Let it snow, let it snow, let it snow..

Joululaulut - hot, lumisade - not. Joulu alkaa olla ovella ja sitä jos jotain rakastan. Mutta koska kaikessa on mutta, niin pitää sanoa et jos olin viime postauksen aikoihin täynnä tota lumisadetta ni nyt tulee kyllä jo pahasti yli. Pelkästään eilisen aikana satanut 15cm lisää ja loppua ei näy. Tällä menolla ne ei ens kesän aikana ehdi edes sulaa kunnes jo tulee seuraavat. Nopean laskutoimituksen suoritettuani voisin väittää, että meillä ei kohta ole kuin yksi vuodenaika - talvi. Ja sit puhutaan ilmaston lämpenemisestä.. what? Kohta pakkaan laukut ja lähden niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, tai ainakin sen verran kauas, että lämpötila on vähintään 30 astetta enemmän kuin täällä. Tuun takas sit jos täältä lumet joskus sulaa.

No, anyway, muihin juttuihin.. Nyt kun ollaan tälläsella seminegatiivisella linjalla niin jatketaan sit vaikka lauantaisella katastrofipäivällä.. Oli kyllä taas yksi niistä, joina olis voinut kokonaan jättää heräämättä. 11 piti mennä Hentulle parturiin, vaan eipä tullut mentyä. Ai miksi? Siksi, että herätyskellon soimisesta ei ole tietoakaan, lieneekö ees soinut. Aamulla heräsin pari kertaa ja katsoin kelloa - puoli yhdeksän. Jännä juttu vaan, että toi siskon kello on AINA PUOLI YHDEKSÄN. Pattereiden vaihdon aika? Parturin lisäksi tää pommiin nukkuminen sotki muitakin suunnitelmia. Voin sanoa, että olin tosi aurinkoinen.. Tämän väärän jalan herätyksen ansiosta saatiin hyvä matsi aikaiseksi myös Mikon kanssa (päättyi tasapeliin). Eikä näissä suinkaan kaikki. Päivä jatkoi kulkuaan ihan samanlaisissa merkeissä iltaan asti. WC:n ovi hajosi. Perunat paloivat pohjaan. Lohesta meinasi tulla kahteen kertaan liekitettyä - kerran tahallisesti, toisen kerran vahingossa.. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.. Kai näitäkin joskus sit vaan tarvitaan. Miksi? Oi miksi? Onneksi loppuilta oli ihan mukava. En vaan uskaltanut liikkua minnekään enkä koskea mihinkään, kun ei tiedä mitä olis tapahtunut. Tyydyin äijäleffaan ja sisustussuunnittelu-leikkeihin äidin kanssa. Kotimme on aivan mielettömän upea, ainakin ajatuksen tasolla. Toteutus on vielä vähän hakusessa. Katsotaan sitten joulun jälkeen kun näkee ensin, että mitä se pukkikin tuo ;)

Eilinen oli sen sijaan jo huomattavasti mukavampi päivä, lukuunottamatta aivan hirveetä ajomatkaa Harjavallasta Vantaalle kun keli teki tepposiaan.. Puoli seitsemän startti takasi sen, että koko matkan oli aivan pilkkopimeää, mikä on mulle tosi jebou, kun en muutenkaan nää mitään. Hengissä kuitenkin selvittiin! Kotiin päästyä kaaduin suoraan sänkyyn parin tunnin päikkäreille joiden jälkeen jaksoi taas hymyillä :) Kunnon unien ja leffailun jälkeen käväistiin katsomassa Circus Helsingin Acento -esitys, joka energisyydellään, iloisuudellaan ja käsittämättömillä taidoilla sai niiiin hyvälle tuulelle, että tuollainen pitäis kevennykseksi käydä katsomassa ainakin kerran viikossa. Show hämmästytti ja nauratti ja aitoudellaan vei minut mukanaan mennen tullen. Esiintyjiä oli laidasta laitaan, tyttöjä ja poikia, lapsia ja nuoria, erilaisia roolisuorituksia, upeita asuja, mutta ihan ykkösenä paljon hymyä. Esityksestä ei paistanut jännitys, ei epävarmuus eikä väkisin tekeminen, vaan kaikilla oli lavalla hauskaa ja show oli hiottu toimimaan viimeisen päälle. Kivaa kivaa kivaa! Sirkuksesta helposti tulee mieleen vaan pellet ja pelleily, mutta tosiasiassa se on kaikkea muuta. Hauskaa ehdottomasti, mutta voisinpa kuvitella, että myös hyvin fyysistä ja raskasta, voimia, tasapainoa, kehonhallintaa ja keskittymiskykyä vaativaa työtä. Monet jutuista vaatii niin paljon lihasvoimaa, etten käsitä miten se kaikki mahtui niihin pienenpieniin tyttöihin siellä. Olivat melkoisia energiapakkauksia! Ja uskollisia harrastukselleen, tuollainen työ ei synny kotona pyörittelemällä peukaloita, vaan se vaatii treeniä, treeniä, treeniä useita kertoja viikossa.

Treeneistä aasinsiltaa omiini.. Itselleni muistutukseksi: kolmessa viikossa yksi treeni. Häpeä! Ensin olin kipeenä ja sit on muka ollut töitä ja kaikkea niin paljon. Onhan niitä ollut joo.. Mut come on. Potkikaa mua, pliis? Niin, että sais sen hyvän tahdin taas takaisin mikä oli ennen tätä. Kun se on kivaakin! Höh.

Treenaamisen sijaan olen keskittänyt huomiotani joululahjoihin, joulusiivoukseen, piparitaloon ja muihin leipomuksiin.. Leikkinyt siis ihan täysillä kotia! Piparitaloprojektista on tässä mukana pari otosta, muista leipomuksista sitten myöhemmin. Tälläkin hetkellä koti tuoksuu tuoreille suklaakekseille ja -kakulle, joka odottaa jäähtymistään. Kuorrute päälle ja avot! Huomenna työkaverit saa syödä kakkua joka ehkä maistuu hyvältä, mutta mieltäni sen suhteen kaivelee se, että unohdin vatkata taikinan kuohkeaksi ja kakusta tuli kuin tiiliskivi, yhtä tiivis ainakin. Melkein.. Ehkä. Oon tässä samalla muuten kuunnellut NRJ:n nettisivuilta tota jouluradiota ja rakastan sitä! :) Mahtava fiilis tulee.

Tää jatkaa nyt yöllisiä leipomuspuuhia ja fiilistelee varmaan aamuun asti joululauluja. :))

Hyvää yötä!

Kodissani on joulu!

Tulipa se tehtyä, joulusiivo! Eilen siinä puolen yön aikaan luuttusimme lattioita ja pyyhimme pölyjä :D Maniacs. Mut kyllä nyt on hyvä! On jouluista pöytäliinaa ja ikkunalla kynttelikköä.. Joulukuusi tulee vielä perästä. Nyt on mukava viettää leppoisaa aamua aamiaisen, telkkarin ja bloggerin seurassa, kun ei tartte masentua siitä, et mitä kaikkea PITÄIS tehdä. Paitsi, et yhdeksi pitää mennä töihin. Ei enää montaa kertaa sitäkään.

Eilisestä ei oo mitään ihmeellistä mainittavaa.. Kuljeskelin kävellen ympäriinsä hoitamassa erinäisiä juoksevia asioita, ja kotona ollessani yritin mm. saada itsestäni järkevän, uuden profiilikuvan facebookkiin. Tässä tuloksia:

Minkä itse valitsisit? Huoh.. mun mielestä toi keskellä oleva kuva on kaikista kaunein. Näiden epätoivoisten yritysten jälkeen ajattelin ottaa kuvan niin, että koko asustukseni näkyy. Kuvassa esiintyvät vaatekappaleet ovat siis ne, joissa oon kulkenut siitä lähtien, kun ulkoilma meni ekan kerran pakkasen puolelle:

Tosi pirtee ilme tuli tähän, näytän ihan mielettömän hyväntuuliselta. No, anyway. Neuletakki mallia "isoisä", joka on superkivan tuntuinen ja lämmin = päällä joka päivä. Farkut, joiden alle ei mahdu muuta lämmikettä. Ylipolvensaappaat, syy: katso edellinen lause. Ne lämmittää kivasti jalat, ja sitäpaitsi ulkona on niin paljon lunta, ettei matalammilla varsilla kannata liikkua. Oon koittanut sitä sanoa poikaystävällekin, mut jostain syystä en oo vielä sillä nähnyt samanlaisia. Nää on niin käytännölliset! Sit vaan päälle enää noin viisi kerrosta lämmikettä niin kykenee just kulkemaan ton puolitoista kilsaa juna-asemalle. I <3 autottomuus. Not. Huomisesta lähtien ainakin viisi viikkoa meillä on, kiitos luojan (oikeastaan, kiitos ystävän, joka lähtee joulunviettoon Kiinaan), auto käytössä. Oman auton diagnoosi ei näin kättelyssä vaikuttanut kovin lupaavalta.

Tämän kuvan myötä ymmärtänette mun saappaiden varsien pituuden. Kuljen tästä joka päivä. Joka päivä polku on niin möykkyinen ja saakelin liukas, ettei ikinä tiedä, onko hangessa jalat, takamus vai pää edellä. Ainakin niistä saappaista on sit ensimmäiseen vaihtoehtoon hyötyä.

Matkalta bongattua. Tämä maisema näin jälkikäteen katsottuna näyttää aivan kauniilta. Vaan kylmyys vei kaiken ilon siitäkin.



HUOH, siis. Joko on tullut selväksi, että inhoan tota kylmyyttä? Vähän aikaa sitten vielä intoilin lumesta ja kirpeistä pakkasilmoista, mut tajusin sen olevan ihan järjetöntä. KESÄ tule jo! Tai ok.. Joulu ensin.. Sit kesä, kiitos.

Ps. Kai sitä nyt on naama ton näkönen ku on päivän ollu ulkona, jossa puhelin ei toimi, kamera ei toimi, junat ei liiku, leukaluut jäätyy sijoilleen niin, ettei saa sanaa suusta ennen ku tunnin päästä siitä ku on palannut sisälle (voitte miettiä millasta oli asioida katsastuskonttorilla) ja kaiken päälle hanskatki riistäytyy käsistä. Oon varma, et sekin johtu pakkasesta!!

