Quick glance

Flunssa meni ja hammaslääkäristäkin selvittiin. Vielä on toinen käynti edessä, kuhan luonto antaa taas periksi mennä kiusattavaksi. Kampin Megaklinikalla käynti oli helppoa, nopeaa ja mun mielestä ihan sopusuhtaisen hintaista verrattuna julkiseen hammashoitoon. Käynti oli juuri niin miellyttävä, kuin hammaslääkärissä käyminen nyt yleensäkin voi olla. Eli.. you know. Mut nyt on hampaat taas melkein mallillaan.

Luonnollisesti mun tervehdyttyä Mikko sai saman flunssataudin, joten edeltävä viikko on ollut yhtä sairaslomaa, vuoroin kenenkin kohdalla. Toisaalta nykyään sairastuminen tuntuu olevan yksi niitä harvoja syitä, jolloin voi hyvällä omallatunnolla vaan maata sohvalla tekemättä mitään. Muuten aina on jotain, mitä pitäisi tehdä ja jonka tekemättä jättämisestä tulee vaan ja ainoastaan huono omatunto. Flunssassa voi pakottaa itsensä unohtamaan koulun, työn ja muut velvollisuudet ja keskittyä vaan lepoon. Nautinnollista sekin - tavallaan.

Muuten kulunut viikko vierähti paljolti koululla, kalenteri on taas aivan täyteen buukattu koko kevääksi. Tiesin jo etukäteen, että lukukaudesta on tulossa tosi intensiivinen, mut onneksi se on yllättänyt mut positiivisesti. Vaikka luentoja on jopa enemmän kuin kuvittelin, ovat aiheet juuri niitä, jotka itseä eniten kiinnostaa. Mä siis keskityn imemään tietoa kuin iilimato ja petaan itselleni lupaavaa tulevaisuutta olemalla nyt tunnollinen koululainen.

Ja tulevaisuudesta puheenollen, hainpas vaihtoonkin. Tutoropettajan kanssa käydyssä keskustelussa kuitenkin ilmeni, että todennäköisyyteni päästä tässä vaiheessa opintoja on vähän huono, kilpailu on kovaa ja hakijoista suuri osa on opiskelijoita, joilla opintopisteitä on ehtinyt kertyä tuplasti omiini verrattuna. Ehtii sinne sitten myöhemminkin, mutta ajattelin että whatta hell, en taatusti pääse jos en edes yritä. Bangkok on ykkösvaihtoehtoni, toissijaisena hain Saskatooniin Kanadaan ja kolmantena paperissa lukee Uusi-Seelanti. Odotukseni ei juuri nyt ole kovin korkealla - etten sitten pety - mutta kolmen viikon kuluttua sitten tulee haun tulokset. Tarkoitukseni ei siis suinkaan ole lähteä vuodeksi kauas pois, vaan ainoastaan muutaman kuukauden harjoitteluvaihtoon. Plan B on lähteä jonnekin Thaimaa/Malesia/Indonesia -suunnalle ensi tammikuussa rakettimyyntien jälkeen reissaamaan muutamaksi viikoksi, kelpuutan senkin :) Kuhan nyt rauhassa aloitellaan tätäkin vuotta ja keskitytään siihen mitä on käsillä, niissäkin asioissa on paljon iloittavaa.

Tänään Hanna tulee meille saunomaan ja syömään, ehkäpä vähän suunnittelemaan tulevaa reissua. Ruoka on kyllä varmaan silti pääosassa. Itsellä oli tänään työpäivä, huomenna työpäivä, maanantaina työpäivä.. Olen koittanut hamstrata töitä nyt niin paljon kuin mahdollista, niin saa sitten hymyillä palkkapäivänä. Jotenkin vaan tuntuu, että innostusta ja motivaatiota on aina vakio määrä. Nyt kun on paljon mielenkiintoisia asioita koulussa ja vapaa-aikana, ei sitä suurinta intoa enää tahdo riittää liittymien myymiseen. Uusia kuvioita onkin tiedossa, mutta niistä lisää sitten vähän myöhemmin. Nyt toivotan hyvää viikonloppua!

13-15.1.2012, Tallinna kuvina

Kuten sanottu, perjantai-ilta meni hotellin ravintolassa istuen takapuolet puuduksissa, sekä pienellä kävelylenkillä vanhan kaupungin laitamilla. Lauantaiaamuna sen sijaan oli aika miettiä miten päiväni käyttäisin kun Mikko ja muut aluevastaavat olivat palaverissaan. Aloitin Lisa Marklundilla ja Bloggerilla, jatkoin rauhallisella aamiaisella. Aamiaisen jälkeen kaivauduin vielä uudelleen peiton alle iPad ja kirja mukanani. Käytin varmasti ainakin tunnin tuijotellen kattoon ja suunnitellen mielessäni tatuointia. Vihdoin vähän ennen puolta päivää päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, pukeutua ja tehdä jotain konkreettista. Valmistauduin yhteiselle lounaalle, jonka jälkeen me avecit suunnistimme kohti vanhaa kaupunkia kameroidemme (ja luottokorttiemme) kanssa.




Ulkona tuuli puhalsi niin, ettei pystyssä meinannut pysyä. Niinpä kuviakin tuli otettua vähän huonosti kun aina kameraa esille kaivaessa sormet kangistuivat kylmästä tyystin. Alla kuitenkin vähän kuvaa vanhan kaupungin puolelta, kyllä on nättiä!







Old Hansa on käsittääkseni monien tuntema, pitkään toiminut ravintola Tallinnan vanhassa kaupungissa. Hyvin vanha rakennus keskiaikaistyylisine sisustuksineen ja tarjoilijat pukeutuneena keskiaikaiseen vaatetukseen tekevät ravintolakokemuksesta hyvin poikkeuksellisen. Ruokalistakaan ei ole aivan perinteinen.

Nyt Old Hansan viereen on avattu toinen vastaavanlainen Glad Estlander. Konsepti on kaikenkaikkiaan hyvin samankaltainen, tilaa on vain ilmeisesti kaivattu lisää. Tarjoilija kertoi, että Glad Estlander on avattu vasta muutamia viikkoja sitten, mutta jo nyt pöytävarauksia satelee kiitettävästi. Tunnetumpi Old Hansa on jatkuvasti täyteen varattu. Enkä ihmettele. Ruoka on erinomaista ja mukavan erilaista. Esimerkiksi virvoitusjuomia, kuten Coca Colaa ei ole saatavilla laisinkaan, vaan listalla todella on ruokia ja juomia, jotka sopivat keskiaikaiseen tyyliin. Asiakaspalvelu ansaitsee arvosanan 10+, eivätkä hinnat huimaa päätä. Suosittelen lämpimästi vaihtamaan amarillot ja hesburgerit Old Hansaan tai Glad Estlanderiin, josta voit poistua kokemusta rikkaampana.













