit toimivat.

Lopputarkastus asunnossamme suoritettiin lauantaina 1.10, jolloin vuokranantajamme totesivat meidän olleen esimerkillisiä vuokralaisia ja kehuivat, miten siistiksi asunto on meidän jälkeen jäänyt. Huolimatta heidän järjettömästä vaatimuksesta uudelleensarjoituksen maksamisesta, päättyi tapaaminen kuitenkin suhteellisen hyvässä hengessä kätellen. Avaimet luovutettiin ja asia oli sen suhteen loppuun käsitelty. Eilen asunnon omistajat huomasivat, ettemme ole suosiolla taipumassa heidän järjettömiin vaatimuksiinsa. Tästä kimpaantuneena asia on saanut lisää haaroja. Tilanne onkin yhtäkkiä se, että asunto on jätetty kauheaan kuntoon ja meille on tulossa lasku myös loppusiivouksesta, sekä uusista uunin osista, koska niissä on käytön jälkiä. Olemme olleet yhteydessä isännöitsijään ja lakineuvojaan, kummaltakin taholta olemme saaneet tuen puolellemme. Eilen asunnon omistajat ilmoittivat vievänsä asian käräjäoikeuteen.

Missä pisteessä olemme nyt? Asunnon omistaja on ehdottanut sovittelua. Sarjoittamisen hinta on vähennetty 230 euroon, josta vielä vähennetään avaimien hinta, jonka olemme jo kertaalleen maksaneet. Kaikki puheet loppusiivouksen ja muiden älyttömien asioiden laskuista on pyörretty. Tällä hetkellä pääsisimme heistä ja koko asiasta eroon maksamalla 155 euroa lukkojen sarjoitustyöstä. Tämän olisimme voineet maksaa jo aikanaan, kun avaimet hukattiin. Nyt suostuminen tähän pyyntöön herättää ristiriitaisia tunteita. Laki ja monet osapuolet ovat meidän puolellamme, ei ole epäselvää miten juttu päättyisi. Sen lisäksi myöntyminen tuntuu nöyrtymiseltä ja ottaa luonteeni päälle. Mutta riittääkö jaksaminen ihan oikeasti näin naurettavan asian pyörittämiseen käräjien kautta? Kiinnostaako meitä olla enää tämän asian, tai kyseisten asunnon omistajien kanssa tekemisissä enää yhtään enempää? Onko asiasta ja näistä ihmisistä eroon pääseminen 155 euron arvoista? Ehkä on. Asia on mietintämyssyssä.

Edit: Ihan pakko vielä mainita koko sopan hilpeimmästä jutusta. Asunnon omistajat ilmoittivat meille maanantaina, että jos emme ilmesty lukkojen sarjoituksen aikana paikan päälle tänään klo 11.00 ja tule siivoamaan sarjoitustyöstä aiheutuvia pölyjä ja muita sotkuja, lähettävät he niistäkin meille laskun. Ajattelin, että voisinko samalla mennä kiillottamaan kyseisen herran kengät tai vaikka toimia itse kynnysmattona? Mitä helvettiä ihmisten päässä oikein liikkuu? Joku raja pitäisi kyykytykselläkin olla. Nämä puheet sittemmin tänään peruttiin.

Sunnuntai vaihtuu maanantaiksi

..ja tässä minä vaan istun.

Omatunto kolkuttelee eilisen riehumisen vuoksi, onko tässä nyt ylitetty raja mitä internetissä voi julkaista ja mitä ei? Koen kuitenkin, että blogini on ovi omaan elämääni ja omiin tuntemuksiini, aina ei kaikkia voi miellyttää. Olen edelleen sitä mieltä, että epäoikeudenmukaisuus vallitsee. Huomenna selviää sitten saadaanko se käännettyä oikeudenmukaisuudeksi.

Kävin tässä puolitoista tuntia läpi kouluhommia ja merkitsin kalenteriin tulevia kursseja ja muita tapahtumia ja huomasin sen täyttyvän vauhdilla! Pitänee merkitä kalenteriin myös se aika, jolloin aion pitää vapaata, että sekin on virallisesti varattu. Muuten täytän jokaisen kolon velvollisuuksilla.

Huomenna on viimeinen työpäivä seuraavaan viikkoon, joten odotettavisssa on vapaita iltoja, jee! Alkaa vihdoin löytyä niitä koloja liikunnallekin. Aikaisemmin jo kerroin uudesta salista, Korso Gym on oikeasti ihan mahtava löytö. Kävelymatkan päässä kotoa laadukas kuntosali ja hyvät ryhmäliikunnat, valtavana plussana myös mahdollisuus käyttää palveluita tekemättä elämän pituista sopimusta heidän kanssaan. Asiakkaalla on mahdollisuus maksaa jäsenyyttään vuodeksi, kuukaudeksi, 10 kerraksi, kertamaksuna... as you like. Hinnatkin on sopivat verrattuna Elixian 70e/kk. En hauku, Elixian palvelut ovat erinomaisia ja jos en olisi opiskelija, varmasti nieleskellen maksaisin senkin summan. Lompakon kevennyttyä on kuitenkin kiva, että sali ei ime koko kuun budjettia ja silti saa reilusti vastinetta. Viime maanantaina jo kävimme siskon kanssa testaamassa Zumban, jonka olin täysin unohtanut olevan ei-minun-laji. Koordinaatiokyky on aivan hukassa, tuntuu, etten erota edes oikeaa vasemmasta. Taidan antaa tilaa niille, joille tanssilliset lajit oikeasti ovat omiaan ja siirryn itse body pumpin puolelle. Ehkä sitten käyn taas nolaamassa siellä itseni, kun sisko seuraavaksi tulee tänne ja haluaa tanssimaan rumbaa ja jiveä. Mitä sitä ei siskonsa eteen tekisi..

Kello on taas niin paljon, että se on hyvää yötä ja huomenta. Unet jää omaan mittakaavaani sen verran lyhyeksi, ettei edes tunne nukkuneensa. Terveisin 12 tunnin yöunia kaipaava.

Ps. Alla oleva pohdintani väkivaltaisuudesta sai kimmokkeen, kun kuuntelin tänään Radio Novalta keskustelua aiheesta tulevaan kansainväliseen väkivallattomaan viikkoon liittyen. Kyllä oikeasti laittaa tällaisen tytön hiljaiseksi, kun kuuntelee faktoja. Kyllä mulla on ollut helppo elämä. Olisi ihanaa, jos jokaisella olisi sellaiseen mahdollisuus.

