Nyt on aika kurkata vlvloca.blogspot.com ja heittää hyvästit M.´s placelle :) Siirrythän lukijaksi uuteen sivustoon jos juttuni kiinnostaa. Uusi vuosi, uudet kujeet!
tiistai 31. tammikuuta 2012
lauantai 28. tammikuuta 2012
Quick glance
Flunssa meni ja hammaslääkäristäkin selvittiin. Vielä on toinen käynti edessä, kuhan luonto antaa taas periksi mennä kiusattavaksi. Kampin Megaklinikalla käynti oli helppoa, nopeaa ja mun mielestä ihan sopusuhtaisen hintaista verrattuna julkiseen hammashoitoon. Käynti oli juuri niin miellyttävä, kuin hammaslääkärissä käyminen nyt yleensäkin voi olla. Eli.. you know. Mut nyt on hampaat taas melkein mallillaan.
Luonnollisesti mun tervehdyttyä Mikko sai saman flunssataudin, joten edeltävä viikko on ollut yhtä sairaslomaa, vuoroin kenenkin kohdalla. Toisaalta nykyään sairastuminen tuntuu olevan yksi niitä harvoja syitä, jolloin voi hyvällä omallatunnolla vaan maata sohvalla tekemättä mitään. Muuten aina on jotain, mitä pitäisi tehdä ja jonka tekemättä jättämisestä tulee vaan ja ainoastaan huono omatunto. Flunssassa voi pakottaa itsensä unohtamaan koulun, työn ja muut velvollisuudet ja keskittyä vaan lepoon. Nautinnollista sekin - tavallaan.
Muuten kulunut viikko vierähti paljolti koululla, kalenteri on taas aivan täyteen buukattu koko kevääksi. Tiesin jo etukäteen, että lukukaudesta on tulossa tosi intensiivinen, mut onneksi se on yllättänyt mut positiivisesti. Vaikka luentoja on jopa enemmän kuin kuvittelin, ovat aiheet juuri niitä, jotka itseä eniten kiinnostaa. Mä siis keskityn imemään tietoa kuin iilimato ja petaan itselleni lupaavaa tulevaisuutta olemalla nyt tunnollinen koululainen.
Ja tulevaisuudesta puheenollen, hainpas vaihtoonkin. Tutoropettajan kanssa käydyssä keskustelussa kuitenkin ilmeni, että todennäköisyyteni päästä tässä vaiheessa opintoja on vähän huono, kilpailu on kovaa ja hakijoista suuri osa on opiskelijoita, joilla opintopisteitä on ehtinyt kertyä tuplasti omiini verrattuna. Ehtii sinne sitten myöhemminkin, mutta ajattelin että whatta hell, en taatusti pääse jos en edes yritä. Bangkok on ykkösvaihtoehtoni, toissijaisena hain Saskatooniin Kanadaan ja kolmantena paperissa lukee Uusi-Seelanti. Odotukseni ei juuri nyt ole kovin korkealla - etten sitten pety - mutta kolmen viikon kuluttua sitten tulee haun tulokset. Tarkoitukseni ei siis suinkaan ole lähteä vuodeksi kauas pois, vaan ainoastaan muutaman kuukauden harjoitteluvaihtoon. Plan B on lähteä jonnekin Thaimaa/Malesia/Indonesia -suunnalle ensi tammikuussa rakettimyyntien jälkeen reissaamaan muutamaksi viikoksi, kelpuutan senkin :) Kuhan nyt rauhassa aloitellaan tätäkin vuotta ja keskitytään siihen mitä on käsillä, niissäkin asioissa on paljon iloittavaa.
Tänään Hanna tulee meille saunomaan ja syömään, ehkäpä vähän suunnittelemaan tulevaa reissua. Ruoka on kyllä varmaan silti pääosassa. Itsellä oli tänään työpäivä, huomenna työpäivä, maanantaina työpäivä.. Olen koittanut hamstrata töitä nyt niin paljon kuin mahdollista, niin saa sitten hymyillä palkkapäivänä. Jotenkin vaan tuntuu, että innostusta ja motivaatiota on aina vakio määrä. Nyt kun on paljon mielenkiintoisia asioita koulussa ja vapaa-aikana, ei sitä suurinta intoa enää tahdo riittää liittymien myymiseen. Uusia kuvioita onkin tiedossa, mutta niistä lisää sitten vähän myöhemmin. Nyt toivotan hyvää viikonloppua!
Luonnollisesti mun tervehdyttyä Mikko sai saman flunssataudin, joten edeltävä viikko on ollut yhtä sairaslomaa, vuoroin kenenkin kohdalla. Toisaalta nykyään sairastuminen tuntuu olevan yksi niitä harvoja syitä, jolloin voi hyvällä omallatunnolla vaan maata sohvalla tekemättä mitään. Muuten aina on jotain, mitä pitäisi tehdä ja jonka tekemättä jättämisestä tulee vaan ja ainoastaan huono omatunto. Flunssassa voi pakottaa itsensä unohtamaan koulun, työn ja muut velvollisuudet ja keskittyä vaan lepoon. Nautinnollista sekin - tavallaan.
