Quick glance

Flunssa meni ja hammaslääkäristäkin selvittiin. Vielä on toinen käynti edessä, kuhan luonto antaa taas periksi mennä kiusattavaksi. Kampin Megaklinikalla käynti oli helppoa, nopeaa ja mun mielestä ihan sopusuhtaisen hintaista verrattuna julkiseen hammashoitoon. Käynti oli juuri niin miellyttävä, kuin hammaslääkärissä käyminen nyt yleensäkin voi olla. Eli.. you know. Mut nyt on hampaat taas melkein mallillaan.

Luonnollisesti mun tervehdyttyä Mikko sai saman flunssataudin, joten edeltävä viikko on ollut yhtä sairaslomaa, vuoroin kenenkin kohdalla. Toisaalta nykyään sairastuminen tuntuu olevan yksi niitä harvoja syitä, jolloin voi hyvällä omallatunnolla vaan maata sohvalla tekemättä mitään. Muuten aina on jotain, mitä pitäisi tehdä ja jonka tekemättä jättämisestä tulee vaan ja ainoastaan huono omatunto. Flunssassa voi pakottaa itsensä unohtamaan koulun, työn ja muut velvollisuudet ja keskittyä vaan lepoon. Nautinnollista sekin - tavallaan.

Muuten kulunut viikko vierähti paljolti koululla, kalenteri on taas aivan täyteen buukattu koko kevääksi. Tiesin jo etukäteen, että lukukaudesta on tulossa tosi intensiivinen, mut onneksi se on yllättänyt mut positiivisesti. Vaikka luentoja on jopa enemmän kuin kuvittelin, ovat aiheet juuri niitä, jotka itseä eniten kiinnostaa. Mä siis keskityn imemään tietoa kuin iilimato ja petaan itselleni lupaavaa tulevaisuutta olemalla nyt tunnollinen koululainen.

Ja tulevaisuudesta puheenollen, hainpas vaihtoonkin. Tutoropettajan kanssa käydyssä keskustelussa kuitenkin ilmeni, että todennäköisyyteni päästä tässä vaiheessa opintoja on vähän huono, kilpailu on kovaa ja hakijoista suuri osa on opiskelijoita, joilla opintopisteitä on ehtinyt kertyä tuplasti omiini verrattuna. Ehtii sinne sitten myöhemminkin, mutta ajattelin että whatta hell, en taatusti pääse jos en edes yritä. Bangkok on ykkösvaihtoehtoni, toissijaisena hain Saskatooniin Kanadaan ja kolmantena paperissa lukee Uusi-Seelanti. Odotukseni ei juuri nyt ole kovin korkealla - etten sitten pety - mutta kolmen viikon kuluttua sitten tulee haun tulokset. Tarkoitukseni ei siis suinkaan ole lähteä vuodeksi kauas pois, vaan ainoastaan muutaman kuukauden harjoitteluvaihtoon. Plan B on lähteä jonnekin Thaimaa/Malesia/Indonesia -suunnalle ensi tammikuussa rakettimyyntien jälkeen reissaamaan muutamaksi viikoksi, kelpuutan senkin :) Kuhan nyt rauhassa aloitellaan tätäkin vuotta ja keskitytään siihen mitä on käsillä, niissäkin asioissa on paljon iloittavaa.

Tänään Hanna tulee meille saunomaan ja syömään, ehkäpä vähän suunnittelemaan tulevaa reissua. Ruoka on kyllä varmaan silti pääosassa. Itsellä oli tänään työpäivä, huomenna työpäivä, maanantaina työpäivä.. Olen koittanut hamstrata töitä nyt niin paljon kuin mahdollista, niin saa sitten hymyillä palkkapäivänä. Jotenkin vaan tuntuu, että innostusta ja motivaatiota on aina vakio määrä. Nyt kun on paljon mielenkiintoisia asioita koulussa ja vapaa-aikana, ei sitä suurinta intoa enää tahdo riittää liittymien myymiseen. Uusia kuvioita onkin tiedossa, mutta niistä lisää sitten vähän myöhemmin. Nyt toivotan hyvää viikonloppua!

Something to look forward to

Sunnuntai on jälleen saanut takaisin lepopäivän merkityksensä, hetkeksi. Jos ei pidemmäksi, niin ainakin täksi päiväksi. Aamulla, tai sanoisinko aamupäivällä - ensin puolille päivin nukuttuamme - poikkesimme kaupassa ja ehdimme siis nähdä vilahduksen sitä kaunista, aurinkoista pakkasilmaa joka ensimmäisen kerran tänä talvena täällä etelässä näyttäytyi. Siitä huolimatta palasimme pikapikaa kotiin vällyjen väliin, ja samassa paikassa voisin sanoa olevani edelleenkin.

Heroes ja heroes-unet ovat vuorotelleet tänään. Mulla kun on tapana nähdä aina unia kaikista actionleffoista ja -sarjoista, tietysti niin, että itse olen pääosassa. Rankan sarjamaratonin jälkeen piti vielä ottaa päiväiltaunet kuudesta kahdeksaan. Nyt on sitten taas rytmi hienosti siinä mallissa, että on ihan turha haaveilla pitkistä yöunista. Huomenna alkaa arki ja työt, mikä tarkoittaa jo aiemminkin mainitsemaani viiden herätystä. Säilyykö uni varastossa? Olenko huomenna virkeä, jos olen nukkunut viime yönä ja tänään päivällä hurjan paljon? Vaikka viralliset yöunet jäisivätkin olemattomiksi? Minä en tiedä. Huomenna olen viisaampi.

Onpas tullut sattuneesta syystä tänään lueskeltua vähän Mikon joululahjakirjallisuutta. 501 must-visit cities ja Mad World on täynnä mielenkiintoisia juttuja, ja tällä hetkellä oma huomio suuntautuu niistä kaikista mahtavista vaihtoehdoista juuri Pohjois-Amerikkaan, Californiaan! Lentoliput, hotelli ja vuokra-auto varattiin eilen, jiihaa! 16.3 lähdemme iltapäivällä Helsinki-Vantaalta New Yorkin kautta Los Angelesiin ja palaamme samaa reittiä ollaksemme lähtöpisteessä 27.3 aamukahdeksan tienoilla. Kymmenen päivää on aikaa kiertää Los Angeles, Las Vegas, mahdollisesti San Francisco ja Mexicon rajalta ainakin Tijuana. Kovin tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole tehty, enkä tiedä onko sellainen tarpeenkaan. Varmaa on ainoastaan se, että NHL-matseja olisi tarkoitus käydä katsomassa pari, vielä kun Teemu Selänne pelaa Ducksien riveissä. Baseball tai amerikkalainen jalkapallo ovat kai myös asioita, joista ainakaan molempia ei pitäisi missata kun kerran vierailee näiden urheilulajien mekassa. Grand Canyon on ehdottomasti must-see -listalla, mutta niin on moni muukin paikka ja nähtävyys. Ihan kaikkeen ei taatusti kymmenen päivää riitä, eikä tarkoituksena suinkaan ole juosta paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Jostain pitää ehtiä ajan kanssa nauttimaankin.

Tukikohtamme, hotellimme, sijaitsee Hollywood Boulevardilla ihan Universal Studioiden kupeessa, olenko fiiliksissä? Hassua tässä on se, että juuri tämä hotelli oli edullisimpien joukossa. Majoitus ei ole hirvittävän hintainen. 10 yötä kolmelta henkilöltä yhteensä vajaa 500 euroa. Hotellihuoneemme on sitäpaitsi niin suuri, että sinne mahtuisi vieläkin nukkumapaikoille kaksi henkilöä lisää. Varasimme hotellin koko ajaksi, vaikka saatamme majoittua jokusen yön ehkäpä jossakin muualla, vaikkapa San Franciscon tai Mexicon reissuilla. Näin koko matkatavararöykkiötä ei tarvitse kuljettaa mukana ja on aina "koti" johon palata. Näille reissuille voi pakata reppuun tarvittavat tavarat ja majoittua mahdollisimman halvasti joissakin tienvarsimotelleissa. On myös mukavaa saada liikkua spontaanisti sitten kuin huvittaa, kun majoitusta ei joka paikasta ole etukäteen varattu. Tarkempi matkasuunnitelma saattaisi säästää meiltä jokusen euron rahaa, mutta itse pidämme enemmän vapaudesta päättää paikan päällä mitä tehdä, minne mennä ja milloin.

Vuokra-auto on mielestäni tällaisella reissulla aivan ehdoton. Etenkin kun maksajia on useampi, ei se pidemmän päälle ole yhtään sen kalliimpaa kuin julkisilla liikkuminen, ja taas saa itse päättää minne matkustaa ja milloin. Puhumattakaan siitä, ettei matkustaisi ollenkaan. Auto kustantaa kaiken kaikkiaan 205 euroa koko ajalta ja bensan hinta tiedetysti on vain kolmasosan Suomen hinnoista, noin 50 senttiä litralta. Ei ihan vedä vertoja Arabiemiraattien 25 sentille, mutta kyllä tuo ero tuntuu jo huikealta kun vertaa meidän hintoihin. Tämä on varmasti taas yksi niistä asioista, joiden vuoksi Suomeen tulevat turistit ensimmäisenä lentävät persiilleen. Kun joka kerta huoltoasemalla käydessä järkytyn itsekin.

