Mitä on mielessä päällimäisenä ekan viikon jälkeen?
1. Miljoona uutta ihmistä, joiden nimiä on vaikea muistaa. Mahtavia tyyppejä kuitenkin!
2. Pyörremyrsky pään sisällä opintosuunnitelmista, kursseista, luennoista, suuntautumisista, vaihdoista.. Koko kolmen ja puolen vuoden koulutuksen info muutaman päivän sisällä on aiheuttanut yliannostuksen. Ehkä ne asiat kuitenkin selviää ajallaan.
3. JEEJEEEJEEKIVAAMAHTAVAAJÄNNITTÄVÄÄSUPERIA!!
(4. Vähän työjuttujakin, mut ei ihan päällimäisenä)
Maanantaina alkoi höykytys uudessa koulussa ja työpaikassa, alkuviikko oli työntäyteinen: maanantaista keskiviikkoon päivät jotakuinkin 09.00-21.00 plus matkat. Ensin aamulla kouluun ja sieltä suoraan illaksi töihin. Hyvä kun oon yöt saanut nukuttua kun käyn niin ylikierroksilla, päässä on miljoona uutta asiaa ja tuntuu, että kaikki pitäisi muistaa heti ja nyt ja apua kun miten toi menikään ja millon se olikaan ja ja.. Mut eihän mun tarvii. Kyllä kaikki järjestyy, kuhan malttaisin antaa asioille aikaa järjestyä. Nyt vaan on ahne olo, haluaisin kahmia kaiken tiedon ja opin saman tien ja päästä tekemisen makuun. Ja joo, joku ajattelee siellä et kyl se into siitä vielä laantuu, hähhää. No aivan varmasti joo, en mä sitä epäilekään. En mä kuvittele, et opiskelu on seuraavat kolme ja puoli vuotta mun mielestä vaan ihan käsittämättömän ihanaa. Tuun hikoilemaan ku deadlinet lähestyy enkä oo saanut mitään aikaiseksi, tuun kiroomaan aamulla monta monta kertaa kouluun lähtöä, tuun valittamaan kursseista, luennoista, opettajista miten kaikki on vaan ihan syvältä. Uuvun ja kiukuttelen, masennun ja vaivun epätoivoon ja ihmettelen, että miksi näin ja miksi noin kun tää on ihan tyhmää?! Mut silti, kokonaisuutena uskon et tää on sitä mitä haluan. Ja just nyt musta vaan tuntuu siltä, et kaikki on vaan tosi siistiä. Ja tuntuu, et ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelen et hitsi ku viikonloppu tulee ku mä vaan haluisin olla koulussa.
Kaikenkaikkiaan mun mielikuva meidän kampuksesta ja koulusta yleensäkin on tosi positiivinen. Metropolia tarjoaa hirveen paljon vaihtoehtoja, mm. kansainvälisen opiskelun puolelta. Kursseilla on läsnäolopakko, mut lukujärjestyksen sisällön saa käytännössä katsoen tehdä itselleen sopivaksi, kuhan vaaditut asiat löytyy sieltä tiettyinä ajanjaksoina jostain kohtaa. Itse asian lisäksi on mahdollisuus osallistua monenlaiseen ja esimerkiks liikuntamahdollisuudet on ihan käsittämättömät ja hinnat olemattomat (terveisin minä, joka olen tottunut maksamaan kuntosalimaksua 60e/kk). Opiskelun ohella yllättäin on paljon erilaista "opiskelijatoimintaa" aka bileitä. Parit hyvät on jo suurennuslasin alla, uusien iltapäivä (asiallinen nimitys kun ottaa huomioon todennäköisen sisällön), fuksiaiset, jotka tosin saatan missata, ja METKA-gaala, yhtä kuin vuosijuhla, johon sitten pukeudutaan iltapukuihin ja ollaan fiinejä. Ainakin alkuillasta. Ja näitä mä en missaa, todellakaan.
Yksi mahtavimmista jutuista tässä koko sopassa on kaikki ne uudet naamat, joista on ehtinyt muotoutua jo ekan viikon aikana kavereita. Jokainen on löytänyt niitä ihmisiä, joiden kanssa itse on samalla aaltopituudella. Jos multa kysytään, niin koko meidän ryhmä on ihan mahtava! Meitä on laidasta laitaan eri ikäisiä, eri näköisiä, eri kaupungeista, eri maista, eri uskonnoista.. Meihin mahtuu niin suoraan lukion penkiltä tulleita, kuin työelämässä vuosia olleita, ulkomailla opiskelleita, jo ennestään ammatin omaavia.. Ja jokaisella meillä on nyt yksi asia mikä yhdistää meitä kaikkia: haave tehdä työtä muiden ihmisten hyväksi ja pitää käsissämme sitä arvokkainta; elämää.