Muuten kulunut viikko vierähti paljolti koululla, kalenteri on taas aivan täyteen buukattu koko kevääksi. Tiesin jo etukäteen, että lukukaudesta on tulossa tosi intensiivinen, mut onneksi se on yllättänyt mut positiivisesti. Vaikka luentoja on jopa enemmän kuin kuvittelin, ovat aiheet juuri niitä, jotka itseä eniten kiinnostaa. Mä siis keskityn imemään tietoa kuin iilimato ja petaan itselleni lupaavaa tulevaisuutta olemalla nyt tunnollinen koululainen.
Ja tulevaisuudesta puheenollen, hainpas vaihtoonkin. Tutoropettajan kanssa käydyssä keskustelussa kuitenkin ilmeni, että todennäköisyyteni päästä tässä vaiheessa opintoja on vähän huono, kilpailu on kovaa ja hakijoista suuri osa on opiskelijoita, joilla opintopisteitä on ehtinyt kertyä tuplasti omiini verrattuna. Ehtii sinne sitten myöhemminkin, mutta ajattelin että whatta hell, en taatusti pääse jos en edes yritä. Bangkok on ykkösvaihtoehtoni, toissijaisena hain Saskatooniin Kanadaan ja kolmantena paperissa lukee Uusi-Seelanti. Odotukseni ei juuri nyt ole kovin korkealla - etten sitten pety - mutta kolmen viikon kuluttua sitten tulee haun tulokset. Tarkoitukseni ei siis suinkaan ole lähteä vuodeksi kauas pois, vaan ainoastaan muutaman kuukauden harjoitteluvaihtoon. Plan B on lähteä jonnekin Thaimaa/Malesia/Indonesia -suunnalle ensi tammikuussa rakettimyyntien jälkeen reissaamaan muutamaksi viikoksi, kelpuutan senkin :) Kuhan nyt rauhassa aloitellaan tätäkin vuotta ja keskitytään siihen mitä on käsillä, niissäkin asioissa on paljon iloittavaa.
Tänään Hanna tulee meille saunomaan ja syömään, ehkäpä vähän suunnittelemaan tulevaa reissua. Ruoka on kyllä varmaan silti pääosassa. Itsellä oli tänään työpäivä, huomenna työpäivä, maanantaina työpäivä.. Olen koittanut hamstrata töitä nyt niin paljon kuin mahdollista, niin saa sitten hymyillä palkkapäivänä. Jotenkin vaan tuntuu, että innostusta ja motivaatiota on aina vakio määrä. Nyt kun on paljon mielenkiintoisia asioita koulussa ja vapaa-aikana, ei sitä suurinta intoa enää tahdo riittää liittymien myymiseen. Uusia kuvioita onkin tiedossa, mutta niistä lisää sitten vähän myöhemmin. Nyt toivotan hyvää viikonloppua!
perjantai 20. tammikuuta 2012
Bored to death
Sairastuin maanantaina flunssaan - lähdin silti töihin. Menin vielä töiden jälkeen koulullekin. Tiistaina flunssa jatkui edelleen - en välittänyt. En myöskään keskiviikkona. Torstaina en jaksanut flunssan vuoksi nousta aamulla kouluun, mutta menin iltapäivällä kuitenkin toisen ryhmän samoihin labroihin, jotta ne eivät jäisi rästiin. Tullessa kolasin lumia parkkipaikalta ja omasta pihasta. Sisään tullessani kaaduin sohvalle ja mittasin itseltäni reilun 38 asteen lämmön. Idiootti.
Sitä on aina muille toitottamassa miten pitää sairaana levätä, eikä saa juosta ympäri kyliä, kyllä ne työt ja muut velvollisuudet odottaa. Silti niistä ei malttaisi itse luopua. On epämiellyttävää ilmoittaa pomolle olevansa pois töistä, samoin ikävää jättää pakollisia labroja tai muita tunteja koululla väliin. Yritin kovasti olla huomaamatta koko flunssaa, mutta lopulta se löi aika lujaa päin näköä. Nyt kuolen tylsyyteen maaten sohvalla tunti toisen perään, vuoroin selailemalla facebookia, vuoroin katsoen Californicationia (mennyt jo puolitoista seasonia) ja vuoroin nukkuen.
Olo on aivan hirveä, aivan kuin jyrän alle jääneellä. Aivastuttaa, yskittää, hengästyttää ja joka lihasta kolottaa. Päätä särkee ja kurkkuun sattuu. Nenääkin kirveltää - olen niistänyt kohta varmaan kolme talouspaperirullallista. Lisäks koko ajan on joko liian kylmä, tai kuuma. Olisiko tarjota vielä jotakin lisää? Onneksi Mikko tuli kotiin eilen illalla, niin ei tarvii olla yksin. Olen kuullut eläinihmisistä, mutta mä olen ehdottomasti ihmisihminen. Tarvitsen ihmisiä, tai ihmisen ympärilleni. Yksin olen.. no, yksin. Puolikas. Pimeän tullen pelokas.
