Something new

Nyt on aika kurkata vlvloca.blogspot.com ja heittää hyvästit M.´s placelle :) Siirrythän lukijaksi uuteen sivustoon jos juttuni kiinnostaa. Uusi vuosi, uudet kujeet!

Quick glance

Flunssa meni ja hammaslääkäristäkin selvittiin. Vielä on toinen käynti edessä, kuhan luonto antaa taas periksi mennä kiusattavaksi. Kampin Megaklinikalla käynti oli helppoa, nopeaa ja mun mielestä ihan sopusuhtaisen hintaista verrattuna julkiseen hammashoitoon. Käynti oli juuri niin miellyttävä, kuin hammaslääkärissä käyminen nyt yleensäkin voi olla. Eli.. you know. Mut nyt on hampaat taas melkein mallillaan.

Luonnollisesti mun tervehdyttyä Mikko sai saman flunssataudin, joten edeltävä viikko on ollut yhtä sairaslomaa, vuoroin kenenkin kohdalla. Toisaalta nykyään sairastuminen tuntuu olevan yksi niitä harvoja syitä, jolloin voi hyvällä omallatunnolla vaan maata sohvalla tekemättä mitään. Muuten aina on jotain, mitä pitäisi tehdä ja jonka tekemättä jättämisestä tulee vaan ja ainoastaan huono omatunto. Flunssassa voi pakottaa itsensä unohtamaan koulun, työn ja muut velvollisuudet ja keskittyä vaan lepoon. Nautinnollista sekin - tavallaan.

Muuten kulunut viikko vierähti paljolti koululla, kalenteri on taas aivan täyteen buukattu koko kevääksi. Tiesin jo etukäteen, että lukukaudesta on tulossa tosi intensiivinen, mut onneksi se on yllättänyt mut positiivisesti. Vaikka luentoja on jopa enemmän kuin kuvittelin, ovat aiheet juuri niitä, jotka itseä eniten kiinnostaa. Mä siis keskityn imemään tietoa kuin iilimato ja petaan itselleni lupaavaa tulevaisuutta olemalla nyt tunnollinen koululainen.

Ja tulevaisuudesta puheenollen, hainpas vaihtoonkin. Tutoropettajan kanssa käydyssä keskustelussa kuitenkin ilmeni, että todennäköisyyteni päästä tässä vaiheessa opintoja on vähän huono, kilpailu on kovaa ja hakijoista suuri osa on opiskelijoita, joilla opintopisteitä on ehtinyt kertyä tuplasti omiini verrattuna. Ehtii sinne sitten myöhemminkin, mutta ajattelin että whatta hell, en taatusti pääse jos en edes yritä. Bangkok on ykkösvaihtoehtoni, toissijaisena hain Saskatooniin Kanadaan ja kolmantena paperissa lukee Uusi-Seelanti. Odotukseni ei juuri nyt ole kovin korkealla - etten sitten pety - mutta kolmen viikon kuluttua sitten tulee haun tulokset. Tarkoitukseni ei siis suinkaan ole lähteä vuodeksi kauas pois, vaan ainoastaan muutaman kuukauden harjoitteluvaihtoon. Plan B on lähteä jonnekin Thaimaa/Malesia/Indonesia -suunnalle ensi tammikuussa rakettimyyntien jälkeen reissaamaan muutamaksi viikoksi, kelpuutan senkin :) Kuhan nyt rauhassa aloitellaan tätäkin vuotta ja keskitytään siihen mitä on käsillä, niissäkin asioissa on paljon iloittavaa.

Tänään Hanna tulee meille saunomaan ja syömään, ehkäpä vähän suunnittelemaan tulevaa reissua. Ruoka on kyllä varmaan silti pääosassa. Itsellä oli tänään työpäivä, huomenna työpäivä, maanantaina työpäivä.. Olen koittanut hamstrata töitä nyt niin paljon kuin mahdollista, niin saa sitten hymyillä palkkapäivänä. Jotenkin vaan tuntuu, että innostusta ja motivaatiota on aina vakio määrä. Nyt kun on paljon mielenkiintoisia asioita koulussa ja vapaa-aikana, ei sitä suurinta intoa enää tahdo riittää liittymien myymiseen. Uusia kuvioita onkin tiedossa, mutta niistä lisää sitten vähän myöhemmin. Nyt toivotan hyvää viikonloppua!

Bored to death

Sairastuin maanantaina flunssaan - lähdin silti töihin. Menin vielä töiden jälkeen koulullekin. Tiistaina flunssa jatkui edelleen - en välittänyt. En myöskään keskiviikkona. Torstaina en jaksanut flunssan vuoksi nousta aamulla kouluun, mutta menin iltapäivällä kuitenkin toisen ryhmän samoihin labroihin, jotta ne eivät jäisi rästiin. Tullessa kolasin lumia parkkipaikalta ja omasta pihasta. Sisään tullessani kaaduin sohvalle ja mittasin itseltäni reilun 38 asteen lämmön. Idiootti.

