I < 3 my Canon

Vielä tuo rakas on lepäämässä ja keräämässä virtaa itseensä, mutta pian, oi pian, siitä tulee taas lojaali palvelijani.  Bloggaajat aina  hehkuttavat järkkäreitä, ja joo, ymmärrän kyllä miksi. Mut mä en ole sitä bloggarikansaa joka kulkee meidän Nikon D3000 kainalossa koulussa, töissä, kirpparilla, kaupassa, kahvilla, metrossa, bussissa, olohuoneessa, keittiössä ja vessassa. Sen sijaan pokkari kulkee melkein missä vaan näpsäkästi käsilaukun pohjalla. Oon siltikin harkinnut taskujen koon kasvattamista, koska inhoan raahata mitään kapsäkkiä mukana. Toistaiseksi en oo vielä onnistunut pyristelemään käsilaukusta eroon, tavaraa on kuitenkin naiselliseen tapaan aina kolmen omaisuuden verran.

Tein tänään pienen päiväretken tonne Sörkkään, kun viimein uuvuttavan kamppailun jälkeen löytyi paikka joka myi mun canoniin uusia latureita. Niitä ei ookkaan tarjolla ihan niinku kuvittelis.. Jos nyt verrataan vaikka puhelimen laturin hankintaan, sehän on naurettavan helppoa. Kyseistä kameran laturia löysin tasan Rajala Shopista, 88€!! Halleluja. Samalla hinnalla saan jo uuden kameran. Tukeuduin Davidiin, joka auttoi mua kääntämään koko internetin ihmeellisen maailman läpi ja lopulta tää löysikin mulle paikan, josta niitä sai. Otin samantien puhelimen kauniisen käteen ja soitin. Puhelun aikana kävi ilmi, että liike olikin tukku, joka yleensä  myy vaan yrityksille, eikä niiden myymälä ees ollut oikeesti tänään auki. Silti toivotti mut tervetulleeksi hakemaan omani hintaan 28€, jee! Kiitos! Ystävällisiä ihmisiä on siis vielä olemassa. Samalla reissulla poikkesin kampissa hakemassa Lontoon reissulle adapterin sähköpistokkeeseen kun ne käyttää siellä ihan vääränlaisia ;) Nii juu ja vaihtamassa rahaa reissua varten.. olin varmaan just niin vainoharhaisen näköinen kun vaan ihminen voi olla, jolla on 850 euroa käteistä rahaa käsilaukussa. Ihan sama jos mun otsassa olis lukenut "ryöstä mut".

Lukuunottamatta laturinmetsästysreissua olenkin sitten ollut toimeton matkavalmisteluiden suhteen. No, onhan tässä ruhtinaalisesti vielä aikaa - huominen. Tälle päivälle mulla on enää tavoitteena saada aikaiseksi listaa mukana tarvittavista asioista. Käyn itseni kanssa jatkuvaa taistelua siitä, mitä ja miten paljon vaatteita tarvitsen mukaan. Eikä kysymys todellakaan ole siitä, millä pärjään. Kyllähän mä pärjään jos mulla on kaksi eri vaatekertaa kun pidän ja pesen niitä vuorotellen. Mut hei... oon nainen. Onneks Lontoosta tullessa on vielä ruhtinaaliset puolitoista päivää aikaa muuttaa mielensä seitsemäntoista kertaa.

Lontoon matkaan liittyen kaikki tärkeät asiat on hoidettu ja kunnossa, enää pitää ottaa mukaan hyvä mieli ja lähteä nauttimaan ennustuksen mukaan hyvistä ilmoista (ps. suomeen luvattiin räntävappua...), hyvästä seurasta ja muista kivoista jutuista. Listalla on ainakin Madame Tussaud´s ja London eye, katsotaan mihin muualle ehditään. Yksi päivä on omistettu ihan kokonaan shoppailulle!