Hyvää tiistaipäivää :))))

Turvallista uutta vuotta!

Nyt on takana perustavan laatuinen koulutus rakettien myyntiin ja turvallisuusohjeet on hanskassa. Innolla ja täydellä höyryllä lähden niitä kaupittelemaan kaikille raketti-intoilijoille! Oma rakettihistoriani ei ole kovin merkittävä. Pienenä lähinnä pelkäsin niitä. "Ammuin" niitä ihan kaikista pienimpiä, jotka ei ketään muuta kiinnostanut. Niitä, jotka vaan pyörii maassa ja surisee. Vähän varttuessani innostuin lähinnä roomalaisista kynttilöistä. Koin kuitenkin turvallisemmaksi jättää nekin muille kun löysin itseni ihmettelemästä sytytyksen jälkeen, että kummasta päästä ne "tuubat" oikein tulee? Olen joka vuosi niitä kyllä hankkinut, monenlaisiakin, mutta anteliaasti sitten antanut muiden hoitaa ne lähetyshommat (sekään ei ole aina ollut hyvä idea.. muistan puhallelleeni savua kaverin päästä kun se pelkäs, että koko tukka on liekeissä?). Mielummin vaan katselen lopputulosta, ehkäpä nykyään, mukavuuden haluisena, vielä mielummin olohuoneen ikkunasta :) Tämän päivän koulutus ja erityisesti sen tuote-esittely kuitenkin sai minutkin innostumaan. Ei niinkään siitä itse lähettämisestä, sormien jäädyttämisestä ja muusta epämiellyttävästä, vaan nimenomaan siitä lopputuloksen laadusta. Ehkä itsekin hankin muutaman kivan paukun uudeksi vuodeksi, ja henkeni puolesta peläten jopa sytytän ihan itse! Täältä pääset näkemään tämän vuoden valikoimaa ja videopätkiä tuotteista, tosin ihan vielä sivusto ei ole vuodessa 2010. Huhujen mukaan uusi sivusto päivittyy ajan tasalle 19.12.2010.

Nykyisessä työpaikassani mulla on enää kuusi työpäivää jäljellä! Jännää. Näin jo viime yönä unta, että uudessa työpaikassa kaikki meni aivan piloille.. Toivottavasti ei ollut mikään enneuni. Mut niin.. enää siis ti, ke ja to tällä viikolla, sekä ensi viikolla ma, ti ja ke ja sit joulun viettoon ja farewell Dna Kauppa! Olo on kyllä kieltämättä vähän haikeakin. Vaikka oon supermielettömänhyperinnoissani koulun alkamisesta ja kaikesta muustakin uudesta ja kivasta, niin tutuksi ja turvalliseksi muodostunut työpaikkani ei olekaan niin helppo jättää taakse kuin oletin. Työympäristössäni on monta huipputyyppiä, heitä enemmän tulee ikävä, kuin työtä itsessään. Mutta eihän ne tyypit minnekään häviä, vaikka työpaikka vaihtuukin.. Eihän?

Ja sit.. joulujoulujoulujoulujoulu <3 Se on pian! Pari pikku pakettia on vielä hankkimatta, mutta muuten alkaa lahjat olla kasassa. Koti on vielä vähän puutteellinen joulutunnelman suhteen, mutta sekin lienee korjattavissa vielä. Jospa tänään vähän kävis jouluhärpäkeostoksilla :) 23. päivän illalla olis tarkoitus suunnata Harjavaltaan ja viipyä joulun yli 26.päivän aamuun, jolloin otetaan suunnaksi Kerava. Näiden syömistalkoiden jälkeen jaksaakin sit seuraavaan jouluun asti kevyesti syömättä! Nimittäin sekä vanhempieni luona, että Mikon mummulassa ruokaa on aina tarjolla enemmän kuin riittävästi. Uutta ruokalajia on jo tulossa, ennen kuin ehdit edellistä niellä. Mukavaahan tuo silti..

27. päivä alkaa rankka rakettiviikko. Päivät on pitkiä, mutta uskon, että meillä tulee olemaan hauskaa! Uuden vuoden aaton kääntyessä alkuillan puolelle, saadaan laittaa pillit pussiin ja lähteä itsekin juhlahumuun. Ei vielä aavistustakaan siitä, mitä se tarkoittaa. En tiedä missä juhlimme, se jää nähtäväksi! Uuden vuoden jälkeen mulla on mahtavat yhdeksän kokonaista päivää vapaata, joista jokusia päiviä olis tarkoitus viettää Harjavallassa. Aion ottaa näistä päivistä kaiken irti, niiden jälkeen alkaa koulu ja työ, joiden ohella pelkään vapaapäivien olevan kiven alla.

Yhtä kaikki, jouluna ja muina vapaina aion viettää mahdollisimman paljon aikaa oman murusen ja muiden tärkeiden ihmisten, perheen ja kavereiden kanssa. Terkkuja Harjavaltaan, miss u!

Se on siinä!

Nonni.. Tiiättekö mitä? Oon jo yli viikko sitten saanut tietää, että pääsin kouluun. Aivan niinkuin sitä ei jo jokainen tietäisi niin kirjotanpa tännekin. Eli JEEEE! Tammikuun kymmenentenä päivänä astun opiskelijaelämän saloihin. Pelottaa jo nyt, et mitä kaikkea se tuo tullessaan.. Ei pelkästään se koulu, vaan se kaikki oheistoiminta.

Tulevaisuuden suhteen alkaa hommat olla klaarit, opiskelupaikka löytyy, työpaikka löytyy! Joten kaikki oorait. Joulun välipäiviksi mennään myymään ihmisille rakettihyvää ja toivotaan, että tarpeeksi töitä paiskomalla päästään pianpianpian lomalle.. Aurinkorannat huutaa jo mun nimeä! Ja ne Egyptin haikalat..

Töistä kun nyt aloin jauhaa niin jatketaan sitten hetki vielä samalla linjalla. Marras-joulukuun vaihde on osoittanut, että vauhti alkaa kiristyä ja päivät pidentyä. Joulukuun alun perusteella voisin sanoa, että viimeisestä kuukaudestani Dna Kaupalla on tulossa ihan antoisa. Marraskuun loppupuolella rykäisty erittäin onnistunut duunipäivä kollegani kanssa toi palkinnon, joka päätti viime perjantaina kahdentoista päivän työputkeni. Firma tarjosi kerrassaan mahtavan illan! Muutamien kollegoideni kanssa suuntasimme klo 21.00 Kappeliin illalliselle ja jatkoimme siitä puolen yön jälkeen Tivolin kautta Huumaan kun tanssijalkoja vipatti. Tällaisessa illassa on aina varjopuolensa. Kun on tarpeeksi kivaa, huomaa sen vielä sunnuntainakin. Jos ei muuta, niin väsyttää ainakin hemmetisti! Mutta NÄIN iso kiitos jokaiselle mukana olleelle.

En minä... vaan ne muut.

Tänään tuli vähän haikea fiilis ilmoitellessani eri tahoille, että Dna-urani päättyy joulukuun 22. päivä. Tammikuussa olis tullut kaksi vuotta täyteen. Johan sitä on siinä.. Nyt on aika jatkaa eteenpäin!

Sit asiasta seitsemänteen.. Itsenäisyyttä juhlittiin taas edellispäivänä ja minäpä en katsonut minuuttiakaan linnan juhlia! Poikkesin siis jokavuotisesta perinteestäni katsomalla jotain yöuneni vievää teurastuselokuvaa poikaystävän ja sen kaverin kanssa. Ihan videotykiltä, jottei vaan tehosteetkaan jäisi huomaamatta. Hyvä, etten oksentanut leffan aikana, sen verran kuvottavaa touhua näkyi välillä. Että suosittelen muillekin, Repo Men. On se oikeesti ihan mielenkiintoinen, en usko, että kukaan ainakaan voi nukahtaa kesken kaiken.. Ennen tätä illan showta vietettiin sellainen "ei tehdä mitään" -päivä ja oli ehkä parhain ja ihanin päivä aikoihin! You should try.

Linnan juhlista on kommentoitava sen verran, että Chisu oli aivan ehdottomasti yksi upeimmista juhlavieraiden joukossa, jos ei jopa linnan kuningatar (anteeksi, Tarja). Olen nähnyt paljon uusintoja tilaisuudesta, sekä lehtikuvia.. Muutamat erottuivat joukosta enemmän tai vähemmän edukseen. Mielestäni äärivastenmielisen Päivi Räsäsen puku oli kaunis, vaikkakin muistutti hieman morsiamen valkoista pukua. Itse taas en kovastikaan syttynyt Laura Lepistön puvulle, jota on kovasti julkisella puolella kehuttu. Oopperalaulajatar Karita Mattilan hivenen avoinainen iltapuku vaikutti siltä, että se tipahtaa aivan minä hetkenä tahansa. Onneksi en katsonut juhlia livenä, olisin pidättänyt sen vuoksi hengitystä koko illan.
Leena Harkimo näytti upealta. Mekko ei ollut kovin sävähdyttävä, mutta naisen pituus vei kaiken huomion. Maria Guzenina-Richardsonin "takinkääntötemppu" ei oikein ollut mieleeni, minusta se oli vähän mautonta. Mutta kukin tavallaan. Miehistä mieleen jäi Lauri "luihu" Tähkä, joka näytti lähinnä pelottavalta sliipatussa tukassaan, sekä Paleface aka. Karri miettinen superstareissaan. Olen sitä mieltä, että tennarit linnan juhlissa on ehkä etikettivirhe, mutta sopi miehelle kuin nyrkki silmään. Tuskin Tarja oli niistä pahoillaan. Miehistä omat lempparini olivat ehdottomasti Jani Toivola ja Jorma Uotinen. Oli myös hienoa nähdä kautta aikain iäkkäin presidentti linnan juhlissa, vaka vanha Mauno Koivisto.

No, se niistä linnan juhlista.. Kyllä niitä jo ruodittiinkin tarpeeksi tähän blogiin.