Kaikenkaikkiaan kiersimme valehtelematta seitsemän tai kahdeksan erilaista käsityöliikettä, joissa myytiin käsin tehtyjä kaulahuiveja, pipoja, lapasia ja sukkia, sekä paljon erilaisia koriste-esineitä. Itselleni ostin kuvassa näkyvän hauskan korvaläppäpipon, osin matkamuistoksi, mutta toisaalta Suomen arktisiin oloihin sopivaksi käyttötavaraksi. Piponi sai suosiollisen vastaanoton, yhtäkkiä yksi jos toinenkin juoksi näiden perässä.



Iltaa kohden jalat alkoivat anoa armoa korkokengissään, laukkaaminen ympäri vanhaa kaupunkia ja virukeskusta alkoi jo tuntua. Syötyämme vatsat täyteen iloisessa eestiläisessä, vannoimme, ettemme poistu hotellilta ennen seuraavaa aamua. Toisin kuitenkin kävi. Kaverit ilmoittivat ottaneensa tukikohdaksi Viruhotellin Bar Bogartin jossa suomalainen karaoke raikaa ja suomalaisturistit humaltuvat. Näin voisin meillekin sanoa käyneen.

Nopea visiitti muuttui jatkuvan juomavirran, paksun karaokelistan ja hyvän seuran myötä aamuviiteen asti kestäväksi baari-illaksi. Väkeä tippui hiljalleen kelkasta, mutta minun ja Mikon lisäksi muutama muu sinnikäs jatkoi siihen saakka, että meidät vihaisesti työnnettiin alakerran yökerhosta sulkemisajan (05.00) jälkeen ulos. Harkitsimme nukkumaan lähtemistä jo kertaalleen aikaisemmin kun Bar Bogart suljettiin kahden jälkeen, mutta parin tiukan vastalauseen myötä koko asia unohdettiin. Lopulta, muutama kymmentä Smirnoff Icea ja siideriä tyhjentäneenä L`ermitage -hotellille hoippui aamuyöstä neljä urheaa soturia toisiinsa nojaillen ja kuollakseen nauraen. Sunnuntaina aamiaispöydässä oli ihmeen hiljaista.

Tämän asian voisi vaikka joihinkin historiankirjoihin kaivertaa, vai montako kertaa olette tämän pariskunnan nähneet vastaavassa tilanteessa? Terveisin ne, jotka mm. uutena vuotena onnellisesti nukkuivat klo 23.30.

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli oikein mielenkiintoinen, rentouttava ja hulvattoman hauska. Rakettiasioihin palaamme jälleen vuoden kuluttua. Viroon toivottavasti sitä ennen, paljon jäi vielä nähtävää. Se, ja moni muu tulevaisuuden matka ja muu mukava kokemus tulee saamaan omat sivunsa muistosta, jonka ostimme itsellemme täytettäväksi Old Hansan keskiaikaisesta kaupasta.




Edit: Raivostuttavan pienellä tulee kuvat näkyviin kun käyttää iPadin blogpressiä! Klikkaamalla saa suuremmaksi.

Ajatuksia Eestistä käsin

Teksti tuotettu 13 ja 14.1.

Istun koneessa matkalla Tallinnaan. Kiitän korkeampaa, jos pääsen perille asti tämän potkurihärpäkkeen kyydissä. Istumapaikkoja on vähemmän kuin keskivertolinja-autossa. Pohdimmekin, onko tämä lento Flyben vai Veolian. Silti olosuhteet voisivat olla huonommatkin. Jaloilla on tilaa ja lämpöä on riittävästi.. Noin 35 astetta. 

Tämä aamu alkoi jonkinasteisella hermoromahduksella. Herätyskellot soittivat viidestä alkaen, mutta tapojemme mukaan nousimme kolme tuntia myöhemmin. Käytännössä tämä tarkoitti yhtä ainoaa tuntia, jonka aikana piti pakata (niinkuin aina, viime hetkellä) tyhjentää pyykinpesukone, tyhjentää ja täyttää astianpesukone, viedä roskat (unohtui) ja saada itsensä sen näköiseksi, etten säikyttelisi kovasti naapureita kulkiessani. Yhdeksän jäljestä lähdin suhaamaan Järvenpään kautta Tuusulaan ja jatkoin matkaani jälleen päinvastaiseen suuntaan kohti Helsingin Kalasatamaa. Monta asiaa oli hoidettavana, mutta vihdoin vietyäni ystäväni auton Kalasatamaan hyppäsin metroon vähän ennen puoli kahtatoista ja huokaisin - ehtisin sittenkin kentälle ajoissa. 

Nyt hyppäämme ajassa vajaan vuorokauden eteenpäin. Nousun jälkeen kaivoin iPadin esille ja aloin kirjoittaa. Ehdin kirjoittaa puolitoista kappaletta kun lentoemäntä huomautti turvavyön merkkivalosta ja samalla kehoitti sulkemaan kaikki elektroniset laitteet. Miksi? Huvittuneena tajusin asian kun pohdin tarkemmin lentomme kestoa. 40 minuuttia, kaiken kaikkiaan. Kun siitä vähentää nousuun ja laskeutumiseen kuluvan ajan, jäljelle jää noin 15 minuuttia. En ehtinyt edes takkia riisua. 

Lyhyehkön ilmailun jälkeen siirryimme taksilla L´ermitage -hotelliin ja samalla lennolla olleen suomalaispariskunnan kanssa totesimme olevamme nälkäisiä. Jätimme matkatavarat huoneeseen ja siirryimme alakerran ravintolaan myöhäiselle lounaalle, joka sittemmin muuttui myös illalliseksi. Meillä oli niin kovin mukavaa, että istuimme vielä ruokailun jälkeen pitkän tovin pöydän ääressä. Niin pitkän, että loppu porukka alkoi myös hiljalleen saapua nälkäisinä. Meitä on siis iso ryhmä Rakettitukkulaisia aveceineen, joista jokainen saapui eri puolilta Suomea, eri aikoihin. No, emme tietenkään halunneet poistua kun toiset juuri saapuivat, vaan jäimme yhdistelemään pöytiä ja kolmen tunnin istumisen jälkeen jatkoimme samaa rataa. Väkeä saapui yhä enemmän ja lopulta totesimme kaikkien olevan paikalla. Omasta "hätävararuokailusta" oli jo kulunut sen verran pitkä tovi, että päätimme tilata uuden kierroksen, tosin edellistä sentään vähän kevyemmän. Enpä ole milloinkaan aikaisemmin istunut ravintolan pöydässä syödäkseni kaksi eri kertaa poistumatta välissä.  "Hätävaralounaani" koostui pelkästä pääruuasta, toisella kierroksella meni sitten alku- ja jälkiruoka. Kaikki kolme ruokalajia tuli kokeiltua, vain vähän poikkeavassa järjestyksessä. Erikoisia olivat muuten ruoatkin, mutta vietävän hyviä! Parsacappuccino ja jokirapu alkuruokana sai ainakin Mikon vahtimaan lautastani tavallista tarkemmin, näytti pohtivan josko jälkimmäisenä mainittu vielä liikuttelee saksiaan. Jälkiruokakin pitää mainita; Créme Brûlèe tarjoiltuna melonikeiton ja mansikoiden kanssa, voi luoja miten mun sydämeni suli.. Ei liene epäselvää, että olen hyvän ruoan ystävä. Tai ruoan noin niinkuin yleensäkin.