Ihmeellisiä suunnitelmia viikonlopulle ei ollut, mutta terveenä olis voinut poiketa matkamessuilla. Missasin ne viime vuonnakin syystä, joka ei nyt muistu mieleen. Kovasti toivoin, että tällä kertaa olisin päässyt haaveilemaan. Ehkä huomenna taas olen kuin en huomaisikaan pientä kuumetta ja livahdan sinne pariksi tunniksi. Tai ehkä en.. Tai.. Katsotaan. Messuista tulikin mieleeni MP-messut, jotka nekin lähestyvät. Parin viikon päästä lauantaina on raumlaissii tulossa messuilemaan ja lupasin heidät majoittaa matalaan majaamme. Pitänee siis itsekin poiketa messuilla, vaikka se onkin silkkaa itsekidutusta moottoripyöräkortittomalle. Messujen jälkeen voisi vaikka viettää vähän iltaa hyvän seuran, ruoan ja juoman äärellä.
Liput stadikan Suomi-Venäjä -otteluunkin tippuivat tänään postiluukusta, vihdoin. 9.2 rynnätään koko perheen voimin seuraamaan kuinka Leijonat rökittää. Sen jälkeen seuraavana todistetaan Teemu Selänteen viimeisiä otteluita Duckseissa - ja ylipäätään - mikäli homma yleensä jatkuu maaliskuulle asti. Tässä alkaa vähän olemaan jännitystä, että ollaanko ajoissa vai eikö olla. Mitä SM-liigaan tulee, pitää myöntää, että olen huonosti kärryillä tämän kauden tapahtumista. Oman lempilapsen menestystä on heppo seurata facebookista kun iskä ja iskän kaverit päivittävät vuoroin hehkutuksia ja vuoroin perkeleitä. En voi sanoa, että kiinnostus olisi lopahtanut, mutta kun matseja pääsee katsomaan hyvin harvoin ja meidän telkkaristakaan niitä ei näe, niin ei oikein pysy samalla tavalla kärryillä. Nykyään meillä katsellaan enemmän NHL:n Xbox -versiota.
Ei mulla varmaan tällä kertaa muuta. Ainiin. Varasin maanantaille hammaslääkäriajan. Holy Judas Priest.....
Sitä on aina muille toitottamassa miten pitää sairaana levätä, eikä saa juosta ympäri kyliä, kyllä ne työt ja muut velvollisuudet odottaa. Silti niistä ei malttaisi itse luopua. On epämiellyttävää ilmoittaa pomolle olevansa pois töistä, samoin ikävää jättää pakollisia labroja tai muita tunteja koululla väliin. Yritin kovasti olla huomaamatta koko flunssaa, mutta lopulta se löi aika lujaa päin näköä. Nyt kuolen tylsyyteen maaten sohvalla tunti toisen perään, vuoroin selailemalla facebookia, vuoroin katsoen Californicationia (mennyt jo puolitoista seasonia) ja vuoroin nukkuen.
Olo on aivan hirveä, aivan kuin jyrän alle jääneellä. Aivastuttaa, yskittää, hengästyttää ja joka lihasta kolottaa. Päätä särkee ja kurkkuun sattuu. Nenääkin kirveltää - olen niistänyt kohta varmaan kolme talouspaperirullallista. Lisäks koko ajan on joko liian kylmä, tai kuuma. Olisiko tarjota vielä jotakin lisää? Onneksi Mikko tuli kotiin eilen illalla, niin ei tarvii olla yksin. Olen kuullut eläinihmisistä, mutta mä olen ehdottomasti ihmisihminen. Tarvitsen ihmisiä, tai ihmisen ympärilleni. Yksin olen.. no, yksin. Puolikas. Pimeän tullen pelokas.
Ihmeellisiä suunnitelmia viikonlopulle ei ollut, mutta terveenä olis voinut poiketa matkamessuilla. Missasin ne viime vuonnakin syystä, joka ei nyt muistu mieleen. Kovasti toivoin, että tällä kertaa olisin päässyt haaveilemaan. Ehkä huomenna taas olen kuin en huomaisikaan pientä kuumetta ja livahdan sinne pariksi tunniksi. Tai ehkä en.. Tai.. Katsotaan. Messuista tulikin mieleeni MP-messut, jotka nekin lähestyvät. Parin viikon päästä lauantaina on raumlaissii tulossa messuilemaan ja lupasin heidät majoittaa matalaan majaamme. Pitänee siis itsekin poiketa messuilla, vaikka se onkin silkkaa itsekidutusta moottoripyöräkortittomalle. Messujen jälkeen voisi vaikka viettää vähän iltaa hyvän seuran, ruoan ja juoman äärellä.
