This is my Christmas (Viimeinen joulupostaus.. lupaan)

Ei sentään This is my life, joka tuli katsottua taas jokunen viikko sitten. Uuno turhapurot on kyllä maailman parasta viihdettä. Isältä tuli eilen ilouutisia, tämä lupasi polttaa kaikki viisi miljoonaa Uuno Turhapuroa VHS:lta DVD-levyille. Meillä siis ihan oikeesti on ne kaikki. Ainakin melkein. Ja täällä on nainen, joka on katsonut joka ikisen läpi varmaan reilusti toista kymmentä kertaa.


Asettelussa on vielä toivomisen varaa, mut tämä kelpaa paremmin kuin hyvin. Terveisin minä, joka ennen videotykin ilmestymistä olin sitä mieltä, että sitä ei todellakaan tarvita mihinkään.

 Nojuu. Luettuani hyvän tovin puolituttuni avautumisblogia ja naurettuani itseni tärviölle, voin alkaa tuottamaan omaa huuhaatani tänne. Kaveri tänään huomautteli, että en oo viime aikoina ollut kovin tunnollinen blogini kanssa.. totta. Eikä harmita yhtään! Oon viettänyt ihan oikeaa joululomaa, laatuaikaa poikaystäväni kanssa, laatuaikaa perheeni ja ystävieni kanssa, tehnyt hullun viikon rakettimyynnissä, juhlistanut niin Joulua, syntymäpäiviäni, kuin vuoden vaihtumistakin. Vielä on kolme autuasta vapaata jäljellä ja jos näiden aikana saan tämän yhdenkin postauksen valmiiksi, olen siitä jo iloinen. Se ei kuitenkaan ole prioriteettijärjestyksessäni likimainkaan ensimmäisellä sijalla.

Tänään mennään siis sellaisessa tilanteessa, että lähes kaksi vuotta kestänyt työni Dna Kaupalla loppui Joulukuun 22. päivä ja ensi maanantaina puhaltaa jo uudet tuulet. Odotukset on korkealla ja vähän perhosiakin alkaa olla vatsassa. Uusi koulu, uusi työ. Siinä on riittävästi uutta yhdellä kertaa! Koulun alkamisesta oon kaikista eniten innoissani. :) Aivan mahtavaa päästä opiskelemaan ja tekemään oikeasti jotain sellaista, mistä on haaveillut. Odotan myös mielenkiinnolla uusiin ihmisiin tutustumista. Jo pääsykokeissa tapasin muutaman kivan tyypin, toivottavasti törmään heihin maanantaina. Jos jollekin on vielä epäselvää, lähden siis opiskelemaan sairaanhoitajaksi Metropolia-ammattikorkeakouluun. And I´m ready. Definitely!

Näitä koetuksia ennen kuitenkin tämä joululoma on tehnyt ihmeitä ja tullut todella tarpeen. Joulu oli yksi ihanimmista. Saavuimme Harjavaltaan vasta myöhään aattoa edeltävänä iltana ja painuimme melkein suoraan nukkumaan. Aattoaamuna oli ihana herätä virkeänä ja, juuri niinkuin aiemmin uumoilin, joulupuuron tuoksuun! Noudatimme jälleen aaton tutuksi muodostunutta kaavaa - aamupuuro, joulurauhan julistus, sauna, päivällinen, lahjojen jako. Tosin tällä kertaa vähän tiiviimmässä tahdissa, koska sisko oli lähdössä viettämään aattoiltaa Petrin perheen luokse Euraan.

Lahjojen jako tuotti paljon hämmästyneitä ilmeitä, riemun kiljahduksia ja itselleni melkein kyyneleitä kun Mikko oli laittanut parastaan. Ja ketku vielä väitti ennen joulua ettei muka oo hankkinut juuri oikeastaan yhtään mitään... No, kai se sitten on suhteellista. Tunsin itseni pieneksi lapseksi, tai ainakin tosi superkiltiksi, kun paketti toisen perään ojennettiin minulle.

Onko mulla maailman ihanin poikaystävä? On.

Täytyy sanoa, että vanhemmillani (ja näköjään myös poikaystävälläni) on vähän kummallinen käsitys siitä, mitä tarkoittaa "ei juuri mitään". Joka vuosi toistuu sama tarina.. Tänä vuonna ei sitten ole kyllä enää niin paljon lahjoja, kun tytötkin on isoja jo. Hohhoijaa. Hyvä kun ne taas mahtui kuusen alle.Tai eihän ne mahtunutkaan. Ja tarkoituksena ei ole nyt suinkaan kerskailla että mepäs saatiin tän verran paketteja, paljoks sä sait? Vaan valaista sitä, että miten kahjoja mun perheessä ollaan. Kyllä mä itsekin meinasin vähän hulluksi käydä noiden pakettien kanssa. Mutta kun antamisen ilo on jotain niin käsittämättömän hienoa, etten malta ottaa rauhassa niiden kanssa. Kysykää nyt sitten, että mistä sellainen on peräisin?