Tänään oon viettänyt vapaapäivää kiroten pääkaupunkiseudun julkista liikennettä, joka on niin epic fail, ettei tosikaan. Ps. tällä aiheella näemmä sain jo melkein taistelun facebookissa aikaan välille espoolainen - harjavaltalainen joiden näkemykset liikennesekasorron aiheuttajista oli hieman erilaiset :D *naur*. Isäni on vahvasti sitä mieltä, että koko Helsinki on ihan hanurista, ja helsinkiläiset vielä enemmän. Teitä ne ei osaa aurata, eikä ihmiset ajaa autoa. Eikä ne myöskään tiedä, että elämää on muuallakin kuin Helsingissä. Ja myöskin, että lunta ei täällä päin olla vissiin aiemmin nähty, kun se niin hämmästyttää. Terkkuja vaan rakkaalle isäukolle, luet tätä kuiteskii. Mut kyllähän se niin on, että tää lumimäärä täällä on vähän totuttua suurempi, eikä oikein tiedetä mihin sitä vietäis ku joka paikka on jo valmiiksi täyteen ahdettu. Meidän pihakin on jo ku sokkelo, kun koko iso parkkipaikka on niin täynnä kolme neljä metriä korkeita lumikasoja, joka kulmassa ja välissä mihin niitä vaan suinkin mahtuu. Ja vielä kun kaupanpäällisenä on miljoona ihmistä ja pari autoakin niin tila alkaa loppua kesken. Mut huh, huokaisen syvään. Onneksi en ole helsinkiläinen ;) Muuten oma isäni epäilisi jo minunkin ajo-, näkö- ja monia muita kykyjä. Lav juu! Mutta niin, asiaan.. Matkustelin siis keskustaan hoitelemaan uuteen työpaikkaani liittyviä sopimusasioita ja poikkesin samalla Hannan luona juomassa kupposen glögiä ja viemässä sille kengät, joista ystävällisesti jätin vaan toisen :D Toisen unohdin autuaasti kassiini ja kiikutin kotiin asti. Että ole hyvä vaan..

Lupasin itselleni ja siipalle, että vapaapäivinä syödään sitten tästä lähin vähän normaalista poiketen, tehdään siitä meille perinne. Aloitin sen tänään smetanalohella, kasvisrisotolla ja kreikkalaisella salaatilla ja jumpe et oli hyvää vaiks itse sanonki! Tämä idea poiki kiinalaisen ystävämme valmistamista herkuista, joita tämä meille loihti itsenäisyyspäivän iltana.. Tuli vaan mieleen, että itsekin vois syödä joskus jotain muuta ku pastaa tai perunaa ja jauhelihakastiketta? Katsotaan miten pitkälle meidän tuleva perinne kantaa. Ehkä ensi viikkoon asti ainakin!



OHJEET BLOGIIN KUVAAMISTA VARTEN:

1. Ota kuva niin, että vähintään yksi ruokalaji on piilossa.
2. Varmista, ettei valoa ole tarpeeksi.
3. Älä kerro kenellekään mitä vuoassa on, arvailu on paljon hauskempaa kun ruokalaji näyttää jo kerran syödyltä.
4. Muista ottaa MAITO mukaan kuvaan.
5. Älä missään nimessä kuvaa koko kattausta.

Eiköhän tässä ala olla taas suunnilleen kaikki mitä oli kielen päällä.. Mä odotan joulua jo ihan sikana, se unohtui sanoa. Oon ihan täpinöissä! Joulua, uutta vuotta, ensi vuotta.. toisaalta odotan ihan kaikkea.

Hyvää yötä ja kauniita unia. Mulla on niin virkeä olo, että tarvii varmaan lähteä laskemaan lampaita, että saa unen päästä kiinni!

Avenged Sevenfold ja muuta mukavaa

Maanantaina koitti vihdoin odotettu Avenged Sevenfoldin keikka jäähallilla, eikä paljon muuta voi sanoa kun että WAU! Siistihän se oli, monipuolinen ja vaikuttava ja ihon kananlihalle nostattava. Pienenä miinuksena keikan kesto, joka oli vaivaiset tunti ja viisitoista minuuttia. Mutta tunti ja viisitoista minuuttia täyttä meininkiä tarjosi kyllä vastinetta jokaiselle eurolle. Odotan jo nyt, että pääsen katsomaan bändiä uudelleen! "See you in next summer" taisi olla viimeinen lause jonka M. Shadows heitti ilmoille.

Oli huippukivaa nähdä Miraa pitkästä aikaa ja tuntui taas, ettei mitään taukoa ole ollutkaan! Juttu luisti entiseen tapaansa ja posket on vieläki kipeet nauramisesta. Ilta oli aivan nappionnistunut. Naatiskeltiin meillä vähän valkkaria ja kun se loppui ni haettiin täydennystä kaupasta.. Parit siiderit kaupan päällisiksi ja sit tassua toisen eteen --> jäähallille. "Vihreen mäkkärin" kautta päästiin vihdoin lumimyrskyssä perille asti ja nähtiin hallilla lisää kavereita, kivaa jeje! Oltiin paikan päällä just eikä melkein, lämppäreitä ei ehditty nähdä ja paikoillemmekin päästiin just kun ekat soundit soitettiin, ei siis yhtään liian myöhään. Ja wau.. wauwauwau! Mahtavaa!

Mikko otti kuviakin hirveen läjän, itse olisin ollut siihen täysin kykenemätön, koska kädet läpsi tahtia koko setin ajan eikä keskittymiskykykään olisi riittänyt valokuvailuun, annoin 100% Avenged Sevenfoldille. :)



Blurri kuva, mut älä häiriinny siitä.



Keikan jälkeen lähdettiin lumimyrskyssä haahuilemaan kohti kotia hymy huulilla ja kädet taputtamisesta vereslihalla. Iltapalaksi vähän valkosipulimajolla kuorrutettua ruisleipää ja sit unten maille.. Kiitos seuralaisille kivasta illasta <3

Mä alan olla täällä ihan jännärit housuissa kun tieto pääsykokeiden tuloksista kolkuttelee jo ovella.. Perjantaina julkaistaan mut postia joutuu sit oottelemaan ensi viikkoon asti. Höh. Hehkutan täällä kyllä samoin tein kun jotain vaan kuuluu. Muuten ei sitten mitään ihmeellistä ookkaan ilmoilla.. Perussettiä. Töitä on paljon. Todella paljon. Mut saa ollakin, lepään seuraavan kerran sitten jouluna :) Silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa.. Toisin sanoen silloin, kun ihmiset ovat menneet joulusta sekaisin. Töiden ulkopuolella on vähän iskenyt velttovaihde.. Kaamosmasennus alkaa olla ohi, mut nyt tekis vaan mieli istua saunassa ja makoilla sohvalla kuuma glögi kourassa. Salillekaan ei nyt just huvita, mielummin meen vaikka tekeen lumienkeleitä hankeen. Kyllä mä olen huhkinut ihan tarpeeks viimeisen vuoden aikana, jotta oon nyt ansainnut vähän lököttelyä!

Ei kait tässä.. Hyvää joulun odottelua teille <3 Mä palailen taas!

Ps. Auto hajos. Älä ikinä, siis IKINÄ, osta ooppelia.

Relationships.. How the hell we do it right?!

Nyt tulee sitten tekstiä tuutin täydeltä - ja täydestä sydämestä. Yritän pitää asiat yleispätevinä, pidän mahdollisesti omia kokemuksiani peilaavat asiat pintaraapaisuina ja henkilöt anonyymeinä. Huomaa, että kaikki tekstissä esiintyvät asiat eivät ole otosta omasta elämästäni, vaan kaiken sen summa, kun tämän päivän aikana olen pohtinut suhteita, parisuhteita ja kaiken päälle lukenut vähän iltalehteä. En sentään cosmopolitania, vaikka uskon, että siltä kyllä vaikuttaakin.

Monet ruotivat parisuhteen vaikeutta ja sen monimutkaisia kuvioita. Minusta mitkään suhteet eivät ole yhtään sen helpompia. Ei ole itsestään selvää, että edes ne parhaimmat ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän. Niiden eteen pitää tehdä töitä, aivan kuin parisuhteessakin. Pitää olla valmis joustamaan, mutta toisaalta pitämään pää pystyssä omien oikeuksien ja mielipiteiden kanssa. On otettava huomioon toisen tarpeet, halut ja tavat toimia. Samalla on tärkeää pitää mielessä, mitä minä haluan. Mikä minusta tuntuu hyvältä?

Elämän aikana tapahtuu monia suuria muutoksia. Jossain vaiheessa kasvamme aikuisiksi, tai ainakin meidän oletetaan tekevän niin. Aloitetaan ja päätetään parisuhteita. Vaihdetaan asuinpaikkaa ehkä toiseen kaupunkiin, tai jopa toiseen maahan. Erkaannutaan siitä lähipiiristä, johon on voinut turvautua läpi elämän, ja joka on aina ollut fyysisesti lähellä. Maailma on nykyään pieni, välimatkat on helppo kulkea, meillä on puhelimet, meset ja skypet. Vaan silti.. silti joskus tuntuu, että on niin kaukana kaikesta ja kaikista. Itse kaipaan ystäviäni paljon. Joka ikinen hetki. Samoin perhettäni. Samalla kun suunnittelen elämääni eteen päin ja nautin suunnattomasti siitä, mitä minulla on, kaipaan myös jotain mihin olen aiemmin tottunut. Voisiko joku siis kertoa, miten hitossa tasapainottelen elämäni eri osa-alueiden välillä niin, etten menetä niitä arvokkaita suhteita mitä minulla on? En halua huomata muutaman vuoden päästä, että joku ystävä vain jäi.. Että yhteydenpito vain hiipui hiljalleen kunnes loppui kokonaan. Jos niin käy, oliko se ystävyyssuhde sitten ponnistelun arvoinen? Onko tarkoituksellista, että elämän aikana tapaat uusia ihmisiä, jotka ovat vain vaiheita elämässäsi? Että ne jossain kohtaa unohtuu kokonaan?

Onneksi minulla on ystäviä, joiden en usko häviävän minnekään. Perheestä puhumattakaan.. he eivät pääse karkuun vaikka miten haluaisivat ;) Haluan nähdä heitä niin usein kuin mahdollista, olla yhteydessä puhelimitse ja netissä (thank God we have facebook) ja pysyä ajan tasalla kuulumisista, uutisista, niin hyvistä kuin huonoistakin. Haluan, ettei minuakaan unohdeta, että minusta ollaan kiinnostuneita, ja että välimatkasta huolimatta ei oleteta, että olen jättänyt jotain taakseni. En näe eroa siinä, asunko saman katon alla, naapurissa, toisella puolella kaupunkia, eri kaupungissa tai kokonaan eri maassa. Läheiseni merkitsevät minulle aina yhtä paljon.