Sitä on aina muille toitottamassa miten pitää sairaana levätä, eikä saa juosta ympäri kyliä, kyllä ne työt ja muut velvollisuudet odottaa. Silti niistä ei malttaisi itse luopua. On epämiellyttävää ilmoittaa pomolle olevansa pois töistä, samoin ikävää jättää pakollisia labroja tai muita tunteja koululla väliin. Yritin kovasti olla huomaamatta koko flunssaa, mutta lopulta se löi aika lujaa päin näköä. Nyt kuolen tylsyyteen maaten sohvalla tunti toisen perään, vuoroin selailemalla facebookia, vuoroin katsoen Californicationia (mennyt jo puolitoista seasonia) ja vuoroin nukkuen.

Olo on aivan hirveä, aivan kuin jyrän alle jääneellä. Aivastuttaa, yskittää, hengästyttää ja joka lihasta kolottaa. Päätä särkee ja kurkkuun sattuu. Nenääkin kirveltää - olen niistänyt kohta varmaan kolme talouspaperirullallista. Lisäks koko ajan on joko liian kylmä, tai kuuma. Olisiko tarjota vielä jotakin lisää? Onneksi Mikko tuli kotiin eilen illalla, niin ei tarvii olla yksin. Olen kuullut eläinihmisistä, mutta mä olen ehdottomasti ihmisihminen. Tarvitsen ihmisiä, tai ihmisen ympärilleni. Yksin olen.. no, yksin. Puolikas. Pimeän tullen pelokas.

Ihmeellisiä suunnitelmia viikonlopulle ei ollut, mutta terveenä olis voinut poiketa matkamessuilla. Missasin ne viime vuonnakin syystä, joka ei nyt muistu mieleen. Kovasti toivoin, että tällä kertaa olisin päässyt haaveilemaan. Ehkä huomenna taas olen kuin en huomaisikaan pientä kuumetta ja livahdan sinne pariksi tunniksi. Tai ehkä en.. Tai.. Katsotaan. Messuista tulikin mieleeni MP-messut, jotka nekin lähestyvät. Parin viikon päästä lauantaina on raumlaissii tulossa messuilemaan ja lupasin heidät majoittaa matalaan majaamme. Pitänee siis itsekin poiketa messuilla, vaikka se onkin silkkaa itsekidutusta moottoripyöräkortittomalle. Messujen jälkeen voisi vaikka viettää vähän iltaa hyvän seuran, ruoan ja juoman äärellä.

Liput stadikan Suomi-Venäjä -otteluunkin tippuivat tänään postiluukusta, vihdoin. 9.2 rynnätään koko perheen voimin seuraamaan kuinka Leijonat rökittää. Sen jälkeen seuraavana todistetaan Teemu Selänteen viimeisiä otteluita Duckseissa - ja ylipäätään - mikäli homma yleensä jatkuu maaliskuulle asti. Tässä alkaa vähän olemaan jännitystä, että ollaanko ajoissa vai eikö olla. Mitä SM-liigaan tulee, pitää myöntää, että olen huonosti kärryillä tämän kauden tapahtumista. Oman lempilapsen menestystä on heppo seurata facebookista kun iskä ja iskän kaverit päivittävät vuoroin hehkutuksia ja vuoroin perkeleitä. En voi sanoa, että kiinnostus olisi lopahtanut, mutta kun matseja pääsee katsomaan hyvin harvoin ja meidän telkkaristakaan niitä ei näe, niin ei oikein pysy samalla tavalla kärryillä. Nykyään meillä katsellaan enemmän NHL:n Xbox -versiota.

Ei mulla varmaan tällä kertaa muuta. Ainiin. Varasin maanantaille hammaslääkäriajan. Holy Judas Priest.....

13-15.1.2012, Tallinna kuvina

Kuten sanottu, perjantai-ilta meni hotellin ravintolassa istuen takapuolet puuduksissa, sekä pienellä kävelylenkillä vanhan kaupungin laitamilla. Lauantaiaamuna sen sijaan oli aika miettiä miten päiväni käyttäisin kun Mikko ja muut aluevastaavat olivat palaverissaan. Aloitin Lisa Marklundilla ja Bloggerilla, jatkoin rauhallisella aamiaisella. Aamiaisen jälkeen kaivauduin vielä uudelleen peiton alle iPad ja kirja mukanani. Käytin varmasti ainakin tunnin tuijotellen kattoon ja suunnitellen mielessäni tatuointia. Vihdoin vähän ennen puolta päivää päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, pukeutua ja tehdä jotain konkreettista. Valmistauduin yhteiselle lounaalle, jonka jälkeen me avecit suunnistimme kohti vanhaa kaupunkia kameroidemme (ja luottokorttiemme) kanssa.




Ulkona tuuli puhalsi niin, ettei pystyssä meinannut pysyä. Niinpä kuviakin tuli otettua vähän huonosti kun aina kameraa esille kaivaessa sormet kangistuivat kylmästä tyystin. Alla kuitenkin vähän kuvaa vanhan kaupungin puolelta, kyllä on nättiä!