Nyt vaan on päällä hillitön odotus. Tämä menee ihan selkeästi kärkeen siisteimpänä matkakohteena, jossa itse olen koskaan käynyt. Vietän todennäköisesti nämä väliin jäävät kaksi kuukautta tonkien ja penkoen materiaalia kaikista mahdollisista asioista, joita paikan päällä pitää kokea ja nähdä. Orange Countyssakin varmaan pitää hurauttaa käymään, josko se olisi niin kaunis paikka kuin kaikkien tuntema telkkarisarja antaa ymmärtää. Ajaukset säntäilee, vaikka nyt pitäisi malttaa vielä vähän aikaa.

Onneksi huomisesta alkaen päivät täyttyvät jälleen koululla ja vähän töilläkin, jospa olisi sitten vähemmän aikaa mennä pitkin seiniä tuon matkan vuoksi. On muuten hurjan kivaa palata taas koulun penkille harjoittelun ja joululoman jälkeen! Edessä on luullakseni koko opiskeluajan mielenkiintoisin kevät, aiheet käsittelevät omaa tulevaa suuntautumistani. Mielenkiintoisin, mutta myös intensiivisin, uskoisin. Nyt ei ole varaa ottaa löysin rantein. Opiskelusta itse asian lisäksi mielekästä tekee mahtavat kurssikaverit, joista tosin yhdestä ihanasta jouduimme luopumaan tämän siirtyessä kätilöksi. Itselläkin on kaikenlaisia haaveita omiin opiskeluihin liittyen, mutta katsotaan niitä sitten ajan kanssa. Nyt mennään päivä kerrallaan kohti seuraavaa välietappia, kevään harjoittelua Töölön traumatologisella leikkausosastolla. Ja taas olen aivan liekeissä.

My day

Tänään, istuessani kliinisten laboratoriotutkimusten teoriatunnilla, huomasin taas olevani oikeassa paikassa. Vaikka koulunkäynti silloin tällöin tympii, antaa se kuitenkin suurta riemua ja toivoa siitä, että jonain päivänä ihan oikeasti teen työtä josta pidän, enkä myy liittymiä ja huonoja puhelimia. Olen myös saanut opiskeluun vihdoin sen otteen, jota haparoivasti yritin jo viime keväänä. Kesti monta kuukautta ennen kuin edes tajusin opiskelevani, ja ennen kuin huomasinkaan, paljon oli hurahtanut ohi enkä ollut ehtinyt edes saada lankojen päistä kiinni. Nyt olin skarppina heti lukukauden alkaessa ja opinnot ovatkin lähteneet käyntiin huomattavasti paremmalla menestyksellä, kuin viime keväänä. Toistaiseksi on vielä paikkaustöitä, viime kevään reissut ja muut opiskelua haittaavat tekijät rokottivat multa luentoja ja labroja, jotka koitan kovalla vimmalla saada suoritetuksi seuraavaan harjoitteluun mennessä. Tavoitteena olisi saada opinnot taas ajantasalle jouluun mennessä, jotta pääsisin aloittamaan kevätlukukauden puhtaalta pöydältä.

Tänään sen sijaan kotona sohvan nurkkaan istahtaessani huomasin, että myös koulun ulkopuolella olen elämässäni ehdottomasti juuri siellä, missä pitääkin. Mulla on ihana koti, upea kumppani, mahtavia ystäviä ja maailman paras perhe. Mulla on myös ihan kiva työpaikka, vaikka sitä blogin alkupuolella parjasinkin. Tuijottelin ikkunasta ulos ja hymyilin. Hymyilen vieläkin.

Minä ja mun viltti, torkkupeitto, tai miksi ikinä haluatkaan sitä kutsua.

Tänään on kiva päivä! Sain nukkua sopivan pitkään, nousin yhdeksältä eikä vielä ollut kiirettä minnekään. Menin kouluun puolilta päivin, pääsin kolmelta ja tiesin, että ilta on vapaa. Torkahdin vähän junaan kotimatkalla ja havahduin onneksi kuulutukseen oikealla asemalla. Kaupan kautta kävelin kotiin, ilma oli ihan mielettömän upea. Ottaen huomioon, että on syyskuun viimeinen päivä, +20 astetta on paljon. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja ympärillä kaikki hehkui punaisena, oranssina, keltaisena.. wau! Muuton jälkeen muhun on iskenyt joku kummallinen tauti, tai muu määrittelemätön mielenhäiriö. Tartuin ensimmäisenä imuriin (siihen uuteen, ihanaan Hooveriin), pyyhin pölyt, tiskasin tiskit, laitoin pyykit ja sit istahdin siihen sohvan nurkkaan, jota aikaisemmin mainostin. Ihanaa olla kotona! Täällä on kovin kotoisaa, etenkin nyt, kun kaikki ihanat kukat ja viherkasvit, joita ollaan saatu ihan älyttömästi, ovat vielä toistaiseksi elossa. Itsekin hankin joitakin, mutta ne on sellaisia IKEAn ikuisuuskasveja, etten niitä onnistu tappamaan kuitenkaan, kuulemma. En usko. No, joka tapauksessa.. Nyt Mikko istuu kaverinsa kanssa yläkerrassa, punaviinipullo näytti olevan seurana, ja mulla on hyvää aikaa bloggailla. Tästä noustessani todennäköisesti siirryn ainoastaan jääkaapin kautta jälleen siihen samaan sohvan nurkkaan, ysiltä alkaa joku leffa, minkä voisi perjantain ratoksi katsoa. Jalkakylpy vois tehdä terää.... Ja saunakin olis lämpeämässä.

Tuleva viikko, huominen ja sunnuntai mukaan lukien, pitää vielä jaksaa rutistaa töissä ja koulussa. Seuraava vapaa koittaa ensi viikon lauantaina. Ajateltiin lähteä Satakuntaan päin, mäkin taisin saada viikonlopun vapaaksi. Odotan innolla, että päästään näkemään vihdoin ja viimein meidän perheen uusi koti, ja voi luoja, miten pitkä aika on siitäkin, kun Hentun kanssa ollaan viimeks nähty. No, nyt nähdään! :) Monenlaista. Rutistuksia sinne suunnalle, Euraan ja Henttulaan!

Loppuun teki mieli laittaa vähän kesämuistoja, nyt kun se alkaa olla jo takana päin. Vielä viime hetken fiilistelyä :) Kohta tulee talvi... loska.. lumi.. pakkaset.. ja joulu <3

Analogiaa

Vannon, että tänään tulee jotain muuta kun koulu- ja työjuttuja!

Kerrospukeutumisen ystävänä oon fiilistellyt viime päivinä saapunutta kevättakkiaikaa. Ihan oikeasti se ei  varmaan vielä ole, koska aamut on julmetun kylmiä edelleen. Mulla se kuitenkin on jo, piste. Hautasin toppatakkini jo syvälle talvivaatekätköön ja olen onnellinen kun se on pois silmistä. Vielä on edessä laatikkojen perkaaminen - pipot, hanskat ja paksut kaulahuivit joutaa taas vähäksi aikaa kellariin, luojan kiitos. Kerrospukeutumisen ystävänä hoksasin myös, että puolentoista viikon päästä saan luopua lempparivaatetuksestani, risoista farkuista ja valtavista neuleista.. Niille ei pahemmin oo Espanjassa käyttöä, mikäli sääennusteisiin on uskominen. Matkaan sen sijaan pitäisi pakata ennemminkin shotseja, mekkoja ja parit bikinit.

Mun jatkuvasti kasvanut pakkauskriisi vähän hälveni kun heräsin todellisuuteen ja muistin taas pesukoneen olemassaolon. Epäilemättä Espanjassakin pestään vaatteita. Ei tarvii siis esimerkiks 35 kappaletta alushousuja  pakata mukaan. Voisin opetella ajattelemaan asioita kahdesti, ennen kuin kehittelen paniikkikohtauksen. Kaksi matkalaukkua saattaa siis sittenkin riittää tarpeisiimme. Jos ne käyvät ahtaaksi, puen päälleni lennon ajaksi kaikki ne vaatteet, jotka eivät enää mahtuneet laukkuun! How simple is that?

Ennen Espanjaan lähtöä pitäisi vielä poiketa Lontoossa. Ensi perjantaina lähdetään ja seuraavana tiistaina tullaan takaisin. Tänään luin jännittävän uutisen otsikolla "Rajut mielenosoitukset uhkaavat kuninkaallisia häitä". Äärimuslimit ja äärioikeistolaiset ovat luvanneet tehdä päivästä helvetillisen. No enhän mä oikeastaan parempaa ajanvietettä sitten oliskaan keksinyt.. mikäs sen mukavampaa ku taistella pysyäkseen pois mellakoitsijoiden ja mellakkapoliisien jaloista. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011042013584860_ul.shtml
Nojoo.. enpä usko, että näistä meidän matkalle oikeasti koituu haittaa. Me lähdetään sinne nauttimaan kauniista ilmoista, nähtävyyksistä ja vaatekaupoista, ja kuvataan kamerat täyteen hömppää. Mellakoitsijat eivät sovi mun mielikuvaani.