On ikävää todeta, että se yhdessä hengailu on aivan lapsellinen ajatus nykyään. En edes enää tiedä mitä tarkoittaa hengailu, koska mulla ei vaan ole aikaa siihen. Mitä selityksiä siihen sit onkaan.. työt, harrastukset, työt.. työt.. työt in my ass! Mun työajat on oikeesti aivan hanurista, ja nykyään työmatkaankin menee aikaa. Näen triplasti enemmän työkavereita kuin avopuolisoani. Does that make any sense? Puhumattakaan kavereista täällä, saati Harjavallassa ja Porissa. Sitten kun saan nauttia niinkin hienosta asiasta, kuin vapaasta viikonlopusta, stressaan pääni puhki sillä, miten käytän ne kaksi kokonaista päivää jos lähden kotipaikkakunnalle.. Ehdinkö niiden kahden päivän aikana tosiaan näkemään tarpeeksi vanhempia, siskoa ja kaikkia ystäviä? Guess... Ja joskus olisi kiva viettää vapaa viikonloppu ihan vaan sen oman murusen kanssa.


Yksi asia, jota voisin myös ruveta ruotimaan nyt kun suhteista puhutaan.. Ajatelkaapas, miten näette suhteenne entiseen kumppaniin? Onko ero ollut riitaisa, vai oletteko sovussa? Millainen fiilis suhteesta jäi, ovatko tunteesi kylmiä ja katkeria vai oletteko hyviä ystäviä? Onko jomman kumman, tai molempien elämä muuttunut niin, ettette enää ole tekemisissä? Uusi kumppani (sinun tai hänen) laittaa hyvin usein pisteen yhteydenpidolle vanhan kumppanin kanssa. Tai vaikka ei laittaisikaan, saattaa sinusta tuntua sopimattomalta pitää entinen kumppani elämässäsi. Jos pitäisit, miten uusi kumppanisi suhtautuisi siihen?

Olen kuullut ihmisten pohtivan sitä, että jos eroaa toisesta, koska ei koe hänen olevan oikea elämänkumppani, tekeekö samalla päätöksen olla pitämättä tätä henkilöä elämässään ollenkaan, edes ystävänä? Usein se tarkoittaa yhtä ja samaa asiaa. Ystävyys saattaa satuttaa toista osapuolta, tai tuntua kummalliselta tämän uudesta kumppanista. Omituista se saattaa olla joka tapauksessa kaikille osapuolille. Ystävyyttä on vaikea ylläpitää parisuhteen jälkeen, vaikka se onkin hieno fairy tale. Mielestäni hyvä tilanne on se, että välit ovat sopuisat ja tervehditään kun tavataan. Kuulumisia on silloin tällöin kiva kuulla, mutta toisen elämään ei kannata liiaksi tunkeutua. Täytyy hyväksyä se, että exällä on uusi elämä, joka ei kaikkine kiemuroineen ja yksityiskohtineen kuulu sinulle. Toki usein ystävien kanssa jaetaan ilot ja surut ja muutkin mutkat, mutta come on.. Väitän, että kovin moni ystävyys tuntee tietyt rajat kun kysymys on entisestä kumppanista. Entistä kumppania tulee normaalissa tilanteessa arvostaa ihmisenä, eikä häntä pidä sulkea kokonaan pois, mutta ei pidä yrittää olla yhtä iso osa tämän ihmisen elämää kuin aiemmin, vaan tehdä tilaa monelle muulle asialle ja ihmiselle. (Luin tätä tekstiä kirjoittaessani netistä mielenkiintoisia keskusteluja hakusanalla "ex". Olipa rumaa, mutta kaunistakin. Joukkoon mahtuu monta tarinaa. Kokeile vaikka.) Täytyy kuitenkin sanoa, että vuosien jälkeen tilanne saattaa jo olla toinen. Ex elää uutta elämäänsä, niinkuin sinäkin, ja on mahdollisesti muuttunut paljon, aivan kuten sinäkin. Tällöin puhtaalta pöydältä aloitettu ystävyyssuhde ei enää välttämättä vaikuta kummalliselta. Jos hyvin käy, kukaan ei enää edes "muista" että olette joskus olleet pariskunta.

Ystävyys ja entiset heilat on nyt käsitelty, mites sitten se ikuinen myytti.. parisuhde? Siitä meillä kaikilla varmasti riittää sanottavaa.

Otsikkooni viitaten; How the hell we do it right?! Parisuhde parhaimmillaan on asia, joka pitää järjen päässä, sydämen lämpimänä ja silmät tuikkivina. Mitä se sitten on pahimmillaan? Kuka tietää.. Parisuhteita on monenlaisia. Itse olen onnellisessa asemassa. Vaikka kulisseissa toisinaan myrskyää, koen silti antavani ja saavani rakkautta yllin kyllin tässä parisuhteessa, olevani siis onnellinen. Tästä huomiosta on hyvä taas palata yleiselle tasolle. Onko parisuhteessa oikein ajaa omia etujaan vai miellyttää toista? Kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto, vaan ne täydentävät toisiaan. Ja se, jos joku, on joskus aivan helkkarin hankalaa! Parisuhteessa joudut/pääset tasapainottelemaan monen asian kanssa ja joskus rima saattaa heilahtaa liikaa, suuntaan tai toiseen.

Löysin mielenkiintoisen määritelmän "osittaisparisuhteesta" kun googletin parisuhdetta. Yritin etsiä tarkkaa määritelmää sille, mitä parisuhde oikeastaan tarkoittaa. Pakko kuitenkin lainata wikipediasta pieni pätkä:

Postgender ry:n piirissä syntyneellä osittaisparisuhde-termillä viitataan järjestelyyn, jossa osapuolet sitoutuvat hyvinkin vakavasti ja pysyvästi sellaiseen ihmissuhteeseen, jossa on joitakin parisuhdemaisia piirteitä, mutta jota jäsennetään sekä suhteensisäisessä että -ulkoisessa kommunikaatiossa "osittaisena".
Lähtökohdiltaan osittaisparisuhteen nähdään poikkeavan sellaisesta perinteisestä parisuhteen ajattelemisen tavasta, jonka taustaoletuksena (ystävyys- ym. suhteista poiketen) on ajatus "kaiken jakamisesta", kokonaisvaltaisesta yhteisyydestä, jossa osapuolten "oma tila" ja "vapaudet" (eivätkä suhteen positiiviset yhdistävät sisällöt) on se, mistä tulee erikseen neuvotella. Kun siis "kokonaisvaltaisessa parisuhteessa" neuvotellaan aina erikseen osapuolten "omasta tilasta" ja "omasta ajasta", niin osittaisparisuhteessa päinvastoin neuvotellaan erikseen siitä, mitkä kaikki asiat ovat yhteisiä ja mikä osa esimerkiksi osapuolten ajasta on yhteistä.

Ensimmäinen kysymys: pitäisikö tehdä aloite Facebookin uudesta parisuhteen statuksesta - Osittaisparisuhteessa? Uskon, että moni elää tällaisessa. Parisuhde koostuu kahden ihmisen välisestä yhdessäolosta ja rakkaudesta, emotionaalisesta ja seksuaalisesta yhteydestä. Entistä enemmän kuitenkin keskustellaan siitä, miten paljon tarvitaan omaa tilaa, omaa aikaa, omaa elämää, omaa sitä ja omaa tätä. Tottakai tarvitaan, parisuhteessakin, eikä vain osittaisessa. Mutta kyllä parisuhteessa täytyy olla jotain, mikä tekee siitä nimenomaan parillisen. Ei se oma kumppani ole kotona toivottamassa sinulle vain hyvää yötä ja huomenta. Kumppanille täytyy tehdä aikaa arjen kiireidenkin keskellä. Jos ei ole aikaa omalle kumppanille, miten sitten voi huutaa oman ajan tarpeestakaan? Jos siis huomaat, että hamuat enemmän omaa aikaa, kuin aikaa kumppanisi kanssa, leave it. Parisuhteessa ei tällöin ole tarpeeksi potentiaalia, sinä ja hän ansaitsette jotain parempaa.

Sitten, kun olet löytänyt sitä aikaa kumppanisi kanssa, voitko huomaamattomasti tai peittelemättä pyytää omaa aikaa, ilman, että toinen osapuoli alkaa pakata tavaroitaan kuvitellessaan, että se oli siinä nyt sitten? Ymmärtääkö molemmat oman ajan tärkeyden? Aina se ei toimi niin. Fakta kuitenkin on se, että myös jatkuva yhdessä olo ja parisuhteen ulkopuolisen elämän unohtuminen on nopein tapa saada parisuhde päätökseen. Kummallakin pitää olla myös oma elämä, sitä ei saa unohtaa vaikka olisi millainen parisuhde, tai avioliitto.

Kiitos erään ihanan ihmisen, joka opetti minulle laatikkoteorian;

Parisuhteen alussa kaksi ihmistä ovat yleensä hyvin lähellä toisiaan, yhdessä laatikossa. Pussaillaan ja halaillaan, kiherretään ja kikatellaan, kuherrellaan ja vajotaan sinne koteihin, sohvan nurkkiin, leffateattereihin ja kaikki on niiiiiin ihanaa. Sitten kun tää vaahtokarkkiaika on  ohi, tulee pieni erkaantuminen, jolloin aletaan haluta sitä omaa tilaa ja omia juttuja enemmän. Ollaan siis eri laatikoissa. Heikot parisuhteet kariutuvat tähän aikaan. Näiden kahden vaiheen jälkeen vasta alkaa se, mistä koko hommassa oikeasti on kysymys. Ollaan yhdessä ja erikseen, tasapainossa yhteisen ja oman elämän välillä. On riittävästi aikaa olla yhdessä, jolloin sitä aikaa jää myös omille jutuille. Saunaillalle, tyttöjen illalle, kavereille, harrastuksiin.. mihin milloinkin. Ollaan siis yhdessä isossa laatikossa, kahdessa eri lokerossa. Ihan jokaista asiaa ei tehdä yhdessä, mutta toisaalta asioita tehdään riittävästi yhdessä. Tämä on tavoittelemisen arvoista.