Liput stadikan Suomi-Venäjä -otteluunkin tippuivat tänään postiluukusta, vihdoin. 9.2 rynnätään koko perheen voimin seuraamaan kuinka Leijonat rökittää. Sen jälkeen seuraavana todistetaan Teemu Selänteen viimeisiä otteluita Duckseissa - ja ylipäätään - mikäli homma yleensä jatkuu maaliskuulle asti. Tässä alkaa vähän olemaan jännitystä, että ollaanko ajoissa vai eikö olla. Mitä SM-liigaan tulee, pitää myöntää, että olen huonosti kärryillä tämän kauden tapahtumista. Oman lempilapsen menestystä on heppo seurata facebookista kun iskä ja iskän kaverit päivittävät vuoroin hehkutuksia ja vuoroin perkeleitä. En voi sanoa, että kiinnostus olisi lopahtanut, mutta kun matseja pääsee katsomaan hyvin harvoin ja meidän telkkaristakaan niitä ei näe, niin ei oikein pysy samalla tavalla kärryillä. Nykyään meillä katsellaan enemmän NHL:n Xbox -versiota.
Ei mulla varmaan tällä kertaa muuta. Ainiin. Varasin maanantaille hammaslääkäriajan. Holy Judas Priest.....
maanantai 16. tammikuuta 2012
13-15.1.2012, Tallinna kuvina
Kuten sanottu, perjantai-ilta meni hotellin ravintolassa istuen takapuolet puuduksissa, sekä pienellä kävelylenkillä vanhan kaupungin laitamilla. Lauantaiaamuna sen sijaan oli aika miettiä miten päiväni käyttäisin kun Mikko ja muut aluevastaavat olivat palaverissaan. Aloitin Lisa Marklundilla ja Bloggerilla, jatkoin rauhallisella aamiaisella. Aamiaisen jälkeen kaivauduin vielä uudelleen peiton alle iPad ja kirja mukanani. Käytin varmasti ainakin tunnin tuijotellen kattoon ja suunnitellen mielessäni tatuointia. Vihdoin vähän ennen puolta päivää päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, pukeutua ja tehdä jotain konkreettista. Valmistauduin yhteiselle lounaalle, jonka jälkeen me avecit suunnistimme kohti vanhaa kaupunkia kameroidemme (ja luottokorttiemme) kanssa.
Ulkona tuuli puhalsi niin, ettei pystyssä meinannut pysyä. Niinpä kuviakin tuli otettua vähän huonosti kun aina kameraa esille kaivaessa sormet kangistuivat kylmästä tyystin. Alla kuitenkin vähän kuvaa vanhan kaupungin puolelta, kyllä on nättiä!
Old Hansa on käsittääkseni monien tuntema, pitkään toiminut ravintola Tallinnan vanhassa kaupungissa. Hyvin vanha rakennus keskiaikaistyylisine sisustuksineen ja tarjoilijat pukeutuneena keskiaikaiseen vaatetukseen tekevät ravintolakokemuksesta hyvin poikkeuksellisen. Ruokalistakaan ei ole aivan perinteinen.
Nyt Old Hansan viereen on avattu toinen vastaavanlainen Glad Estlander. Konsepti on kaikenkaikkiaan hyvin samankaltainen, tilaa on vain ilmeisesti kaivattu lisää. Tarjoilija kertoi, että Glad Estlander on avattu vasta muutamia viikkoja sitten, mutta jo nyt pöytävarauksia satelee kiitettävästi. Tunnetumpi Old Hansa on jatkuvasti täyteen varattu. Enkä ihmettele. Ruoka on erinomaista ja mukavan erilaista. Esimerkiksi virvoitusjuomia, kuten Coca Colaa ei ole saatavilla laisinkaan, vaan listalla todella on ruokia ja juomia, jotka sopivat keskiaikaiseen tyyliin. Asiakaspalvelu ansaitsee arvosanan 10+, eivätkä hinnat huimaa päätä. Suosittelen lämpimästi vaihtamaan amarillot ja hesburgerit Old Hansaan tai Glad Estlanderiin, josta voit poistua kokemusta rikkaampana.
Kaikenkaikkiaan kiersimme valehtelematta seitsemän tai kahdeksan erilaista käsityöliikettä, joissa myytiin käsin tehtyjä kaulahuiveja, pipoja, lapasia ja sukkia, sekä paljon erilaisia koriste-esineitä. Itselleni ostin kuvassa näkyvän hauskan korvaläppäpipon, osin matkamuistoksi, mutta toisaalta Suomen arktisiin oloihin sopivaksi käyttötavaraksi. Piponi sai suosiollisen vastaanoton, yhtäkkiä yksi jos toinenkin juoksi näiden perässä.