Pitkähköksi venyen lounaan jälkeen päätimme kahdeksan huitteilla lähteä ulos kävelylle. En ole koskaan aikaisemmin käynyt Tallinassa, vaikka tänne pääseminen Helsingistä on naurettavan halpaa ja helppoa. Nyt kuitenkin ymmärrän kaikki ne hehkutukset siitä, miten kaunis kaupunki tämä on. Vanha kaupunki on suorastaan lumoava! Aivan kuin olisi ykskaks palannut keskiajalle. Hetken lumituiskussa suunnistamisen jälkeen poikkesimme vielä erääseen saluunaan yksille. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, ettei se ollut mikään saluuna laisinkaan, koska rodeohärkää ei näkynyt missään.

Muu väki vielä jatkoi kierrostaan lumituiskussa, mutta me Mikon kanssa päätimme jo palata hotellille. Kello näytti yhtätoista ja kumpikin oli kuoleman väsyneitä. Nyt eletään seuraavaa aamua, kello on 9.30. Mikko lähti RT:n lopetuspalaveriin, mikä oli päällimäinen tarkoitus koko matkalle. Aluevastaavat palaveeraavat ja me avecit, vaimot ja tyttöystävät pohdimme miten päivämme käyttäisimme. Itse päätin aloittaa kevyesti kirjoittamalla ja lukemalla, pian poikkean aamiaiselle.  Yhteinen lounas katkaisee päivän 12 tienoilla ja sen jälkeen ajattelin lähteä eksymään kaupungille. Kamera mukaan, ehkä lompakkokin, vaikka se on tällä hetkellä suhteellisen hyödytön kapine. Shoppailua ei hirvittävästi ole tiedossa, näyteikkunaostoksia ja ihailua sitäkin enemmän. Muuten matkan melkolailla kokonaisuudessaan tarjoaa RT, mutta enpä ole tullut kysyneeksi onko budjettiin myös sisällytetty avecien ostostarpeet.

Something to look forward to

Sunnuntai on jälleen saanut takaisin lepopäivän merkityksensä, hetkeksi. Jos ei pidemmäksi, niin ainakin täksi päiväksi. Aamulla, tai sanoisinko aamupäivällä - ensin puolille päivin nukuttuamme - poikkesimme kaupassa ja ehdimme siis nähdä vilahduksen sitä kaunista, aurinkoista pakkasilmaa joka ensimmäisen kerran tänä talvena täällä etelässä näyttäytyi. Siitä huolimatta palasimme pikapikaa kotiin vällyjen väliin, ja samassa paikassa voisin sanoa olevani edelleenkin.

Heroes ja heroes-unet ovat vuorotelleet tänään. Mulla kun on tapana nähdä aina unia kaikista actionleffoista ja -sarjoista, tietysti niin, että itse olen pääosassa. Rankan sarjamaratonin jälkeen piti vielä ottaa päiväiltaunet kuudesta kahdeksaan. Nyt on sitten taas rytmi hienosti siinä mallissa, että on ihan turha haaveilla pitkistä yöunista. Huomenna alkaa arki ja työt, mikä tarkoittaa jo aiemminkin mainitsemaani viiden herätystä. Säilyykö uni varastossa? Olenko huomenna virkeä, jos olen nukkunut viime yönä ja tänään päivällä hurjan paljon? Vaikka viralliset yöunet jäisivätkin olemattomiksi? Minä en tiedä. Huomenna olen viisaampi.

Onpas tullut sattuneesta syystä tänään lueskeltua vähän Mikon joululahjakirjallisuutta. 501 must-visit cities ja Mad World on täynnä mielenkiintoisia juttuja, ja tällä hetkellä oma huomio suuntautuu niistä kaikista mahtavista vaihtoehdoista juuri Pohjois-Amerikkaan, Californiaan! Lentoliput, hotelli ja vuokra-auto varattiin eilen, jiihaa! 16.3 lähdemme iltapäivällä Helsinki-Vantaalta New Yorkin kautta Los Angelesiin ja palaamme samaa reittiä ollaksemme lähtöpisteessä 27.3 aamukahdeksan tienoilla. Kymmenen päivää on aikaa kiertää Los Angeles, Las Vegas, mahdollisesti San Francisco ja Mexicon rajalta ainakin Tijuana. Kovin tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole tehty, enkä tiedä onko sellainen tarpeenkaan. Varmaa on ainoastaan se, että NHL-matseja olisi tarkoitus käydä katsomassa pari, vielä kun Teemu Selänne pelaa Ducksien riveissä. Baseball tai amerikkalainen jalkapallo ovat kai myös asioita, joista ainakaan molempia ei pitäisi missata kun kerran vierailee näiden urheilulajien mekassa. Grand Canyon on ehdottomasti must-see -listalla, mutta niin on moni muukin paikka ja nähtävyys. Ihan kaikkeen ei taatusti kymmenen päivää riitä, eikä tarkoituksena suinkaan ole juosta paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Jostain pitää ehtiä ajan kanssa nauttimaankin.

Tukikohtamme, hotellimme, sijaitsee Hollywood Boulevardilla ihan Universal Studioiden kupeessa, olenko fiiliksissä? Hassua tässä on se, että juuri tämä hotelli oli edullisimpien joukossa. Majoitus ei ole hirvittävän hintainen. 10 yötä kolmelta henkilöltä yhteensä vajaa 500 euroa. Hotellihuoneemme on sitäpaitsi niin suuri, että sinne mahtuisi vieläkin nukkumapaikoille kaksi henkilöä lisää. Varasimme hotellin koko ajaksi, vaikka saatamme majoittua jokusen yön ehkäpä jossakin muualla, vaikkapa San Franciscon tai Mexicon reissuilla. Näin koko matkatavararöykkiötä ei tarvitse kuljettaa mukana ja on aina "koti" johon palata. Näille reissuille voi pakata reppuun tarvittavat tavarat ja majoittua mahdollisimman halvasti joissakin tienvarsimotelleissa. On myös mukavaa saada liikkua spontaanisti sitten kuin huvittaa, kun majoitusta ei joka paikasta ole etukäteen varattu. Tarkempi matkasuunnitelma saattaisi säästää meiltä jokusen euron rahaa, mutta itse pidämme enemmän vapaudesta päättää paikan päällä mitä tehdä, minne mennä ja milloin.