Pääsiäinen meni tänä vuonna Satakunnassa ja aijjjettä oli mukava reissu! Mikko valitettavasti vietti perjantain ja sunnuntain koutsina kartingradalla Porin kevätpäräyksessä. Se verotti meidän yhteistä aikaa, mut onneks lauantai oli kokonaan pyhitetty yhteiselle pääsiäislomalle. Pääosin se sisälsi rentoutumista, lepäilyä ja kakkua, piirakoita, pääsiäismunia, suklaata, lisää kakkua, mariannekakkua, täytekakkua, suklaapiirakkaa, taas kakkua... Äiti on näemmä kyltymätön sokerihiiri ja olettaa selkeästi muidenkin olevan! Pelästyin oikein kun mulle esitettiin kysymys, että pakattaisko vähän kotiinviemisiksikin kakkua... EI!! Älä vaan pakkaa!! Mutta kiitos vaan, kakut ja muut oli silti ihania. Suklaapiirakka on edelleen mun ehdoton lemppari. Oon vaan joskus kuullut sanonnan, ettei makeaa mahan täydeltä.

Vähän viikonloppu sisälsi juhlaakin. Pikkusisko täytti kunnioitettavat 16 vuotta, johan se on iso tyttö. Onnea vielä! Koska pikkusisko itse ei luonnollisesti synttäripäivänään juuri kotona viihtynyt, lähdettiin mekin viettämään iltaa Raumalle. Voihan vinde, että oli ihan supermahtia käydä serkkulassa. Jotenkin kovin vähän ollaan oltu tekemisissä (johtunee tosta järkyttävästä välimatkasta mikä on ollut ihan mahdotonta kulkea) mut hyvin taas kävi selväksi, että samasta puusta ollaan veistetty. Ilta sisälsi enemmän kuin riittävästi hyvää ruokaa, sopivasti kylmää siideriä ja kuolettavan paljon huutonaurua. Baariin saakka ei kukaan päässyt, sen sijaan ilta päättyi helliin Twilight-Edward-Bella-kyyneliin. Me päätettiin lähteä kotiin vähän ennen niitä :D Seuraavana aamuna oli tiedossa aikainen herätys, ei viitsinyt riekkua ihan järjettömän myöhään. Kiitos upealle seuralle, oli kivaa. Vastedes voitais yrittää vähän useemmin.....  vaikka niinhän me ollaan yritetty jatkuvasti ;)

Maailman kaunein sisko.

Reissun kruunasi vielä sunnuntaiset treffit muutaman ihanan kaverin kanssa, joiden edellisestä näkemisestä olikin jo ehtinyt pahimmillaan kulua kokonainen vuosi! God dammit. No, kurottiin nyt vuosi kiinni ja johan oon jälleen ajantasalla kuulumisista. Lauraa kävin moikkaamassa, sen kanssa onneks ollaan nähty vähän useemmin. Laura tosin on ihminen, jonka kanssa juttua on aina vuoden edestä, vaikka edellisestä yhteydenpidosta olis kolme tuntia. Et hyvä näin.. Kiitos ihanat!

Analogiaa

Vannon, että tänään tulee jotain muuta kun koulu- ja työjuttuja!

Kerrospukeutumisen ystävänä oon fiilistellyt viime päivinä saapunutta kevättakkiaikaa. Ihan oikeasti se ei  varmaan vielä ole, koska aamut on julmetun kylmiä edelleen. Mulla se kuitenkin on jo, piste. Hautasin toppatakkini jo syvälle talvivaatekätköön ja olen onnellinen kun se on pois silmistä. Vielä on edessä laatikkojen perkaaminen - pipot, hanskat ja paksut kaulahuivit joutaa taas vähäksi aikaa kellariin, luojan kiitos. Kerrospukeutumisen ystävänä hoksasin myös, että puolentoista viikon päästä saan luopua lempparivaatetuksestani, risoista farkuista ja valtavista neuleista.. Niille ei pahemmin oo Espanjassa käyttöä, mikäli sääennusteisiin on uskominen. Matkaan sen sijaan pitäisi pakata ennemminkin shotseja, mekkoja ja parit bikinit.

Mun jatkuvasti kasvanut pakkauskriisi vähän hälveni kun heräsin todellisuuteen ja muistin taas pesukoneen olemassaolon. Epäilemättä Espanjassakin pestään vaatteita. Ei tarvii siis esimerkiks 35 kappaletta alushousuja  pakata mukaan. Voisin opetella ajattelemaan asioita kahdesti, ennen kuin kehittelen paniikkikohtauksen. Kaksi matkalaukkua saattaa siis sittenkin riittää tarpeisiimme. Jos ne käyvät ahtaaksi, puen päälleni lennon ajaksi kaikki ne vaatteet, jotka eivät enää mahtuneet laukkuun! How simple is that?