Iltaa kohden jalat alkoivat anoa armoa korkokengissään, laukkaaminen ympäri vanhaa kaupunkia ja virukeskusta alkoi jo tuntua. Syötyämme vatsat täyteen iloisessa eestiläisessä, vannoimme, ettemme poistu hotellilta ennen seuraavaa aamua. Toisin kuitenkin kävi. Kaverit ilmoittivat ottaneensa tukikohdaksi Viruhotellin Bar Bogartin jossa suomalainen karaoke raikaa ja suomalaisturistit humaltuvat. Näin voisin meillekin sanoa käyneen.
Nopea visiitti muuttui jatkuvan juomavirran, paksun karaokelistan ja hyvän seuran myötä aamuviiteen asti kestäväksi baari-illaksi. Väkeä tippui hiljalleen kelkasta, mutta minun ja Mikon lisäksi muutama muu sinnikäs jatkoi siihen saakka, että meidät vihaisesti työnnettiin alakerran yökerhosta sulkemisajan (05.00) jälkeen ulos. Harkitsimme nukkumaan lähtemistä jo kertaalleen aikaisemmin kun Bar Bogart suljettiin kahden jälkeen, mutta parin tiukan vastalauseen myötä koko asia unohdettiin. Lopulta, muutama kymmentä Smirnoff Icea ja siideriä tyhjentäneenä L`ermitage -hotellille hoippui aamuyöstä neljä urheaa soturia toisiinsa nojaillen ja kuollakseen nauraen. Sunnuntaina aamiaispöydässä oli ihmeen hiljaista.
Tämän asian voisi vaikka joihinkin historiankirjoihin kaivertaa, vai montako kertaa olette tämän pariskunnan nähneet vastaavassa tilanteessa? Terveisin ne, jotka mm. uutena vuotena onnellisesti nukkuivat klo 23.30.
Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli oikein mielenkiintoinen, rentouttava ja hulvattoman hauska. Rakettiasioihin palaamme jälleen vuoden kuluttua. Viroon toivottavasti sitä ennen, paljon jäi vielä nähtävää. Se, ja moni muu tulevaisuuden matka ja muu mukava kokemus tulee saamaan omat sivunsa muistosta, jonka ostimme itsellemme täytettäväksi Old Hansan keskiaikaisesta kaupasta.
Edit: Raivostuttavan pienellä tulee kuvat näkyviin kun käyttää iPadin blogpressiä! Klikkaamalla saa suuremmaksi.
Ulkona tuuli puhalsi niin, ettei pystyssä meinannut pysyä. Niinpä kuviakin tuli otettua vähän huonosti kun aina kameraa esille kaivaessa sormet kangistuivat kylmästä tyystin. Alla kuitenkin vähän kuvaa vanhan kaupungin puolelta, kyllä on nättiä!
Old Hansa on käsittääkseni monien tuntema, pitkään toiminut ravintola Tallinnan vanhassa kaupungissa. Hyvin vanha rakennus keskiaikaistyylisine sisustuksineen ja tarjoilijat pukeutuneena keskiaikaiseen vaatetukseen tekevät ravintolakokemuksesta hyvin poikkeuksellisen. Ruokalistakaan ei ole aivan perinteinen.
Nyt Old Hansan viereen on avattu toinen vastaavanlainen Glad Estlander. Konsepti on kaikenkaikkiaan hyvin samankaltainen, tilaa on vain ilmeisesti kaivattu lisää. Tarjoilija kertoi, että Glad Estlander on avattu vasta muutamia viikkoja sitten, mutta jo nyt pöytävarauksia satelee kiitettävästi. Tunnetumpi Old Hansa on jatkuvasti täyteen varattu. Enkä ihmettele. Ruoka on erinomaista ja mukavan erilaista. Esimerkiksi virvoitusjuomia, kuten Coca Colaa ei ole saatavilla laisinkaan, vaan listalla todella on ruokia ja juomia, jotka sopivat keskiaikaiseen tyyliin. Asiakaspalvelu ansaitsee arvosanan 10+, eivätkä hinnat huimaa päätä. Suosittelen lämpimästi vaihtamaan amarillot ja hesburgerit Old Hansaan tai Glad Estlanderiin, josta voit poistua kokemusta rikkaampana.
Kaikenkaikkiaan kiersimme valehtelematta seitsemän tai kahdeksan erilaista käsityöliikettä, joissa myytiin käsin tehtyjä kaulahuiveja, pipoja, lapasia ja sukkia, sekä paljon erilaisia koriste-esineitä. Itselleni ostin kuvassa näkyvän hauskan korvaläppäpipon, osin matkamuistoksi, mutta toisaalta Suomen arktisiin oloihin sopivaksi käyttötavaraksi. Piponi sai suosiollisen vastaanoton, yhtäkkiä yksi jos toinenkin juoksi näiden perässä.
Iltaa kohden jalat alkoivat anoa armoa korkokengissään, laukkaaminen ympäri vanhaa kaupunkia ja virukeskusta alkoi jo tuntua. Syötyämme vatsat täyteen iloisessa eestiläisessä, vannoimme, ettemme poistu hotellilta ennen seuraavaa aamua. Toisin kuitenkin kävi. Kaverit ilmoittivat ottaneensa tukikohdaksi Viruhotellin Bar Bogartin jossa suomalainen karaoke raikaa ja suomalaisturistit humaltuvat. Näin voisin meillekin sanoa käyneen.