Old Hansa on käsittääkseni monien tuntema, pitkään toiminut ravintola Tallinnan vanhassa kaupungissa. Hyvin vanha rakennus keskiaikaistyylisine sisustuksineen ja tarjoilijat pukeutuneena keskiaikaiseen vaatetukseen tekevät ravintolakokemuksesta hyvin poikkeuksellisen. Ruokalistakaan ei ole aivan perinteinen.

Nyt Old Hansan viereen on avattu toinen vastaavanlainen Glad Estlander. Konsepti on kaikenkaikkiaan hyvin samankaltainen, tilaa on vain ilmeisesti kaivattu lisää. Tarjoilija kertoi, että Glad Estlander on avattu vasta muutamia viikkoja sitten, mutta jo nyt pöytävarauksia satelee kiitettävästi. Tunnetumpi Old Hansa on jatkuvasti täyteen varattu. Enkä ihmettele. Ruoka on erinomaista ja mukavan erilaista. Esimerkiksi virvoitusjuomia, kuten Coca Colaa ei ole saatavilla laisinkaan, vaan listalla todella on ruokia ja juomia, jotka sopivat keskiaikaiseen tyyliin. Asiakaspalvelu ansaitsee arvosanan 10+, eivätkä hinnat huimaa päätä. Suosittelen lämpimästi vaihtamaan amarillot ja hesburgerit Old Hansaan tai Glad Estlanderiin, josta voit poistua kokemusta rikkaampana.













Kaikenkaikkiaan kiersimme valehtelematta seitsemän tai kahdeksan erilaista käsityöliikettä, joissa myytiin käsin tehtyjä kaulahuiveja, pipoja, lapasia ja sukkia, sekä paljon erilaisia koriste-esineitä. Itselleni ostin kuvassa näkyvän hauskan korvaläppäpipon, osin matkamuistoksi, mutta toisaalta Suomen arktisiin oloihin sopivaksi käyttötavaraksi. Piponi sai suosiollisen vastaanoton, yhtäkkiä yksi jos toinenkin juoksi näiden perässä.



Iltaa kohden jalat alkoivat anoa armoa korkokengissään, laukkaaminen ympäri vanhaa kaupunkia ja virukeskusta alkoi jo tuntua. Syötyämme vatsat täyteen iloisessa eestiläisessä, vannoimme, ettemme poistu hotellilta ennen seuraavaa aamua. Toisin kuitenkin kävi. Kaverit ilmoittivat ottaneensa tukikohdaksi Viruhotellin Bar Bogartin jossa suomalainen karaoke raikaa ja suomalaisturistit humaltuvat. Näin voisin meillekin sanoa käyneen.

Nopea visiitti muuttui jatkuvan juomavirran, paksun karaokelistan ja hyvän seuran myötä aamuviiteen asti kestäväksi baari-illaksi. Väkeä tippui hiljalleen kelkasta, mutta minun ja Mikon lisäksi muutama muu sinnikäs jatkoi siihen saakka, että meidät vihaisesti työnnettiin alakerran yökerhosta sulkemisajan (05.00) jälkeen ulos. Harkitsimme nukkumaan lähtemistä jo kertaalleen aikaisemmin kun Bar Bogart suljettiin kahden jälkeen, mutta parin tiukan vastalauseen myötä koko asia unohdettiin. Lopulta, muutama kymmentä Smirnoff Icea ja siideriä tyhjentäneenä L`ermitage -hotellille hoippui aamuyöstä neljä urheaa soturia toisiinsa nojaillen ja kuollakseen nauraen. Sunnuntaina aamiaispöydässä oli ihmeen hiljaista.

Tämän asian voisi vaikka joihinkin historiankirjoihin kaivertaa, vai montako kertaa olette tämän pariskunnan nähneet vastaavassa tilanteessa? Terveisin ne, jotka mm. uutena vuotena onnellisesti nukkuivat klo 23.30.

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli oikein mielenkiintoinen, rentouttava ja hulvattoman hauska. Rakettiasioihin palaamme jälleen vuoden kuluttua. Viroon toivottavasti sitä ennen, paljon jäi vielä nähtävää. Se, ja moni muu tulevaisuuden matka ja muu mukava kokemus tulee saamaan omat sivunsa muistosta, jonka ostimme itsellemme täytettäväksi Old Hansan keskiaikaisesta kaupasta.




Edit: Raivostuttavan pienellä tulee kuvat näkyviin kun käyttää iPadin blogpressiä! Klikkaamalla saa suuremmaksi.

Ajatuksia Eestistä käsin

Teksti tuotettu 13 ja 14.1.