Ennen Espanjaan lähtöä pitäisi vielä poiketa Lontoossa. Ensi perjantaina lähdetään ja seuraavana tiistaina tullaan takaisin. Tänään luin jännittävän uutisen otsikolla "Rajut mielenosoitukset uhkaavat kuninkaallisia häitä". Äärimuslimit ja äärioikeistolaiset ovat luvanneet tehdä päivästä helvetillisen. No enhän mä oikeastaan parempaa ajanvietettä sitten oliskaan keksinyt.. mikäs sen mukavampaa ku taistella pysyäkseen pois mellakoitsijoiden ja mellakkapoliisien jaloista. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011042013584860_ul.shtml
Nojoo.. enpä usko, että näistä meidän matkalle oikeasti koituu haittaa. Me lähdetään sinne nauttimaan kauniista ilmoista, nähtävyyksistä ja vaatekaupoista, ja kuvataan kamerat täyteen hömppää. Mellakoitsijat eivät sovi mun mielikuvaani.

Tänään alkoi kauan odotettu pääsiäisloma ja näillä näkymin näyttää siltä, että saatetaan lähteä sitä viettämään Satakuntaan päin. Vielä en ole ihan 100% varma, mut olishan se kiva käväistä "kotona" välillä. Neljä päivää joutenoloa kyllä kelpaa tässä kohtaa kun tuntuu, että oon ihan rättipoikki.. On sellainen fiilis, että kaikkeni oon antanut. En vaan tiedä mille! Ehkä koululle, ehkä töille, ehkä niille molemmille. Ehkä nyt olis hyvä hetki parisuhteen keväthuollolle. Viime päivinä on ollut vähän rankkaa, meillä on ollut sairaanhoitajan ja it-insinöörin kielimuuri. Tietteks.. "Vitsi ku on toi anatomian tentti torstaina, pitää osata kaikki brachialikset ja muut musculukset, tiedäksä muuten mikä on hartialihas latinaks? Sit vielä on os sitä ja os tätä ja tää sydämen johtoratajärjestelmäki pitäis muistaa, puhumattakaan näistä kaikista venoista ja arterioista", johon it-insinööri vastaa: "Joo, mä näytän sulle tän yhen duuniprojektin. Kato.. täs on tällasii markkereita, joiden avulla voidaan kattoo tätä pohjapiirustusta kolmiulotteisesti, täs on...sanoja joita en ymmärrä...ja sit tää on tehty tällasella tekniikalla...lisää sanoja joita en ymmärrä... ja sit tän mä rendaan...teet mitä?...ja sit tällasen kans voidaan kattoo näiden lasien läpi, et miltä tossa kehä kolmosen sivussa näyttäis tällanen rakennus tai miltä vihree nahkasova näyttäis meidän olohuoneessa... eiks oo aivan mielettömän siisti?", johon minä: "Joo! Mekin leikeltiin possun sydäntä viime tunnilla, vitsi miten mielenkiintosta se oli"

Ollaan siis oltu niin koulun ja työprojektien pauloissa ja suu vaahdossa luennoitu omista jutuistamme, ettei vissiin olla ees huomattu, että ollaan puhuttu ihan eri asioista. Eikä kysymys edes ole siitä, ettei ne toisen jutut kiinnosta, vaan yksinkertaisesti siitä, et itsellä on niin kauheesti asiaa. Eilen mä keskityin oikeesti vähän aikaa Mikon näyttämiin juttuihin (esim tää, tää ja tää kato!) ja ne oli tosi supersiistejä ja mielenkiintoisia, vitsi mihin teknologia on menossa, sanon vaan.. pian oikeelle näppikselle ja hiirellekin jo nauretaan ja ne on ihan old schoolia, ja pian noista sotapeleistä tulee niin aitoja, että meidän olohuone muuttuu sotatantereeksi, toivon vaan, ettei sinne tarvii kaivaa montaa poteroa. Mulle tulee ihan huijattu olo kun katson videoita kaikenmaailman sanomalehden näköisistä  taipuvista näytöistä ja muusta mahdottomasta. Ei voi pieni ihminen ymmärtää mihin kaikkeen jo pysytään. Tänään sitä vastoin Mikko oli kiinnostunut mun anatomian jutuista (eikä vain kirjaimellisesti mun anatomiasta) ja lupas värkätä mulle ohjelman, jonka avulla voin harjoitella latinan sanastoa. Mut siitä huolimatta, eikö nyt siltikin vaikuta siltä, että olis aika unohtaa nää koulu- ja työkuviot tän blogin lisäksi myös ihan oikeesta elämästä muutamaks päiväks? :D