Nopea visiitti muuttui jatkuvan juomavirran, paksun karaokelistan ja hyvän seuran myötä aamuviiteen asti kestäväksi baari-illaksi. Väkeä tippui hiljalleen kelkasta, mutta minun ja Mikon lisäksi muutama muu sinnikäs jatkoi siihen saakka, että meidät vihaisesti työnnettiin alakerran yökerhosta sulkemisajan (05.00) jälkeen ulos. Harkitsimme nukkumaan lähtemistä jo kertaalleen aikaisemmin kun Bar Bogart suljettiin kahden jälkeen, mutta parin tiukan vastalauseen myötä koko asia unohdettiin. Lopulta, muutama kymmentä Smirnoff Icea ja siideriä tyhjentäneenä L`ermitage -hotellille hoippui aamuyöstä neljä urheaa soturia toisiinsa nojaillen ja kuollakseen nauraen. Sunnuntaina aamiaispöydässä oli ihmeen hiljaista.
Tämän asian voisi vaikka joihinkin historiankirjoihin kaivertaa, vai montako kertaa olette tämän pariskunnan nähneet vastaavassa tilanteessa? Terveisin ne, jotka mm. uutena vuotena onnellisesti nukkuivat klo 23.30.
Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli oikein mielenkiintoinen, rentouttava ja hulvattoman hauska. Rakettiasioihin palaamme jälleen vuoden kuluttua. Viroon toivottavasti sitä ennen, paljon jäi vielä nähtävää. Se, ja moni muu tulevaisuuden matka ja muu mukava kokemus tulee saamaan omat sivunsa muistosta, jonka ostimme itsellemme täytettäväksi Old Hansan keskiaikaisesta kaupasta.
Edit: Raivostuttavan pienellä tulee kuvat näkyviin kun käyttää iPadin blogpressiä! Klikkaamalla saa suuremmaksi.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Ajatuksia Eestistä käsin
Teksti tuotettu 13 ja 14.1.
Istun koneessa matkalla Tallinnaan. Kiitän korkeampaa, jos pääsen perille asti tämän potkurihärpäkkeen kyydissä. Istumapaikkoja on vähemmän kuin keskivertolinja-autossa. Pohdimmekin, onko tämä lento Flyben vai Veolian. Silti olosuhteet voisivat olla huonommatkin. Jaloilla on tilaa ja lämpöä on riittävästi.. Noin 35 astetta.
Tämä aamu alkoi jonkinasteisella hermoromahduksella. Herätyskellot soittivat viidestä alkaen, mutta tapojemme mukaan nousimme kolme tuntia myöhemmin. Käytännössä tämä tarkoitti yhtä ainoaa tuntia, jonka aikana piti pakata (niinkuin aina, viime hetkellä) tyhjentää pyykinpesukone, tyhjentää ja täyttää astianpesukone, viedä roskat (unohtui) ja saada itsensä sen näköiseksi, etten säikyttelisi kovasti naapureita kulkiessani. Yhdeksän jäljestä lähdin suhaamaan Järvenpään kautta Tuusulaan ja jatkoin matkaani jälleen päinvastaiseen suuntaan kohti Helsingin Kalasatamaa. Monta asiaa oli hoidettavana, mutta vihdoin vietyäni ystäväni auton Kalasatamaan hyppäsin metroon vähän ennen puoli kahtatoista ja huokaisin - ehtisin sittenkin kentälle ajoissa.
Nyt hyppäämme ajassa vajaan vuorokauden eteenpäin. Nousun jälkeen kaivoin iPadin esille ja aloin kirjoittaa. Ehdin kirjoittaa puolitoista kappaletta kun lentoemäntä huomautti turvavyön merkkivalosta ja samalla kehoitti sulkemaan kaikki elektroniset laitteet. Miksi? Huvittuneena tajusin asian kun pohdin tarkemmin lentomme kestoa. 40 minuuttia, kaiken kaikkiaan. Kun siitä vähentää nousuun ja laskeutumiseen kuluvan ajan, jäljelle jää noin 15 minuuttia. En ehtinyt edes takkia riisua.