Decade to overcome violence

Otsikon mukaisesti 2001-2010 olivat vuosikymmen väkivallan voittamiseksi. Silti etenkin naisiin kohdistunut väkivalta on kyseisen vuosikymmenen aikana kasvanut entisestään. Tänäkin vuonna, lokakuussa viikolla 42 vietetään kansainvälistä väkivallatonta viikkoa. Olisi hienoa, jos tämänkaltaiset kampanjat saisivat oikeasti laajaa näkyvyyttä ja vaikuttaisivat edes muutaman ihmisen ajattelutapaan ja elämään. Pelkään kuitenkin, että menestys ei ole sen suurempi, kuin esimerkiksi autottomassa päivässä. Moniko oli autoilematta, tai moniko edes tiesi päivän teemasta? Aihetta sivuaa myös aikaisemmin Tehyn aloittama kampanja: Älä riko hoitajaasi. Itsessäni tämä aihe herätti luonnollisesi erityistä mielenkiintoa kun kerran opiskelen alalle.

Väkivallaton viikko on Yhdysvaltain NNKY:stä liikkeelle lähtenyt kansainvälinen teemaviikko, jota vietetään aina lokakuussa. Suomessa viikkoa vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1997. Viikon teemoja ovat mm. väkivallan uhrien muistaminen, lasten suojeleminen väkivallalta, koulukiusaaminen, naisiin kohdistuva väkivalta, rasismi ja syrjintä, työpaikkakiusaaminen, väkivalta mediassa sekä rauha.

Suomessa NNKY:t pyrkivät Väkivallattomalla viikolla kampanjoimaan erityisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Tavoitteena on murtaa vaikenemisen ja syyllistämisen muuri ja etsiä keinoja, joilla väkivaltaan voitaisiin puuttua. NNKY-liitto on myös mukana Naisten Linja -verkostohankkeessa, joka antaa puhelin- ja internetneuvontaa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille tytöille ja naisille.
Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on yleinen ihmisoikeusloukkaus joka puolella maailmaa - kaikissa yhteiskunnissa, kulttuureissa ja sosiaalisissa ryhmissä. Sillä on monia eri muotoja: tyttösikiöiden abortointi, tyttövauvojen heitteillejättö, sukuelinten silpominen, myötäjäismurhat, naiskauppa, seksuaalinen häirintä ja ahdistelu, raiskaus ja parisuhdeväkivalta.


Vaarallisin paikka naiselle on koti. Parisuhteessa tapahtuva väkivalta on yleisin naisiin kohdistuva väkivallan muoto ja naisten yleisin vammauttaja. On arvioitu, että kolmannes maailman naisista joutuu omassa perheessään väkivallan uhriksi.

Toivon kuitenkin, että vaikka kampanjointi ei vaikuttaisi tekoihin, vaikuttaisipa se edes niistä puhumiseen. Maailmassa on taatusti miljoonia ihmisiä, jotka sulkevat kokemansa sielunsa syvimpiin sopukoihin, eikä tekijä koskaan joudu vastuuseen. "On arvioitu, että Suomessa raiskataan vuosittain 6000-10 000 naista; näistä vain noin 400 tapausta tulee poliisin tietoon ja vain noin 50 johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin."

Väkivalta erilaisissa ympäristöissä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, ja siksi olenkin äärettömän kiitollinen, etten sitä ole itse milloinkaan joutunut kohtaamaan. Olen onnekas. Taas yksi syy arvostaa kaikkea sitä, mitä itsellä on, tai on olematta.

Anger management

Tajunta räjähtää, ei voi olla todellista, että maailmassa on kaksi noin uskomatonta ihmistä kuin meidän vanhat vuokranantajat. Todennäköisesti kukaan muu ihminen maailmassa ei oo saanut mua koskaan vihaamaan itseään näin paljon! Tarinoita puolentoista vuoden ajalta riittäisi enemmänkin, mutta keskityn nyt tähän viimeiseen, joka pilasi oman päiväni aivan totaalisesti.

Olemme saaneet aikanaan asuntoomme kolme avainta ja tänään palautimme täsmälleen saman määrän takaisin asunnon lopputarkastuksen yhteydessä. Välissä ehti sattua ja tapahtua, olemme kertaalleen hukanneet kaksi kappaletta avaimia (ulkomailla), jonka jälkeen selvitimme sekä vuokranantajilta, että isännöitsijältä miten toimitaan. Kummaltakin vastaus: voimme teettää uudet, lukkojen sarjoitus ei tarpeellinen. Selvä. Avaimet teetettiin ja maksoimme niistä lähes 100 euroa. Tänään sitten nämä rakkaat ystävämme ilmoittivat, että asunto on muuten ok, mutta ensi tiistaille on tilattu lukkojen uudelleensarjoitus ja se veloitetaan meidän vuokravakuudesta. Anteeks mitä?! Asiasta ei sen enempää tarvitse heidän mielestään keskustella, vaan se on ilmoitusluontoinen. Maanantaiaamuna tulee soimaan isännöitsijän (ja tarpeen tullen monen muun tahon) puhelin ja lujaa, otamme selvää kenen tämä idea on ja kuka sitä muka puoltaa, ja mitä oikeuksia kenelläkin oikeasti on. Luulen, että tämä on nyt aivan täysin kahden ihmisen hatusta tempaistu juttu, eihän kukaan voi oikeasti olla samaa mieltä. Avainten teettämisestä on aikaa vaikka ja kuinka ja silloin asia oli aivan selvä ja loppuun käsitelty. Eihän meille vaan voida ilmoittaa yhtäkkiä kun vuokravakuus pitäisi maksaa takaisin, että "seuraavan asukkaan turvallisuuden maksimoimiseksi" he sarjottavat lukot uudelleen ja me olemme maksumiehiä. Naurettavaa!! Seuraavan asukkaan turvallisuuden maksimoimiseksi he voivat vaikka asentaa kalterit ikkunoihin, mutta eivät meidän rahoillamme.

Käsi ylös jokainen, joka on eri mieltä kanssani. Keskustelen asiasta mieluusti ja kuulen järkeviä perusteluja.

Uskomatonta myös tämän päivän tapahtumissa on se, että tämä rouvashenkilö kävi läpi asunnon jokaisen alkuperäisen sähkölaitteen KÄYTTÖOPPAAN kanssa, ja tarkisti, että onko jokainen osa tallella. Puutoslistaan löysi tiensä muun muassa joku helvetin kiertoilmauunin jonkun osan suodatin, jonka ulkonäöstä minulla, Mikolla tai edes hänellä itsellään ei ollut tietoa. Mutta se puuttui kuitenkin. Vaikka en ole edes koko kiertoilmatoimintoa uunissa käyttänyt milloinkaan. Huoh. Kävi myös ilmi, että huoneiston käyttöopas (seriously, huoneiston käyttöopas?) sanoo, ettei tuuletusikkunoita saa pitää auki pitkää aikaa, vaan tuulettaminen tulee tapahtua nopeasti ja asukkaan paikalla ollessa. Me tietysti rikoimme tällaista sääntöä räikeästi ja jäimme vielä kiinni törkeästä teosta. Samoin, kuin parvekelasien auki pitämisestä. VOI LUOJA. Tämän päivän ansiosta kumarran taas syvemmin Jumalaa siitä, että meillä on ihan ikioma koti, jossa saan käyttää tuuletusikkunoita tuuletukseen, ja jonka uunissa ei ole kiertoilmatoimintoa.