Nyt juutuin youtubeen kattelee noita mun mielestä ylifuturistisia huijausvideoita, joiden perusteella pitäisi muka uskoa, ettei kannettava tietokone olekaan vielä teknologian huipentuma. Mistä tulikin mieleeni, että kävin sunnuntaina hipelöimässä iPad kakkosta ja voi hitsi.. olen yrittänyt väittää, ettei sellasella tee kukaan mitään, mut syön sanani. Heippa!

Hih, tulipas vielä mieleen, että tänään koulukaveri kertoi vahingossa sanoneensa ystävälleen, että meillä on analogian tentti tulossa. Mua kovasti nauratti, mut nyt mä tiedän mitä se on. Ehkä mun koulukaverillakin on kotona it-insinööri. Nää kun yhdistää niin vastaus on ihan selvä. Analogiaa!

Memories

Ei mitään uutta, ei mitään tuoretta. Muistoja hetkistä, vuosista, ystävistä. Näitä olisi miljoona, nopeasti valittu kymmenen ensimmäistä mieleen tulevaa. Jokainen näistä sitoo mukaan jonkun minulle tärkeän ihmisen,  ja jokainen sidottu varmasti tunnistaa itsensä. What a great memories... :)

Jungle drum

Noniin.. Kuvan perusteella ei oo varmasti vaikeaa arvata mitä mun päiväni on sisältänyt ja tulee sisältämään edelleen aina ens viikon  loppupuolelle asti. Viimeksikin jo valittelin tulevaa tenttiryöppyä ja nyt se sitten alkaa olla ajankohtainen, ja tapojeni mukaan luku-urakka tietysti.. noh.. sanotaanko, että hyvin paljon vaiheessa. Eikä riitä, että on neljä tenttiä, vaan niistä kaupan päällisenä kaksi on niin vaikeita, että tähän pitäisi ihan oikeasti uhrata niitä ajatuksia. Mä kun olen tähänastisessa elämässäni tottunut pääsemään noiden lukemisien kanssa niin helpolla. Voin myöntää, ettei ole paljon tarvinnut päntätä, vaikka ylioppilaslakki onkin kainalossa. Ihan mainiosti olen pärjännyt ilmankin. Nyt ei vaan sama päde enää. Itseopiskelua on paljon ja asioilla ei, kummallista kyllä, ole tapana kulkeutua päähän itsekseen.

Kaksi päällimmäistä kirjaa ei toki kuulu tenttiviikkooni, vaan liittyvät lähinnä tulevaan työssäoppimiseen. Espanjassa on yllättävän käytännöllistä osata espanjaa, ja englannin kielisessä sairaalassa alan englantia. Englannin kieli sinänsä on hanskassa, mutta vähemmän on tarvinnut keskustella koskaan sairaalakieltä. Päällimäisen opuksen hommasin vain iltalukemiseksi, jotta peruskäsitteet pinttyisivät takaraivooni. Greyn anatomiasta lainasin just kaverilta season kolmosen, se on parasta koulua se!  :D

Ääh, no mutta.. lukemisesta mukavampiin juttuihin. Xanitin kanssa on nyt kaikki ok, saapumis- ja lähtöpäivät on jotakuinkin sovittuna ja he kaiketi ovat myös päättäneet mihin osastolle minut sijoitetaan. Ensimmäinen harjoittelu käsittelee lähinnä kliinisen hoitotyön perusteita pitkäaikaisosastoilla, vähän lääkehoitoa ja se on jotakuinkin siinä. Kaikki oppi ja tieto on tervetullutta, mutta jakson tavoitteet täyttyvät suhteellisen pienin  kriteerein. Aion kuitenkin ottaa näistä neljästä viikosta ihan kaiken irti, jotta minulla on mahdollisimman paljon kokemuksia jaettavana kotiin tullessa. Yritän urkkia ja lurkkia vähän muillekin osastoille niin paljon kuin suinkin mahdollista. Yhteyshenkilöni kertoi, että ohjaukseni tapahtuu pääosin englannin kielellä, mutta suomalaisia potilaita on paljon! Se nyt ei varsinaisesti ole ihme, Costa Del Solin alueella majailee vuosittain 15 000-20 000 suomalaista, yli kaksinkertainen määrä esimerkiksi verrattuna kotikaupunkiini Harjavaltaan. Vien siis näille potilaille tuulahduksen kotimaata mukanani!

Harjoitteluista kun nyt puhutaan, niin mainittakoon, että tänään myös kolmen vartin eläimellisen taistelun jälkeen onnistuin kuin onnistuinkin saamaan itselleni jobstepistä harjoittelupaikan ensi syksylle.Voitte vaan kuvitella sen internetin ihanuuden, kun suunnilleen kaikki suomen ammattikorkeakoulujen opiskelijat ryntäävät varaamaan paikkoja samaan aikaan heti kun ne tulevat tarjolle, joka siis tässä tapauksessa tarkoitti kello kahtatoista tänään. Puoli kahdeltatoista oltiin tapittamassa tietokoneluokan ovella, että mistä vapautuu kone ensimmäisenä. Viidakon lait olivat voimassa kun niistä taisteltiin. 11.40 Jobstep oli jumissa. Kirjautuminen ei onnistunut, koska palvelin ruuhkautui. Vartin yrittämisen jälkeen kiljahdin riemusta, kun pääsin sisälle - turhaan. Seuraavan klikkauksen jälkeen minut röyhkeästi paiskattiin sivustolta ulos. Ei kun uutta yritystä. Juuri kun kärsivällisyys alkoi miljoonan yrityksen jälkeen loppua, pääsin vihdoin tekemään omaa paikkavaraustani, vain huomatakseni, että 46:sta paikasta kolme on jäljellä... mutta hetkinen.. JEE! Täältä löytyy mun lempparipaikka vielä! Syksyn seitsemänviikkoinen sisätautiharjoittelu tulee nyt suoritettavakseni Laakson sairaalan akuuttiyksikössä ja työmatkakaan ei ole pitkä. Jiihaa! Piti vielä pari kertaa jälkeenpäin käydä tarkastamassa, että onhan mun varaus varmasti voimassa. Mulla kävi hyvä tuuri. Toiset eivät saaneet  paikkaa ollenkaan.

Näiden kouluhommien keskellä kuitenkin pitää rentoutuakin, ja sen aika oli eilen! Onko mitään ihanampaa, kuin herätä kevätsunnuntaina siihen, että auringonsäteet ulottuu omaan sänkyyn asti? Päivä oli ihan mielettömän kaunis ja lämmin, näyttää se kesä tulevan täälläkin. 15 asteen lämpö tuntui helteeltä kuluneen talven jälkeen ja tämän ansiosta lojuin parvekkeella kolme tuntia lukemassa viimeisen viiden viikon me naisia ja muita lehtiä, joita en koskaan muulloin ehdi lukea. Siinä sivussa saavillinen teetä ja jätskit lakkahillolla, ja a´vot! Aamulla kyllä lähdettiin jo ajoissa liikkeelle, ettei mene ihan vallan lojumiseksi.. Käväistiin äänestämässä ja seikkailtiin Selloon ja takaisin. Tässä kohtaa kuka tahansa muu kommentoisi vaaleja jotenkin, mutta mä en ihan hirveesti jaksa. Koko suomen kansa on jo tehnyt sen mun puolesta. Sanotaanko vaan vaikka näin, että tuloksen ansiosta tuntuu ihan hyvältä karata Espanjaan vaikka vähän pidemmäksikin aikaa. Enpä olisi uskonut, että meillä ollaan edelleen näin yksinkertaisia ja konservatiivisia. Nämä perusäijäleikit olisi voitu jo lopettaa ja avata silmät 2000-luvulle.. Huoh. Homovastaisuus ja rasismi on siis edelleenkin valtaosan prioriteettiasteikolla yllättävän korkealla. Harmi. Kyllä, tulos oli todellakin oikea JYTKY!