Omista paketeistani löytyi tällä kertaa paljon hemmottelujuttuja! Jalkakylpyallas, jota olin toivonut. On hierontaa ja kuplia, veden lämmitin ja kaikki. Luksus. Lisäksi kääreistä löytyi kuorintavoiteita, hierontaöljyjä, rasvoja, tuoksuja.. Lämmin pyjama, selän lämmitin, paksut, muhkeat peitot ja jotakin aivan ihanaa mieltä lämmittävää, jonka poikaystäväni oli itse tehnyt. Lämmittäväksi voisin kutsua myös lahjakorttia, joka vie meidät kauas etelän lämpöön tulevan kahden kuukauden sisällä. Yllättäin paketeista kuoriutui myös kansioita, kyniä, kumeja, vihkoja, koulukirjoja.. Koululaukku. Ja listaan kun lisätään vielä kaksi kirjaa, Nomination-pala, valokuva-albumi, kengät, laukku, vähän suklaata ja leffaa niin aletaan olla valmiita. Eipäs. Lämmikkeeksi vielä chilituotteet, -suklaa, -salmiakki ja -tahna, joista kiitos Olalle ja Annalle. Ja minua on taas hemmoteltu niin paljon, että en voi kun pyöritellä päätäni. Kiitos <3 En tiedä mistä hyvästä nämä kaikki ovat. Puolustuksekseni pitää kyllä sanoa, että tämä lahjarikas joulu toi kyllä paketteja muillekin ihan yhtä paljon, niin Mirkalle, Petrille, Äidille, Isälle kuin Mikollekin. En siis rohmunnut yksin kaikkia. En tiedä pitäisikö tuntea huonoa omaatuntoa tällaisesta hulluttelusta.

Siskoni kasvot olivat myös näkemisen arvoiset monien pakettien kohdalla. Hänestäkin on jo kasvanut sen verran iso tyttö, että niin sanotut "krääsät" ovat jo jääneet pois ja joka paketista löytyy jotain hyödyllistä ja mieluista. Hehkutus jatkui vielä seuraavanakin päivänä, kun esittelyyn pääsi kaikki Petrin luota saadut lahjat, ja kyllähän niitäkin riitti!

Uskon, että meillä jokaisella oli aivan mahtava joulu. Jokainen oli iloinen saamistaan ja antamistaan lahjoista. Jokainen nautti toistensa seurasta. Jokainen rentoutui. Se oli kaikkein paras asia koko joulussa! Ja kuten sanottu, osa lahjoista on vielä ikään kuin saamatta. Poikaystävän kanssa lähdemme lomamatkalle tammi-helmikuun aikana. Huhtikuussa on vuorossa pidennetty viikonloppu Lontoossa Mikon, Mirkan ja Petrin kanssa. Voiko tässä nyt sitten olla muuten kuin naama mandariinilla :)

Joulussa on yksi asia jota rakastan yli kaiken - ruoka. Kerran vuodessa ahdetaan jouluruokia niin, ettei vuoteen taas kaivata niitä. Kinkkua, laatikoita, kalaa, rosollia, lihapullia, salaatteja... Niin paljon, että ne alkaa tulla korvista. Hauskin osuus on se, että joka vuosi meillä on pöydässä muodon vuoksi myös punaviinipullo, johon oikeasti kukaan ei koske. Lieneekö sama pullo vuodesta toiseen? Meillä ollaan maitotyttöjä ja -poikia. Perinteistä sen verran, että alkoholi ei niihin kuulu. Viinilasillinen ruuan kanssa on hyväksyttävää, jos meistä joku muka sen haluaa nauttia, ja ehkä terästetty glögilasillinen illalla, that´s it. Tällä kertaa glögilasillisen korvasi illalla nautittu baileys yhdellä jääkuutiolla. Glögi taisi unohtua kokonaan. Jos se olisi muistettu, olisimme luultavasti jättäneet sen terästämättä. Maistuu paremmalta.

Loppuilta vietettiin lähinnä testaillen saatuja lahjoja ja lököillen. Tulipas katseltua myös iskän joululahjaksi saama Vesku -leffa, joka mielenkiintoisella tavalla avasi Vesa-Matti Loirista myös muuta, kuin Uuno Turhapuron. Joululeffat, joulukuusi, jouluruoka.. joulusitä, joulutätä, kynttilät, hyvä seura. Lyömätöntä. Joulu on mielestäni vuoden paras päivä. Ei varmaan ollut edes tarpeellista sanoa sitä ääneen. Nyt kun joulu on ohi, alkaa kesän odottelu. Ei näillä muilla pimeillä, kylmillä  ja lumisilla päivillä tee mitään.

Lisää kuvia tulee kuhan saan ne käsiini, nämä oli äidin fb-albumista poimittuja.