Istun koneessa matkalla Tallinnaan. Kiitän korkeampaa, jos pääsen perille asti tämän potkurihärpäkkeen kyydissä. Istumapaikkoja on vähemmän kuin keskivertolinja-autossa. Pohdimmekin, onko tämä lento Flyben vai Veolian. Silti olosuhteet voisivat olla huonommatkin. Jaloilla on tilaa ja lämpöä on riittävästi.. Noin 35 astetta. 

Tämä aamu alkoi jonkinasteisella hermoromahduksella. Herätyskellot soittivat viidestä alkaen, mutta tapojemme mukaan nousimme kolme tuntia myöhemmin. Käytännössä tämä tarkoitti yhtä ainoaa tuntia, jonka aikana piti pakata (niinkuin aina, viime hetkellä) tyhjentää pyykinpesukone, tyhjentää ja täyttää astianpesukone, viedä roskat (unohtui) ja saada itsensä sen näköiseksi, etten säikyttelisi kovasti naapureita kulkiessani. Yhdeksän jäljestä lähdin suhaamaan Järvenpään kautta Tuusulaan ja jatkoin matkaani jälleen päinvastaiseen suuntaan kohti Helsingin Kalasatamaa. Monta asiaa oli hoidettavana, mutta vihdoin vietyäni ystäväni auton Kalasatamaan hyppäsin metroon vähän ennen puoli kahtatoista ja huokaisin - ehtisin sittenkin kentälle ajoissa. 

Nyt hyppäämme ajassa vajaan vuorokauden eteenpäin. Nousun jälkeen kaivoin iPadin esille ja aloin kirjoittaa. Ehdin kirjoittaa puolitoista kappaletta kun lentoemäntä huomautti turvavyön merkkivalosta ja samalla kehoitti sulkemaan kaikki elektroniset laitteet. Miksi? Huvittuneena tajusin asian kun pohdin tarkemmin lentomme kestoa. 40 minuuttia, kaiken kaikkiaan. Kun siitä vähentää nousuun ja laskeutumiseen kuluvan ajan, jäljelle jää noin 15 minuuttia. En ehtinyt edes takkia riisua. 

Lyhyehkön ilmailun jälkeen siirryimme taksilla L´ermitage -hotelliin ja samalla lennolla olleen suomalaispariskunnan kanssa totesimme olevamme nälkäisiä. Jätimme matkatavarat huoneeseen ja siirryimme alakerran ravintolaan myöhäiselle lounaalle, joka sittemmin muuttui myös illalliseksi. Meillä oli niin kovin mukavaa, että istuimme vielä ruokailun jälkeen pitkän tovin pöydän ääressä. Niin pitkän, että loppu porukka alkoi myös hiljalleen saapua nälkäisinä. Meitä on siis iso ryhmä Rakettitukkulaisia aveceineen, joista jokainen saapui eri puolilta Suomea, eri aikoihin. No, emme tietenkään halunneet poistua kun toiset juuri saapuivat, vaan jäimme yhdistelemään pöytiä ja kolmen tunnin istumisen jälkeen jatkoimme samaa rataa. Väkeä saapui yhä enemmän ja lopulta totesimme kaikkien olevan paikalla. Omasta "hätävararuokailusta" oli jo kulunut sen verran pitkä tovi, että päätimme tilata uuden kierroksen, tosin edellistä sentään vähän kevyemmän. Enpä ole milloinkaan aikaisemmin istunut ravintolan pöydässä syödäkseni kaksi eri kertaa poistumatta välissä.  "Hätävaralounaani" koostui pelkästä pääruuasta, toisella kierroksella meni sitten alku- ja jälkiruoka. Kaikki kolme ruokalajia tuli kokeiltua, vain vähän poikkeavassa järjestyksessä. Erikoisia olivat muuten ruoatkin, mutta vietävän hyviä! Parsacappuccino ja jokirapu alkuruokana sai ainakin Mikon vahtimaan lautastani tavallista tarkemmin, näytti pohtivan josko jälkimmäisenä mainittu vielä liikuttelee saksiaan. Jälkiruokakin pitää mainita; Créme Brûlèe tarjoiltuna melonikeiton ja mansikoiden kanssa, voi luoja miten mun sydämeni suli.. Ei liene epäselvää, että olen hyvän ruoan ystävä. Tai ruoan noin niinkuin yleensäkin.

Pitkähköksi venyen lounaan jälkeen päätimme kahdeksan huitteilla lähteä ulos kävelylle. En ole koskaan aikaisemmin käynyt Tallinassa, vaikka tänne pääseminen Helsingistä on naurettavan halpaa ja helppoa. Nyt kuitenkin ymmärrän kaikki ne hehkutukset siitä, miten kaunis kaupunki tämä on. Vanha kaupunki on suorastaan lumoava! Aivan kuin olisi ykskaks palannut keskiajalle. Hetken lumituiskussa suunnistamisen jälkeen poikkesimme vielä erääseen saluunaan yksille. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, ettei se ollut mikään saluuna laisinkaan, koska rodeohärkää ei näkynyt missään.