Nämä oman vuosikurssini, oman ryhmäni tyypit ovat lyöneet minut ällikällä jo niin monta kertaa, etten edes tiedä montako. Opiskeluja ulkomailla, pitkä työkokemus, harrastukset.. Meidän joukosta löytyy harrastajia aina musiikista rugbyyn ja roller derbyyn (go girls!), paljon liikunnallisia tyttöjä joiden kanssa voi jakaa omaa kuntosalihulluutta.. Tää on mun puheenaiheena nyt siksi, koska musta on tärkeää, että läpi elämän saa tasaisesti tutustua uusiin ihmisiin, jotka jokainen opettaa mulle jotain ja avaa mun silmiä uusillekin jutuille. Ja ne kyllä piru vie on auennut! On ollut siistiä kuulla muiden kokemuksia sellaisista asioista, jotka itseäkin kiinnostaa. Minä jos joku pidän olemassa olevia ystävyyssuhteita kultaakin kalliimpana, mutta taatusti myös toivotan uudet tervetulleeksi.
Tässä kohtaa haluan selvittää, mikä on tämänhetkinen ajatukseni koulutukseni etenemisestä. Vain siksi, että myöhemmin voin verrata todellisuutta siihen, mitä tässä vaiheessa opiskeluja vasta kuvittelin. Tämä siis muistutuksena itselleni. Opintoni kestävät kolme ja puoli vuotta. Lähtökohtaisesti valmistumiseni sijoittuisi siis keväälle 2014. Tavoitteena on saada kaikki pulkkaan siihen mennessä ja sen jälkeen mahdollisesti kouluttautua lisää, syventää tai täydentää jollakin tapaa. Ehkä. Puolitoista vuotta lisää toisi yamk-tutkinnon, jonka myötä olisin pätevä johtotehtäviin tai opetukseen. Haluanko sitä? En tiedä, ei aavistustakaan. Se on vain mahdollisuus muiden joukossa.
Suuntautumisvaihtoehdot ja niiden sisällöt on edelleenkin vähän hämärän peitossa, yllättäin. Viikon aikana olen kuitenkin jo ehtinyt muodostaa mielipiteitä ja ennakkoluuloja vaihtoehdoista. Ainakin nyt kuvittelen tietäväni, minne EN ehdottomasti suuntaudu. Vaihtoehdot, jotka itseä eniten kiinnostavat, liittyy vaikeasti sairaan potilaan hoitamiseen (esim. tehohoitaja) tai perioperatiiviselle (leikkaussalihoitaja). Vielä jokunen aika sitten hamusin kovasti ensihoitajaksi, jolle on ihan kokonaan erillinen koulutusohjelma. Selvittelin asiaa, ja jos se minua vielä myöhemmin kiinnostaa, voin mahdollisesti näiden opintojen jälkeen kouluttautua myös siihen liittyen. Vaan enpä enää tiedä, onko se sittenkään se ykkösjuttu. Se nähdään :) Pitää tunnustaa, että tällä hetkellä syy siihen, miksi en ole jo lukemassa ensihoitajaksi, liittyy siihen, että pisteitä pääsykokeeseen uupuu hakuajankohdasta riippuen yksi tai kaksi (toisen asteen koulutuksen todistuksellani). Helsingissä. Moniin muihin kaupunkeihin pääsy näillä papereilla olisi teoriassa mahdollinen. Toki pääsykokeesta pitäisi selvitä kunniallisesti. Kuitenkaan muutto toiselle paikkakunnalle ei juuri nyt tulisi mieleenkään. Näin ollen sairaanhoitajan koulutus kutsui, mihin olen vähintään yhtä tyytyväinen. Koulun alkaessa olin jo unohtanut koko ensihoitaja-homman kun oon tästä niin innoissani.
En todellakaan tiedä mitä tulevaisuus tuo. Tämä ammatti on viime kädessä hyvin monipuolinen ja aion käydä kouluni niin, että myöhemmin mulla on valmiudet tehdä juuri niitä asioita, jotka itseä eniten kiinnostaa. En lähtenyt tähän mukaan ollenkaan sillä fiiliksellä, että tekisin tätä vähän toisella kädellä tai jättäisin jotain puolitiehen.
Haluaisin kovasti suorittaa osan opinnoistani ulkomailla. Siihen liittyen laitan asiaa myöhemmin, kun itsellekin hommat ovat selkeämpiä. Selvittely on kuitenkin jo alkanut ja muutamien lähiviikkojen aikana pitäisi asioiden kirkastua.. Konkreettisesti ulkomailla opiskelu sijoittuu kuitenkin vasta myöhemmälle ajalle, aikaisintaan toiselle vuodelle. Sinne lähtiessä haluan valmiustasoni olevan tietyllä tasolla, jotta saan ajasta kaiken mahdollisen irti. Mut vähän haaveilen ja fiilistelen jo nyt :)
Nyt kun oon tappanut teidät tylsyyteen niin voin hyvillä mielin siirtyä viettelemään vapaapäiviä. Hyvää viikonloppua muillekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti