Monet ruotivat parisuhteen vaikeutta ja sen monimutkaisia kuvioita. Minusta mitkään suhteet eivät ole yhtään sen helpompia. Ei ole itsestään selvää, että edes ne parhaimmat ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän. Niiden eteen pitää tehdä töitä, aivan kuin parisuhteessakin. Pitää olla valmis joustamaan, mutta toisaalta pitämään pää pystyssä omien oikeuksien ja mielipiteiden kanssa. On otettava huomioon toisen tarpeet, halut ja tavat toimia. Samalla on tärkeää pitää mielessä, mitä minä haluan. Mikä minusta tuntuu hyvältä?
Elämän aikana tapahtuu monia suuria muutoksia. Jossain vaiheessa kasvamme aikuisiksi, tai ainakin meidän oletetaan tekevän niin. Aloitetaan ja päätetään parisuhteita. Vaihdetaan asuinpaikkaa ehkä toiseen kaupunkiin, tai jopa toiseen maahan. Erkaannutaan siitä lähipiiristä, johon on voinut turvautua läpi elämän, ja joka on aina ollut fyysisesti lähellä. Maailma on nykyään pieni, välimatkat on helppo kulkea, meillä on puhelimet, meset ja skypet. Vaan silti.. silti joskus tuntuu, että on niin kaukana kaikesta ja kaikista. Itse kaipaan ystäviäni paljon. Joka ikinen hetki. Samoin perhettäni. Samalla kun suunnittelen elämääni eteen päin ja nautin suunnattomasti siitä, mitä minulla on, kaipaan myös jotain mihin olen aiemmin tottunut. Voisiko joku siis kertoa, miten hitossa tasapainottelen elämäni eri osa-alueiden välillä niin, etten menetä niitä arvokkaita suhteita mitä minulla on? En halua huomata muutaman vuoden päästä, että joku ystävä vain jäi.. Että yhteydenpito vain hiipui hiljalleen kunnes loppui kokonaan. Jos niin käy, oliko se ystävyyssuhde sitten ponnistelun arvoinen? Onko tarkoituksellista, että elämän aikana tapaat uusia ihmisiä, jotka ovat vain vaiheita elämässäsi? Että ne jossain kohtaa unohtuu kokonaan?
Onneksi minulla on ystäviä, joiden en usko häviävän minnekään. Perheestä puhumattakaan.. he eivät pääse karkuun vaikka miten haluaisivat ;) Haluan nähdä heitä niin usein kuin mahdollista, olla yhteydessä puhelimitse ja netissä (thank God we have facebook) ja pysyä ajan tasalla kuulumisista, uutisista, niin hyvistä kuin huonoistakin. Haluan, ettei minuakaan unohdeta, että minusta ollaan kiinnostuneita, ja että välimatkasta huolimatta ei oleteta, että olen jättänyt jotain taakseni. En näe eroa siinä, asunko saman katon alla, naapurissa, toisella puolella kaupunkia, eri kaupungissa tai kokonaan eri maassa. Läheiseni merkitsevät minulle aina yhtä paljon.
On ikävää todeta, että se yhdessä hengailu on aivan lapsellinen ajatus nykyään. En edes enää tiedä mitä tarkoittaa hengailu, koska mulla ei vaan ole aikaa siihen. Mitä selityksiä siihen sit onkaan.. työt, harrastukset, työt.. työt.. työt in my ass! Mun työajat on oikeesti aivan hanurista, ja nykyään työmatkaankin menee aikaa. Näen triplasti enemmän työkavereita kuin avopuolisoani. Does that make any sense? Puhumattakaan kavereista täällä, saati Harjavallassa ja Porissa. Sitten kun saan nauttia niinkin hienosta asiasta, kuin vapaasta viikonlopusta, stressaan pääni puhki sillä, miten käytän ne kaksi kokonaista päivää jos lähden kotipaikkakunnalle.. Ehdinkö niiden kahden päivän aikana tosiaan näkemään tarpeeksi vanhempia, siskoa ja kaikkia ystäviä? Guess... Ja joskus olisi kiva viettää vapaa viikonloppu ihan vaan sen oman murusen kanssa.
Yksi asia, jota voisin myös ruveta ruotimaan nyt kun suhteista puhutaan.. Ajatelkaapas, miten näette suhteenne entiseen kumppaniin? Onko ero ollut riitaisa, vai oletteko sovussa? Millainen fiilis suhteesta jäi, ovatko tunteesi kylmiä ja katkeria vai oletteko hyviä ystäviä? Onko jomman kumman, tai molempien elämä muuttunut niin, ettette enää ole tekemisissä? Uusi kumppani (sinun tai hänen) laittaa hyvin usein pisteen yhteydenpidolle vanhan kumppanin kanssa. Tai vaikka ei laittaisikaan, saattaa sinusta tuntua sopimattomalta pitää entinen kumppani elämässäsi. Jos pitäisit, miten uusi kumppanisi suhtautuisi siihen?