Muu väki vielä jatkoi kierrostaan lumituiskussa, mutta me Mikon kanssa päätimme jo palata hotellille. Kello näytti yhtätoista ja kumpikin oli kuoleman väsyneitä. Nyt eletään seuraavaa aamua, kello on 9.30. Mikko lähti RT:n lopetuspalaveriin, mikä oli päällimäinen tarkoitus koko matkalle. Aluevastaavat palaveeraavat ja me avecit, vaimot ja tyttöystävät pohdimme miten päivämme käyttäisimme. Itse päätin aloittaa kevyesti kirjoittamalla ja lukemalla, pian poikkean aamiaiselle.  Yhteinen lounas katkaisee päivän 12 tienoilla ja sen jälkeen ajattelin lähteä eksymään kaupungille. Kamera mukaan, ehkä lompakkokin, vaikka se on tällä hetkellä suhteellisen hyödytön kapine. Shoppailua ei hirvittävästi ole tiedossa, näyteikkunaostoksia ja ihailua sitäkin enemmän. Muuten matkan melkolailla kokonaisuudessaan tarjoaa RT, mutta enpä ole tullut kysyneeksi onko budjettiin myös sisällytetty avecien ostostarpeet.

Something to look forward to

Sunnuntai on jälleen saanut takaisin lepopäivän merkityksensä, hetkeksi. Jos ei pidemmäksi, niin ainakin täksi päiväksi. Aamulla, tai sanoisinko aamupäivällä - ensin puolille päivin nukuttuamme - poikkesimme kaupassa ja ehdimme siis nähdä vilahduksen sitä kaunista, aurinkoista pakkasilmaa joka ensimmäisen kerran tänä talvena täällä etelässä näyttäytyi. Siitä huolimatta palasimme pikapikaa kotiin vällyjen väliin, ja samassa paikassa voisin sanoa olevani edelleenkin.

Heroes ja heroes-unet ovat vuorotelleet tänään. Mulla kun on tapana nähdä aina unia kaikista actionleffoista ja -sarjoista, tietysti niin, että itse olen pääosassa. Rankan sarjamaratonin jälkeen piti vielä ottaa päiväiltaunet kuudesta kahdeksaan. Nyt on sitten taas rytmi hienosti siinä mallissa, että on ihan turha haaveilla pitkistä yöunista. Huomenna alkaa arki ja työt, mikä tarkoittaa jo aiemminkin mainitsemaani viiden herätystä. Säilyykö uni varastossa? Olenko huomenna virkeä, jos olen nukkunut viime yönä ja tänään päivällä hurjan paljon? Vaikka viralliset yöunet jäisivätkin olemattomiksi? Minä en tiedä. Huomenna olen viisaampi.

Onpas tullut sattuneesta syystä tänään lueskeltua vähän Mikon joululahjakirjallisuutta. 501 must-visit cities ja Mad World on täynnä mielenkiintoisia juttuja, ja tällä hetkellä oma huomio suuntautuu niistä kaikista mahtavista vaihtoehdoista juuri Pohjois-Amerikkaan, Californiaan! Lentoliput, hotelli ja vuokra-auto varattiin eilen, jiihaa! 16.3 lähdemme iltapäivällä Helsinki-Vantaalta New Yorkin kautta Los Angelesiin ja palaamme samaa reittiä ollaksemme lähtöpisteessä 27.3 aamukahdeksan tienoilla. Kymmenen päivää on aikaa kiertää Los Angeles, Las Vegas, mahdollisesti San Francisco ja Mexicon rajalta ainakin Tijuana. Kovin tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole tehty, enkä tiedä onko sellainen tarpeenkaan. Varmaa on ainoastaan se, että NHL-matseja olisi tarkoitus käydä katsomassa pari, vielä kun Teemu Selänne pelaa Ducksien riveissä. Baseball tai amerikkalainen jalkapallo ovat kai myös asioita, joista ainakaan molempia ei pitäisi missata kun kerran vierailee näiden urheilulajien mekassa. Grand Canyon on ehdottomasti must-see -listalla, mutta niin on moni muukin paikka ja nähtävyys. Ihan kaikkeen ei taatusti kymmenen päivää riitä, eikä tarkoituksena suinkaan ole juosta paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Jostain pitää ehtiä ajan kanssa nauttimaankin.

Tukikohtamme, hotellimme, sijaitsee Hollywood Boulevardilla ihan Universal Studioiden kupeessa, olenko fiiliksissä? Hassua tässä on se, että juuri tämä hotelli oli edullisimpien joukossa. Majoitus ei ole hirvittävän hintainen. 10 yötä kolmelta henkilöltä yhteensä vajaa 500 euroa. Hotellihuoneemme on sitäpaitsi niin suuri, että sinne mahtuisi vieläkin nukkumapaikoille kaksi henkilöä lisää. Varasimme hotellin koko ajaksi, vaikka saatamme majoittua jokusen yön ehkäpä jossakin muualla, vaikkapa San Franciscon tai Mexicon reissuilla. Näin koko matkatavararöykkiötä ei tarvitse kuljettaa mukana ja on aina "koti" johon palata. Näille reissuille voi pakata reppuun tarvittavat tavarat ja majoittua mahdollisimman halvasti joissakin tienvarsimotelleissa. On myös mukavaa saada liikkua spontaanisti sitten kuin huvittaa, kun majoitusta ei joka paikasta ole etukäteen varattu. Tarkempi matkasuunnitelma saattaisi säästää meiltä jokusen euron rahaa, mutta itse pidämme enemmän vapaudesta päättää paikan päällä mitä tehdä, minne mennä ja milloin.