Kiitos ja anteeksi. Nyt on oikeesti jo parempi mieli, kun sain tuulettaa vähän itseänikin täällä. Mikon piti lähteä säbäjoukkueen saunailtaan, mutta mun ilokseni päättikin jäädä kotiin. En tiedä johtuiko se minusta, vai Age of empiresistä. Meillä on täällä ihan oma saunailta, hulluttelin ja ostin kaupasta tacotarvikkeet ja pari somersbytä... -byytä.. miten se kuuluu sanoa? Somersby -siideriä? Ja sauna on taas pian lämmin, itse olin eilen niin leffan pauloissa etten ehtinyt koskaan löylyihin asti. Tänään uusi yritys!

Hyvää yötä ja hyvää viikonloppua <3

My day

Tänään, istuessani kliinisten laboratoriotutkimusten teoriatunnilla, huomasin taas olevani oikeassa paikassa. Vaikka koulunkäynti silloin tällöin tympii, antaa se kuitenkin suurta riemua ja toivoa siitä, että jonain päivänä ihan oikeasti teen työtä josta pidän, enkä myy liittymiä ja huonoja puhelimia. Olen myös saanut opiskeluun vihdoin sen otteen, jota haparoivasti yritin jo viime keväänä. Kesti monta kuukautta ennen kuin edes tajusin opiskelevani, ja ennen kuin huomasinkaan, paljon oli hurahtanut ohi enkä ollut ehtinyt edes saada lankojen päistä kiinni. Nyt olin skarppina heti lukukauden alkaessa ja opinnot ovatkin lähteneet käyntiin huomattavasti paremmalla menestyksellä, kuin viime keväänä. Toistaiseksi on vielä paikkaustöitä, viime kevään reissut ja muut opiskelua haittaavat tekijät rokottivat multa luentoja ja labroja, jotka koitan kovalla vimmalla saada suoritetuksi seuraavaan harjoitteluun mennessä. Tavoitteena olisi saada opinnot taas ajantasalle jouluun mennessä, jotta pääsisin aloittamaan kevätlukukauden puhtaalta pöydältä.

Tänään sen sijaan kotona sohvan nurkkaan istahtaessani huomasin, että myös koulun ulkopuolella olen elämässäni ehdottomasti juuri siellä, missä pitääkin. Mulla on ihana koti, upea kumppani, mahtavia ystäviä ja maailman paras perhe. Mulla on myös ihan kiva työpaikka, vaikka sitä blogin alkupuolella parjasinkin. Tuijottelin ikkunasta ulos ja hymyilin. Hymyilen vieläkin.

Minä ja mun viltti, torkkupeitto, tai miksi ikinä haluatkaan sitä kutsua.

Tänään on kiva päivä! Sain nukkua sopivan pitkään, nousin yhdeksältä eikä vielä ollut kiirettä minnekään. Menin kouluun puolilta päivin, pääsin kolmelta ja tiesin, että ilta on vapaa. Torkahdin vähän junaan kotimatkalla ja havahduin onneksi kuulutukseen oikealla asemalla. Kaupan kautta kävelin kotiin, ilma oli ihan mielettömän upea. Ottaen huomioon, että on syyskuun viimeinen päivä, +20 astetta on paljon. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja ympärillä kaikki hehkui punaisena, oranssina, keltaisena.. wau! Muuton jälkeen muhun on iskenyt joku kummallinen tauti, tai muu määrittelemätön mielenhäiriö. Tartuin ensimmäisenä imuriin (siihen uuteen, ihanaan Hooveriin), pyyhin pölyt, tiskasin tiskit, laitoin pyykit ja sit istahdin siihen sohvan nurkkaan, jota aikaisemmin mainostin. Ihanaa olla kotona! Täällä on kovin kotoisaa, etenkin nyt, kun kaikki ihanat kukat ja viherkasvit, joita ollaan saatu ihan älyttömästi, ovat vielä toistaiseksi elossa. Itsekin hankin joitakin, mutta ne on sellaisia IKEAn ikuisuuskasveja, etten niitä onnistu tappamaan kuitenkaan, kuulemma. En usko. No, joka tapauksessa.. Nyt Mikko istuu kaverinsa kanssa yläkerrassa, punaviinipullo näytti olevan seurana, ja mulla on hyvää aikaa bloggailla. Tästä noustessani todennäköisesti siirryn ainoastaan jääkaapin kautta jälleen siihen samaan sohvan nurkkaan, ysiltä alkaa joku leffa, minkä voisi perjantain ratoksi katsoa. Jalkakylpy vois tehdä terää.... Ja saunakin olis lämpeämässä.

Tuleva viikko, huominen ja sunnuntai mukaan lukien, pitää vielä jaksaa rutistaa töissä ja koulussa. Seuraava vapaa koittaa ensi viikon lauantaina. Ajateltiin lähteä Satakuntaan päin, mäkin taisin saada viikonlopun vapaaksi. Odotan innolla, että päästään näkemään vihdoin ja viimein meidän perheen uusi koti, ja voi luoja, miten pitkä aika on siitäkin, kun Hentun kanssa ollaan viimeks nähty. No, nyt nähdään! :) Monenlaista. Rutistuksia sinne suunnalle, Euraan ja Henttulaan!

Loppuun teki mieli laittaa vähän kesämuistoja, nyt kun se alkaa olla jo takana päin. Vielä viime hetken fiilistelyä :) Kohta tulee talvi... loska.. lumi.. pakkaset.. ja joulu <3

Herkuttelua

Lupailin laittaa niistä lauantain tarjottavista jotain juttua tänne, alla pari linkkiä, josta keräilin ideat. Vähän muokkailin ja yhdistelin oman mieleni mukaan. Ensimmäinen linkki Pakkopullaan. Ajatuksena oli tehdä noita lohirullia, mut S-marketista oli kaikki rieskat loppu, joten vaihdoin "ruisnappeihin", vaikka lopputuloksena olikin saaristolaisnapit lohitäytteellä. Vähän ruohosipulituorejuustoa, savustettua lohta kunnon keko, päälle puoli teelusikallista smetanaa ja tilliä koristeeksi, jos tahtoo koreilla. Näyttää herkulliselta ja maistuu taivaalliselta.

http://pakkopulla.vuodatus.net/blog/category/Pikkusuolaiset

Kuva pakkopullasta.