Lyhyehkön ilmailun jälkeen siirryimme taksilla L´ermitage -hotelliin ja samalla lennolla olleen suomalaispariskunnan kanssa totesimme olevamme nälkäisiä. Jätimme matkatavarat huoneeseen ja siirryimme alakerran ravintolaan myöhäiselle lounaalle, joka sittemmin muuttui myös illalliseksi. Meillä oli niin kovin mukavaa, että istuimme vielä ruokailun jälkeen pitkän tovin pöydän ääressä. Niin pitkän, että loppu porukka alkoi myös hiljalleen saapua nälkäisinä. Meitä on siis iso ryhmä Rakettitukkulaisia aveceineen, joista jokainen saapui eri puolilta Suomea, eri aikoihin. No, emme tietenkään halunneet poistua kun toiset juuri saapuivat, vaan jäimme yhdistelemään pöytiä ja kolmen tunnin istumisen jälkeen jatkoimme samaa rataa. Väkeä saapui yhä enemmän ja lopulta totesimme kaikkien olevan paikalla. Omasta "hätävararuokailusta" oli jo kulunut sen verran pitkä tovi, että päätimme tilata uuden kierroksen, tosin edellistä sentään vähän kevyemmän. Enpä ole milloinkaan aikaisemmin istunut ravintolan pöydässä syödäkseni kaksi eri kertaa poistumatta välissä. "Hätävaralounaani" koostui pelkästä pääruuasta, toisella kierroksella meni sitten alku- ja jälkiruoka. Kaikki kolme ruokalajia tuli kokeiltua, vain vähän poikkeavassa järjestyksessä. Erikoisia olivat muuten ruoatkin, mutta vietävän hyviä! Parsacappuccino ja jokirapu alkuruokana sai ainakin Mikon vahtimaan lautastani tavallista tarkemmin, näytti pohtivan josko jälkimmäisenä mainittu vielä liikuttelee saksiaan. Jälkiruokakin pitää mainita; Créme Brûlèe tarjoiltuna melonikeiton ja mansikoiden kanssa, voi luoja miten mun sydämeni suli.. Ei liene epäselvää, että olen hyvän ruoan ystävä. Tai ruoan noin niinkuin yleensäkin.
Pitkähköksi venyen lounaan jälkeen päätimme kahdeksan huitteilla lähteä ulos kävelylle. En ole koskaan aikaisemmin käynyt Tallinassa, vaikka tänne pääseminen Helsingistä on naurettavan halpaa ja helppoa. Nyt kuitenkin ymmärrän kaikki ne hehkutukset siitä, miten kaunis kaupunki tämä on. Vanha kaupunki on suorastaan lumoava! Aivan kuin olisi ykskaks palannut keskiajalle. Hetken lumituiskussa suunnistamisen jälkeen poikkesimme vielä erääseen saluunaan yksille. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, ettei se ollut mikään saluuna laisinkaan, koska rodeohärkää ei näkynyt missään.
Muu väki vielä jatkoi kierrostaan lumituiskussa, mutta me Mikon kanssa päätimme jo palata hotellille. Kello näytti yhtätoista ja kumpikin oli kuoleman väsyneitä. Nyt eletään seuraavaa aamua, kello on 9.30. Mikko lähti RT:n lopetuspalaveriin, mikä oli päällimäinen tarkoitus koko matkalle. Aluevastaavat palaveeraavat ja me avecit, vaimot ja tyttöystävät pohdimme miten päivämme käyttäisimme. Itse päätin aloittaa kevyesti kirjoittamalla ja lukemalla, pian poikkean aamiaiselle. Yhteinen lounas katkaisee päivän 12 tienoilla ja sen jälkeen ajattelin lähteä eksymään kaupungille. Kamera mukaan, ehkä lompakkokin, vaikka se on tällä hetkellä suhteellisen hyödytön kapine. Shoppailua ei hirvittävästi ole tiedossa, näyteikkunaostoksia ja ihailua sitäkin enemmän. Muuten matkan melkolailla kokonaisuudessaan tarjoaa RT, mutta enpä ole tullut kysyneeksi onko budjettiin myös sisällytetty avecien ostostarpeet.
Istun koneessa matkalla Tallinnaan. Kiitän korkeampaa, jos pääsen perille asti tämän potkurihärpäkkeen kyydissä. Istumapaikkoja on vähemmän kuin keskivertolinja-autossa. Pohdimmekin, onko tämä lento Flyben vai Veolian. Silti olosuhteet voisivat olla huonommatkin. Jaloilla on tilaa ja lämpöä on riittävästi.. Noin 35 astetta.
Tämä aamu alkoi jonkinasteisella hermoromahduksella. Herätyskellot soittivat viidestä alkaen, mutta tapojemme mukaan nousimme kolme tuntia myöhemmin. Käytännössä tämä tarkoitti yhtä ainoaa tuntia, jonka aikana piti pakata (niinkuin aina, viime hetkellä) tyhjentää pyykinpesukone, tyhjentää ja täyttää astianpesukone, viedä roskat (unohtui) ja saada itsensä sen näköiseksi, etten säikyttelisi kovasti naapureita kulkiessani. Yhdeksän jäljestä lähdin suhaamaan Järvenpään kautta Tuusulaan ja jatkoin matkaani jälleen päinvastaiseen suuntaan kohti Helsingin Kalasatamaa. Monta asiaa oli hoidettavana, mutta vihdoin vietyäni ystäväni auton Kalasatamaan hyppäsin metroon vähän ennen puoli kahtatoista ja huokaisin - ehtisin sittenkin kentälle ajoissa.