Vuokra-auto on mielestäni tällaisella reissulla aivan ehdoton. Etenkin kun maksajia on useampi, ei se pidemmän päälle ole yhtään sen kalliimpaa kuin julkisilla liikkuminen, ja taas saa itse päättää minne matkustaa ja milloin. Puhumattakaan siitä, ettei matkustaisi ollenkaan. Auto kustantaa kaiken kaikkiaan 205 euroa koko ajalta ja bensan hinta tiedetysti on vain kolmasosan Suomen hinnoista, noin 50 senttiä litralta. Ei ihan vedä vertoja Arabiemiraattien 25 sentille, mutta kyllä tuo ero tuntuu jo huikealta kun vertaa meidän hintoihin. Tämä on varmasti taas yksi niistä asioista, joiden vuoksi Suomeen tulevat turistit ensimmäisenä lentävät persiilleen. Kun joka kerta huoltoasemalla käydessä järkytyn itsekin.

Nyt vaan on päällä hillitön odotus. Tämä menee ihan selkeästi kärkeen siisteimpänä matkakohteena, jossa itse olen koskaan käynyt. Vietän todennäköisesti nämä väliin jäävät kaksi kuukautta tonkien ja penkoen materiaalia kaikista mahdollisista asioista, joita paikan päällä pitää kokea ja nähdä. Orange Countyssakin varmaan pitää hurauttaa käymään, josko se olisi niin kaunis paikka kuin kaikkien tuntema telkkarisarja antaa ymmärtää. Ajaukset säntäilee, vaikka nyt pitäisi malttaa vielä vähän aikaa.

Onneksi huomisesta alkaen päivät täyttyvät jälleen koululla ja vähän töilläkin, jospa olisi sitten vähemmän aikaa mennä pitkin seiniä tuon matkan vuoksi. On muuten hurjan kivaa palata taas koulun penkille harjoittelun ja joululoman jälkeen! Edessä on luullakseni koko opiskeluajan mielenkiintoisin kevät, aiheet käsittelevät omaa tulevaa suuntautumistani. Mielenkiintoisin, mutta myös intensiivisin, uskoisin. Nyt ei ole varaa ottaa löysin rantein. Opiskelusta itse asian lisäksi mielekästä tekee mahtavat kurssikaverit, joista tosin yhdestä ihanasta jouduimme luopumaan tämän siirtyessä kätilöksi. Itselläkin on kaikenlaisia haaveita omiin opiskeluihin liittyen, mutta katsotaan niitä sitten ajan kanssa. Nyt mennään päivä kerrallaan kohti seuraavaa välietappia, kevään harjoittelua Töölön traumatologisella leikkausosastolla. Ja taas olen aivan liekeissä.

Totta vai tarua?

Niinpä, sitä minäkin useasti matkan aikana mietin. Arabiemiraateissa saa hämmästyä kerta kerran perään, että onko tää ihan oikeasti totta?

Mitä siellä sitten oikein tehtiin? No ajettiin kartingia, tietenkin. Alla olevasta linkistä löytyy kuvia, videoita, tuloksia ja kaikenlaista oheismateriaalia kisatapahtumasta. Kyseessä siis Rotax Grand Finals - suomalaisittan maailmanfinaali, ja jos vielä jäi jotakin epäselväksi, maailmanmestaruudesta taistelemassa oli yli 270 upeaa nuorta ja vanhempaakin lahjakasta kuljettajaa. Lisäksi mukana tapahtumassa nähtiin mitä värikkäin joukko kannustajia, perhettä, ystäviä, mekaanikkoja ja muita tukihenkilöitä. Tuntui mahtavalta saada itsekin olla mukana tunnelmassa! Autourheilusta pitävä tyttöystävä ei siis ole vain urbaani legenda.

http://www.maxchallenge-rotax.com/event2011/grand_final.html

Itse kilpailun ympärille oli rakennettu mahtava tapahtuma, jossa loistokkuudesta ja viihtyvyydestä ei ollut puutetta. Sään herra oli meille armollinen, samoin kuin kilpailun järjestäjä. Tietysti ensimmäinen asia oli mielenkiintoinen kilpailu, on mahtava seurata miten kuljettajat ja heidän tukijoukot laittavat kaikkensa peliin. Oma kumppani noudatti samaa linjaa ja minä tietysti siinä sitten hulluna hösäämässä ympärillä, jännittämässä ja kannustamassa, sekä auttamassa kaikenlaisissa pienissä puuhissa parhaani mukaan.

Pitkin viikkoa oli jännittävää seurata miten tulokset kehittyvät ja kuka viekään lopulta voiton. Suomalaisten sijoitukset eivät aivan vastanneet kuljettajien omia odotuksia, mutta monta kokemusta rikkaampana he palasivat hyvillä mielin takaisin Suomeen, vain valmiimpana näyttämään seuraavana vuonna mistä heidät on tehty. Näimme kuitenkin heiltä paljon hyviä ja onnistuneita suorituksia ja saimme jännittää sijoituksista! Itse seurasin niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kamppailuja tunnekuohuissa ja finaalipäivänä meinasin useampaan kertaan pillahtaa onnenkyyneliin kun seurasin kilpailijoiden ja näiden kannustajien riemuja ja iloja.

Kilpailuviikko alkoi rauhallisissa merkeissä sunnuntaina kalustojen arvonnoilla, ja vasta maanantaina kuljettajat pääsivät ensimmäisen kerran radalle. Aikataulu oli ihanan väljä kun vetoja koko viikon aikana oli maksimissaan 3 päivässä, sen sijaan kun Euro Challengessa kahden ensimmäisen päivän jälkeen on jo aina oltu rättiväsyneitä kun treenivetoja on saattanut olla seitsemänkin saman päivän aikana ja illat venyivät helposti yhdeksään. Alkuviikosta ehdimme siis vielä nauttia säästä, Al Ainista ja esimerkiksi sunnuntain Welcome partyista hotelli Hiltonissa. Ja Mikko vielä kysyi multa, että mihin mä tarvitsen siellä kaikkia niitä hepeneitä joita pakkasin mukaan? Olisipa ollut riemukasta lähteä Hiltoniin kokkareille verkkareissa ja painijatopissa. Samantyyppiset juhlat toistuivat jo keskiviikkona, kun ohjelmassa oli Mid week BBQ party. Nämä ulkoilmajuhlat olivat niin käsittämättömän upeat, etten todellakaan ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Pieni maalaistyttö oli aivan sormi suussa. Kolmannen kerran sain hämmästyä päätösjuhlassa lauantaina, kun tuhatpäiselle yleisölle oli katettu pöydät valkoisin liinoin hotellin piha-alueelle, jossa tarjolla oli livemusiikkia ja kaunis, kaunis, kaunis tunnelma. Illalliselta väki ohjattiin piha-alueen toiselle laidalle, jossa odotti tanssilattia, DJ, pool bar ja bileet, jotka toisilla jatkuivat puoli seitsemään asti sunnuntaiaamuun. Näiden ansiosta mulla edelleen jauhaa päässä aamusta iltaan LMFAO:n Sexy and I know it. Kiitos.

Vaikka odotettua menestystä ei varsinaisen autourheilun saralla saavutettukaan, niin jotain mekin voitimme! Runkovalmistaja lupasi puhtaimpana palautetusta autosta 500 euroa ja kukas muukaan sen palkinnon pokkasi kuin numero 245, eli ME :) Voin hyvällä omallatunnolla sanoa olevani osallinen tähän voittoon ja kauhusta kankeana nousinkin lauantain päätösjuhlassa lavalle Mikon mukana palkintoa noutamaan. Kasvot punaisena kopistelin korkokengissä ja pikkumekossani portaita ylös kuulemaan, miten M kertoi yleisölle, että "This is my lovely mechanic, probably the most beautiful here". Mekaanikko? Oikeasti? Heko heko. Yleisö hurrasi ja minä tuijottelin varpaitani.

Viimeisenä päivänä ehdimme vielä juosta läpi Dubain nähtävyyksiä ja poikkesimme maailman suurimmassa kauppakeskuksessa, mihin ei todellakaan lyhyt visiitti riittänyt vaan sen kiertämiseen tarvittaisiin monta päivää. Aikaa oli turhan vähän ennen lennon lähtöä. Pitää ehdottomasti palata Arabiemiraatteihin pian takaisin. Hintataso yleisesti oli enemmän tai vähemmän edullisempi kuin Suomessa, ihmiset ystävällisiä ja paikka kaikenkaikkiaan on aivan mielettömän upea. Lämmintäkin riittää. Mene ja koe.

Fiiliksiä Arabiemiraateista

Lensin siis sunnuntaina 20.11 Dubaihin, jossa M jo olikin vastassa noutamassa minua varsinaiseen kohteeseemme Al Ainiin. Etukäteen kentällä pohdimme muutaman suomalaisen naisen kanssa, että millainenkohan paikka se Al Ain mahtaa olla, varmaan joku pieni kylä (yleissivistys kunniaan). Mahtaakohan siellä olla kauppaa jossakin lähellä, että saadaan ainakin tarvittavaa evästä päiviksi? Nojoo, vähän meni pieleen. 600 000 asukkaan kaupunki on vaikuttavan näköinen Vegasmaisine vtäyalomainoksineen ja kaupungista löytyy myös aivan käsittämättömän suuri ostoskeskus. Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, Helsingin Itäkeskus häviää kyllä tälle linnoitukselle 100-0. Kyllä löytyy siis kauppaa ja ravintolaa tästä "kylästä" joka tarpeeseen.

Jo ensivaikutelman perusteella osasin heti sanoa, että Arabiemiraatteihin palaamme vielä uudelleen. Nähtävää jäi valtavasti ja lomakohteena se on paljon enemmän kuin miellyttävä. Kaikki on mahtavan näköistä; kiiltävää, marmoria, uutta, korkeaa, vaikuttavaa. Arabiemiraatit on täynnä superlatiiveja: maailman suurin kauppakeskus, maailman korkein rakennus ja lista jatkuu. Toisin kuin esimerkiksi Egyptissä, täällä mikään ei näytä keskeneräiseltä eikä epäsiistiltä. Upeat rakennukset, hyväkuntoiset tiet, hyvin hoidetut nurmet, kauniit puistot ja valoköynnöksin koristellut palmut veivät ainakin itseltäni jalat alta, Dubain arkkitehtuurista puhumattakaan. Kukaan ei tyrkytä agressiivisesti, eikä kukaan kerjää. Turistiakin arvostetaan ja ainakin omien kokemuksiemme perusteella paikalliset ovat vilpittömästi kiinnostuneita siitä, että me viihdymme. Arabiemiraateissa olet muuten Sir tai Madame, kunnes toisin pyydät.

Arabiemiraatit oli muutenkin kaikin puolin erityisen miellyttävä paikka suomalaiselle turistille. Ensinnäkin kaikki puhuvat hyvin selkeää englannin kieltä. Toiseksi liikennemerkit, televisio-ohjelmat, sanomalehdet, kirjat ja kaikki muu mitä ikinä keksit, on ensisijaisesti englannin kielellä. Oli ilo katsoa OC:ta, jota ei oltu dubattu esimerkiksi ranskaksi, espanjaksi tai italiaksi, niinkuin heillä on tapana. Liikenne on sujuvaa, keskustassakin tiet ovat kolmikaistaisia ja joka paikassa hyvässä kunnossa. Moottoritiet ovat parhaimmillaan seitsemänkaistaisia. Täysin merkityksetön tieto taas on se, että arabit tuntuvat ajavan vain valkoisilla autoilla. Valkoisilla, uusilla, suurilla ja tehokkailla. Pieni saa olla vain, jos kysymyksessä on Ferrari, niinkuin usein onkin. Jos näimme liikenteessä värillisen auton, oli se todennäköisesti Arabiemiraateissa asuvan pakistanilaisen pick up, tai turistin vuokra-auto, aivan niinkuin meidän beige, tehoton Nissan.

Iloitsin pienistä asioista, kuten huoltoasemalla asioinnista. Täysi tankillinen bensiiniä + ikkunoiden pesu 12 euroa. Sisään mennessä huoltoasemat muistuttivat mitä tahansa ABC -asemaa, twixit, marsit ja kinder buenot nököttivät karkkihyllyssä vieri vieressä ja vitriinistä sai päivän tuoreet pasteijat kuten meillä täällä Suomessakin. Kaupassa käydessäkin löytyi lähes samat tuotteet kuin kotoa.

Kolmen tähden hotellimme ansaitsee minun mittapuulla viisi tähteä. Vastaavassa hotellissa en muista milloinkaan majoittuneeni. Huone oli mielettömän upea ja aamiainen aivan mahtava (KIITOS luojalle nakeista ja kananmunasta; Etelä-Euroopassa tunnetaan vain munkit, marmeladit, kääretortut, suklaakakut ja muut makeat ällötykset aamiaisella). Matkan aikana ei kertaakaan tarvinnut pelätä mitä uskaltaa laittaa suuhunsa, ruoka oli hyvää ja puhdasta, vatsalla ei ollut mitään mukisemista. Itse tietenkin olin huono hyödyntämään tätä ihanaa buffetaamiaista kun joka aamu heräsin viime tingassa tapojeni mukaan ja ahmaisin vain mukaani jotakin, mitä ensimmäisenä tarttui käteen. Joka aamu juoksin aamiaissalista ulos posket vielä pullollaan nakkeja ja pekonia.

Ja se sää.. se kaikkein paras osa koko lomaa. +30, ei kuitenkaan liian tuskaista. No need to say more. Joko saa lähteä takaisin, joko?? Pitää varmaan alkaa kyselemään taas harjoittelupaikkaa... Suomalaisia asuu Arabiemiraateissa yllättävän paljon ja etenkin kuulemma suomalaisista opettajista ja sairaanhoitajista on pulaa. Pidetään korvan takana.

Jatkan tarinaa loman tarkemmasta sisällöstä seuraavassa postauksessa, ettei tule romaania.

Hyvää yötä <3

Ohi on!