Edit: yllä olevassa kuvassa siis jotain aivan muuta, kuin lohinappeja. Uskon tunnistavani kalan, ja tillinkin. Kumpaakaan ei näistä taida löytyä.

Seuraavasta linkistä löytyy "Helpot pesto-kinkkuneliöt" ja kyllä olikin helpot, nopeat ja älyttömän hyvät! Näistä ei sen enempää, mutta kokeile, seriously. Jokainen osaa tällaisia väkertää ilman reseptejäkin, mutta linkittelen näitä ideapankiksi. Mulla ainakin on usein pää aivan tyhjä kun pitäisi keksiä tarjottavaa, mutta näiltä bloggaajilta ei tunnu ideat loppuvan.

http://sekasoppa.vuodatus.net/blog/491920/helpot-pesto-kinkkuneliot/

Käsin syötävien lisäksi tein pari salaattia, ennalta-arvattavan makaronisalaatin ja raikkaan halloumisalaatin. Tavallisen vihreän salaatin saa kohotettua taivaallisiin sfääreihin kun yksinkertaisesti pirskottelee päälle vähän oliiviöljyä ja rouhii mustapippuria. Juustot pannulta höyryävinä joukkoon ja avot! Juustoa löytyi tarjottavista kyllä joka muodossa: halloumia salaatissa, kermajuustoa makaronisalaatissa, fetaa lihapullissa.

Lihapullista pitänee mainita, että ne rankattiin alta aikayksikön maailman parhaiksi ja minä tietty olin aivan hämilläni (ja salaa vähän ylpeä), kun aikaisemmin päivällä olin täysin intuition vallassa sekoitellut taikinaani, tapojeni mukaan, vähän siitä purkista ja vähän tästä. Kaksi pellillistä lihapullia meni niin nopeasti parempiin suihin, etten ehtinyt kissaa sanoa. Sunnuntaina oli pakko jo tehdä uusi satsi. Ennen vieraiden saapumista ajattelin, että pöytä notkuu tarjottavista ja niitä saa sitten viikon päästä heittää pois jääkaapin perältä homehtumasta. Suurin osa kuitenkin katosi lauantain aikana ja loput viimeistään sunnuntaina. Harvemmin olen yksin ahertanut tarjoiluja 15 henkilölle ja arviointikykyni sen suhteen oli vähän hukassa. Kakun kävin hakemassa Vantaan pitopalvelusta sopuhintaan, sen väkertämiseen mulla ei enää olisi riittänyt aika eikä kärsivällisyys. Astioitakin jouduin vähän vuokraamaan, kahden hengen taloudestamme en mitenkään pusertanut isoja ja pieniä lautasia niin isolle väkimäärälle. Kahdet lautaset 15 henkilölle maksoivat 9 euroa, joten pidän kyllä mielessä vuokrauksen mahdollisuuden jatkossakin. Turha niistä on stressata kun hinta on noin mitätön.

Viime aikoina olen myös pariin kertaan hyödyntänyt maailman helpomman mustikkapiirakan reseptiä. Murotaikinapohja (saa myös valmiina kaupan pakastealtaasta), mustikoita sopivasti, eikä muuta kuin valion valiljarahka (+yksi muna) päälle ja uuniin. Nam! Ja vaniljakastiketta tietenkin tarjoilun yhteydessä.

Juhlista yli viikonlopun jälkeen jäi ainoastaan yhtä lasillista vajaa tonkallinen valkoviiniä, jonka tyhjentäminen tässä taloudessa vie todennäköisesti noin puolitoista vuotta :D Ainakin sitä on.

Loppuun vielä yksi linkki, tätä selaillessa tulee mieletön leipomishinku, kunnes tajuaa, etten koskaan saisi noin kauniita kakkuja aikaiseksi! Sivustolla siis monenlaista, mutta tsekkaa ainakin kakut. Mielettömiä. Isolla ämmällä.

http://vaaleanpunainennonparelli.com/blog/

Yksi vapaapäivä tilattu

..vielä se ei ole saapunut, odotan kovasti. Ehdin jo salaa haaveilla vapaasta viikonlopusta, mutta kyllähän se oli tiedossa, että ihan turhaan. Koko viikonloppu töitä, mutta seuraavan oon pyytänyt vapaaksi, katsotaan kuinka käy. Parempi se on vähän töitäkin paiskia, valtio loogisesti pienentää opiskelijan tukea kun asumismenot nousevat. Go KELA! Eihän tässä nyt tietysti mitään ongelmaa ole kun vuorokaudessa tunteja on 24, hyvin ehtii käydä koulussa, töissä ja vielä nukkuakin. Ainiin mut mites se sosiaalinen elämä ja elämä yleensäkin?

Vapaata kyllä oli viime viikonloppuna, ja oli muuten hauskaakin! Lauantaina juhlittiin Mikon eilisiä 30-vuotissynttäreitä (+ Hannan kunnioitettavaa 22 vuotta!) kymmenpäisen kaveriporukan kanssa ja sunnuntaina juhlat jatkuivat kun Euran väki ilmestyi yllätysvierailulle. Mikko ei etukäteen tiennyt kummastakaan, vaan autuaasti buukkasi lauantaipäivän täyteen palaveria, sillä välin kun minä olin "töissä", eli kotona paistamassa piirakoita ja kakkuja ja siivoamassa hullun lailla. Järjestelyt sujuivat yllättävän hyvin, vaikka jouduin salailemaan ja piilottelemaan kaikenlaista, kuten ruokatarvikkeita ja juomia siivouskaappiin ja sitä rataa. Vähän ennen yllätystä meinasin paljastua parin mokan takia, mutta sain vielä syötettyä puppupuheita sen verran, ettei M kotiovelle saapuessaan osannut odottaa, että olohuoneessa odottaa iso kaveriporukka valmiina juhlistamaan pyöreitä vuosia. Hämmennys oli melkoinen! Ilta oli mukava, mutta yötä myöden rällästäjiksi meistä ei enää näytä olevan, viimeisetkin tuikut alkoivat sammua jo yhden jälkeen ja bäkkäriltä oli vielä pitkä matka kotiin. Koko lauma vaappui zombina juniin ja busseihin ja toivotteli hyvää yötä kun monet ihmiset jäivät vielä tallomaan toistensa varpaita baarien tanssilattioille.