Laatikkoteoriaan on hyvä lopettaa tältä päivältä.. Pohdintani sisälsi jo tarpeeksi monta kysymystä teillekin mietittäväksi.

Hyvää yötä, lähden nyt vaalimaan omaa parisuhdettani.

Tapanpas tässä aikaa..

Noniin.. nyt olis muutama kiva juttu ilmoilla!

Ensinnäkin. Tuli ostettua liput Bon Jovin stadionkeikalle kesäkuuksi, wohou! Tai minähän en mitään ostanut enkä maksanut, vaan kaikki kunnia menee ihanaiselle poikaystävälleni joka ehti tilata liput jo melkein ennen kuin ehdin lopettaa lauseeni: "Olis kiva päästä kattoo sitä Bon Jovin keikkaa" Check! Homma hoidettu. Nyt siis aivan fiiliksissä oottelen ensin tän kuun 22. päivää jolloin pääsen näkemään Avenged Sevenfoldin livenä, ja tämän jälkeen kesäkuun Bon Jovi -settiä.

Toiseksi, torstaina oli pääsykoepäivä ja koe oli huomattavasti helpompi kuin olin kuvitellut. Vielä ei kuitenkaan kannata innostua, olihan hakijoitakin valtava määrä. Mutta tiedänpä ainakin, etten ole (todennäköisesti) täysin mokannut. Ryhmähaastattelussakin olin äänessä, esitin mielestäni ihan hyviä pointteja ja näkemykseni monista asioista saivat muutkin innostumaan ja keskustelemaan ehdottamistani asioista. Kolmas osa-alue oli valmistava tehtävä, joka palautettiin koetilaisuudessa. Siitä en osaa itse antaa mielipidettä, mutta ainakin Mikko antoi sille hyväksyvän arvion, ja väitti olevansa ylpeä kirjoitustaidoistani. Valmistavaa tehtävää kirjoittaessa aktivoin siis puppugeneraattori-puoleni, joka tarpeen tullen osaa suoltaa niin hienoa ja vakuuttavaa tekstiä, et oikein itsekin ihmettelen. Toki kertomani asiat pohjautuivat täysin faktoihin, mutta saatoin ehkä käyttää termejä ja sanamuotoja, joita ei kuulu normaaliin arkikieleeni. Mutta kukapa niin EI tee? Minunhan on tarkoitus vakuuttaa sen lukijat siitä, että olen kypsä ja fiksu nuori nainen, ja että olen juuri oikea henkilö heidän tarjoamaan koulutuspaikkaan. Nyt vaan oottelen kiermurrellen tän kuun loppua. 26.11 alkaen lähetetään pääsykokeiden tuloksia. Mä oon jo melkein kynät, kumit ja kansiot ostellut ku oon niin intona. Ja varmaan jos sen teen, ni kouluun pääsyä on turha oottaa. Jos yhdenkin maailman asian laitan sen varaan, et kyllä mä sinne kouluun pääsen, ni en taatusti pääse. Karman laki. Sepä se.

Siinähän niitä kivoja juttuja sitten jo olikin. Kyllähän niihin vois vielä lukea mukaan sen, että käytiin edellispäivänä Mikon ja Kimin kanssa keilaamassa.. hauskaahan se oli, mutta en mä kyllä siinä mikään haka ole. Kimi lohdutti kertomalla, ettei keilamestarina oliskaan kiva olla. Jei! Ainakin mun keilaamisesta oli varmaan hupia muille. Helpottuneena kuitenkin voin kertoa, ettei yhtään keilaa singonnut taakse päin, vaan jokainen meni radalle. Yhden kaadon tein - vahingossa. Vähän jälkeen keilavuoron puolenvälin tajusin jo kysyä, että miten se pistelasku oikein toimii, kun se ei tuntunut loogiselta ollenkaan. Keksin myös hyvän keinon välttää yliastumisen vuoksi hylätty tulos. Jos ei astu suoraan viivalle, vaan sen yli, ei kone huomannut huijausta ;)

Tässäpä näitä kuulumisia taas hetkeksi aikaa. Huomenna olis vielä kolmisen tuntia töitä ja sit suunnataan Harjavaltaan. Katotaan jos tällä kertaa ehtis nähdä jokusen kaverinkin? Jaa, enpä kyllä lupaa mitään. Sunnuntaina on luonnollisesti tarkoitus vähän juhlistaa isänpäivää <3

Kattellaan josko jaksaisin/ehtisin viikonlopun aikana vielä palailla. Suattapi olla, et menee kuitenkin ensi viikkoon. Ja varautukaa siihen, että tää höyrypää vaahtoaa vaan siitä koulusta siihen asti, et saa tietää pääseekö sinne vai ei. Ja jos pääsee ni sitte vasta vaahtoankin! :D

This is why I love Christmas (varoitus: jouluhypetystä)

Teenpäs kiusaa nyt kaikille niille, jotka ovat kauhuissaan siitä, että kaupat ovat jo täyttyneet joulupukeista ja tontuista..

Facebookista on saanut jo kaksi viikkoa lukea siitä, miten ihmisiä ärsyttää, ahdistaa, masentaa tai suututtaa joulun tulo, tai vähintään sen turhan aikainen ilmestyminen. On totta, että joulun alkuperäiset merkitykset jäävät vähän kaupallisuuden jalkoihin. Omasta mielestäni syksy ja talvi on tavallisesti kuitenkin niin julmetun kylmää, synkkää arjessa puurtamista, että on syytäkin keksiä juhlan aiheita, ja mitä pidempikestoisiksi niitä venyttää, sen parempi. Rakastan sitä, kun kauppojen ikkunoihin ilmestyvät ensimmäiset punaiseen verhotut somisteet, ja sitä, kun kotona voi alkaa hyvällä omalla tunnolla polttamaan kynttilöitä ja juomaan glögiä. Valkoinen maa kruunaisi kaiken, mutta yllätys, ettei sellaista vielä näy.

Vaikka kuinka yritän kasvaa yli siitä joululahja-intoilusta, ovat nekin musta ihana osa joulua. Lahjoja ei tarvitse olla kasapäin, mutta jokunen paketti saa kyllä niitä jouluperhosia vatsaan. Ja voi sitä antamisen iloa! On mahtavaa nähdä riemastunut ilme sen rakkaan kasvoilla, joka juuri avasi sinun antamasi paketin. Tänä jouluna aion erityisen paljon panostaa siihen, että pääsen näkemään niitä ilmeitä :) Eikä se tarkoita sitä, että lahjoihin pitää hassata omaisuus. Vain oma mielikuvitus on rajana sille, mitä lahjaksi voi antaa. Viime jouluna olin köyhä - en edes köyhä opiskelija -vain köyhä :D Ja kaikessa masennuksessani siitä, etten voi ostaa lahjoja hirveillä rahasummilla, en tajunnut, että voisin käyttää jotain muuta rikkautta, omaa mielikuvitustani. Tänä vuonna aion paikata sen. Aion siis aivan täysin tietoisesti aloittaa joululahjahömpötyksen tästä päivästä lähtien!

Joulussa on monta asiaa, mikä saa minut rakastamaan sitä. Yksi tärkeimmistä ei suinkaan liity lahjoihin tai rahan kulutukseen, vaan yhdessäoloon. Joulu on sitä harvinaista aikaa, joka saa jopa pikkusiskoni pysymään kotona. Keräännymme koko perheen kanssa yhteen ja nautimme joulun tunnelmasta. Perheen määritelmä saattaa tässä kohtaa olla vähän joustava, mukaan luonnollisesti kuuluu myös meidän siskosten kumppanit, joskus joulunvietossa on mukana myös äidin veli puolisoineen ja milloin ketäkin. Kissa pahanen viettää myös joulua, kuten näkyy!

Mahdollisuuksien mukaan aloitan joulunvieton jo edellisenä päivänä kuusen koristelulla ja fiilistelyllä. Parasta on olla jo jouluaamuna vanhempien luona, kun aamulla aikaisin saa herätä joulupuuron tuoksuun kun äiti on sitä varten herännyt aamu seitsemältä :D Kiitos äiti. Jouluaamuna kuluu käpertyä sohvan nurkkiin koko porukalla, laittaa villasukat jalkaan ja katsoa kaikki maailman jouluohjelmat ja -elokuvat joita telkkarista näytetään.

Meillä noudatetaan yleensä tiettyä kaavaa jouluaaton puuhissa. Joulupuuron laskettua aletaan suunnitella saunan lämmitystä ja valmistellaan joulupäivällistä. Järjestys on ehdottomasti; ensin saunaan, sitten syödään. Ruokailu on yksi joulun parhaita puolia, saa ahmia vatsan niiiiin täyteen jouluherkkuja, ettei kykene ennen iltaa tekemään muuta kuin loikoilemaan vatsan vieressä. Mutta sitä ennen nautitaan joulusaunasta. Saunasta ei suinkaan voi istua suoraan ruokapöytään (oma ideologiani), vaan ensin pitää laittaa tukka, kammata nassu ja pukea päälle jotain kivaa, mutta ensisijaisesti mukavaa ja lämmintä. Toivon, että jouluna maa on valkea ja pakkanen paukkuu, jotta sisällä takan lämpö tuntuisi entistäkin paremmalta. Hämärän tullen sytytetään paljon kynttilöitä palamaan, ne ovat se piste iin päälle tunnelman luomisessa! Mukavuuslevel on siis 11, asteikolla 1-10.



Iskä puuttuu kuvasta, muttaku se ei oo mikkää linssilude!



Sitten kun kaikki perusjutut on hoidettu, olo on saunan jäljiltä raikas, vatsa on täynnä ja jäljet on siivottu pois, ei tarvitse tehdä muuta, kuin olla ja nauttia. Perusjuttuihin vielä voidaan lukea mukaan joulurauhan julistus (jota siskoni inhoaa, turhaa ajan tuhlausta kuulemma) ja vierailu niiden luona, jotka ovat jo enkeleitä. Isovanhempien haudalle siis viedään myös joulukynttilät.