Ei sentään varusmiespalvelus, vaikka otsikosta niin voisikin päätellä. Suoritusta kuitenkin voisi siihen verrata (nyt kaikki miehet vetää herneen nenään). Anatomian ja fysiologian tentti suoritettu tänään ja uskoisin, että vielä kaiken päälle suhteellisen onnistuneesti. Tämän lukurääkin päätteeksi ajattelin palkita itseni makaamalla sohvalla koko illan, katsomalla pari leffaa ja syömällä aivan armottomasti herkkuja ja syöttämällä niitä Mikollekin niin paljon, ettei sekään jaksa nousta sohvalta tekemään mitään tylsää. Jos sitten huomenna taas olisi elävien kirjoissa kun saa ensin nukkua kunnon yöunet. Tytöt kyllä yritti houkutella ulos tänään ja hetken jo harkitsin suostuvani.. mutta ei musta taida olla siihen. Yritin suoraan koulusta jo houkutella niitä ulos, syömään tai siiderille  kahville, mutta kun ei heti lähdetty niin arvasin et tässä käy näin, kun pääsen kerran kotiin ni tänne jään. Sitäpaitsi ne on järjestänyt joka tapauksessa jo meidän "tuparit", meiltä kysymättä ja niiden johdosta on pakko lähteä jonnekin rilluttelemaan. En edes muista millon niiden piti olla, kai sitten näen kun väkeä lappaa ovesta sisälle.. tästä voisin päätellä, että ollaan itse jotenkin huonosti huolehdittu näistä uuteen kotiin muuttamisen mukana tulleista velvollisuuksista. Tapahtumasta on kuulemma tulossa ihan facebookiin kutsukin. Pyysin ilmoittamaan sen verran tarkasti milloin tämä tapahtuma kodissamme järjestetään, että saisin järjestettyä itseni paikalle :D Muulla ei niin kauheesti oo väliä. Odotan innolla!

Siirsin joitakin päiviä takaperin koneelle materiaalia uuden videokameran syövereistä ja kuvittelin, että voisin julkaista jotakin täällä, mutta ei onnistu. Videoista ei löytynyt montaakaan julkaisukelpoista. Sisältö siis liittyy kuitenkin  vain Mikon 30-vuotis synttäreihin, ei mihinkään sen kummallisempaan. Lähinnä kelvottomuus johtuu kuvaajan huonoudesta, eipä juuri iloa irtoa videoista, joista ihmisten päät ovat karsiutuneet pois. Ja samaan kategoriaan uppoaa muutama muukin vastaava pätkä samalta illalta.. Ostin siis Mikolle synttärilahjaksi Canon Legria HF R26 -videokameran ja toivon kovasti, että sille on myös käyttöä. Uskon, että sen suurin kulutus tulee keskittymään, yllättäin, autourheilun puolelle. Yritän olla sen kanssa aktiivinen vaikkapa seuraavalla reissulla Al Ainissa, Arabiemiraateissa ;) Kyllä, matka on varattu, 20.11, hola Dubai!

Rotax Grand Finals on kartingin suurin kilpailutapahtuma koko maailmassa, ja joka vuosi eri luokissa kilpailee yhteensä yli 200 kilpailijaa. Tämä maailmanfinaaliksi kutsuttu kilpailuviikko huipentuu joka kauden lopussa, ja siellä kilpailee kartingkuljettajien parhaimisto eri puolilta maailmaa. Tänä vuonna saan ylpeänä olla todistamassa, kun Mikko toteuttaa unelmaansa ja kilpailee tässä joukossa. Eurochallengen mestaruus antoi paikan Grand finalseihin ja pitkän odotuksen ja taistelemisen jälkeen sinne todella ollaan menossa.
Alla viime vuoden fiiliksiä Italiasta.

Matka aiheuttaa kyllä taas vähän harmaita hiuksia ja erinäisiä järjestelyitä, työharjoitteluni sattuu tietenkin samaan ajankohtaan. Soitin kuitenkin jo harjoittelupaikkani osastonhoitajalle, hän oli hyvin ymmärtäväinen ja aivan ihana tyyppi kaikin puolin, eli matkan viimeinenkin este (koulua en laske, joku sieltä varmasti nurisee) matkalle on pyyhitty pois edestä. Sovimme, että teen vain ennen ja jälkeen matkan tunteja niin, että tarvittava kokonaismäärä tulee täyteen. Huh ja kiitos! Eiköhän kaikki järjesty kun laittaa järjestymään.

Viime päivinä ollaan myös pohdittu tämän vuoden rakettimyyntejä, ja alun epäröimisestä huolimatta olemme nyt päättäneet lähteä jälleen rumbaan mukaan. Mikolle tarjottiin aluevastaavan paikkaa (=komeeta palkkaa), ja sitä myötä minulle Mikon viimevuotista paikkaa vastaavana omassa työpisteessämme. Viikon työstä palkka joka viime vuonnakin saatiin, oli makoisa, joten houkutus lähteä mukaan on suuri. Ehkä se mahdollistaa meidän haaveen päästä vielä ennen kiekkokauden päättymistä näkemään Teemu Selänne viimeisenä kautenaan tositoimissa. Tiedätte kyllä mitä se tarkoittaa... Piiiitkää lentoa ja pientä lomaa! Käytännössä tämä tarkoittaa jälleen joulunpyhien lepoa Eurassa ja heti pyhien päättyessä sinkoamista takaisin kotiin ja ensimmäisenä arkipäivänä kiinni rakettipuuhiin. Viime vuonna oli kyllä superhauskaa ja uskon, ettei tämä vuosi kalpene. Harkitsimme jo hetken pitävämme oikeasti pitkän joululoman, mutta ilmeisesti olemme unohtaneet, mitä sellainen tarkoittaa. Jotain syötävää? Mitä sitä turhaan lepäämään..

Sellaista tänne tänään. Haleja!

Don´t know where to begin

Hehkutin mielettömästi etukäteen Egyptin reissua, jossa nyt sitten tuli käytyä. Egyptissä kivaa oli ilmasto ja meri, mikään muu asia ei varsinaisesti saa minua sinne takaisin. Ehkä joskus lähdemme samankaltaiselle matkalle, jolle eräs Ruotsalainen tyyppi oli menossa. Lento Hurghadaan, josta sukellusporukan kanssa lähtevät muutamaksi viikoksi merelle. Asuvat siis veneellä, syövät, juovat, peseytyvät. Ja sukeltavat. Ahh. Hotellimme Hurghadassa oli vaatimaton, luojan kiitos kuitenkin ilmastoitu. Siitä nyt ei sovi valittaa, itse  sen valitsimme, eikä sillä varsinaisesti ole suurta väliäkään. Hotellin alakerrassa oli kiva italialaistyyppinen ravintola, jossa uskalsimme syödä tasan ja vain pasta carbonaraa koko viikon, niinä päivinä kun nyt ruoka ylipäätään maistui. Hotellin allasalue oli mukava, mutta lopultakaan emme onnistuneet viettämään sen äärellä yhtä aamupäivää kauempaa.