Aaaaah mutta kylläpäs mieltä piristi taas tänään H&M:n paketti 2/2, jossa  saapui tilaamani korallin väriset pirtsakat biksut ja hiekan värinen trenssini, josta olen haaveillut kovasti. Paketti 1/2 sisälsi jo paljon kaikkea superihanaa, mutta koska en ole muotibloggari, en jaksa tehdä kivoja kollaaseja tai muutenkaan niitä täällä esitellä ennen kuin joskus sitten kun luomukset pääsevät päälle. Leokuvioisen maksimekon käyttömahdollisuutta odotellessa..hmmmhh... eiköhän sille parin viikon päästä löydy käyttöä! Viime aikoina oon tehnyt niin paljon vaatehankintoja, että tein päätöksen, jota en oikein usko itsekään mut katsotaan miten käy.. Möläytin ääneen, etten Lontoosta osta rievun riepua! Espanjassa kaikki on tosi paljon edullisempaa, mulla ei oo siis yhtään syytä kauheesti tuhlailla Englannissa, voin vaan keskittyä nähtävyyksiin ja lomailuun. Lupauksen pitäminen ei voi olla niin vaikeaa miltä se ehkä aluksi kuulostaa.. Enhän mä Brysselistäkään ostanut mitään muuta kuin tämän ihanan söpöläiskassin, 25e, ja bershkasta kukkakuositennarit, 20e. 45 euroa. Neljäkymmentäviisi euroa. Se on vähän se! Enkä mä ees tarvii mitään. Oikeesti, en mitään. Harvinaista.

Nyt on aika lopettaa tää.. oon keksinyt koko ajan lisää kirjoitettavaa, mikä on ihan suorainaista tenttiin lukemisen välttelyä. Ei auta, mulla ei oo asiaa enempää. Opukset odottaa!

Ps. terkkuja Satakuntaan <3 Miss u.

Yes, you usually have electricity

Viime viikko vierähti jälleen autourheilun  parissa, ja mikäs siinä. Mikon kisat meni hienosti ja mulla on taas syytä olla siippasestani ylpeä. Sen sijaan toivomuslistalla olisi ollut hieman paremmat kelit ja sähköt asuntovaunussa, etenkin pimeään aikaan. Enempää kuitenkaan asiasta valittamatta voin todeta, että viikko oli  muuten mitä mainioin, mutta ihan oikeasti meinas jo palaa kiinni ihan täysin, kun jälleen puoli tuntia kestäneen sähkökatkon jälkeen kilpailualueen chief koputtelee vaunun oveen ja vilpittömästi kirkkain silmin pyytää maksamaan 15e/yö majoittumisestamme heidän leirintäalueella. Ensimmäinen yö tuntui suunnilleen samalta kuin suomen tammikuu, jonka jälkeen yöt kyllä saatiin sähköä, mutta iltaisin kun olisi ollut aikaa ruuan laittoon, peseytymiseen ja vapaa-aikaan, napsahti sähköt aina suuren kuormituksen vuoksi offille, joskus pidemmäksi, joskus lyhyemmäksi ajaksi. Huoh. Alkoi siinä kärsivällisyys olla koetuksella vaikka olisi ollut miten seikkailuhenkinen. Vastaukseni maksutiedusteluihin oli siis oletettavasti verrattavissa suoraan sen hetkiseen mielentilaani. Napakkaan palautteeseeni sain sitten ylimielisen kulmien alta -katseen ja otsikon mukaisen vastauksen. Sähköyhtiöiden varmaan kannattaisi täälläkin alkaa käyttämään samaa.

Sähköstä, tai pikemminkin sen puutteesta, ei kuitenkaan tässä kohtaa enempää. Palataan sen sijaan mukavampiin juttuihin! Kuten jo alussa mainitsin, kisa oli taas Mikon osalta mukiinmenevä. Sään vaihtelevuuden vuoksi olosuhteet olivat haasteelliset, mutta after all sijoitus oli pre-finaalissa ensimmäinen ja finaalissa toinen, joten käteen jäi hyvät eväät tulevaa kautta ajatellen! Aika-ajoja ajeltiin pilvisessä ja kosteassa säässä, mutta sen sijaan lauantain alkuerät paistateltiin auringossa ja yli 20 asteen lämpötiloissa. Sunnuntain finaalissa satoi kaatamalla vettä, mutta sehän ei haitannut niin meitä, kuin kuskejakaan, vaan kisa uitiin loppuun ja päätettiin se sateen loputtua palkintokorokkeella. Tänä vuonna kisanjärjestäjät olivat muuten tehneet päätöksen vaihtaa oikeat skumpat hiilihappomehuun, mutta ilmeisesti nuoremmat kuskit tulivat siitä sokerihumalaan, koska heitä tippuili palkintokorokkeelta yksi toisen perään. Palkintojenjakotilaisuudessa kilpailijat muistivat myös lippuineen Japanin onnettomuuden uhreja.