Tänään alkoi kauan odotettu pääsiäisloma ja näillä näkymin näyttää siltä, että saatetaan lähteä sitä viettämään Satakuntaan päin. Vielä en ole ihan 100% varma, mut olishan se kiva käväistä "kotona" välillä. Neljä päivää joutenoloa kyllä kelpaa tässä kohtaa kun tuntuu, että oon ihan rättipoikki.. On sellainen fiilis, että kaikkeni oon antanut. En vaan tiedä mille! Ehkä koululle, ehkä töille, ehkä niille molemmille. Ehkä nyt olis hyvä hetki parisuhteen keväthuollolle. Viime päivinä on ollut vähän rankkaa, meillä on ollut sairaanhoitajan ja it-insinöörin kielimuuri. Tietteks.. "Vitsi ku on toi anatomian tentti torstaina, pitää osata kaikki brachialikset ja muut musculukset, tiedäksä muuten mikä on hartialihas latinaks? Sit vielä on os sitä ja os tätä ja tää sydämen johtoratajärjestelmäki pitäis muistaa, puhumattakaan näistä kaikista venoista ja arterioista", johon it-insinööri vastaa: "Joo, mä näytän sulle tän yhen duuniprojektin. Kato.. täs on tällasii markkereita, joiden avulla voidaan kattoo tätä pohjapiirustusta kolmiulotteisesti, täs on...sanoja joita en ymmärrä...ja sit tää on tehty tällasella tekniikalla...lisää sanoja joita en ymmärrä... ja sit tän mä rendaan...teet mitä?...ja sit tällasen kans voidaan kattoo näiden lasien läpi, et miltä tossa kehä kolmosen sivussa näyttäis tällanen rakennus tai miltä vihree nahkasova näyttäis meidän olohuoneessa... eiks oo aivan mielettömän siisti?", johon minä: "Joo! Mekin leikeltiin possun sydäntä viime tunnilla, vitsi miten mielenkiintosta se oli"

Ollaan siis oltu niin koulun ja työprojektien pauloissa ja suu vaahdossa luennoitu omista jutuistamme, ettei vissiin olla ees huomattu, että ollaan puhuttu ihan eri asioista. Eikä kysymys edes ole siitä, ettei ne toisen jutut kiinnosta, vaan yksinkertaisesti siitä, et itsellä on niin kauheesti asiaa. Eilen mä keskityin oikeesti vähän aikaa Mikon näyttämiin juttuihin (esim tää, tää ja tää kato!) ja ne oli tosi supersiistejä ja mielenkiintoisia, vitsi mihin teknologia on menossa, sanon vaan.. pian oikeelle näppikselle ja hiirellekin jo nauretaan ja ne on ihan old schoolia, ja pian noista sotapeleistä tulee niin aitoja, että meidän olohuone muuttuu sotatantereeksi, toivon vaan, ettei sinne tarvii kaivaa montaa poteroa. Mulle tulee ihan huijattu olo kun katson videoita kaikenmaailman sanomalehden näköisistä  taipuvista näytöistä ja muusta mahdottomasta. Ei voi pieni ihminen ymmärtää mihin kaikkeen jo pysytään. Tänään sitä vastoin Mikko oli kiinnostunut mun anatomian jutuista (eikä vain kirjaimellisesti mun anatomiasta) ja lupas värkätä mulle ohjelman, jonka avulla voin harjoitella latinan sanastoa. Mut siitä huolimatta, eikö nyt siltikin vaikuta siltä, että olis aika unohtaa nää koulu- ja työkuviot tän blogin lisäksi myös ihan oikeesta elämästä muutamaks päiväks? :D

Nyt juutuin youtubeen kattelee noita mun mielestä ylifuturistisia huijausvideoita, joiden perusteella pitäisi muka uskoa, ettei kannettava tietokone olekaan vielä teknologian huipentuma. Mistä tulikin mieleeni, että kävin sunnuntaina hipelöimässä iPad kakkosta ja voi hitsi.. olen yrittänyt väittää, ettei sellasella tee kukaan mitään, mut syön sanani. Heippa!

Hih, tulipas vielä mieleen, että tänään koulukaveri kertoi vahingossa sanoneensa ystävälleen, että meillä on analogian tentti tulossa. Mua kovasti nauratti, mut nyt mä tiedän mitä se on. Ehkä mun koulukaverillakin on kotona it-insinööri. Nää kun yhdistää niin vastaus on ihan selvä. Analogiaa!

Jungle drum

Noniin.. Kuvan perusteella ei oo varmasti vaikeaa arvata mitä mun päiväni on sisältänyt ja tulee sisältämään edelleen aina ens viikon  loppupuolelle asti. Viimeksikin jo valittelin tulevaa tenttiryöppyä ja nyt se sitten alkaa olla ajankohtainen, ja tapojeni mukaan luku-urakka tietysti.. noh.. sanotaanko, että hyvin paljon vaiheessa. Eikä riitä, että on neljä tenttiä, vaan niistä kaupan päällisenä kaksi on niin vaikeita, että tähän pitäisi ihan oikeasti uhrata niitä ajatuksia. Mä kun olen tähänastisessa elämässäni tottunut pääsemään noiden lukemisien kanssa niin helpolla. Voin myöntää, ettei ole paljon tarvinnut päntätä, vaikka ylioppilaslakki onkin kainalossa. Ihan mainiosti olen pärjännyt ilmankin. Nyt ei vaan sama päde enää. Itseopiskelua on paljon ja asioilla ei, kummallista kyllä, ole tapana kulkeutua päähän itsekseen.

Kaksi päällimmäistä kirjaa ei toki kuulu tenttiviikkooni, vaan liittyvät lähinnä tulevaan työssäoppimiseen. Espanjassa on yllättävän käytännöllistä osata espanjaa, ja englannin kielisessä sairaalassa alan englantia. Englannin kieli sinänsä on hanskassa, mutta vähemmän on tarvinnut keskustella koskaan sairaalakieltä. Päällimäisen opuksen hommasin vain iltalukemiseksi, jotta peruskäsitteet pinttyisivät takaraivooni. Greyn anatomiasta lainasin just kaverilta season kolmosen, se on parasta koulua se!  :D

Ääh, no mutta.. lukemisesta mukavampiin juttuihin. Xanitin kanssa on nyt kaikki ok, saapumis- ja lähtöpäivät on jotakuinkin sovittuna ja he kaiketi ovat myös päättäneet mihin osastolle minut sijoitetaan. Ensimmäinen harjoittelu käsittelee lähinnä kliinisen hoitotyön perusteita pitkäaikaisosastoilla, vähän lääkehoitoa ja se on jotakuinkin siinä. Kaikki oppi ja tieto on tervetullutta, mutta jakson tavoitteet täyttyvät suhteellisen pienin  kriteerein. Aion kuitenkin ottaa näistä neljästä viikosta ihan kaiken irti, jotta minulla on mahdollisimman paljon kokemuksia jaettavana kotiin tullessa. Yritän urkkia ja lurkkia vähän muillekin osastoille niin paljon kuin suinkin mahdollista. Yhteyshenkilöni kertoi, että ohjaukseni tapahtuu pääosin englannin kielellä, mutta suomalaisia potilaita on paljon! Se nyt ei varsinaisesti ole ihme, Costa Del Solin alueella majailee vuosittain 15 000-20 000 suomalaista, yli kaksinkertainen määrä esimerkiksi verrattuna kotikaupunkiini Harjavaltaan. Vien siis näille potilaille tuulahduksen kotimaata mukanani!

Harjoitteluista kun nyt puhutaan, niin mainittakoon, että tänään myös kolmen vartin eläimellisen taistelun jälkeen onnistuin kuin onnistuinkin saamaan itselleni jobstepistä harjoittelupaikan ensi syksylle.Voitte vaan kuvitella sen internetin ihanuuden, kun suunnilleen kaikki suomen ammattikorkeakoulujen opiskelijat ryntäävät varaamaan paikkoja samaan aikaan heti kun ne tulevat tarjolle, joka siis tässä tapauksessa tarkoitti kello kahtatoista tänään. Puoli kahdeltatoista oltiin tapittamassa tietokoneluokan ovella, että mistä vapautuu kone ensimmäisenä. Viidakon lait olivat voimassa kun niistä taisteltiin. 11.40 Jobstep oli jumissa. Kirjautuminen ei onnistunut, koska palvelin ruuhkautui. Vartin yrittämisen jälkeen kiljahdin riemusta, kun pääsin sisälle - turhaan. Seuraavan klikkauksen jälkeen minut röyhkeästi paiskattiin sivustolta ulos. Ei kun uutta yritystä. Juuri kun kärsivällisyys alkoi miljoonan yrityksen jälkeen loppua, pääsin vihdoin tekemään omaa paikkavaraustani, vain huomatakseni, että 46:sta paikasta kolme on jäljellä... mutta hetkinen.. JEE! Täältä löytyy mun lempparipaikka vielä! Syksyn seitsemänviikkoinen sisätautiharjoittelu tulee nyt suoritettavakseni Laakson sairaalan akuuttiyksikössä ja työmatkakaan ei ole pitkä. Jiihaa! Piti vielä pari kertaa jälkeenpäin käydä tarkastamassa, että onhan mun varaus varmasti voimassa. Mulla kävi hyvä tuuri. Toiset eivät saaneet  paikkaa ollenkaan.