Sunnuntaina M kuvitteli meidän syövän hyvin ja lepäävän, ja syövän taas.. Unikin alkoi kesken päivän maistua ja siihenhän sitten sohvalle edellisestä illasta väsynyt juhlija simahti sillä aikaa, kun valmistelin illallista kuudelle. Voisitko kuvitella mitään mukavampaa, kuin anopin yllätysvierailun kesken päiväunien? ;) Onneks Mikolla onkin vähän spesiaalit appivanhemmat ja yllätys oli oikeasti tosi mieluinen. Oli aivan superihanaa nähdä koko porukkaa, äitiä, isää, siskoa ja Petriä pitkän tauon jälkeen! Ilta kului kuulumisten vaihdossa ja vatsa täyttyi ruuasta ja edellisen päivän kakuista ja leivonnaisista, joita oli vielä yllinkyllin jäljellä. Aikaa vaan olisi vaadittu viisi kertaa enemmän, jotta se olisi edes vähän paikannut edeltävää pitkää taukoa, mutta toivotaan, että lähitulevaisuudessa onnistutaan järkkäämään paremmin yhteisiä juttuja. Mekään ei olla käyty Eura-Harjavalta-Pori -akselilla vissiin vuosisataan, olis miljoona syytä lähteä kuhan löytyisi jostain sellainen väli, että ehtisi. Haaveilen nyt, että se tapahtuis viikon päästä vkloppuna, mutta johan se todistettiin postauksen alkupuolella, että ei ne haaveet aina niin vaan toteudu.. I´ll try my best.

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli tosi ihana ja Mikko tuntui olevan tosi otettu kaikesta, supersuuri kiitos jokaiselle, jotka olitte paikalla! Mulla itselläni oli hauskaa kun sain yksin tirskua ja hihitellä kaikelle, kun viikon aikana enemmän ja vähemmän jouduin leikkimään salaista agenttia. Eilen, oikeana syntymäpäivänä, käväisi vielä Mikon sukulaisia kakkukahvilla ja katsastamassa meidän uuden asunnon, nyt alkaa olla humpat ja jumpat (mistä tulikin mieleeni, että sain Mirkan mun kanssa zumballe viime maanantaina!) remuttu ja olis kiva rauhottua vähän välillä, mutta eeeeehei, vielä ainakin tämä viikko on täyteen buukattu ohjelmaa.

Nyt alkaa kello olla sopivasti sen verran, että voin alkaa sulkea myymälää :D Viimeinen tunti duunissa on aina samanlainen, kukaan ei käy enää sen jälkeen, kun kello on lyönyt kahdeksan. Nyt on sitten tämäkin aika käytetty hyödyksi. Koitan laitella jossakin välissä tänne vähän linkkejä viime lauantain tarjoiluista, oli superhelppoja ja aivan mielettömän hyviä pikkusuolaisia!

Update

Eipä täällä ihmeitä ole tapahtunut, mutta ikkunoissa on sentään verhot ja minä sain kauneuskulmaukseni, jee! Vaatehuone (toistaiseksi toimii kodinhoitohuoneena) on erotettu vasemmalla puolella verholla. Ehkä joskus tulee ovet, ehkä ei!

Verhot ja lamppu paikallaan, ja ihan omin pikku kätösin porattu reikiä kattoon niin, että pärinä kävi.

Kotiuduttu ollaan selkeästi kun olohuoneen pöydän alus on täynnä rojua. Hyllyn ähelsin kasaan tänään, siihen tulossa vielä vitriiniovi joskus (lähi)tulevaisuudessa. Olivat loppu viime IKEA visiitillä ja luulen, ettei sitä saada aikaiseksi hakeakaan vähään aikaan, kun ihan kivalta tuo näyttää noinkin. Pölyä vaan, voi pölyä. Ilman ovea siis.

Nyt luvattiin itsellemme, että viikonloppuun mennessä on kaikki siinä kunnossa, että saadaan vihdoin rentoutua. Näin saa todella myös tapahtua! Huomenna vielä rutistus, aamulla tenttiin ja illaksi töihin, nopea suihkiminen pölynimurin ja rätin kanssa ja lauantaiaamuna on täysin eri vaihde, imuri (uusi pölypussiton hooverini <3) on piilotettu kaappiin ja kokoamista odottavia kalusteita tai purkamista odottavia pahvilaatikoita ei loju ympäriinsä. Kiitos ja Aamen.

Nyt jääkaapin kautta petiin. Hyvää yötä!

Elämä voittaa

Kyllä on sitten viime aikoina taisteltu poikkeuksellisen paljon erinäisiä elämää hankaloittavia juttuja vastaan, kuten esimerkiks aivan järkyttäviä vatsa- ja kuumetauteja. Itse sentään tervehdyin Egyptin jälkeen ilmestyneestä taudista, mutta Mikolle se palasi - entistä pahempana. Ranskassa ollessamme viime perjantaina alkoi kipuilla ja lauantaina sitten parin erän jälkeen vietiin mies ambulanssilla paikalliseen sairaalaan - nestehukka oli kova. Vatsatauti ja melkein 40 asteen kuume häivyttää kehosta nesteitä huomattavasti hurjempaa vauhtia, mitä niitä pahoinvoivana saa sisään. Vuorokausi sairaalassa kohensi kuntoa sen verran, että Mikko oli kykeneväinen osallistumaan palkintojenjakotilaisuuteen sunnuntaina. Kyllä muuten, to be honest, olin niin ylpeetä tyttöystävää kun tuore Euroopan mestari nousi podiumille ja päästiin kuulemaan Suomen kansallislaulu kauden päätteeksi. :)

Sunnuntaina iltaa kohden olo meni taas heikompaan ja maanantaiaamuna oli suorastaan ihme, että ylipäätään onnistuttiin lentämään takaisin Suomeen. Kotiutumista seuraavana yönä lähdettiin taas peijaksen sairaalaan, kun tauti otti takapakkia tosi rajusti. Nyt kuitenkin vihdoin antibioottien aloittamisen jälkeen Mikko alkaa olla kunnossa ja enää tuskin tulee mitään takaiskuja. Pidän kyllä huolen, ettei M liiku kotoa mihinkään ennen maanantaita, silloin saa ehkä lähteä töihin jos on terve :D Tauti vei kaikki voimat sekä sairastavalta, että unen puutteen ja huolehtimisen vuoksi myös itseltä, olen helpottunut, että ollaan jo voiton puolella. Sairaaloissa valvotut yöt jättivät univelkaa ja nyt ollaan nautittu pari yötä piiiiiitkistä unista (tänä aamuna vähän turhankin pitkistä kun meinasin myöhästyä töistä). Nyt jaksaa jo taas hymyillä!