Ensimmäinen päivä meni lepäillessä, edeltävän yön unet jäivät naurettavan lyhyiksi, kun nukkumaan päästiin vasta yhden jälkeen ja ennen viittä soi jo herätyskello. Illalla ajateltiin lähteä vähän haahuilemaan hotellin läheisyyteen ja päädyimme pieneen kauppaan, jota piti 28-vuotias Tony. Tony tarjosi meille kaupassaan teetä ja limuja ilmaiseksi ja tarjosi apuaan meille viikon ajaksi. Toki Tony on myös kauppias ja muutamia matkamuistoja tuli häneltä myös hankittua loman aikana. Hinnat olivat kuitenkin järkeviä ja kummatkin osapuolet olivat tyytyväisiä. Meistä tuli ystävät viikon aikana.. Kävimme hänen kodissaan ja hän lähti esimerkiksi mukaan snorklausmatkalle, jossa olimme tiistaina.

Punaisen meren vesi on niin kirkasta (ja niin perk**** suolaista), etten olisi voinut kuvitellakaan. Näkyvyyttä riittää silmänkantamattomiin. Vedenalainen maailma on kauneinta, mitä olen koskaan nähnyt. Koralliriuttoja ja sateenkaaren värisiä kaloja olisi voinut tuijotella tuntitolkulla. Matkaan sisältyi myös parituntinen paratiisisaarella, auringon ottoa valkeilla hiekoilla. Saimme myös lounaan jahdilla ja täytyy sanoa, että se oli mitä luultavammin ainoa hyvä (erittäin hyvä) ruoka, mitä koko viikon aikana söimme, jos sitä perinteistä pasta carbonaraa ei lasketa. Matka alkoi aamulla klo 8 ja takaisin hotellilla olimme ennen viittä, koko reissu kuljetuksineen, välineineen, ruokineen 20€. Finnmatkoilta täysin vastaavaa retkeä tarjottiin yli 60€ hintaan.. kannattaa miettiä mistä niitä varaa. Me otimme tämän Tonyn kautta paikalliselta matkanjärjestäjältä.

Note to self: Älä niele suolavettä, siitä tulee oksennusrefleksi ja se tekee vatsan kipeäksi.

Kolmantena päivänä sitten alkoi totuus valjeta kun vessassa sai viettää enemmän aikaa kuin missään muualla yhteensä. Molemmat olimme samassa jamassa, Mikko ensin ja minä seuraavana päivänä perästä. Apteekista haettiin kaikki mahdolliset tropit ja ne pillerit taisivatkin olla ainoa asia, mitä pariin päivään meni juomien lisäksi kurkusta alas. Tässä vaiheessa huom! Vatsalääkkeet (imodiumia vastaava), antibioottikuuri ja paracetamol -pakkaus tekivät yhteensä piirun vajaa kaksi euroa. Eipä ole hinnalla pilattuja nuo. Paikalliset itse uskovat enemmän luonnontuotteilla parantamiseen ja sairauteen kun sairauteen tuntuvat juovan teetä litroittain.

Pari päivää sitten meni niin ja näin, yritimme vähän pyristellä ulos hotellihuoneesta mutta lopulta totesimme, että meillä oli ihan mukavaa sielläkin ja ainakin vessa on lähellä :D Joka ilta poikkesimme kuitenkin Tonyn kaupalla, joka oli ihan vastapäätä hotelliamme. Juotiin parit teet, tarinoitiin, naurettiin ja tutustuttiin paikalliseen kulttuuriin.. Tony vei meidät tutustumaan paikalliseen asuinalueeseen (hirveää) ja mm. hedelmätoreille. Harmittelen nyt, ettei toreilta ole mitään kuvia. Arabimiehet ja nuoret pojat paljaine jalkoineen myyvät hedelmiä ja vihanneksia sekä leipää olemattomin hinnoin tiskeistään ja pelkäänpä, ettei hygieniataso vastaa ainakaan länsimaalaisia vaatimuksia. Kuitenkin mekin ostimme vesimelonia, vähän appelsiineja, omenoita ja leipää. Esimerkiksi Espanjassa hedelmät todella olivat tuoreita ja herkullisia, Egyptissä lähinnä mätiä. Harmi. Meloni oli ihan okei. Mutta kuvia siitä olisi pitänyt saada. Alla oleva nopeasti googlen kautta löydetty kuva antaa vähän osviittaa. Näitä kojuja on kymmeniä  kymmeniä perätysten ahtailla kaduilla pimeään aikaan, ihmisiä on liikkeellä aivan älyttömästi ja pitkin katuja pyörii appelsiineja ja omenoita joita sitten nostellaan koreihin takaisin. Kaukaa näkymä kyllä näyttää mielenkiintoiselta ja ihanan erilaiselta. Mutta kun parhaimmillaan myyjä on varpaisillaan kyykyssä tomaattilaatikossa ja heittelee siitä sitten ostajille haluttuja määriä, ei se ihan vastaa omia ostotottumuksiani. Tony ehdotti myös paikallisella kalatorilla vierailua, mutta kerroin, ettei ole tarpeen. Mielessäni kuvittelin, miltä ne +40 asteen helteessä viruvat kalat tiskeissään haisee ja minkälaisen taudin niistä saa.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole vain valittaa, vaan antaa realistinen kuva siitä, millainen paikka Hurghada oikeasti on. Se on puolivalmiiksi rakennettu, jätteiden saastuttama ja hyvin pitkälti paikallisten asuttama vanha kaupunki, jossa ainoat lähes kauniit ja siistit paikat ovat meri ja aidatut hotellialueet. Se on vanha turistikohde, jossa edelleen käy paljon matkailijoita, mutta jos etsii jotain siistimpää ja länsimaalaisempaa, kannattaa kuulemma Hurghadan sijasta matkustaa El Gounaan. Itse en ole siellä käynyt, enkä tiedä aionko enää Egyptiin palatakaan. Kiva ilmasto ja meri on saatavilla monesta muustakin paikasta.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä vielä hulluina hyppäsimme bussiin, joka kuljetti meitä seitsemän tuntia Cairoon pyramideille ja Egyptiläiseen museoon. Pyramidit vaan on sellainen "must see" -kohde, ei mitenkään säväyttävä, mutta nytpä ne on nähty. Matkalla oli hämmentävä pysähdys aavikon keskellä huoltoasemaan mallia Egypti, mikä tässä kohtaa tarkoittaa seuraavaa: Kivan näköinen keidas, jossa suuret tiskit, jotka mainostavat erilaisia ruokia, hampurilaisia, kanaa, pastaa, jne.. Emme kuitenkaan näe työntekijöitä missään. Yksi kävelee vastaan ja kysymme, minkälaista ruokaa heillä olisi tarjota. "Just a moment, I have to check. Sit down, please." Kuluu pieni hetki. "We have cheese" "What" "We have cheese" "Yeah but.. cheece. With what?" "You can eat cheese just like that". Seitsemän tunnin maailman paskimmasta bussikyydistä ärsyyntyneenä emme jaksaneet ollenkaan sillä hetkellä heidän tapojaan ja älyttömyyksiään. Jos meet Suomessa ABC:lle, saat sieltä hampparia, pizzaa, lihapullia, limua, mehua.. mitä vaan. Ei sulle vastata, että sori, meillä on tänään vaan juustoa! Päätimme antaa juustojen olla ja lähdimme kävelemään takaisin bussille. Tarjoilija juoksi peräämme hetken kuluttua ja kertoi, että "We also have sausages!!" Makkaraa? Okei. Jos se on ihan normaalia, voisi kelvata. "What kind of sausages you have?" "Well.. normal". Monta kertaa on jo selvinnyt matkan aikana, että heidän normaali ei ole meidän normaali. Yritimme kysellä vähän lisää, kunnes vihdoin kokki itse osasi kertoa meille, että kysymys on Hot Dogeista. Napakymppi!! Tilasimme heti pari hodaria. Saimme lautasella kaksi makkaraa, joiden vieressä oli paikallista leipää ja pussitettua Heinziä. Ei ollut Hot Dog meidän tapaan, mutta what ever. Maistui, ja matka jatkui. Paluumatkalla osasimme pyytää niitä samoja "Hot Dogeja", kuin aamullakin.