Näiden kouluhommien keskellä kuitenkin pitää rentoutuakin, ja sen aika oli eilen! Onko mitään ihanampaa, kuin herätä kevätsunnuntaina siihen, että auringonsäteet ulottuu omaan sänkyyn asti? Päivä oli ihan mielettömän kaunis ja lämmin, näyttää se kesä tulevan täälläkin. 15 asteen lämpö tuntui helteeltä kuluneen talven jälkeen ja tämän ansiosta lojuin parvekkeella kolme tuntia lukemassa viimeisen viiden viikon me naisia ja muita lehtiä, joita en koskaan muulloin ehdi lukea. Siinä sivussa saavillinen teetä ja jätskit lakkahillolla, ja a´vot! Aamulla kyllä lähdettiin jo ajoissa liikkeelle, ettei mene ihan vallan lojumiseksi.. Käväistiin äänestämässä ja seikkailtiin Selloon ja takaisin. Tässä kohtaa kuka tahansa muu kommentoisi vaaleja jotenkin, mutta mä en ihan hirveesti jaksa. Koko suomen kansa on jo tehnyt sen mun puolesta. Sanotaanko vaan vaikka näin, että tuloksen ansiosta tuntuu ihan hyvältä karata Espanjaan vaikka vähän pidemmäksikin aikaa. Enpä olisi uskonut, että meillä ollaan edelleen näin yksinkertaisia ja konservatiivisia. Nämä perusäijäleikit olisi voitu jo lopettaa ja avata silmät 2000-luvulle.. Huoh. Homovastaisuus ja rasismi on siis edelleenkin valtaosan prioriteettiasteikolla yllättävän korkealla. Harmi. Kyllä, tulos oli todellakin oikea JYTKY!

Aaaaah mutta kylläpäs mieltä piristi taas tänään H&M:n paketti 2/2, jossa  saapui tilaamani korallin väriset pirtsakat biksut ja hiekan värinen trenssini, josta olen haaveillut kovasti. Paketti 1/2 sisälsi jo paljon kaikkea superihanaa, mutta koska en ole muotibloggari, en jaksa tehdä kivoja kollaaseja tai muutenkaan niitä täällä esitellä ennen kuin joskus sitten kun luomukset pääsevät päälle. Leokuvioisen maksimekon käyttömahdollisuutta odotellessa..hmmmhh... eiköhän sille parin viikon päästä löydy käyttöä! Viime aikoina oon tehnyt niin paljon vaatehankintoja, että tein päätöksen, jota en oikein usko itsekään mut katsotaan miten käy.. Möläytin ääneen, etten Lontoosta osta rievun riepua! Espanjassa kaikki on tosi paljon edullisempaa, mulla ei oo siis yhtään syytä kauheesti tuhlailla Englannissa, voin vaan keskittyä nähtävyyksiin ja lomailuun. Lupauksen pitäminen ei voi olla niin vaikeaa miltä se ehkä aluksi kuulostaa.. Enhän mä Brysselistäkään ostanut mitään muuta kuin tämän ihanan söpöläiskassin, 25e, ja bershkasta kukkakuositennarit, 20e. 45 euroa. Neljäkymmentäviisi euroa. Se on vähän se! Enkä mä ees tarvii mitään. Oikeesti, en mitään. Harvinaista.

Nyt on aika lopettaa tää.. oon keksinyt koko ajan lisää kirjoitettavaa, mikä on ihan suorainaista tenttiin lukemisen välttelyä. Ei auta, mulla ei oo asiaa enempää. Opukset odottaa!

Ps. terkkuja Satakuntaan <3 Miss u.

Everything´s gonna be alright?

Sitä olen itselleni aina jankannut. Kaikki järjestyy kyllä. Kaikki menee hyvin. Mut kuka senkin sitte tietää?   Viime päivinä oon saanut toistella tätä  itselleni tavallista useammin ja Mikkokin on samasta syystä täysin työllistetty. Jonkun pitää takoa mulle koko ajan päähän, että lopeta panikoiminen, lopeta, lopeta. Edelleen oon ihan yhtä innoissani Espanjaan lähdöstä (johon on muuten aikaa päivää alle  neljä viikkoa), uudesta työstä ja kaikesta muustakin ihanasta, mut olishan se nyt liian hienoa jos vaan osais iloita ja ottaa rennosti. Ehei.. Not gonna happen.

Muutama päivä sitten vaan välähti, että mullahan on miljoona asiaa hoidettavana yhden ainoan kuukauden poissaolon vuoksi. Sen lisäks, että pitää järkkäillä lentoja, asumisia ja muita käytännön juttuja Espanjasta, pitää rekrytoida joku hoitamaan posteja, ettei mua kotiin tullessa odota ovimatolla silmitön määrä perintätoimiston kirjeitä, hoitaa koulutehtävät (myöhässä olevat, ajankohtaiset ja tulevat), postittaa läjä papereita ympäriinsä ja juosta hakemassa niihin allekirjoituksia lukemattomalta määrältä ihmisiä, sekä tehdä hullunlailla töitä ja kouluttautua ennen toukokuun alkua. Päässä on vaan yks iso sotku kaikkien papereiden ja sähköpostien kanssa, enkä saa kunnolla  mistään langan päästä kiinni. Sit kun on liian monta asiaa pohdittavana, luovutan ja käperryn peiton alle katsomaan kuus jaksoa Greyn Anatomiaa (jonka jokainen jakso antaa mulle mahdollisuuden olla 40 minuuttia ihan oikea kirurgi). Siinä vasta on hyvä ratkaisu kaikkeen. Erittäin kova kilpailija se on etenkin tenttiin lukemiselle. Kolme tenttiä ennen lähtöä ja missä keskittymiskyky..? Jos näkyy, muhun voi ottaa yhteyttä.

Sitten se ongelmista suurin. Opiskelijaystäväni kiteytti ongelmamme yhteen lauseeseen: Koulunkäynnillä on tapana haitata suuresti harrastus- ja vapaa-ajan toimintaamme. Tuottaa hämmästyttäviä hankaluuksia, kun ei malta pysyä paikallaan ja silti erinäisiin velvollisuuksiin, kuten koulussa ja työssä käymiseen pitää käyttää viikon seitsemästä päivästä vähintään kuusi. Ongelma tulee selkeimmin esille silloin, kun esimerkiksi pitäisi lähteä viikoksi Belgiaan, kuten tein viime viikolla. Tai viideksi päiväksi Lontooseen, niinkuin aijon tehdä kolmen viikon kuluttua. Puhumattakan kuukauden Espanjan reissusta, jonka nyt kaikki tietää olevan täysin velvollisuus, töitähän sinne lähdetään tekemään. Silti joutuu ottamaan ihan selkeän puolustuskannan ja selittelemään tekemisiään. Can you imagine?!

Päänvaivaa on myös alkanut tuottaa mielikuva siitä, millainen harjoittelujaksoni tulee olemaan englannin-/espanjankielisenä. Olen pohtinut hullunlailla asioita, joita pitää laittaa ylös paperille (vielä en ole tehnyt sitäkään), jotta muistan selvittää ne heti alkumetreillä. Eräänä päivänä myös tajusin, että Espanjasta tuskin saa Buranaa tai Panadolia. You know.. Ei siis vain se potilaan hoitaminen vieraalla kielellä, vaan myös lääkkeiden ja instrumenttien nimet. Luojan kiitos a) ulkomailla käytetään paljon lääkeaineiden nimiä, eikä typeriä kauppanimiä, ja b) suomalaiset ovat olleet niin yksinkertaisia, että alan sanasto on hyvin paljon lainattua. Eli kun riittävän pitkään huudan suomeksi niin kyllä joku ajan kanssa ymmärtää.

Ja vielä viimeinen ongelma... Espanjaan lähtee vain kaksi matkalaukkua joista toiseen olettaisin Mikonkin pakkaavan parit bokserit ja sukat. Miten nainen selviää kokonaisesta kuukaudesta yhdellä matkalaukulla? Tai ehkä puolellatoista.. Viikonlopuksikin se tekee jo tiukkaa.  Tässä sitten pohdittavaa neljäksi viikoksi. Raskasta.

Kevennyksenä kuitenkin loppuun jotain kivaa..

Nyt on vielä vähän viileää, mutta ehkä toukokuussa jo tarkenee ;)

What´s up

Tähän väliin voisi laittaa tulemaan ihan vaan kuulumisia. Viime postauksesta on taas aikaa ja seuraavaksi tulee kuitenkin sellainen kuvaoksennus tämän illan metka-gaalasta, eli ts. vuosijuhlasta, etten samaan viitsi tunkea asiaa siitä ja tästä. Kyseinen gaala muuten on enteillyt katastrofia jo tässä kuluvan viikon aikana, vaikka itse tapahtuma on vasta tänään. Eilen aamulla olin jo valmis luovuttamaan koko pirun juhlan, koska puvusta ei vielä ollut tietoakaan. Kaikki yritykset hankkia asiaankuuluvaa iltapukua meni pieleen yksi toisensa jälkeen ja kieltäydyin maksamaan uudesta puvusta niin montaa sataa euroa kun niistä joka puolella haluttiin. No, palaset kuitenkin vihdoin loksahtivat kohdalleen viime hetkellä ja nyt henkarissa odottelee kaunis punainen iltapuku ja siihen sopivat asusteet. Kuvia sitten myöhemmin koko tapahtumasta.