Nyt hyppäämme ajassa vajaan vuorokauden eteenpäin. Nousun jälkeen kaivoin iPadin esille ja aloin kirjoittaa. Ehdin kirjoittaa puolitoista kappaletta kun lentoemäntä huomautti turvavyön merkkivalosta ja samalla kehoitti sulkemaan kaikki elektroniset laitteet. Miksi? Huvittuneena tajusin asian kun pohdin tarkemmin lentomme kestoa. 40 minuuttia, kaiken kaikkiaan. Kun siitä vähentää nousuun ja laskeutumiseen kuluvan ajan, jäljelle jää noin 15 minuuttia. En ehtinyt edes takkia riisua.
Lyhyehkön ilmailun jälkeen siirryimme taksilla L´ermitage -hotelliin ja samalla lennolla olleen suomalaispariskunnan kanssa totesimme olevamme nälkäisiä. Jätimme matkatavarat huoneeseen ja siirryimme alakerran ravintolaan myöhäiselle lounaalle, joka sittemmin muuttui myös illalliseksi. Meillä oli niin kovin mukavaa, että istuimme vielä ruokailun jälkeen pitkän tovin pöydän ääressä. Niin pitkän, että loppu porukka alkoi myös hiljalleen saapua nälkäisinä. Meitä on siis iso ryhmä Rakettitukkulaisia aveceineen, joista jokainen saapui eri puolilta Suomea, eri aikoihin. No, emme tietenkään halunneet poistua kun toiset juuri saapuivat, vaan jäimme yhdistelemään pöytiä ja kolmen tunnin istumisen jälkeen jatkoimme samaa rataa. Väkeä saapui yhä enemmän ja lopulta totesimme kaikkien olevan paikalla. Omasta "hätävararuokailusta" oli jo kulunut sen verran pitkä tovi, että päätimme tilata uuden kierroksen, tosin edellistä sentään vähän kevyemmän. Enpä ole milloinkaan aikaisemmin istunut ravintolan pöydässä syödäkseni kaksi eri kertaa poistumatta välissä. "Hätävaralounaani" koostui pelkästä pääruuasta, toisella kierroksella meni sitten alku- ja jälkiruoka. Kaikki kolme ruokalajia tuli kokeiltua, vain vähän poikkeavassa järjestyksessä. Erikoisia olivat muuten ruoatkin, mutta vietävän hyviä! Parsacappuccino ja jokirapu alkuruokana sai ainakin Mikon vahtimaan lautastani tavallista tarkemmin, näytti pohtivan josko jälkimmäisenä mainittu vielä liikuttelee saksiaan. Jälkiruokakin pitää mainita; Créme Brûlèe tarjoiltuna melonikeiton ja mansikoiden kanssa, voi luoja miten mun sydämeni suli.. Ei liene epäselvää, että olen hyvän ruoan ystävä. Tai ruoan noin niinkuin yleensäkin.
Pitkähköksi venyen lounaan jälkeen päätimme kahdeksan huitteilla lähteä ulos kävelylle. En ole koskaan aikaisemmin käynyt Tallinassa, vaikka tänne pääseminen Helsingistä on naurettavan halpaa ja helppoa. Nyt kuitenkin ymmärrän kaikki ne hehkutukset siitä, miten kaunis kaupunki tämä on. Vanha kaupunki on suorastaan lumoava! Aivan kuin olisi ykskaks palannut keskiajalle. Hetken lumituiskussa suunnistamisen jälkeen poikkesimme vielä erääseen saluunaan yksille. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, ettei se ollut mikään saluuna laisinkaan, koska rodeohärkää ei näkynyt missään.
Muu väki vielä jatkoi kierrostaan lumituiskussa, mutta me Mikon kanssa päätimme jo palata hotellille. Kello näytti yhtätoista ja kumpikin oli kuoleman väsyneitä. Nyt eletään seuraavaa aamua, kello on 9.30. Mikko lähti RT:n lopetuspalaveriin, mikä oli päällimäinen tarkoitus koko matkalle. Aluevastaavat palaveeraavat ja me avecit, vaimot ja tyttöystävät pohdimme miten päivämme käyttäisimme. Itse päätin aloittaa kevyesti kirjoittamalla ja lukemalla, pian poikkean aamiaiselle. Yhteinen lounas katkaisee päivän 12 tienoilla ja sen jälkeen ajattelin lähteä eksymään kaupungille. Kamera mukaan, ehkä lompakkokin, vaikka se on tällä hetkellä suhteellisen hyödytön kapine. Shoppailua ei hirvittävästi ole tiedossa, näyteikkunaostoksia ja ihailua sitäkin enemmän. Muuten matkan melkolailla kokonaisuudessaan tarjoaa RT, mutta enpä ole tullut kysyneeksi onko budjettiin myös sisällytetty avecien ostostarpeet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)