Vuokra-auto on mielestäni tällaisella reissulla aivan ehdoton. Etenkin kun maksajia on useampi, ei se pidemmän päälle ole yhtään sen kalliimpaa kuin julkisilla liikkuminen, ja taas saa itse päättää minne matkustaa ja milloin. Puhumattakaan siitä, ettei matkustaisi ollenkaan. Auto kustantaa kaiken kaikkiaan 205 euroa koko ajalta ja bensan hinta tiedetysti on vain kolmasosan Suomen hinnoista, noin 50 senttiä litralta. Ei ihan vedä vertoja Arabiemiraattien 25 sentille, mutta kyllä tuo ero tuntuu jo huikealta kun vertaa meidän hintoihin. Tämä on varmasti taas yksi niistä asioista, joiden vuoksi Suomeen tulevat turistit ensimmäisenä lentävät persiilleen. Kun joka kerta huoltoasemalla käydessä järkytyn itsekin.

Nyt vaan on päällä hillitön odotus. Tämä menee ihan selkeästi kärkeen siisteimpänä matkakohteena, jossa itse olen koskaan käynyt. Vietän todennäköisesti nämä väliin jäävät kaksi kuukautta tonkien ja penkoen materiaalia kaikista mahdollisista asioista, joita paikan päällä pitää kokea ja nähdä. Orange Countyssakin varmaan pitää hurauttaa käymään, josko se olisi niin kaunis paikka kuin kaikkien tuntema telkkarisarja antaa ymmärtää. Ajaukset säntäilee, vaikka nyt pitäisi malttaa vielä vähän aikaa.

Onneksi huomisesta alkaen päivät täyttyvät jälleen koululla ja vähän töilläkin, jospa olisi sitten vähemmän aikaa mennä pitkin seiniä tuon matkan vuoksi. On muuten hurjan kivaa palata taas koulun penkille harjoittelun ja joululoman jälkeen! Edessä on luullakseni koko opiskeluajan mielenkiintoisin kevät, aiheet käsittelevät omaa tulevaa suuntautumistani. Mielenkiintoisin, mutta myös intensiivisin, uskoisin. Nyt ei ole varaa ottaa löysin rantein. Opiskelusta itse asian lisäksi mielekästä tekee mahtavat kurssikaverit, joista tosin yhdestä ihanasta jouduimme luopumaan tämän siirtyessä kätilöksi. Itselläkin on kaikenlaisia haaveita omiin opiskeluihin liittyen, mutta katsotaan niitä sitten ajan kanssa. Nyt mennään päivä kerrallaan kohti seuraavaa välietappia, kevään harjoittelua Töölön traumatologisella leikkausosastolla. Ja taas olen aivan liekeissä.

Home, sweet home

Neljä päivää vietetty Euran suunnalla ja tulipa poikettua Porissa ja Harjavallassakin. Kerrankin sai olla ilman kiirettä ja rauhassa viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. "Kotona" lepäsin ja lököttelin, luin kirjaa ja nautin vapaasta, joka onneksi jatkuu vielä viikonlopun yli. Monopolia ehdittiin pelata pari erää, joista minä hävisin molemmat. Selkeä todiste siitä, että kaupan ala ei ole ala minua varten, bisnesvainusta ei ilmeisesti ole tietoakaan. Sen sijaan luulen, että ensi kesänä kannattaa jo lähteä kilpailemaan golfmestaruudesta, birdie alkaa olla tuttu juttu. Ai, eikö se olekaan ihan sama homma pelata Xboxilla? Ok.

Eilen oli ihan mahtavaa viettää iltaa pitkästä aikaa Bulgariatyttöjen kanssa. 2005 vietimme mielettömän viikon Sunny Beachilla kolmen parhaan ystävän kanssa, sittemmin yhteiset illanvietot ovat jääneet vähemmälle, mistään reissuista puhumattakaan. Nykyään asumme eri paikkakunnilla, jokaisella on omat juttunsa, koulut, työt, miehet ja pian jo kahdella meistä ne sellaiset maailman suloisimmat kääröt, tiedättehän? Ne sellaiset pikkuiset, joiden sormet hädin tuskin yltävät oman sormesi ympäri ja joiden pyöreitä, sileitä poskia tekisi mieli silittää loputtomasti. Pitkästä aikaa sain pitää sylissäni hurmaavaa 9kk ikäistä poikaa, enkä ilmeisesti ollut niin pelottava, että olisi ollut aihetta itkupotkuraivareille. Nukkumaanmenoaikaan varmasti mua harmitti enemmän kuin poikaa itseä, kun olisin voinut leikkiä ja kuunnella jokeltelua vaikka miten pitkään. Tosin ennen pitkää jokeltelu olisi voinut muuttua suoraksi huudoksi, korkealta ja kovaa. Vauvakuume kohoaa, yhtä kaikki.