Puolivälissä matkaa, perjantaina, käväisimme jälleen myös Brysselissä oikein tuhlailemassa. Nimimerkillä, yhdet kengät & yksi laukku, 45€.

Shoppailumatka oli hämmästyttävän kesy. Yritin jatkuvasti pitää mielessä juuri H&M:ltä saapuneen jättipaketin ja Espanjan, jossa vaatteet ja kengät on puoli-ilmaisia. Brysselissä kävimme myös katselemassa nähtävyyksiä, tosin Manneken Pis jäi taas näkemättä. Pissaavia poikia pienoiskoossa kyllä tulvi joka puolelta, josta vain suinkin oli saatavilla matkamuistoja.

Käväistiin myös kurkkaamassa ihan täsmälleen samaa kappelia kuin viime syksynäkin, mutta tällä kertaa oli avoimet ovet ja pääsimme sisälle asti. Kyllähän se oli vähän eri luokkaa kuin Harjavallan kirkko. Aivan mahtavat urkupillit ja holvikaaret kohosivat hurjan korkealle ja pikkutarkat maalaukset ja kaiverrukset saivat pohtimaan sitä työmäärää, mikä niiden kaikkien väkertelyyn on vaadittu.

Alla olevasta kuvasta kuvastuu selkeästi harras tunnelma, joka kappelissa vallitsi. Kymmenpäinen poikakuoro kyllä esiintyi vallan kauniisti, mutta turistit, meidät mukaan lukien, keskittyivät ihailemaan freskoja, veistoksia ja rakennelmia, joita kappeli oli tulvillaan. Hiljalleen puheet alkoivat jo kääntyä vaatekauppoihin, tuliaisiin ja belgialaiseen suklaaseen, joten koimme, että on parasta jatkaa matkaa.

Täytyy muuten sanoa, että kyllä se vaan on totta, että belgialaiset ovat aivan hulluja sen suklaansa kanssa. Brysselin keskustassa (ja lentokentällä) on turha kuvitella kävelevänsä enempää kuin kahta korttelia törmäämättä suklaapuotiin. Minä, joka päättäväisesti mättömaaliskuun jälkeen lupasin pitää herkuttoman huhtikuun, kierin tuskissani jokaisen puodin kohdalla. Mieli huusi niitä ihania suklaita niin, että järki lähti, mutta vatsa oli sitä mieltä, että ei herkkuja enempää, kiitos. Minä, joka olen aina kehuskellut vähäisellä karkin syömisellä, olen maaliskuun aikana repsahtanut ihan täysin. Nyt pyristelen karkki-, suklaa- kakku- ja leivoshimoistani taas irti. Tähän ruokavalioon ei kuulu suklaa, vaikka olisi miten originaalia belgialaista.

Monissa maissa muutenkin toi ruokakulttuuri on mun mielestä ihan päälaellaan. Aamupalaksi vedellään leivoksia ja kakkuja, makeita croissantteja, lettuja, vohveleita, hilloja, marmeladeja... yöks. Välillä on tuskaista, kun yrität vaan löytää sämpylää ja kahvia. Toisaalta, noi mansikat mullekin maistuis..

Kaikenkaikkiaan reissusta jäi tosi hyvä mieli. Nyt jälkikäteen voi jo melkein nauraakin noille sähköjutuille ynnä muille urpoiluille. Meillä oli hyvää seuraa, onnistunut kilpailu ja katto pään päällä. Oli myös aurinkoa, lämpöä, uusia tuttavuuksia ja ferrari. Plus vielä kaiken kukkuraksi lättyjä ja makaroonivelliä!  Kiitos siis matkaseuralaisille :)

Everything´s gonna be alright?

Sitä olen itselleni aina jankannut. Kaikki järjestyy kyllä. Kaikki menee hyvin. Mut kuka senkin sitte tietää?   Viime päivinä oon saanut toistella tätä  itselleni tavallista useammin ja Mikkokin on samasta syystä täysin työllistetty. Jonkun pitää takoa mulle koko ajan päähän, että lopeta panikoiminen, lopeta, lopeta. Edelleen oon ihan yhtä innoissani Espanjaan lähdöstä (johon on muuten aikaa päivää alle  neljä viikkoa), uudesta työstä ja kaikesta muustakin ihanasta, mut olishan se nyt liian hienoa jos vaan osais iloita ja ottaa rennosti. Ehei.. Not gonna happen.