Sunnuntaina Mikko oli jo kuumeinen ja itsekin olin Cairon reissusta aivan kuollut ja päivä menikin hyvin pitkälti kirjan parissa hotellihuoneessa. Illalla kävimme vähän kävelemässä merenrannalla ja ihmettelemässä taskurapuja. Ensin pimeässä niitä ei näkynyt ollenkaan. Sitten huomasimme yhden liikahtavan. Yhtäkkiä, seisoessani paljain jaloin rantavedessä, tajusin, että niitä on ympärillämme vaikka kuinka paljon! Apuaaaa! Kipitettiin kiireen vilkkaa laiturille ja sielläkin niitä juoksi, ja juoksi muuten lujaa! Meillä oli kivaa ja tähän parituntiseen liittyy ihan erityisiä ihania juttuja. Huolimatta siitä, että olimme kipeänä, huolimatta siitä, että alue ei ollut erityisen viehättävä ja huolimatta siitä, että Tonya lukuunottamatta kaikki paikalliset riipivät hermojamme erittäin aggressiivisilla myyntiyrityksillä, meillä oli ihana loma. Hotellihuoneessa vietin aikaa enemmän kuin olisin kuvitellut, mutta siellä oli helppo olla, parhaassa seurassa, sopivassa lämpötilassa (ulkona aivan liian kuuma) ja vessan äärellä :D Ainakin se oli loma. Pois töistä, pois arjesta. Vain me kaksi.

Edit: Koko tämä viikko korkeassa kuumeessa matkan jälkeen... Sillälailla.

Happy, happy, happy

Lupasin palata kun jotain uutta kuuluu - ja nyt kuuluu. Istuttuamme nyt pankissa muutamaan kertaan ja asioituamme neljän eri virkailijan kanssa, saimme laina-asian kuntoon ja viittä vailla virallisesti ollaan elämämme velkaa valtiolle. Lopullinen lainalupaus saatiin kahdella takaajalla, vaikka aluksi Nordea uhitteli, että reaalivakuus tulee olla ennen kuin tippuu lanttiakaan. No, ei ole taloja ja kesämökkejä joita pantata, mutta onneksi on ihanat vanhemmat, jotka laittavat itsensä likoon kakaransa puolesta :) Seuraavaksi olisi katsastaa vielä jokunen asunto ja mahdollisesti lähteä tekemään tarjousta, yksi silmäterä sijaitsee Helsingin Vesalassa, tämä rivarin pätkä on kuitenkin tarjouskauppakohde, joten nyt ei auta kuin seurata miten korkeaksi hinta lopulta muodostuu. Kohteesta ei ole vielä yhtään tarjousta ja asunto on ollut myytävänä muutamia viikkoja. Lähtöhinta on inhimillinen. Budjettimme sallii 10% korotuksen, mutta jos menee hullutteluksi, ei auta kuin etsiä uusi. Toiveikkaana luultavasti kuitenkin lähdetään tarjousta tekemään, kuhan M palaa kisareissultaan. Tästä linkistä voit kurkata mitä meillä on mielessä.

Ja jottei hyvät uutiset loppuisi tähän, täytyy olla riemuidiootti ja hehkuttaa täälläkin, että varasin eilen extempore meille viikon matkan Hurghadaan, Egyptiin 15.8! Reilu kaksi viikkoa ja sitten ollaan snorklaamassa delfiinien kanssa ja hyvällä tuurilla vähän ihmettelemässä Gizan pyramidejakin. Lämmintäkin siellä vissiin on, viime päivinä +39. Oh la la. Eipä silti sillä, että täällä Suomessakaan olisi palellut.. Mut tässä sitten se viikon yhteinen loma, josta oli puhetta! Ainakin on vähän erilaiset maisemat. Oon aivan täpinöissä.

Ja jos nyt vielä saa mainita, niin Dna Kauppa palkitsee meitä myyjiä Rantasipin kylpyläviikonlopulla, Amen. Kumppaninkin saa ottaa mukaan, lahjakortti on kahdelle. Jei!

(Kävin myös eilen maailman parhaassa hieronnassa, mutta en kirjoita sitä tähän, koska näin monta hyvää asiaa kerralla on pakko tarkoittaa pikaista epäonnea jossakin asiassa)

Tänään aamulla heräsin puoli kahdeksalta siihen, että yläkerrassa ilmeisesti juoksi norsulauma, tai sitten joku ampui ilmakolla pikkulintuja viereiseltä parvekkeelta (oma oveni oli sisällä vallitsevan tropiikin vuoksi auki). Unenpöpperöissäni en tiedä kumpaa meteli enemmän muistutti, mutta ainakaan en saanut enää nukuttua. Soittelin Tanskaan hyvät huomenet ja herättelin itseäni kylmällä suihkulla ja batteryllä. Kaveri Harjavallasta oli käymässä nurkilla, kun heitti jonkun matkalaisen lentokentälle. Käväistiin Jumbossa aamukahvilla, jonka jälkeen vielä kodin kautta lähdin lopulta riutumaan iltavuoroon. Nyt, yhdeksää tuntia myöhemmin olen iloinen siitä, että selvisin jälleen yhden päivän myymälässämme, jossa ilmastointi ei toimi. Muistan varmasti huomauttaa tästä joka päivä, valittaa kuumuudesta ja suurieleisesti näyttää tuskastuneelta, kun hikikarpalot valuvat pitkin selkärankaa. Tänään meille jo luvattiin tuuletin. Toimitusajasta ei tietoa.

Tänään enää ohjelmassa jälkimmäinen puolikas Polly tuli kuvioihin -leffasta, joka eilen jäi kesken (kuka sen sijaan tulisi pesemään pyykkini?). Hyvää yötä!

London pics

Sit säästin loppuun tän parhaan:

      Mitä tästä voi päätellä? Anna siskolle ja poikaystävälle ruokaa.. ajoissa.