Iltaa kohden alkaa lapsenmielisyys hiipii minuunkin ja väistämättä alan odottaa pakettien jakoa. Tässä kohtaa pikkusiskoni on yleensä jo kuin vieterieläin :D No, rehellisesti sanottuna onhan se jo vähän rauhoittunut, mut kyllä se lahjojen jakamisen ajankohta on aina keskustelunaihe numero yksi, kun ilta lähestyy. Ja auta armias jos tielle tulee yksikin tätä toimitusta viivyttävä asia ni johan on soppa valmis. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kuitenkin. Lahjat kun saadaan jakoon niin jokaisella on naama mandariinilla, varsinkin pikkusiskolla! Loppuilta meneekin sitten joutuisasti pakettien parissa ja aina jostain paketista löytyy jotakin, joka tuottaa kaikille iloa. Pelejä, leffoja.. Jos ei muuta, niin suklaata ainakin!

Meillä joulu kestää yleensä sen kaksi päivää, jonka jälkeen alkaa arki palaamaan taloon. Juhlan syitä joulun pyhiin sattuu enemmänkin, sillä omia syntymäpäiviäni vietetään 25.12. Näiden syömistalkoiden jälkeen on taas voimia palata töihin ja muihin normaaleihin puuhiin. Voi taas hyvällä mielellä odottaa koko vuoden seuraavaa joulua ;)

Ennen joulua minut saa joulufiilikseen talven tulo, valkea maa, kynttilät, glögi.. ja mikäs muu kuin pikkujoulut ;) Tosin meidän firmassa pikkujouluja on perinteen mukaan vietetty vasta vuodenvaihteen jälkeen, parhaimmillaan maaliskuussa. Mutta kuten sanottu, joulufiilistä on sallittua venyttää! Joulun alla on ihanaa hääräillä salaperäisesti pakettien kimpussa, arvailla mitä paketeista löytyy ja suunnitella koristuksia joulun ajaksi. Näillä aion siis omaakin arkea piristää!

Joulua odotellessa!

Millainen on sinun joulu?

Perussettiä taas

Tällä kertaa en aio sanoa tähän alkuun mitään muuta, kuin että kuvia ette saa, taaskaan. Ihan vaan siksi kun niitä ei ole.

Puolitoista viikkoa sitten lauantaina käytiin vähän viettelemässä iltaa Mikon kanssa, mutta vanhoja alkoi väsyttää sen verran, että käperryttiin lopulta mielummin kotiin peiton alle :) Ehdittiin kuitenkin syömään ja nauttimaan parit siiderit ennen kuin silmät painui kiinni. Oli kuitenkin tosi kivaa! Sittemmin vietin edellisen viikon itsekseni, kun siippa oli reissussa. Tai yksin ja yksin, melkolailla 50-50, ehdin kuitenkin käydä ulkona Hentun ja Hannan kanssa ja viime viikonlopun lusin Harjavallassa vanhempien luona.

Pakko ekaks hehkutella viime torstaita, kun Henttu tuli Helsinkiin juhlistamaan synttäreitään, etuoikeutetusti vain mun ja Hannan kanssa ;) Meidänhän piti lähteä vain teatteriin, ja mahdollisesti yhdelle. Syömässäkin suunnittelimme käyvämme. Ja kuinkas sitten kävikään? Kaikkihan sen tietää..
Yllättävää sinänsä, että varsinkin minä ja Henttu ollaan nykyään niitä, jotka kymmeneltä on sitä mieltä, et olis korkee aika jo painua petiin. Nyt kaikilla kolmella oli niin vimmattu menofiilis, et eihän me voitu jättää iltaa ihan lyhyeen.. Se vaan venyi sillai hiljalleen, no jos nyt vielä nämä, no jos nyt vielä tuo.. Ehkä vielä yksi.. Ehkä vielä Iguana (ehkä vielä kannullinen sangriaa?!).. Ehkä vielä Millionaires Club.. Ups.

Käytiin siis katsomassa Kumman kaa -liveshow-mikälie Presidentin teatterisalissa ja jumpe, et se olikin hyvä! Samaa settiähän se on ku telkkaristakin katsottuna, mut luoja, että nauratti. En tiedä onko hyvä vai huono juttu, että Elluun ja Anneen on niin helppo samaistua.. Suosittelen näytöstä lämpimästi muillekin hömppähuumorin ystäville. Ja MINÄ KUULIN, että miehetkin siellä nauroivat, että rohkeesti vaan mukaan, ei oo vain naisille suunnattu. No.. hihitellen sitten poistuttiin salista näytöksen päätyttyä ja oltiin kaikki yhtä mieltä siitä, että ehdottomasti jäädään vielä yhdelle siihen pressaan. Valomerkki tuli kuitenkin hetimmiten (torstai) ja meitä alettiin häätää ulos. Yhtä mieltä oltiin myös siitä, että eiköhän käydä Henry´s pubista hakemassa jotain naposteltavaa kun Henttukin oli jo nälissään kuihtunut niin pieneksi, ettei meinannut tuulessa pysyä jalat maassa. Henry´s oli niin täynnä, että vaihdettiin suuntaa ja naposteltiin Mephisissä, jossa oli sen verran mukava tunnelma, ettei turhaan kiirehditty pois.. Vaan taas se tuli! Valomerkki. Jos ei kuitenkaan ihan vielä mennä kotiin.. Ihan hetki tekisi mieli vielä istuskella kun on niin mukavaa.. Poiketaan siis Iguanassa. No siellä vasta viihdyttiinkin. Sangria maistui hämmästyttävän hyvältä ja suupielet nousi entistä enemmän ylöspäin.. Kukin vuorollaan vihjaili siitä, miten onkin niin jännän pirtee olo, ettei oikeen vielä tekis mieli mennä kotiin, eikä oikein sit tiedä mitä pitäis tehdä, jos sit oliskin parempi lähtee nukkumaan silti..

Tarpeeks kauan kierreltyämme ja kaarreltuamme tultiin yhteistuumin siihen tulokseen, että kysytään Iguanan (aivan mahtavalta) baarimikolta paras paikka lähistöltä ja mennään sinne. Millionaires Clubia suositeltiin, ja kaikista epäluuloista huolimatta lyötiin nokkamme sinne. Olihan se sen arvoista, ilta oli aivan mieletön ja ekan kerran tositosi pitkään aikaan tuntui siltä, että valomerkki tuli aaaaivan liian nopeasti! Ensimmäinen asia; lähde tästä lähtien aina ulos torstaina. Henkilökunta on rennompaa, kenenkään pinnaa ei kiristä, he vitsailevat ja ovat kiinnostuneita asiakkaistaan.. Menepä perjantaina.. Not. Ovimiehet, narikka ja baarimikot ovat kireitä ku viulunkielet, kaikki paikat on ääriään myöden täynnä ja taksia saa odotella kuus tuntia. Loistavan illan päätteeksi käveltiin ovesta ulos suoraan taksiin ja huristeltiin kotiin. Jäi hyvä mieli. Seuraavaa yhtä onnistunutta saa varmaan taas tovin ootella. Sitä odotellessa muistelen tätä :)

Ja seuraava päivä olikin sitten jotain aivan päinvastaista. Ylläripylläri. Illalla kuitenkin huristeltiin Harjavaltaan, Henttu matkaseuranani. En väitä, että Hentun tasainen kuorsaus siinä apukuskin paikalla olis mua juuri hereillä auttanut pitämään, mut ainakin se sai skarppaamaan ku ei ollu vaan oma henki kyseessä jos vaikka sattuu nukahtamaan rattiin :D Selvittiin kuitenkin hengissä kotiin asti, eikä ees jääty tien varteen susien syötäväksi.. Aivan koomassa siis ajelin ohi Karkkilan ABC:n, ja olin aivan varma, ettei päästä seuraavalle tankkauspisteelle asti enää..

Haastoin itseni tekemään viikonlopun aikana ennätyksen siinä, montaako kaveria ehtii nähdä kahden päivän aikana. Haha. No, todellisuus oli sitten vähän toinen. Söin, nukuin, söin.. Äidin ja siskon kanssa hemmoteltiin itseämme hartiahieronnoilla, jalkarasvoilla ja kaikilla muilla tököteillä. Käytiin isän kanssa salilla. Illalla syötiin taas ja lämmitettiin sauna.. Poltettiin kynttilöitä ja nautittiin loikoilusta. Sisko ja siskon poikaystäväkin viihtyivät kerrankin kotosalla ja se vasta oli ihan huippua :) En siis liikkunut juuri minnekään. Paitsi kummituksen luona kävin kuuntelemassa matkatarinoita ja kasvattamassa omaa matkakuumetta. Kummitukselle vaan terveisiä, että jos meidän roadtrip-haavematka toteutuu niin sopii liittyä matkaseuraan! Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli tosi leppoisa ja rentouttava, oli tosi kivaa!

Maanantai-aamuna jouduin taas auton rattiin ja ajelemaan kotiin päin. Kodissa ei missään nimessä ole mitään vikaa, vaan arjessa, töissä.. Jos niissäkään, mut jostainhan on aina pakko valittaa. Maanantaina kuitenkin sain vihdoin Mikon takaisin kotiin viikon reissulta <3 Jo oli aikakin. Nyt on taas maailma radallaan.. Kouluun sain pääsykoekutsun, tätä menoa musta tulee hoitsu! Ensin kuitenkin vielä pitää selvitä ensi keskiviikosta. Hyvä, etten oo jo käynyt hakemassa koulutarvikkeita, kyniä, kumeja, kansioita jne.. Oon vaan niin intona! :) Mut katsotaan miten tytön käy. Nyt on vielä luku-urakkaa edessä.

Palailen taas, kun kiireiltäni kerkeän! Puspus.

Viikonloppukuulumisia

Historia toistaa itseään näiden postauksien suhteen.. Joka kerta aloitan valittelemalla sitä, etten ole pitkään aikaan julkaissut mitään. Taas on pitkä aika viime kerrasta jne.. No niin on! Joku on jo ehtinyt muka kaivatakin. Uuden postauksen odottajalle tiedoksi, tämä tuleva ei välttämättä tyydytä sitä kolmen viikon odotusta. Tälle päivälle ei ole aihetta, tai edes ajatusta, vaan annan taas sormien juosta näppäimistöllä omin päin.. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Heti alkuun myös tiedoksi, että yhtään kuvaa ei tipu, en ole omalla koneella, joten postauksen ulkoasukin on todella booring..