Poikkesimme myös paikallisessa kuppilassa, mutta liikkeellä oli niin jännittävää väkeä, ettei viivytty kovin pitkään. Keskenämme meillä oli kyllä kovin hauskaa. Odotin näkeväni kaupungin ainoassa baarissa edes yhdet tutut kasvot, jonkun vanhan kaverin, jonka kanssa olisi voinut vaihtaa kuulumiset. Turhaan. Nauroimme ja juorusimme tapojemme mukaan ja kommentoimme illan karaoketähtiä - tapojemme mukaan.

Nyt istun taas omalla sohvalla yrittäen purkaa tähän viime päivien tapahtumia, vaikka ajatukseni pyörii vuodessa 2010. Ajatuksenani on kirjoittaa tiivistelmä päällimäisistä muistoista, vuoden kohokohdista. Yritän muotoilla tänne niistä johdonmukaisen, kivan tarinan. En vain tiedä mistä aloittaa.. Yritän pysytellä kuitenkin tässä hetkessä vielä pienen hetken. Tänään kotiin palatessani hurautimme suoraan Kirkkonummelle viettämään eräitä syntymäpäiviä. Kävimme Rossossa syömässä (nyt vatsaani kipristelee) jonka jälkeen tuhosimme parhaamme mukaan suklaakääretorttua, jota äiti pakkasi mukaani ilmeisesti 15 ihmisen tarpeisiin :) Urakan jälkeen kesti useamman tunnin ennen kuin heräsin hiilihydraattikoomasta. Nyt virtaa on taas ja pelkäänpä, että liikaakin. Unirytmi on loman aikana mennyt sekaisin ja etukäteen voin jo aavistaa, että maanantaiaamuna viiden herätys tulee olemaan maanpäällinen helvetti. Totutellakseni tulevaan pitäisi minun jo teoriassa suunnitella nukkumaan menoa. Ja minä kun vasta heräilen. Yritän nyt nukuttaa itseni painamalla pääni pehmeimpään talosta löytyvään tyynyyn, kaivautumalla mukavimman peiton alle ja käynnistämällä elokuvan. Nukahdan AINA kesken elokuvan, loppuratkaisut jää minulle mysteeriksi. Jospa tälläkin kertaa. Mikko käy aina välillä osoittamassa huomiota, mutta pääosin viettää illan alakerrassa koneen äärellä, perjantai on työporukan peli-ilta. Näinpä saan siis valita ällöttävimmän romanttisen komedian, mitä arkistoistamme löytyy!

Ps. Televisiomme on kasvanut 32 tuumasta 46:n sitten viime näkemän. Hämmästyttävää. Kysymys on kuulemma puhtaasti siitä, että minäkin näkisin tekstitykset. Rakkautta <3

Ihmeellinen ilmiö - vapaapäivä!

Hups. Ensimmäisen kerran kuukauteen ehdin istua koneen äärellä sen verran pitkästi, jotta saan joitakin ajatuksia purettua tekstiksi. Jossain määrin voisin kutsua kulunutta kuukautta hektiseksi. Työharjoittelu, palkkatyöt ja koulu veivät kaikki voimat ja minuutit joita suinkin vuorokaudesta irtosi. Harjoittelu sujui hienosti ja jälleen arviointilomakkeessa komeilee kiitettävä arvosana. Paras palaute kuitenkin oli työtarjous. Kesätöitä on siis tiedossa muualla kuin DNA:lla, kiitos Luojan. Keikkahommiakin saattaa löytyä, se selvinnee vielä ensi viikon aikana.

Jotta lomaa ei olisi liikaa, palasin - ensin työskenneltyäni aatonaattona klo 20 saakka - kahden joululomapäivän jälkeen takaisin kiinni työn syrjään. Rakettimyynti piti kiireisenä kaikki välipäivät aina uudenvuoden aattoiltaan asti. Viime vuoden myyjänä toimittuani otin askeleen eteenpäin, siis oman myyntipisteen vetääkseni. Homma sujui hienosti ja myyjäni kanssa siivitimme myyntipisteemme reilusti yli tavoitteen. Ensi vuodelle toivon taas lisähaastetta, suurempaa (lue: rahakkaampaa) pistettä vetääkseni. Työntekijät on jo etukäteen rekrytoitu. Vanhat konkarit lupasivat lähteä hullunmyllyyn mukaan edelleen ja uusia, tuoreita ja innokkaita myyjiä on jo alettu käännyttää Rakettitukun kätyreiksi.