Muutama päivä sitten vaan välähti, että mullahan on miljoona asiaa hoidettavana yhden ainoan kuukauden poissaolon vuoksi. Sen lisäks, että pitää järkkäillä lentoja, asumisia ja muita käytännön juttuja Espanjasta, pitää rekrytoida joku hoitamaan posteja, ettei mua kotiin tullessa odota ovimatolla silmitön määrä perintätoimiston kirjeitä, hoitaa koulutehtävät (myöhässä olevat, ajankohtaiset ja tulevat), postittaa läjä papereita ympäriinsä ja juosta hakemassa niihin allekirjoituksia lukemattomalta määrältä ihmisiä, sekä tehdä hullunlailla töitä ja kouluttautua ennen toukokuun alkua. Päässä on vaan yks iso sotku kaikkien papereiden ja sähköpostien kanssa, enkä saa kunnolla  mistään langan päästä kiinni. Sit kun on liian monta asiaa pohdittavana, luovutan ja käperryn peiton alle katsomaan kuus jaksoa Greyn Anatomiaa (jonka jokainen jakso antaa mulle mahdollisuuden olla 40 minuuttia ihan oikea kirurgi). Siinä vasta on hyvä ratkaisu kaikkeen. Erittäin kova kilpailija se on etenkin tenttiin lukemiselle. Kolme tenttiä ennen lähtöä ja missä keskittymiskyky..? Jos näkyy, muhun voi ottaa yhteyttä.

Sitten se ongelmista suurin. Opiskelijaystäväni kiteytti ongelmamme yhteen lauseeseen: Koulunkäynnillä on tapana haitata suuresti harrastus- ja vapaa-ajan toimintaamme. Tuottaa hämmästyttäviä hankaluuksia, kun ei malta pysyä paikallaan ja silti erinäisiin velvollisuuksiin, kuten koulussa ja työssä käymiseen pitää käyttää viikon seitsemästä päivästä vähintään kuusi. Ongelma tulee selkeimmin esille silloin, kun esimerkiksi pitäisi lähteä viikoksi Belgiaan, kuten tein viime viikolla. Tai viideksi päiväksi Lontooseen, niinkuin aijon tehdä kolmen viikon kuluttua. Puhumattakan kuukauden Espanjan reissusta, jonka nyt kaikki tietää olevan täysin velvollisuus, töitähän sinne lähdetään tekemään. Silti joutuu ottamaan ihan selkeän puolustuskannan ja selittelemään tekemisiään. Can you imagine?!

Päänvaivaa on myös alkanut tuottaa mielikuva siitä, millainen harjoittelujaksoni tulee olemaan englannin-/espanjankielisenä. Olen pohtinut hullunlailla asioita, joita pitää laittaa ylös paperille (vielä en ole tehnyt sitäkään), jotta muistan selvittää ne heti alkumetreillä. Eräänä päivänä myös tajusin, että Espanjasta tuskin saa Buranaa tai Panadolia. You know.. Ei siis vain se potilaan hoitaminen vieraalla kielellä, vaan myös lääkkeiden ja instrumenttien nimet. Luojan kiitos a) ulkomailla käytetään paljon lääkeaineiden nimiä, eikä typeriä kauppanimiä, ja b) suomalaiset ovat olleet niin yksinkertaisia, että alan sanasto on hyvin paljon lainattua. Eli kun riittävän pitkään huudan suomeksi niin kyllä joku ajan kanssa ymmärtää.

Ja vielä viimeinen ongelma... Espanjaan lähtee vain kaksi matkalaukkua joista toiseen olettaisin Mikonkin pakkaavan parit bokserit ja sukat. Miten nainen selviää kokonaisesta kuukaudesta yhdellä matkalaukulla? Tai ehkä puolellatoista.. Viikonlopuksikin se tekee jo tiukkaa.  Tässä sitten pohdittavaa neljäksi viikoksi. Raskasta.

Kevennyksenä kuitenkin loppuun jotain kivaa..

Nyt on vielä vähän viileää, mutta ehkä toukokuussa jo tarkenee ;)