Koulujuttuja tietysti tulee heti tässä alkumetreillä. Tämän kevään lääkäriluennot on takana, osa paremmin ja osa.. no, ei niin hyvin. Farmakologia tuntui heprealta ja voipi olla, että sen kanssa saan mennä vielä uusintakierrokselle. Sisätaudit ei sen selkeämpää kuunneltavaa ollut, mutta toisaalta sen verran mielenkiintoista, että tiedän suoriutuneeni tentistä vähintäänkin hyvin. Muita haastavia on vielä kevään täydeltä, anatomiaa ja fysiologiaa, lääkehoitoa, ensiapua... Yhtä jos toistakin, joiden kanssa saa ahertaa sinne ihan kesäkuun ensimmäisille päiville asti. Hassua, miten aika kuluu nopeasti. Hassua on myös se, miten pienessä ajassa on oppinut valtavasti uutta ja miten tottunut on jo opiskeluun, aivan kuin sitä olisi takana jo ainakin viisi kertaa enemmäin kuin oikeasti onkaan. Kaikesta työntäyteisyydestä on jo tullut rutiinia. Täysipäiväisesti töissä käydessäni mietin, miten helppoa se olikaan. Kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen ei tarvinnut miettiä työasioita kun ovi sulkeutui perässä. 8h töitä, 16h vapaata kaikesta siitä. Nyt koulua on 25h vuorokaudessa, kun tehtävät tulee kotiin ja kaikesta uudesta pitää muutenkin vaahdota joka hetki. Onneksi mulla on mies, joka on älyttömän hyvä esittämään kiinnostunutta!

Raskas työ - raskaat huvit, viime lauantai sen osoitti kun kourallinen tyttöjä kasaantui meille Kaivokselaan, josta saunan ja kotipihan karaokebaarin kautta matkattiin Bäkkärille keskustaan ja hyvillä mielin taas kotiin nukkumaan ja nauramaan illan tapahtumille. Illan saldo: kuusi tyhjää viinipulloa, paljon naurua ja yhdet hukkuneet sukat (+ muutama julkaisukelvoton valokuva).

Ja mitä muuta? No, poikkesin Harjavallassa kurkkaamassa vielä kerran lapsuuden kotia, johon nyt jo joku uusi asukas tekee täydellä höyryllä muuttoa. Koti siis muutti Euraan! Eikä se ole huono vaihtoehto ollenkaan, puitteet olivat oikeinkin mukavat. Samalla reissulla tuli seurattua ihan livenä maailmankaikkeuden huonointa jääkiekkoa ja loppuaika menikin sitten kauppojen tyhjentämiseen ja tenttiin lukemiseen. Niin ja tukka lähti! Tai lyheni ainakin radikaalisti :) Harkitsin noin kolme sekuntia ennen päätöstä leikata se vaivalla kasvatettu, latvoista kuivunut epätasaisesti kasvatettu reuhka pois. Pää toivottavasti mahtuu puvun kanssa samoihin kuviin, joten molemmista kuvia tulossa siis ehkäpä huomenissa.

Eikä kai oikeastaan mitään muuta ihmeellistä tässä kohtaa. Palaan kuvien kera vähän myöhemmin :)

My 1-year-old baby

Ohh.. tämä tässä, vuoden päivät välittänyt kuulumisiani nöyrästi, kuunnellut minua tarkkaavaisesti koskaan keskeyttämättä ja ottanut vastaan kaiken, mitä minulla on ollut sanottavaa. Blogini! Iän myötä se varmasti oppii vielä korjaamaan kirjoitusvirheenikin. Mutta tällaisena minä sitä rakastan. Ja sitten menen ja unohdan sen syntymäpäivän! Shame on me.. Nytkään en ole ihan varma, oliko se 26. vai 27. päivä tammikuuta, 2010, kun alkoi olla sellainen fiilis, että tekee mieli avata maailmalle puoli elämääni. Olin aivan fiiliksissä kaikesta.. löytänyt ihanan miehen, muuttamassa pääkaupunkiseudulle, saanut uuden työpaikan ja muutenkin oli kaikin puolin hyvä olla.. Eikä se fiilis totta puhuen tälläkään hetkellä ole yhtään huonompi. Nyt oon jopa ehkä vielä karvan verran enemmän fiiliksissä :)

Puoli maailmaa.. nojoo. Teoriassa kyllä, kenellä tahansa on mahdollisuus lukea mitä olen tehnyt tänään, minne kouluun olen päässyt, mitä töihin kuuluu, millainen ilma on ulkona tai missä olen ollut viikonloppuna. Olen kuitenkin ihan iloinen siitä, ettei nämä asiat oikeasti juuri ketään kiinnosta. Pienestä lukijakunnastani olen äärimmäisen onnellinen <3 Tiedän ja tunnen joka ikisen, joka täällä vierailee, ja pidän siitä. Tämä on minun tapani avata niille tärkeille ihmisille asioita, joita elämässäni tapahtuu. Tekstiviestejä saisi kirjottaa miljoonan, jotta saisi kaiken tämän sisällytettyä niihin. Puhelimessakaan ei voi puhua aina, kun olis jotain kielen päällä, ja vielä kun pitäisi soittaa samasta asiasta vanhemmille, siskolle ja muutamalle kaverille kans. Ja ikävä kyllä välimatkan vuoksi en pääse soittamaan heidän ovikelloa likimainkaan aina kun haluaisin, jotta voisin istua kahvikupin ääreen ja ihan oikeasti jutella. Viikko sitten kaverini soitti ja totesi, että on ehtinyt rakentaa talon sitten sen jälkeen, kun me ollaan viimeksi nähty.. Lupasin taas, että asia korjaantuu kun seuraavaksi olen maisemissa. Tiet kulkee molempiin suuntiin, mutta kun on niin kamalasti kaikkee ja sit ku mulla ei oo ni toisella on ja toisinpäin. Kyls tiät.

No mitä mulla sit on? Ihan vaikkapa esimerkiks tänään..

08.30 Koululle, ergonomian labrat
15.45 Labrat ohi, juosten suoraan bussiin, joka vie mut luennolle..
16.15 Farmakologian luento
19.00 luento päättyy, bussilla kotiin
19.40 kotona --> kotitehtävät. Lääkelaskuja joku 3982 sivua.
23.55 Tässä.. kirjoittamassa teille.

Ja huomenna sama rumba alusta, luentojen tilalla töitä klo 20.00 asti. Mulla on hoitamattomia asioita vielä NÄIN paljon ennen Espanjan matkaa (jonne siis saan raahata kasan opiskelumatskua mukaan) ja tasan yksi vapaa päivä sitä ennen, maanantai. Tiistai-aamuna olen onnellisesti koneessa matkalla vähän lämpimämpään :)

Huolimatta siitä, että tää vaikuttaa tällaselta heimäoonniintärkeemullonniinpaljontöitä -huomionkeruu-valitukselta, niin tää on vaan esimerkki siitä, miten mun arki muuttu kertaheitolla ku toi koulu oikeesti alkoi. Pariin ekaan viikkoonhan ei tehty mitään, minkä takia olis tarvinnu laittaa tikkua ristiin sen jälkeen ku astui koulun ovista ulos. Ehdin jo ihmetellä, että mitäs koulunkäyntiä tää nyt sitten on, pitääkö alkaa ottamaan ylimääräisiä kursseja, ettei jää luppoaikaa. Nyt niitä hommia alkaa olla, ja ku käyn töissä ja sovitan muun elämäni näihin niin alkaa oikeesti tehdä tiukkaa. Nautin tästä ihan hiton paljon, mut organisointikyky vaan meinaa välillä pettää :) Eiköhän näiden kanssa vielä löydä jonkun balanssin.. tai sit puolen vuoden päästä tulee burnout.