Onneksi kuitenkin voin sanoa jouluna levänneeni ja oikeasti nauttineeni joulun hengestä. Kaikki alkoi jälleen riisipuurosta. Tarina jatkuu joulurauhan julistuksella, joulusaunalla ja mikä parasta, joulupäivällisellä! On jouluruuan ystäviä - ja sitten ei ole. Minä olen. Siitä ei ole epäilystäkään. Vatsa täynnä sitten odottelimme Mirkan ja Petrin kotiutumista, viettivät ensin päivän "petrilässä" ja illan sitten meidän kanssa. Sovimme etukäteen, ettei ostella niitä joululahjoja sitten tänä vuonna. Tämä toteutui hirvittävän hyvin, paketteja oli korkeintaan 40. Oikeasti? Joulupapereista kuoriutui toinen toistaan kivempia yllätyksiä, ei voi kuin olla hurjan kiitollinen. Lahjoja tovi hypisteltyämme päädyimme pelaamaan Monopolia. No, se peli olisi voinut päättyä paremminkin. Näin jälkikäteen melkein huvittaa - vain melkein. How serious can one game be? Very. No, uusintaerä meni jo paremmin ja häviäjätkin jaksoivat nauraa, Mirka nöyryytti kaikkia 100-0. Yksi koko porukan suosikkeja taisi olla Xbox kinecteineen, olohuone muuttui käden käänteessä golfgreeniksi, laskettelurinteeksi ja kuohuvaksi koskeksi erilaisten sporttipelien myötä. Musta oli aivan mielettömän hilpeää nähdä äiti ja isä laskemassa mäkeä kilpaa tai laskea siskon kanssa koskea kieli keskellä suuta. Mikon kanssa sen sijaan olemme pelanneet tennistä jo monta erää. Tällaiset hetket tekevät onnelliseksi.

Uusi vuosi sen sijaan ei juurikaan muistuttanut erityistä juhlapäivää kun heittäydyimme rakettiurakan jälkeen sohvalle kuin kaksi kuollutta kalaa. Hädin tuskin jaksoimme laittaa jotakin murua rinnan alle ennen kuin nukahdimme sohvalle siinä puoli 12 tienoilla, Mikko jo minua aikaisemmin. Meillä oli nakkeja ja perunasalaattia, ja on edelleenkin. Meillä oli myös kuohuvaa, joka on jääkaapissa, edelleen. Raketit... arvatkaapas. No ne on tuossa olohuoneen nurkassa - edelleen. Kai tässä alkaa vanhaksi tulla, kun ei edes harmita miettiä minkälaisia uudenvuoden juhlia saattoi mennä sivu suun. 15 tunnin unet olivat juuri se asia, mitä eniten kaipasin! Pitää juhlia sitten kun ei ole viikon univelkoja alla. Sitäpaitsi eilen palkitsimme itsemme urakasta rentoutumalla leffassa ja syömällä maailman parhaassa ravintolassa - tai ainakin parhaassa, jossa itse olen koskaan illallistanut. Kolmen ruokalajin illallinen amerikkalais-italialaisessa La Famigliassa ehkä verotti enemmän kuin tavallisesti olisimme valmiita pulittamaan, mutta nyt emme välittäneet siitä. Sitäpaitsi ruoka oli taivaallista, joka ikisen sentin arvoista. Leffassakaan ei ole haukkumista. Girl with the dragon tattoo perustuu Stieg Larssonin kolmiosaiseen kirjasarjaan, jonka kaksi ensimmäistä osaa olen ehtinyt lukea. Elokuva oli suorastaan ilmiömäinen, vaikka yleensä kirjan luettua leffa on aivan floppi. Elokuva myötäili kirjan kertomaa hiuksenhienosti ja näyttelijävalinnat olivat loistavia! Kerrankin elokuva oli niin onnistunut, ettei mielenkiinto karannut hetkeksikään, vaikka loppuratkaisu olikin jo tiedossani. Voisin melkein antaa kymmenen tähteä.

Nyt istun sohvalla uusi iPad ja näppäimistö sylissäni, seuraan toisella silmällä mitä sormeni näytölle tuottavat, sekä toisella television ruutua, jossa pyörii GTA. Olin jo unohtanut, mitä tällainen vapaa-aika on. Yhteisiä juttuja ja omia juttuja - yhdessä. Meillä kävi tänään vieraitakin. Wau. Ensin oli pakko tehdä suursiivo, kun täällä ei juuri kukaan ole ehtinyt kodista pitää huolta vähään aikaan. Kotona on vain käännytty, eli sotkettu. Pyykkiä ja astioita kertynyt. Nyt nurkat kiiltää ja kaikki merkit kiireen jättämästä siivosta ovat poissa. Mikko teki lumityöt - pihalla satanut varmaan yli viisitoista senttiä. Piakkoin käperryn kainaloon katsomaan jälleen yhtä elokuvaa. Huomenna Satakuntaan, ehkä ehdin nähdä muutaman ystävänkin :)