Näiden tapahtumien valossa kodin laitto on jäänyt vähän taka-alalle, mut viikonlopun aikana vihdoin varmasti saadaan vikat tapetit makkarin seiniin ja eilen käytiin Hannan kanssa vielä IKEAssa tekemässä muutaman tunnin kierros, nyt on verhotankoja ja -kankaita, viherkasveja ja sitäsuntätä. Sit aletaan olla jo suhteellisen hyvin voiton puolella. Vanha koti pitäisi käydä tyhjentämässä loppuun, mut taistelen sitä vastaan henkisesti kaikin keinoin, koska jäljellä on enää se kaikki ärsyttävä ja inhottava pikkuroina, jotka eivät oikein kuulu minnekään, mutta joita ei muka voi kuitenkaan heittää pois. Olisin onnellinen jos joku vaan hoitaisi ne pois, voisin vaikka maksaa siitä, etten joutuisi miettimään niitä enää ikinä :D In my dreams. Itsehän se on tehtävä, tyhjennettävä, pakattava ja siivottava. Huoh.

Eilen sitten ravaamisen päätteeksi istuttiin iltaa meillä kahden Hannan ja kahden Mikon kanssa, tyhjennettiin pullo viiniä, syötiin hyvin, saunottiin ja poltettiin kynttilöitä, voi veljet miten koti tuntui kodilta :) Tänään varmasti vietetään ilta kaksisteen ehkä parin leffan kera. Pitkästä aikaa yhteinen vapaa lauantai-ilta ja vielä huominenkin. Tällä hetkellä kaikki aika menee koulussa, lukemassa, töissä ja uuden kodin laitossa, mutta niiden lomassa yritetään jossain välissä vähän vaihtaa vapaallekin.. Toistaiseks huonolla menestyksellä. Kivaa on kuitenkin ollut, ja kivoja juttuja on lähiviikkoina tulossa!

Postauksesta tuli aivoton ja asiasta toiseen hyppivä, työt haittaavat vähän keskittymistä ;) Palataan taas.

Kotipesä

No jopas on ollut vähän ajan puutetta.. Nytkään en ajatellut koneella istua montaa hetkeä. Viime viikko on puurrettu aamusta iltaan ja välillä yöhön asti remontti- ja muuttohommia. Nyt suurin urakka on ohi ja on aika nauttia uuden kodin onnesta. Makuuuhuone on vielä keskeneräinen ja vaatehuoneen rakennus edessä, mutta muuten alkaa näyttää suhteellisen hyvältä. Lukuunottamatta sitä, että siellä ja täällä pyörii jätesäkkejä ja remppatarpeita.. oon yrittänyt parhaani mukaan piilotella niitäkin. Mut kyllä on kannettu, roudattu, maalattu, asennettu, porattu, ruuvattu, väännetty ja käännetty. Viikonloppuna saatiin suurin urakka alta pois, kiitos ahkerille, ihanille ystäville. Muutettiin, kasattiin (IKEA..), järjesteltiin, ihmeteltiin, käänneltiin ja pyöriteltiin.. ja syötiin hyvin. Urakan päätteeksi piti lämmittää sauna ja tyhjentää jääkaappi sinne  hankituista siidereistä ja lonkeroista, mutta kello näytti niin paljon, että tätä tapahtumaa siirrettiin toiseen päivään. Seuraavaksi tänne tullessa saa vaan istahtaa sohvalle (ja saunan lauteille) ja rentoutua. Ei tässä silti vielä kaikki, hommat ei tietenkään rajoitu remppajuttuihin, to do -lista alkaa olla yhtä mittava kuin kenon onnittelijasoittajan. Hanki sitä, osta tätä, soita sinne, käy tuolla... Mutta niistä pitää selviytyä ihan itse.

Elämä on palannut normaaleille raiteilleen, koulu jatkui ja että on kivaa! Syksystä on tulossa välillä enemmän, välillä vähemmän intensiivinen, ja seuraava harjoittelujaksokin pyörähtää käyntiin taas marraskuun alussa. Minä tykkään, minä tykkään. Mitään muuta kovin ihmeellistä ei viime viikkoihin liity. Egyptitauti ei meinannut hellittää, sen vuoksi meni pedissä tosi pitkä aika ja hyviä päiviä valui viemäristä alas. Loppuaika on ollut yhtä remppaa, rautakaupassa ja IKEAssa juoksemista. Että siinäpä se sitten onkin kaikki tapahtunut pähkinän kuoressa. Täällä päässä on yksi vähäsen uupunut, mutta älyttömän onnellinen tyttö!

Ja sitten alla vähän kuvia. Tästä siis lähdettiin liikkeelle. Asunnossa kaikki oli "ihan ok" alun alkaenkin. Lattiat tosin esimerkiksi oli tehty huolimattomasti ja kävi heti selväksi, että ne tehdään uudelleen, materiaalilla tai toisella. Olohuoneen seinä näyttää kuvassa ihan kivalta, mutta todellisuudessa se näytti jotenkin ihan pohjamaalilta, ja oli aivan täynnä reikiä, entisellä omistajalla oli ilmeisesti ollut noin 216 taulua seinällä. Samaa väriä oli käytetty myös alakerran toisessa makuuhuoneessa, josta tuli meidän käytössä työhuone. Päätimme kääntää väriä lämpimämmän sävyiseksi, tummanruskeaan. Asunnosta löytyi muutamia enemmän tai vähemmän hullunkurisia ratkaisuja, mutta onneksi niitä on ollut helppo fiksailla. Rakastuttiin kuitenkin tilan valoisuuteen ja avaruuteen, koko yläkerta on yhtä suurta tilaa. Asunnosta näkyi huikea potentiaali, kun osasi katsoa värimaailman ja pienten virhekohtien taakse. Kuntoluokitus on kuitenkin hyvä, ja pintaa syvemmälle ei rempan kanssa tarvinnut mennä. Taloyhtiötäkin on hoidettu mainiosti ja tulevan vuosikymmenen remonttisuunnitelma kustannuksineen on inhimillinen.

Ei muuta kun maalikaupoille.. mukaan tasoitteet, maalit, telat ja sudit ja ja.. lista jatkuu. Maalaaminen on remppapuuhista mukavinta, joten yötä myöten omin pikku kätösin sudin maalia seinille. Mikko hoiteli sillä välin lattiajuttuja, mittaili, tilaili ja asenteli.