Noista ergonomian labroista tuli mieleen, että tekipäs muuten tänään eetvarttia siirrellä potilaita ees ja taas ja ylösalaisin, kun selkä on niin tuusan nuuskana, ettei ikinä. Maanantaina aloitan uuden treeniohjelman ja sitä varten tehdyt kaksi kovaa testipäivää aiheutti sen, että nyt mikä tahansa liikkuminen on hankalaa. Ihan sama, puhutaanko istualleen laskeutumisesta, vessakäynnistä, sängystä ylös nousemisesta, maitotölkin pitelemisestä.. puhumattakaan esimerkiks rappusten kävelemisestä. Päivän aikana selkä vähän vetristyy (enää valuu kyyneleet), mut aamuisin tekee mieli huutaa suoraa huutoa. On mulla jumankauta lihaskipua ollu ennenkin, mut ei kyllä tällasta - selässä ainakaan. Itse treeneissä kyllä kulkee järki mukana, mut noiden testipäivien tiukka aikataulu aiheutti vähän sellasta "noo tehään nyt ja kärsitään sit" -ajattelua. Ei ollut aikaa säästellä. Jebou. No, sen kyllä nyt huomaa, ettei tosiaankaan oo säästelty. Kumartuminen tuntuu tosi hauskalta, ja mitäs muuta ergonomian tunneilla voidaan tehdä, ku nimenomaan kumarrella ja kyykkiä. Oikein. Tänään vaan oikea ei tuntunut oikealta, ennemminkin siltä, että olisin voinut lyödä jotain. Tykkäsin paljon enemmän pyörätuoleista.. Niitä testaillessa (ajettiin niillä kilpaa käytävillä.. oikeesti come on, luulin, että ollaan jo melkein aikuisia) selkä ja mieli lepäsi. Meinasin kysyä, että saisinko yhden kotiin lainaan.

Ensi viikolla on tulossa vähän juttua siitä, mitä mun liikkuminen ja treeni sisältää, ja millaisilla aineksilla sitä kokonaisuutta rakennan. Ehkä jotain kuviakin, siitä en oo ihan varma. Seuraavasta kuudesta viikosta meinasin sellasia "ennen-jälkeen" -kuvia, mut en taida koskaan kehdata julkistaa sellaisia! :D Se on vähän sellasta hifistelyä. Myönnän, et kyllä mä sellaiset kuvat aion ottaa, jos ei muuta ni omaks iloksi. Jos tällä menolla ei ala käsivarret näyttämään samalta ku Madonnalla, tai pohkeisiin kasvaa timantit ni jo on kumma! Joskus sanoin, et jonain päivänä haluan näyttää Eva Wahlströmiltä. En halua. Haluan näyttää itseltäni helkkarin hyvässä kesäkunnossa!

Rukoilen Jumalaa, että tän lukijoilla on ollut vähän huumoria mukana. Nyt alkais olla korkee aika vissiin toivottaa nukkumatti tervetulleeksi :)

Terveisin,

Marika, "body-builder"

Siitä se lähtee

Huom. Älä lue, jos ärsyynnyt kouluhypetyksestä. Kaikki on nyt sit niiiiiin siistiä ja kivaa, et voi pojat. Ja koko postaus pyörii opiskelun ympärillä.

Mitä on mielessä päällimäisenä ekan viikon jälkeen?

1. Miljoona uutta ihmistä, joiden nimiä on vaikea muistaa. Mahtavia tyyppejä kuitenkin!
2. Pyörremyrsky pään sisällä opintosuunnitelmista, kursseista, luennoista, suuntautumisista, vaihdoista.. Koko kolmen ja puolen vuoden koulutuksen info muutaman päivän sisällä on aiheuttanut yliannostuksen. Ehkä ne asiat kuitenkin selviää ajallaan.
3. JEEJEEEJEEKIVAAMAHTAVAAJÄNNITTÄVÄÄSUPERIA!!
(4. Vähän työjuttujakin, mut ei ihan päällimäisenä)

Maanantaina alkoi höykytys uudessa koulussa ja työpaikassa, alkuviikko oli työntäyteinen: maanantaista keskiviikkoon päivät jotakuinkin 09.00-21.00 plus matkat. Ensin aamulla kouluun ja sieltä suoraan illaksi töihin. Hyvä kun oon yöt saanut nukuttua kun käyn niin ylikierroksilla, päässä on miljoona uutta asiaa ja tuntuu, että kaikki pitäisi muistaa heti ja nyt ja apua kun miten toi menikään ja millon se olikaan ja ja.. Mut eihän mun tarvii. Kyllä kaikki järjestyy, kuhan malttaisin antaa asioille aikaa järjestyä. Nyt vaan on ahne olo, haluaisin kahmia kaiken tiedon ja opin saman tien ja päästä tekemisen makuun. Ja joo, joku ajattelee siellä et kyl se into siitä vielä laantuu, hähhää. No aivan varmasti joo, en mä sitä epäilekään. En mä kuvittele, et opiskelu on seuraavat kolme ja puoli vuotta mun mielestä vaan ihan käsittämättömän ihanaa. Tuun hikoilemaan ku deadlinet lähestyy enkä oo saanut mitään aikaiseksi, tuun kiroomaan aamulla monta monta kertaa kouluun lähtöä, tuun valittamaan kursseista, luennoista, opettajista miten kaikki on vaan ihan syvältä. Uuvun ja kiukuttelen, masennun ja vaivun epätoivoon ja ihmettelen, että miksi näin ja miksi noin kun tää on ihan tyhmää?! Mut silti, kokonaisuutena uskon et tää on sitä mitä haluan. Ja just nyt musta vaan tuntuu siltä, et kaikki on vaan tosi siistiä. Ja tuntuu, et ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelen et hitsi ku viikonloppu tulee ku mä vaan haluisin olla koulussa.

Kaikenkaikkiaan mun mielikuva meidän kampuksesta ja koulusta yleensäkin on tosi positiivinen. Metropolia tarjoaa hirveen paljon vaihtoehtoja, mm. kansainvälisen opiskelun puolelta. Kursseilla on läsnäolopakko, mut lukujärjestyksen sisällön saa käytännössä katsoen tehdä itselleen sopivaksi, kuhan vaaditut asiat löytyy sieltä tiettyinä ajanjaksoina jostain kohtaa. Itse asian lisäksi on mahdollisuus osallistua monenlaiseen ja esimerkiks liikuntamahdollisuudet on ihan käsittämättömät ja hinnat olemattomat (terveisin minä, joka olen tottunut maksamaan kuntosalimaksua 60e/kk). Opiskelun ohella yllättäin on paljon erilaista "opiskelijatoimintaa" aka bileitä. Parit hyvät on jo suurennuslasin alla, uusien iltapäivä (asiallinen nimitys kun ottaa huomioon todennäköisen sisällön), fuksiaiset, jotka tosin saatan missata, ja METKA-gaala, yhtä kuin vuosijuhla, johon sitten pukeudutaan iltapukuihin ja ollaan fiinejä. Ainakin alkuillasta. Ja näitä mä en missaa, todellakaan.

Yksi mahtavimmista jutuista tässä koko sopassa on kaikki ne uudet naamat, joista on ehtinyt muotoutua jo ekan viikon aikana kavereita. Jokainen on löytänyt niitä ihmisiä, joiden kanssa itse on samalla aaltopituudella. Jos multa kysytään, niin koko meidän ryhmä on ihan mahtava! Meitä on laidasta laitaan eri ikäisiä, eri näköisiä, eri kaupungeista, eri maista, eri uskonnoista.. Meihin mahtuu niin suoraan lukion penkiltä tulleita, kuin työelämässä vuosia olleita, ulkomailla opiskelleita, jo ennestään ammatin omaavia.. Ja jokaisella meillä on nyt yksi asia mikä yhdistää meitä kaikkia: haave tehdä työtä muiden ihmisten hyväksi ja pitää käsissämme sitä arvokkainta; elämää.

Nämä oman vuosikurssini, oman ryhmäni tyypit ovat lyöneet minut ällikällä jo niin monta kertaa, etten edes tiedä montako. Opiskeluja ulkomailla, pitkä työkokemus, harrastukset.. Meidän joukosta löytyy harrastajia aina musiikista rugbyyn ja roller derbyyn (go girls!), paljon liikunnallisia tyttöjä joiden kanssa voi jakaa omaa kuntosalihulluutta.. Tää on mun puheenaiheena nyt siksi, koska musta on tärkeää, että läpi elämän saa tasaisesti tutustua uusiin ihmisiin, jotka jokainen opettaa mulle jotain ja avaa mun silmiä uusillekin jutuille. Ja ne kyllä piru vie on auennut! On ollut siistiä kuulla muiden kokemuksia sellaisista asioista, jotka itseäkin kiinnostaa. Minä jos joku pidän olemassa olevia ystävyyssuhteita kultaakin kalliimpana, mutta taatusti myös toivotan uudet tervetulleeksi.

Tässä kohtaa haluan selvittää, mikä on tämänhetkinen ajatukseni koulutukseni etenemisestä. Vain siksi, että myöhemmin voin verrata todellisuutta siihen, mitä tässä vaiheessa opiskeluja vasta kuvittelin. Tämä siis muistutuksena itselleni. Opintoni kestävät kolme ja puoli vuotta. Lähtökohtaisesti valmistumiseni sijoittuisi siis keväälle 2014. Tavoitteena on saada kaikki pulkkaan siihen mennessä ja sen jälkeen mahdollisesti kouluttautua lisää, syventää tai täydentää jollakin tapaa. Ehkä. Puolitoista vuotta lisää toisi yamk-tutkinnon, jonka myötä olisin pätevä johtotehtäviin tai opetukseen. Haluanko sitä? En tiedä, ei aavistustakaan. Se on vain mahdollisuus muiden joukossa.