Viimeisinä viikkoina ei ole juuri mitään mullistavaa tapahtunut. Mainittakoon kuitenkin, että sain otettua itseäni niskasta kiinni ja olenkin saanut luettua pääsykokeisiin, ylläri! Kutsuja lähetellään näinä päivinä, muistaakseni mahdollisesti ensi viikolla, saa nähdä miten tällä kertaa käy. Viime kerrasta viisastuneena hain kaksoistutkintoni ammatillisella todistuksella, jota en viimeksi hoksannut hyödyntää.. Pakko siis paljastaa, että se on huomattavasti mainittavamman arvoinen kuin ylioppilastodistukseni, joka ei varsinaisesti tuo esille parhaita puoliani. Aiemmin keväällä kerroin "kemian perusteet" -osion olleen niinkin helppo, etten ymmärtänyt siitä sanaakaan. Hanna ystävällisesti kuitenkin piti mulle pienen preppauskurssin viime viikolla ja johan selkis! On huomattavasti mukavampi lukea, kun tuntuu, että lukee suomen kieltä, eikä jotain muuta, joka voisi ihan yhtä hyvin olla hepreaa. Lukutaakkaa on hirveästi myös helpottanut se, että luen kahta täysin erilaista pääsykoemateriaalia koska sattumoisin ensimmäisellä ja toisella hakuvaihtoehdollani on niin paljon toisistaan poikkeava koulutusohjelma. Henkistä taakkaa ei myöskään kevennä se, että aikataulu alkaa olla tiukassa ja lukemista on vielä paljon.. Ja syynä siihen tietysti on vain oma saamattomuus (lue: elämänrytmi jonka ansiosta olen jatkuvasti kuoleman väsynyt).

Kaipaamani syksy oli ja meni, nyt odottelen jo ensimmäisiä kunnon ensilumia. Maa on jo vähän ollut valkea aamuisin, mutta ei riitä! Talvesta, lumesta, rinteistä ja kohmeisista varpaista innostuneena (tai minä ainakin) aloimme jo suunnitella talvilomareissua Rukalle. Mitään varmuutta ei vielä mistään ole, mutta itse oon ainakin aivan fiiliksissä ja pettymys on karvas jos siitä ei mitään tulekaan.. Toisaalta meillä on ihan hyvä back up plan joka ehkä vähän lohduttaa jos ei päästäkään rinteille. Siitä lisää myöhemmin, kun toteutuminen alkaa olla todennäköisempää.

Tällä hetkellä pyörii normaali arki, joskaan ei siinä mitään valittamista ole.. Paljon töitä (jotta myöhemmin olisi mahdollisuus niistä työn hedelmistä ammentaa joku lomareissu), treeniä ja kotia. Silloin tällöin ripaus juhlaa, tänään olisi tarkoitus lähteä vähän ulos, syömään hyvin ja ehkä vähän muutenkin viettämään lauantai-iltaa.. Yritän pitää kameraa mukana, jotta saan jotain todistusta talteen siitä, että oikeesti joskus liikun ihmisten ilmoilla.. Ensi viikolla juhlistetaan Hentun synttäreitä täällä meillä päin Kummanki kaa -näytelmän parissa ja sen jälkeen viikonlopuksi olis tarkoitus lähteä kotikulmille Harjavaltaan <3 Tarkoituksena tehdä ennätys siinä, montako kaveria ehtii nähdä yhden viikonlopun aikana, viettää aikaa vanhempien ja siskon kanssa ja saada talvirenkaat autoon alle. Halloweenkin on mut eipä oo mitään kekkereitä tiedossa, vielä. Oon jotenkin onnistuneesti missannut koko pelottavan juhlan ainakin viimeiset neljä vuotta joten kai sitä on hyvä jatkaa sillä tiellä edelleenkin. Vaikka eihän sitä vielä tiedä mitä jännää keksii :)

Nyt alan keräillä itseäni ja lähden valmistautumaan iltaan.. Yritän olla aktiivisempi tän blogin suhteen, mutta en lupaa mitään :)

Loppuun vähän fiilistelyä..

Big Brother

Oon jo pitkään pohtinut, pitäisikö kirjoittaa joku mielipide siitä, mistä kaikki muutkin nyt puhuu. Kysymys ei voi olla mistään muusta, kuin yliarvostetusta, myötähäpeää herättävästä Big Brotherista. Olen ehkä tällä kaudella väärä ihminen arvostelemaan ohjelmassa mitään tai ketään, koska olen vaivautunut katsomaan yhteensä ehkä viisi jaksoa. Teen sen silti.

Avausjaksoa katsoessani jo totesin, että voi luoja.. voi luuuuoja.. Onko tähän formaattiin suurin pääsyvaatimus todellakin mahdollisimman pieni äo? Mitenkään ketään tuomitsematta havaitsin, että ensivaikutelma lähes jokaisesta oli ainakin niin järkyttävä, että meinasin kuolla ahdistukseen kotisohvallani. Kaikista paras oli tämä nuori tyttö, joka kertoi marssivansa seuraavaksi Hollywoodiin malliksi. Hän vain päätti ensin ottaa välietapiksi big brotherin, jos siitä vaikka irtoaisi lisäpinnoja.

Sen enempää kuitenkaan ketään erillistä henkilöä (ainakaan tässä vaiheessa) arvostelematta, palaan koko formaatin typeryyteen. Vuosi toisen perään olen sitä siitä huolimatta jaksanut katsoa, pari vuotta sitten jopa lähes päivittäin. Ei ole siis tarkoitus tuomita myöskään niitä, jotka tätä hulvatonta eläintarhan elämää seuraa. Nyt vaan itsellä on jo alkanut mennä maku.. Raja on tullut täyteen. Jos palaamme muutaman vuoden taaksepäin, oli ohjelmalla vielä oikeasti viihdearvoa. Ainakin tuntuu, että taloon valittiin henkilöt ihan eri perustein. Tyypit oli omanlaatuisia ja hauskoja, mutta ei typeriä kuin vasemman jalan saappaat! Suurimmaksi osaksi ainakin. Viikkotehtävät olivat ihan oikeasti mielikuvituksekkaita ja jännittäviä, ja asukkaille järjestettiin huomattavasti enemmän aktiviteetteja joihin ei liittynyt vain tolkuton alkoholimäärä ja peiton heiluttaminen. Muistelkaahan Alpakoita, Staff my skodaa, ja ensimmäistä ja alkuperäistä köyhät/kroisokset -asettelua viikkotehtävässä. Asukkaille oli järkätty paljon pieniä skaboja viikkotehtävän lomaan, olihan niitä mielenkiintoisempi katsoa kuin sohvan nurkassa istumista tai röökin polttoa. Hauskan lisän toi myös viikottainen R-kioskireissu, jonka sijaan ostokset hoidetaan enää virtuaalisesti näppäillen ja kaikki toimitetaan varastohuoneeseen. Boring!

Tällä kaudella, samoin kuin myös kaudella 2009, on järkevät tehtävänannot unohdettu ja niiden sijaan asukkaille kannetaan selkä vääränä kukkoa. Onhan sitä kannettu aikaisemminkin, koskaan ei ole ollut puutetta, paitsi niillä vähä-älyisillä, jotka ei todellakaan saa iloa irti mistään muusta kuin alkoholista ja tupakasta. Ja tähän väliin huomautus, että se järjetön vouhoaminen, kitinä, itku ja parku siitä röökistä saa mut niin hermoraunioksi, että tekee mieli paiskata omakin televisio parvekkeelta alas. Come on!! Mutta palaten siihen kukkoon.. BB-talon örvellysbileet pari viikkoa sitten sai toivottavasti asukkaat miettimään käytöstään. Meille katsojille oli toki äärihupaisaa seurata tolkutonta ryyppäämistä, oksentamista, oksennuksessa kieriskelyä (kuhertelua), sammumista ja muuta yhtä järkevää, mutta kyllä oli asukkailla hymy perseessä seuraavana päivänä kun illan tapahtumia käytiin kohta kohdalta läpi. On varmasti mukava kuulla (aivan niinkuin kukaan ei oikeasti muistaisi mitään), että koko Suomen kansa on esimerkiksi nähnyt tyttöjen rintavarustukset, ja useasti vielä. Puhumattakaan mitään viime tuotantokauden liveporno-selkkauksesta. Itku pitkästä ilosta, niinhän sitä sanotaan. Ja kyllä siellä sitten itkettiinkin. Kaikki nämä tapahtumat on kuitenkin jätetty jo unholaan ja lisää kukkoa ollaan valmiita kaatamaan sitä mukaa ja niin paljon kun sitä vain tarjotaan.

Tässä formaatissa alkaa jo historia toistaa itseään. Viikkotehtävät toistuvat edellisiltä kausilta ja muutenkaan mitään uutta ei oikein ole keksitty. Tämän viikon farmitehtävä on koettu jo alpakoiden muodossa, mutta sanottakoon silti, että kuluva viikko on minun silmissäni ollut paras kaikista. Elukat tuovat hurjasti piristystä normaaliin BB-elämään, ja niiden mukana asukkaistakin on paljastunut ihan uusia puolia. Punatukkainen Elisabet on ehdottomasti ykkössuosikkini, tämä nuori mimmi kun kertoi rakastavansa lehmän lantaa ja heinän hajua, nousi pisteet, jälleen. Ottaen huomioon tytön iän verrattuna muihin talon asukkaisiin, on tältä tullut tähän mennessä fiksuimmat jutut. Nikon hellä ote kanoista sulatti myös sydämeni, mutta kaveri on kyllä ollut symppis alusta asti, yksi niistä harvoista, aidoista ja asiallisen oloisista BB-tähdistä. Ihmettelen oikein mitä noin fiksu nuori mies tekee tässä älyttömässä freakshowssa.

Pakko tähän kohtaan on sanoa, että yleistykseni vasemman jalan saappaista ei toki koske kaikkia. Joukkoon on jokaisella kaudella mahtunut muutamia ihan jeppistyyppejä, mutta useinkaan he eivät ole olleet niin kovasti näkyvillä. Viime kaudella yksi ehdottomia suosikkejani oli mensa-Esa, jonka filosofiset pohdinnat tuottivat yleensä hassunhauskan lopputuloksen. Respect!