Muutamia lyhyitä yöunia ja miljoonia rautakauppavisiittejä myöhemmin ollaan seuraavanlaisessa pisteessä:

Kuten näkyy, lattialla ja seinän nojilla lojuu vielä esimerkiksi alakerran "aulan" ja vaatehuoneen matto rullassa, IKEAan palautettavaa tavaraa pahvilaatikoissa, DVD-levyt keittiössä jne.. Nekin tuosta sitten ensi viikolla häviää. Kuvissa ei vielä näy lattialistat paikallaan, mutta nekin saatiin vihdoin ja viimein. Kaikki tekstiilit uupuu, samoin muut pienet yksityiskohdat. Ei ole verhoja, eikä pöytäliinoja, niitäkin viilaillaan tässä pikkuhiljaa. Tumman seinän vastakohtana on tarkoituksena käyttää ihan vaaleita tekstiilejä. Uudet sälekaihtimet ovat myös tulon päällä, vanhoista suunnilleen joka toinen säle on rikki, verho ei laskeudu alas, tai verho on väärän kokoinen. Vähän toisella kädellä joku näitä tehnyt. Mutta huomatkaa Egyptistä tuotu aarteeni keittiön pöydän yllä! Paikka kyllä tulee vielä vaihtumaan, kun Stenvallini saapuu vanhalta asunnolta (unohtui toistaiseksi seinälle) ja vie tämän paikan.

Mut voi luoja miten rakastan noita uusia työpöytiä. Työhuoneella on ihan oikea merkitys, kun kummallakin on oma, tilava työpöytä, johon mahtuu levittämään tietokoneet, kirjat ja paperit. Bueno. Työhuone on muuten vielä vaiheessa, pöytien lisäksi huoneessa ei vielä ole muuta valmista.

Makuuhuoneessa asuu uusi linnani, siis vihdoin se suuri, päädyllinen parisänky mitä olen kaivannut. Nukkuminen 120cm sängyssä on toisinaan saanut haaveilemaan tästä nykytilanteesta. Kuvia ei tule, koska mitään muuta esiteltävää näiden seinien sisällä ei vielä ole, ei edes tapetteja seinillä. Ne saatiin tänään, ja odottavat vielä tapetoijaa. Siihen saadaan uskoakseni myös ratkaisu ensi viikolla.

Kaiken kaikkiaan tämä 82 neliötä on taipunut juuri sellaiseksi kodiksi, josta haaveilimme. Parin yön jälkeen alan jo kotiutua. Hassua muuten, miten omaa pesää rakentaessa noudattaa tietynlaista kaavaa hyvin useissa asioissa.. Tämä kuuluu näin, koska näin äiti/isäkin laittaa. <3

Nyt, tämän pirun puolitoistatuntisen jälkeen jonka tässä vietin, vaikka ei pitänyt, siirryn sohvan ja telkkarin kautta lepäämään. Huomenna herätys klo 06.30, kouluun muutamaksi tunniksi ja illalla 19.30 istun koneessa matkalla Pariisiin.  Au revoir!

Don´t know where to begin

Hehkutin mielettömästi etukäteen Egyptin reissua, jossa nyt sitten tuli käytyä. Egyptissä kivaa oli ilmasto ja meri, mikään muu asia ei varsinaisesti saa minua sinne takaisin. Ehkä joskus lähdemme samankaltaiselle matkalle, jolle eräs Ruotsalainen tyyppi oli menossa. Lento Hurghadaan, josta sukellusporukan kanssa lähtevät muutamaksi viikoksi merelle. Asuvat siis veneellä, syövät, juovat, peseytyvät. Ja sukeltavat. Ahh. Hotellimme Hurghadassa oli vaatimaton, luojan kiitos kuitenkin ilmastoitu. Siitä nyt ei sovi valittaa, itse  sen valitsimme, eikä sillä varsinaisesti ole suurta väliäkään. Hotellin alakerrassa oli kiva italialaistyyppinen ravintola, jossa uskalsimme syödä tasan ja vain pasta carbonaraa koko viikon, niinä päivinä kun nyt ruoka ylipäätään maistui. Hotellin allasalue oli mukava, mutta lopultakaan emme onnistuneet viettämään sen äärellä yhtä aamupäivää kauempaa.

Ensimmäinen päivä meni lepäillessä, edeltävän yön unet jäivät naurettavan lyhyiksi, kun nukkumaan päästiin vasta yhden jälkeen ja ennen viittä soi jo herätyskello. Illalla ajateltiin lähteä vähän haahuilemaan hotellin läheisyyteen ja päädyimme pieneen kauppaan, jota piti 28-vuotias Tony. Tony tarjosi meille kaupassaan teetä ja limuja ilmaiseksi ja tarjosi apuaan meille viikon ajaksi. Toki Tony on myös kauppias ja muutamia matkamuistoja tuli häneltä myös hankittua loman aikana. Hinnat olivat kuitenkin järkeviä ja kummatkin osapuolet olivat tyytyväisiä. Meistä tuli ystävät viikon aikana.. Kävimme hänen kodissaan ja hän lähti esimerkiksi mukaan snorklausmatkalle, jossa olimme tiistaina.

Punaisen meren vesi on niin kirkasta (ja niin perk**** suolaista), etten olisi voinut kuvitellakaan. Näkyvyyttä riittää silmänkantamattomiin. Vedenalainen maailma on kauneinta, mitä olen koskaan nähnyt. Koralliriuttoja ja sateenkaaren värisiä kaloja olisi voinut tuijotella tuntitolkulla. Matkaan sisältyi myös parituntinen paratiisisaarella, auringon ottoa valkeilla hiekoilla. Saimme myös lounaan jahdilla ja täytyy sanoa, että se oli mitä luultavammin ainoa hyvä (erittäin hyvä) ruoka, mitä koko viikon aikana söimme, jos sitä perinteistä pasta carbonaraa ei lasketa. Matka alkoi aamulla klo 8 ja takaisin hotellilla olimme ennen viittä, koko reissu kuljetuksineen, välineineen, ruokineen 20€. Finnmatkoilta täysin vastaavaa retkeä tarjottiin yli 60€ hintaan.. kannattaa miettiä mistä niitä varaa. Me otimme tämän Tonyn kautta paikalliselta matkanjärjestäjältä.

Note to self: Älä niele suolavettä, siitä tulee oksennusrefleksi ja se tekee vatsan kipeäksi.

Kolmantena päivänä sitten alkoi totuus valjeta kun vessassa sai viettää enemmän aikaa kuin missään muualla yhteensä. Molemmat olimme samassa jamassa, Mikko ensin ja minä seuraavana päivänä perästä. Apteekista haettiin kaikki mahdolliset tropit ja ne pillerit taisivatkin olla ainoa asia, mitä pariin päivään meni juomien lisäksi kurkusta alas. Tässä vaiheessa huom! Vatsalääkkeet (imodiumia vastaava), antibioottikuuri ja paracetamol -pakkaus tekivät yhteensä piirun vajaa kaksi euroa. Eipä ole hinnalla pilattuja nuo. Paikalliset itse uskovat enemmän luonnontuotteilla parantamiseen ja sairauteen kun sairauteen tuntuvat juovan teetä litroittain.