Suuntautumisvaihtoehdot ja niiden sisällöt on edelleenkin vähän hämärän peitossa, yllättäin. Viikon aikana olen kuitenkin jo ehtinyt muodostaa mielipiteitä ja ennakkoluuloja vaihtoehdoista. Ainakin nyt kuvittelen tietäväni, minne EN ehdottomasti suuntaudu. Vaihtoehdot, jotka itseä eniten kiinnostavat, liittyy vaikeasti sairaan potilaan hoitamiseen (esim. tehohoitaja) tai perioperatiiviselle (leikkaussalihoitaja). Vielä jokunen aika sitten hamusin kovasti ensihoitajaksi, jolle on ihan kokonaan erillinen koulutusohjelma. Selvittelin asiaa, ja jos se minua vielä myöhemmin kiinnostaa, voin mahdollisesti näiden opintojen jälkeen kouluttautua myös siihen liittyen. Vaan enpä enää tiedä, onko se sittenkään se ykkösjuttu. Se nähdään :) Pitää tunnustaa, että tällä hetkellä syy siihen, miksi en ole jo lukemassa ensihoitajaksi, liittyy siihen, että pisteitä pääsykokeeseen uupuu hakuajankohdasta riippuen yksi tai kaksi (toisen asteen koulutuksen todistuksellani). Helsingissä. Moniin muihin kaupunkeihin pääsy näillä papereilla olisi teoriassa mahdollinen. Toki pääsykokeesta pitäisi selvitä kunniallisesti. Kuitenkaan muutto toiselle paikkakunnalle ei juuri nyt tulisi mieleenkään. Näin ollen sairaanhoitajan koulutus kutsui, mihin olen vähintään yhtä tyytyväinen. Koulun alkaessa olin jo unohtanut koko ensihoitaja-homman kun oon tästä niin innoissani.

En todellakaan tiedä mitä tulevaisuus tuo. Tämä ammatti on viime kädessä hyvin monipuolinen ja aion käydä kouluni niin, että myöhemmin mulla on valmiudet tehdä juuri niitä asioita, jotka itseä eniten kiinnostaa. En lähtenyt tähän mukaan ollenkaan sillä fiiliksellä, että tekisin tätä vähän toisella kädellä tai jättäisin jotain puolitiehen.

Haluaisin kovasti suorittaa osan opinnoistani ulkomailla. Siihen liittyen laitan asiaa myöhemmin, kun itsellekin hommat ovat selkeämpiä. Selvittely on kuitenkin jo alkanut ja muutamien lähiviikkojen aikana pitäisi asioiden kirkastua.. Konkreettisesti ulkomailla opiskelu sijoittuu kuitenkin vasta myöhemmälle ajalle, aikaisintaan toiselle vuodelle. Sinne lähtiessä haluan valmiustasoni olevan tietyllä tasolla, jotta saan ajasta kaiken mahdollisen irti. Mut vähän haaveilen ja fiilistelen jo nyt :)

Nyt kun oon tappanut teidät tylsyyteen niin voin hyvillä mielin siirtyä viettelemään vapaapäiviä. Hyvää viikonloppua muillekin!

Se on siinä!

Nonni.. Tiiättekö mitä? Oon jo yli viikko sitten saanut tietää, että pääsin kouluun. Aivan niinkuin sitä ei jo jokainen tietäisi niin kirjotanpa tännekin. Eli JEEEE! Tammikuun kymmenentenä päivänä astun opiskelijaelämän saloihin. Pelottaa jo nyt, et mitä kaikkea se tuo tullessaan.. Ei pelkästään se koulu, vaan se kaikki oheistoiminta.

Tulevaisuuden suhteen alkaa hommat olla klaarit, opiskelupaikka löytyy, työpaikka löytyy! Joten kaikki oorait. Joulun välipäiviksi mennään myymään ihmisille rakettihyvää ja toivotaan, että tarpeeksi töitä paiskomalla päästään pianpianpian lomalle.. Aurinkorannat huutaa jo mun nimeä! Ja ne Egyptin haikalat..

Töistä kun nyt aloin jauhaa niin jatketaan sitten hetki vielä samalla linjalla. Marras-joulukuun vaihde on osoittanut, että vauhti alkaa kiristyä ja päivät pidentyä. Joulukuun alun perusteella voisin sanoa, että viimeisestä kuukaudestani Dna Kaupalla on tulossa ihan antoisa. Marraskuun loppupuolella rykäisty erittäin onnistunut duunipäivä kollegani kanssa toi palkinnon, joka päätti viime perjantaina kahdentoista päivän työputkeni. Firma tarjosi kerrassaan mahtavan illan! Muutamien kollegoideni kanssa suuntasimme klo 21.00 Kappeliin illalliselle ja jatkoimme siitä puolen yön jälkeen Tivolin kautta Huumaan kun tanssijalkoja vipatti. Tällaisessa illassa on aina varjopuolensa. Kun on tarpeeksi kivaa, huomaa sen vielä sunnuntainakin. Jos ei muuta, niin väsyttää ainakin hemmetisti! Mutta NÄIN iso kiitos jokaiselle mukana olleelle.

En minä... vaan ne muut.

Tänään tuli vähän haikea fiilis ilmoitellessani eri tahoille, että Dna-urani päättyy joulukuun 22. päivä. Tammikuussa olis tullut kaksi vuotta täyteen. Johan sitä on siinä.. Nyt on aika jatkaa eteenpäin!

Sit asiasta seitsemänteen.. Itsenäisyyttä juhlittiin taas edellispäivänä ja minäpä en katsonut minuuttiakaan linnan juhlia! Poikkesin siis jokavuotisesta perinteestäni katsomalla jotain yöuneni vievää teurastuselokuvaa poikaystävän ja sen kaverin kanssa. Ihan videotykiltä, jottei vaan tehosteetkaan jäisi huomaamatta. Hyvä, etten oksentanut leffan aikana, sen verran kuvottavaa touhua näkyi välillä. Että suosittelen muillekin, Repo Men. On se oikeesti ihan mielenkiintoinen, en usko, että kukaan ainakaan voi nukahtaa kesken kaiken.. Ennen tätä illan showta vietettiin sellainen "ei tehdä mitään" -päivä ja oli ehkä parhain ja ihanin päivä aikoihin! You should try.

Linnan juhlista on kommentoitava sen verran, että Chisu oli aivan ehdottomasti yksi upeimmista juhlavieraiden joukossa, jos ei jopa linnan kuningatar (anteeksi, Tarja). Olen nähnyt paljon uusintoja tilaisuudesta, sekä lehtikuvia.. Muutamat erottuivat joukosta enemmän tai vähemmän edukseen. Mielestäni äärivastenmielisen Päivi Räsäsen puku oli kaunis, vaikkakin muistutti hieman morsiamen valkoista pukua. Itse taas en kovastikaan syttynyt Laura Lepistön puvulle, jota on kovasti julkisella puolella kehuttu. Oopperalaulajatar Karita Mattilan hivenen avoinainen iltapuku vaikutti siltä, että se tipahtaa aivan minä hetkenä tahansa. Onneksi en katsonut juhlia livenä, olisin pidättänyt sen vuoksi hengitystä koko illan.
Leena Harkimo näytti upealta. Mekko ei ollut kovin sävähdyttävä, mutta naisen pituus vei kaiken huomion. Maria Guzenina-Richardsonin "takinkääntötemppu" ei oikein ollut mieleeni, minusta se oli vähän mautonta. Mutta kukin tavallaan. Miehistä mieleen jäi Lauri "luihu" Tähkä, joka näytti lähinnä pelottavalta sliipatussa tukassaan, sekä Paleface aka. Karri miettinen superstareissaan. Olen sitä mieltä, että tennarit linnan juhlissa on ehkä etikettivirhe, mutta sopi miehelle kuin nyrkki silmään. Tuskin Tarja oli niistä pahoillaan. Miehistä omat lempparini olivat ehdottomasti Jani Toivola ja Jorma Uotinen. Oli myös hienoa nähdä kautta aikain iäkkäin presidentti linnan juhlissa, vaka vanha Mauno Koivisto.

No, se niistä linnan juhlista.. Kyllä niitä jo ruodittiinkin tarpeeksi tähän blogiin.

Tänään oon viettänyt vapaapäivää kiroten pääkaupunkiseudun julkista liikennettä, joka on niin epic fail, ettei tosikaan. Ps. tällä aiheella näemmä sain jo melkein taistelun facebookissa aikaan välille espoolainen - harjavaltalainen joiden näkemykset liikennesekasorron aiheuttajista oli hieman erilaiset :D *naur*. Isäni on vahvasti sitä mieltä, että koko Helsinki on ihan hanurista, ja helsinkiläiset vielä enemmän. Teitä ne ei osaa aurata, eikä ihmiset ajaa autoa. Eikä ne myöskään tiedä, että elämää on muuallakin kuin Helsingissä. Ja myöskin, että lunta ei täällä päin olla vissiin aiemmin nähty, kun se niin hämmästyttää. Terkkuja vaan rakkaalle isäukolle, luet tätä kuiteskii. Mut kyllähän se niin on, että tää lumimäärä täällä on vähän totuttua suurempi, eikä oikein tiedetä mihin sitä vietäis ku joka paikka on jo valmiiksi täyteen ahdettu. Meidän pihakin on jo ku sokkelo, kun koko iso parkkipaikka on niin täynnä kolme neljä metriä korkeita lumikasoja, joka kulmassa ja välissä mihin niitä vaan suinkin mahtuu. Ja vielä kun kaupanpäällisenä on miljoona ihmistä ja pari autoakin niin tila alkaa loppua kesken. Mut huh, huokaisen syvään. Onneksi en ole helsinkiläinen ;) Muuten oma isäni epäilisi jo minunkin ajo-, näkö- ja monia muita kykyjä. Lav juu! Mutta niin, asiaan.. Matkustelin siis keskustaan hoitelemaan uuteen työpaikkaani liittyviä sopimusasioita ja poikkesin samalla Hannan luona juomassa kupposen glögiä ja viemässä sille kengät, joista ystävällisesti jätin vaan toisen :D Toisen unohdin autuaasti kassiini ja kiikutin kotiin asti. Että ole hyvä vaan..