Pitää kai hattua nostaa siitä, että puhelimien, tietokoneiden ja facebookin aikakaudella tämä porukka elelee seinien sisällä ilman mitään näistä. Viihdykkeenä on vanhanaikaiset, ihan oikeat ihmiset ja isoveljen jekut. Omasta mielestäni yksi parhaimpia on ollut puhuva pönttö, ja muutama päivä sitten nähty jätskitehtävä, jossa pöydät notkuivat herkkuja mutta niitä ei saanut suuhunsa laittaa. Tyttöjen ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset kun suklaat jäi saamatta. Olin silti iloinen heidän puolestaan, kun myöhemmin illalla saivat järkätä jäätelöbaarin ja palkita itsensä kaikella sillä, millä aiemmin oli vain kiusattu. Oli hauska nähdä vilpittömästi innostuneet ilmeet, vaikka tarjolla ei ollut tippaakaan alkoholia.

Kaikesta ruikutuksesta huolimatta aion kauden katsoa loppuun asti, en säännöllisesti, mutta juuri niin, että pysyn kärryillä. Enkä väitä missään nimessä, että katselukokemus olisi vastenmielinen. Lähinnä se on hupaisa. Ällistyn joka kerta jollain tavalla asukkaiden käytöksestä. Siinä mielessä sarja on äärimmäisen mielenkiintoinen. Aina tapahtuu jotain uutta, josta juorulehdet voivat ammentaa. Ja minä. Ai että miten nautin siitä tunteesta, ettei itse ole menettämässä kasvojani näiden kaltaisesti. Joskus joku jopa heittää hyvän jutun ja minua naurattaa.. Hehee!

Home alone vol. 1

Otsikon mukaisesti yksin kotosalla kokonaisen viikon. Dislike! Mielikuvitus juoksee ja tylsyys tappaa. Onneks on töitä iloisesti seuraavat kymmenen päivää putkeen niin ei tartte miettiä mitä keksin päivieni täytteeksi. Sen lisäksi tänään Riinan (pt) kanssa käytiin läpi uusi treeniohjelma ja syksystä tulee silläkin saralla kiireinen, neljästä viiteen kertaa viikossa hiki virtaa! Käänsimme aivan uuden sivun nyt kesän päätteeksi, nyt on aika alkaa kerätä massaa varastoon, kun on päässyt vähän liikunnan myötä keventymään (isä sanoo, ettei minua näy haravan takaa) :) Odotan niin täysillä, että päästään aloittamaan uuden ohjelman kera! Sitä ennen on muutama päivä aikaa keräillä voimia niin henkisesti kuin fyysisestikin tuleviin koitoksiin ja pitää tarkkaa ruokapäiväkirjaa, jotta päästään sitä sitten yhdessä tarpeen tullen korjaamaan.

Oikeaa asiaa ei varsinaisesti ollut, mutta pakko fiilistellä vähän, kun oon vihdoin saanut sen syksyn mitä olen odottanut. Kirpeät syysaamut ja aurinkoiset päivät, oranssina, keltaisena ja punaisena hehkuvat lehdet.. wau!

Vähän kesäinenkin kuva eksyi tänne.. hienosti näyttää vielä kukkivan nuokin. :)

Ja nyt, koska blogger kivasti tökki ja pätki ja mulla meni kaks tuntia saada noi muutama hassu kuva tänne, niin enempää ei oo tältä päivältä tulossa. Meen murjottamaan ja katsomaan bb, jotta saan edes nauttia siitä suunnattomasta myötähäpeän tunteesta minkä se tuo tullessaan.

Täältä pesee!

En ihan tarkkaan vielä tiedä mitä, mutta kun tekee mieli kirjoittaa. Lähdetään vaikka siitä, että istun tyytyväisenä kotona, synttäreidenkään jäljiltä yhtään vapisematta, tutisematta tai voimatta pahoin. Toisin kuin synttärisankari itse ;) Eilen siis juhlistimme Hannan ja Annin yhteis-synttäreitä tyttöporukalla, ensin Annin kotona, josta siirryimme KY:lle, YK:lle, mikälie, en vieläkään muista kummin päin nuo kirjaimet on, Hanna kun jutteli mulle vaan Yhdistyneistä Kansakunnista, mutta niillä ei kaiketi ole mitään tekemistä Helsingin yöelämän kanssa? Anyway.. Puolet illasta pohdimme, miten käyttäisimme 7,2 miljoonaa euroa, jos lottovoitto omalle kohdalle sattuisi. Alkoi harmittamaan niin vietävästi, että oli pakko kipata siiderit nopsaan pois, lähteä jatkamaan iltaa ja unohtaa koko puheen aihe. Joku Matti Meikäläinen Kalajoelta äkkirikastui eilen illalla. Ajatus on niin utopistinen, että on vaikeaa ajatella, mitä itse tilanteessa tekisi. Joka kerta kuitenkin asiaa ajatellessa minusta tulee niin katkera, että parempi kun nytkin lopetan, ennen kuin ehdin edes aloittaa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010092512408592_uu.shtml

Poistuin bussille 03.30 niissä ajatuksissa, että tänään kuolen väsymykseen töissä. No, näin ei kuitenkaan käynyt, koska noin 04.30 viime yönä tajusin, ettei mulla ole työvuoroa tänään laisinkaan. Helpotus. Sen sijaan olen nyt vajonnut syvälle sohvatyynyjen sekaan ja sen lisäksi, että kirjoitan teille, en tee juuri  muuta kuin katselen televisiota toisella silmällä. Odotan muuten innolla tänään alkavaa Tanssii tähtien kanssa -kautta, sekä uusi Vastaparit -sarja pitää myös katsastaa. Lisäksi tietty salkkariuusinnat meni jo, BB on tulossa ja ihan katsottava elokuvakin tulisi sunnuntaileffassa. Että viihdettä riittää. Mikko on Porissa kisoissa, joten ihan itsekseni saan vallata sohvan ja tietokoneen. Vaikka mielelläni tekisin vaihtokaupat tietokoneesta siippaan.

Tähän väliin huomautus. Se, joka tätä lukee, pakottakoot minut optikolle! Alkaa silmät harottaa taas sinne ja tänne kun tuijotan tietokoneen ruutua, tekstiä on vaikeaa lukea. Olen vain saaaaaamaton..

Ennen synttärijuhlia poikkesimme Dealerissa, josta kirjoittelinkin jo aiemmin. Ruoka oli hyvää, juomaa oli riittävästi, väkeä oli paljon ja tapahtuma mukavasti järkätty. Maija Vilkkumaa ehdittiin nähdä, Fintelligens aloitteli juuri kun olimme poistumassa takavasemmalle. The Baseballs olisi ollut viihdyttämässä myöhemmin illalla, mutta olin jo poistunut paremmille laitumille siinä vaiheessa. Matkapuhelinmaailman kuumimmat uutuudet oli esittelyssä, tosin luulen, että 80% väestä tuli paikalle lähinnä ilmaisen ruoan ja juoman vuoksi, eikä niinkään seuraamaan laite-demoja tai kuulemaan tarinaa myynnin kehityskäyristä. Jotakin tuli kuitenkin tsekattua itsekin, mutta lähinnä aika meni seurusteluun. Kyllähän Nokia oli hienot puitteet meille tarjonnut, että kiitokset niistä voi kyllä lähettää. Kana olisi saanut olla vähän kosteampaa.

Ja tässä pari kuvaa meidän rakastavaisten perjantaista :) Vuosipäivää juhlimassa...

Minulle lähimmät tietävät kriisini sen suhteen, että pitää näyttää hampaat kun hymyilee. Tästä kuvasta vaan välittyy täysillä se fiilis, joka kantoi läpi illan. Kiitos rakas <3 En siis jaksa välittää kriisistä juuri nyt ;) Kuvassa näkyy myös riipus, jonka sain lahjaksi päivämme kunniaksi. Love it!

Tätä hymyä en voi vastustaa! Mikko kyllä valitteli tästä kuvasta, että näyttää kaljulta. En ole ihan samaa mieltä.

Sitten vielä änkeän tähän postaukseen vähän tukkakuvaa..

Tukkaa lukuunottamatta kuvattava ei ole tässä (ainakaan) kovin häävi! Olenko koomassa vai nähnyt kummituksen? Tukkaan on vielä tulossa lisäkkeeksi klipsipidennykset, kuhan raaskisin ne ostaa..

..ja kenkäkuvaa..

Tässä toiset uusista rakkaistani, jotka lähtivät Brysselistä mukaan puoli-ilmaiseksi. Yli polven ylettyvät prätkäsaappaat, nyt jo olleet käytössä jatkuvasti, hyvä kun kotona maltan riisua. Likaiset näyttää jo olevan.. Eivätkä oikeasti kiillä yhtään, vaan nahka on mattapintaista. Ja löysin juuri kuulakärkikynän, jonka hetki sitten hukkasin! :D

Eli tiivistettynä, rakastan mun uusia kenkiä ja uutta tukkaa, kiitos Henriikka! Punainen väri tosin on aika paha, se alkaa nyt jo näyttää haalistumisen merkkejä. Iiik!

Jos laiskasunnuntaisin ei olisi kullan arvoista olla juuri omassa kodissa, omalla sohvalla (koska näyttää aivan hirveältä eikä jaksa säikytellä naapureita) lähtisin Hannalle potemaan myötäkrapulaa. Saattaa olla, että luovun tästä sunnuntai-periaatteestani ja lähden vielä kyläilemään jos Hanna on vastaanottavainen.

Nyt päästän helpotuksen huokaisun, kun sain vihdoin tämänkin tehtyä. Piti Harjavalta-viikonlopustakin laittaa kuvia, kunnes tajusin, ettei niitä ole. Mutta oli aivan mielettömän ihana nähdä perhettä pitkän ajan jälkeen, äitiä, isää ja siskoa. Harmi, kun välimatka on näin pitkä, heidän kanssaan on hurjan mukava viettää aikaa. Sain kuitenkin taas mukaan tuomisia, joita on jopa vielä muutama jäljellä.. Nam!

Näillä siis jatkan herkuttelua nytkin, keitän saavillisen teetä ja vajoan vielä vähän syvemmälle sohvan koloihin.

Rentouttavaa sunnuntaita muillekin!