Pari päivää sitten meni niin ja näin, yritimme vähän pyristellä ulos hotellihuoneesta mutta lopulta totesimme, että meillä oli ihan mukavaa sielläkin ja ainakin vessa on lähellä :D Joka ilta poikkesimme kuitenkin Tonyn kaupalla, joka oli ihan vastapäätä hotelliamme. Juotiin parit teet, tarinoitiin, naurettiin ja tutustuttiin paikalliseen kulttuuriin.. Tony vei meidät tutustumaan paikalliseen asuinalueeseen (hirveää) ja mm. hedelmätoreille. Harmittelen nyt, ettei toreilta ole mitään kuvia. Arabimiehet ja nuoret pojat paljaine jalkoineen myyvät hedelmiä ja vihanneksia sekä leipää olemattomin hinnoin tiskeistään ja pelkäänpä, ettei hygieniataso vastaa ainakaan länsimaalaisia vaatimuksia. Kuitenkin mekin ostimme vesimelonia, vähän appelsiineja, omenoita ja leipää. Esimerkiksi Espanjassa hedelmät todella olivat tuoreita ja herkullisia, Egyptissä lähinnä mätiä. Harmi. Meloni oli ihan okei. Mutta kuvia siitä olisi pitänyt saada. Alla oleva nopeasti googlen kautta löydetty kuva antaa vähän osviittaa. Näitä kojuja on kymmeniä  kymmeniä perätysten ahtailla kaduilla pimeään aikaan, ihmisiä on liikkeellä aivan älyttömästi ja pitkin katuja pyörii appelsiineja ja omenoita joita sitten nostellaan koreihin takaisin. Kaukaa näkymä kyllä näyttää mielenkiintoiselta ja ihanan erilaiselta. Mutta kun parhaimmillaan myyjä on varpaisillaan kyykyssä tomaattilaatikossa ja heittelee siitä sitten ostajille haluttuja määriä, ei se ihan vastaa omia ostotottumuksiani. Tony ehdotti myös paikallisella kalatorilla vierailua, mutta kerroin, ettei ole tarpeen. Mielessäni kuvittelin, miltä ne +40 asteen helteessä viruvat kalat tiskeissään haisee ja minkälaisen taudin niistä saa.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole vain valittaa, vaan antaa realistinen kuva siitä, millainen paikka Hurghada oikeasti on. Se on puolivalmiiksi rakennettu, jätteiden saastuttama ja hyvin pitkälti paikallisten asuttama vanha kaupunki, jossa ainoat lähes kauniit ja siistit paikat ovat meri ja aidatut hotellialueet. Se on vanha turistikohde, jossa edelleen käy paljon matkailijoita, mutta jos etsii jotain siistimpää ja länsimaalaisempaa, kannattaa kuulemma Hurghadan sijasta matkustaa El Gounaan. Itse en ole siellä käynyt, enkä tiedä aionko enää Egyptiin palatakaan. Kiva ilmasto ja meri on saatavilla monesta muustakin paikasta.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä vielä hulluina hyppäsimme bussiin, joka kuljetti meitä seitsemän tuntia Cairoon pyramideille ja Egyptiläiseen museoon. Pyramidit vaan on sellainen "must see" -kohde, ei mitenkään säväyttävä, mutta nytpä ne on nähty. Matkalla oli hämmentävä pysähdys aavikon keskellä huoltoasemaan mallia Egypti, mikä tässä kohtaa tarkoittaa seuraavaa: Kivan näköinen keidas, jossa suuret tiskit, jotka mainostavat erilaisia ruokia, hampurilaisia, kanaa, pastaa, jne.. Emme kuitenkaan näe työntekijöitä missään. Yksi kävelee vastaan ja kysymme, minkälaista ruokaa heillä olisi tarjota. "Just a moment, I have to check. Sit down, please." Kuluu pieni hetki. "We have cheese" "What" "We have cheese" "Yeah but.. cheece. With what?" "You can eat cheese just like that". Seitsemän tunnin maailman paskimmasta bussikyydistä ärsyyntyneenä emme jaksaneet ollenkaan sillä hetkellä heidän tapojaan ja älyttömyyksiään. Jos meet Suomessa ABC:lle, saat sieltä hampparia, pizzaa, lihapullia, limua, mehua.. mitä vaan. Ei sulle vastata, että sori, meillä on tänään vaan juustoa! Päätimme antaa juustojen olla ja lähdimme kävelemään takaisin bussille. Tarjoilija juoksi peräämme hetken kuluttua ja kertoi, että "We also have sausages!!" Makkaraa? Okei. Jos se on ihan normaalia, voisi kelvata. "What kind of sausages you have?" "Well.. normal". Monta kertaa on jo selvinnyt matkan aikana, että heidän normaali ei ole meidän normaali. Yritimme kysellä vähän lisää, kunnes vihdoin kokki itse osasi kertoa meille, että kysymys on Hot Dogeista. Napakymppi!! Tilasimme heti pari hodaria. Saimme lautasella kaksi makkaraa, joiden vieressä oli paikallista leipää ja pussitettua Heinziä. Ei ollut Hot Dog meidän tapaan, mutta what ever. Maistui, ja matka jatkui. Paluumatkalla osasimme pyytää niitä samoja "Hot Dogeja", kuin aamullakin.

Sunnuntaina Mikko oli jo kuumeinen ja itsekin olin Cairon reissusta aivan kuollut ja päivä menikin hyvin pitkälti kirjan parissa hotellihuoneessa. Illalla kävimme vähän kävelemässä merenrannalla ja ihmettelemässä taskurapuja. Ensin pimeässä niitä ei näkynyt ollenkaan. Sitten huomasimme yhden liikahtavan. Yhtäkkiä, seisoessani paljain jaloin rantavedessä, tajusin, että niitä on ympärillämme vaikka kuinka paljon! Apuaaaa! Kipitettiin kiireen vilkkaa laiturille ja sielläkin niitä juoksi, ja juoksi muuten lujaa! Meillä oli kivaa ja tähän parituntiseen liittyy ihan erityisiä ihania juttuja. Huolimatta siitä, että olimme kipeänä, huolimatta siitä, että alue ei ollut erityisen viehättävä ja huolimatta siitä, että Tonya lukuunottamatta kaikki paikalliset riipivät hermojamme erittäin aggressiivisilla myyntiyrityksillä, meillä oli ihana loma. Hotellihuoneessa vietin aikaa enemmän kuin olisin kuvitellut, mutta siellä oli helppo olla, parhaassa seurassa, sopivassa lämpötilassa (ulkona aivan liian kuuma) ja vessan äärellä :D Ainakin se oli loma. Pois töistä, pois arjesta. Vain me kaksi.

Edit: Koko tämä viikko korkeassa kuumeessa matkan jälkeen... Sillälailla.