Lupasin itselleni ja siipalle, että vapaapäivinä syödään sitten tästä lähin vähän normaalista poiketen, tehdään siitä meille perinne. Aloitin sen tänään smetanalohella, kasvisrisotolla ja kreikkalaisella salaatilla ja jumpe et oli hyvää vaiks itse sanonki! Tämä idea poiki kiinalaisen ystävämme valmistamista herkuista, joita tämä meille loihti itsenäisyyspäivän iltana.. Tuli vaan mieleen, että itsekin vois syödä joskus jotain muuta ku pastaa tai perunaa ja jauhelihakastiketta? Katsotaan miten pitkälle meidän tuleva perinne kantaa. Ehkä ensi viikkoon asti ainakin!



OHJEET BLOGIIN KUVAAMISTA VARTEN:

1. Ota kuva niin, että vähintään yksi ruokalaji on piilossa.
2. Varmista, ettei valoa ole tarpeeksi.
3. Älä kerro kenellekään mitä vuoassa on, arvailu on paljon hauskempaa kun ruokalaji näyttää jo kerran syödyltä.
4. Muista ottaa MAITO mukaan kuvaan.
5. Älä missään nimessä kuvaa koko kattausta.

Eiköhän tässä ala olla taas suunnilleen kaikki mitä oli kielen päällä.. Mä odotan joulua jo ihan sikana, se unohtui sanoa. Oon ihan täpinöissä! Joulua, uutta vuotta, ensi vuotta.. toisaalta odotan ihan kaikkea.

Hyvää yötä ja kauniita unia. Mulla on niin virkeä olo, että tarvii varmaan lähteä laskemaan lampaita, että saa unen päästä kiinni!

Tapanpas tässä aikaa..

Noniin.. nyt olis muutama kiva juttu ilmoilla!

Ensinnäkin. Tuli ostettua liput Bon Jovin stadionkeikalle kesäkuuksi, wohou! Tai minähän en mitään ostanut enkä maksanut, vaan kaikki kunnia menee ihanaiselle poikaystävälleni joka ehti tilata liput jo melkein ennen kuin ehdin lopettaa lauseeni: "Olis kiva päästä kattoo sitä Bon Jovin keikkaa" Check! Homma hoidettu. Nyt siis aivan fiiliksissä oottelen ensin tän kuun 22. päivää jolloin pääsen näkemään Avenged Sevenfoldin livenä, ja tämän jälkeen kesäkuun Bon Jovi -settiä.

Toiseksi, torstaina oli pääsykoepäivä ja koe oli huomattavasti helpompi kuin olin kuvitellut. Vielä ei kuitenkaan kannata innostua, olihan hakijoitakin valtava määrä. Mutta tiedänpä ainakin, etten ole (todennäköisesti) täysin mokannut. Ryhmähaastattelussakin olin äänessä, esitin mielestäni ihan hyviä pointteja ja näkemykseni monista asioista saivat muutkin innostumaan ja keskustelemaan ehdottamistani asioista. Kolmas osa-alue oli valmistava tehtävä, joka palautettiin koetilaisuudessa. Siitä en osaa itse antaa mielipidettä, mutta ainakin Mikko antoi sille hyväksyvän arvion, ja väitti olevansa ylpeä kirjoitustaidoistani. Valmistavaa tehtävää kirjoittaessa aktivoin siis puppugeneraattori-puoleni, joka tarpeen tullen osaa suoltaa niin hienoa ja vakuuttavaa tekstiä, et oikein itsekin ihmettelen. Toki kertomani asiat pohjautuivat täysin faktoihin, mutta saatoin ehkä käyttää termejä ja sanamuotoja, joita ei kuulu normaaliin arkikieleeni. Mutta kukapa niin EI tee? Minunhan on tarkoitus vakuuttaa sen lukijat siitä, että olen kypsä ja fiksu nuori nainen, ja että olen juuri oikea henkilö heidän tarjoamaan koulutuspaikkaan. Nyt vaan oottelen kiermurrellen tän kuun loppua. 26.11 alkaen lähetetään pääsykokeiden tuloksia. Mä oon jo melkein kynät, kumit ja kansiot ostellut ku oon niin intona. Ja varmaan jos sen teen, ni kouluun pääsyä on turha oottaa. Jos yhdenkin maailman asian laitan sen varaan, et kyllä mä sinne kouluun pääsen, ni en taatusti pääse. Karman laki. Sepä se.

Siinähän niitä kivoja juttuja sitten jo olikin. Kyllähän niihin vois vielä lukea mukaan sen, että käytiin edellispäivänä Mikon ja Kimin kanssa keilaamassa.. hauskaahan se oli, mutta en mä kyllä siinä mikään haka ole. Kimi lohdutti kertomalla, ettei keilamestarina oliskaan kiva olla. Jei! Ainakin mun keilaamisesta oli varmaan hupia muille. Helpottuneena kuitenkin voin kertoa, ettei yhtään keilaa singonnut taakse päin, vaan jokainen meni radalle. Yhden kaadon tein - vahingossa. Vähän jälkeen keilavuoron puolenvälin tajusin jo kysyä, että miten se pistelasku oikein toimii, kun se ei tuntunut loogiselta ollenkaan. Keksin myös hyvän keinon välttää yliastumisen vuoksi hylätty tulos. Jos ei astu suoraan viivalle, vaan sen yli, ei kone huomannut huijausta ;)

Tässäpä näitä kuulumisia taas hetkeksi aikaa. Huomenna olis vielä kolmisen tuntia töitä ja sit suunnataan Harjavaltaan. Katotaan jos tällä kertaa ehtis nähdä jokusen kaverinkin? Jaa, enpä kyllä lupaa mitään. Sunnuntaina on luonnollisesti tarkoitus vähän juhlistaa isänpäivää <3

Kattellaan josko jaksaisin/ehtisin viikonlopun aikana vielä palailla. Suattapi olla, et menee kuitenkin ensi viikkoon. Ja varautukaa siihen, että tää höyrypää vaahtoaa vaan siitä koulusta siihen asti, et saa tietää pääseekö sinne vai ei. Ja jos pääsee ni sitte vasta vaahtoankin! :D

I love days off!

Takana oikea vapaapäivä sitten.. en edes muista minkä. Yleensä kaikki vapaapävät on suunniteltu täyteen ohjelmaa jo etukäteen, mutta tämä oli ihana poikkeus. Aamulla sain jäädä rauhassa köllimään töihin lähdön sijasta, sain rauhassa syödä aamupalan, vähän siivoilla, lukea ja tehdä sellaisia juttuja, jota en normaalisti ehdi puuhailemaan.

Tänään lisäksi aloitin vihdoin pääsykokeisiin lukemisen. Ilokseni totesin, ettei luettavaa ole ihan niin paljon kuin olin kuvitellut, ehdin hienosti useampaankin otteeseen käymään tarvittavat asiat läpi.

Tämä huomio oli kullan arvoinen siitäkin syystä, että huomasin mm. fysiikan ja kemian taitojeni olevan melkon reippaanlaisesti ruosteessa, joten niidenkin avaamiseen tarvitsen hieman aikaa ja keskittymistä. Toisaalta, suurin osa asioista oli mielenkiintoista tekstiä, joten lukeminen ei tältä osin ole hankalaa. Thank God!

Hetki sitten vanhempani, siskoni ja siskon poikaystävä lähtivät taas kohti Harjista, kävivät pikaisella visiitillä iltakahvilla ja pizzalla. Tulipas tosi hyvä mieli, kun näin tiukalla aikataululla lähtivät meitä tänne katsomaan, kiitos! Odotan kovasti siskon ja tämän poikkiksen uutta visiittiä, lupasivat tulla meitä tänne viihdyttämään koulun lomien alkaessa. Pääsen laittamaan pojan kunnon kuulusteluun ;) Tyyppi on semisti "uusi" tuttavuus, oikein kivan oloinen kaveri. Onko isosiskon rooli nolata pikkusisko kyselemällä tämän uudelta poikaystävältä hölmöjä kysymyksiä? Mielestäni on!

Nyt kun vielä on vähän iltaa jäljellä, ajattelin kaivautua poikaystävän kainaloon jatkamaan True Blood -maratonia. Yritän kaikilla mahdollisilla keinoilla koukuttaa hänetkin! Buenas noches!