Olen kuullut ihmisten pohtivan sitä, että jos eroaa toisesta, koska ei koe hänen olevan oikea elämänkumppani, tekeekö samalla päätöksen olla pitämättä tätä henkilöä elämässään ollenkaan, edes ystävänä? Usein se tarkoittaa yhtä ja samaa asiaa. Ystävyys saattaa satuttaa toista osapuolta, tai tuntua kummalliselta tämän uudesta kumppanista. Omituista se saattaa olla joka tapauksessa kaikille osapuolille. Ystävyyttä on vaikea ylläpitää parisuhteen jälkeen, vaikka se onkin hieno fairy tale. Mielestäni hyvä tilanne on se, että välit ovat sopuisat ja tervehditään kun tavataan. Kuulumisia on silloin tällöin kiva kuulla, mutta toisen elämään ei kannata liiaksi tunkeutua. Täytyy hyväksyä se, että exällä on uusi elämä, joka ei kaikkine kiemuroineen ja yksityiskohtineen kuulu sinulle. Toki usein ystävien kanssa jaetaan ilot ja surut ja muutkin mutkat, mutta come on.. Väitän, että kovin moni ystävyys tuntee tietyt rajat kun kysymys on entisestä kumppanista. Entistä kumppania tulee normaalissa tilanteessa arvostaa ihmisenä, eikä häntä pidä sulkea kokonaan pois, mutta ei pidä yrittää olla yhtä iso osa tämän ihmisen elämää kuin aiemmin, vaan tehdä tilaa monelle muulle asialle ja ihmiselle. (Luin tätä tekstiä kirjoittaessani netistä mielenkiintoisia keskusteluja hakusanalla "ex". Olipa rumaa, mutta kaunistakin. Joukkoon mahtuu monta tarinaa. Kokeile vaikka.) Täytyy kuitenkin sanoa, että vuosien jälkeen tilanne saattaa jo olla toinen. Ex elää uutta elämäänsä, niinkuin sinäkin, ja on mahdollisesti muuttunut paljon, aivan kuten sinäkin. Tällöin puhtaalta pöydältä aloitettu ystävyyssuhde ei enää välttämättä vaikuta kummalliselta. Jos hyvin käy, kukaan ei enää edes "muista" että olette joskus olleet pariskunta.
Ystävyys ja entiset heilat on nyt käsitelty, mites sitten se ikuinen myytti.. parisuhde? Siitä meillä kaikilla varmasti riittää sanottavaa.
Otsikkooni viitaten; How the hell we do it right?! Parisuhde parhaimmillaan on asia, joka pitää järjen päässä, sydämen lämpimänä ja silmät tuikkivina. Mitä se sitten on pahimmillaan? Kuka tietää.. Parisuhteita on monenlaisia. Itse olen onnellisessa asemassa. Vaikka kulisseissa toisinaan myrskyää, koen silti antavani ja saavani rakkautta yllin kyllin tässä parisuhteessa, olevani siis onnellinen. Tästä huomiosta on hyvä taas palata yleiselle tasolle. Onko parisuhteessa oikein ajaa omia etujaan vai miellyttää toista? Kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto, vaan ne täydentävät toisiaan. Ja se, jos joku, on joskus aivan helkkarin hankalaa! Parisuhteessa joudut/pääset tasapainottelemaan monen asian kanssa ja joskus rima saattaa heilahtaa liikaa, suuntaan tai toiseen.
Löysin mielenkiintoisen määritelmän "osittaisparisuhteesta" kun googletin parisuhdetta. Yritin etsiä tarkkaa määritelmää sille, mitä parisuhde oikeastaan tarkoittaa. Pakko kuitenkin lainata wikipediasta pieni pätkä:Postgender ry:n piirissä syntyneellä osittaisparisuhde-termillä viitataan järjestelyyn, jossa osapuolet sitoutuvat hyvinkin vakavasti ja pysyvästi sellaiseen ihmissuhteeseen, jossa on joitakin parisuhdemaisia piirteitä, mutta jota jäsennetään sekä suhteensisäisessä että -ulkoisessa kommunikaatiossa "osittaisena".Ensimmäinen kysymys: pitäisikö tehdä aloite Facebookin uudesta parisuhteen statuksesta - Osittaisparisuhteessa? Uskon, että moni elää tällaisessa. Parisuhde koostuu kahden ihmisen välisestä yhdessäolosta ja rakkaudesta, emotionaalisesta ja seksuaalisesta yhteydestä. Entistä enemmän kuitenkin keskustellaan siitä, miten paljon tarvitaan omaa tilaa, omaa aikaa, omaa elämää, omaa sitä ja omaa tätä. Tottakai tarvitaan, parisuhteessakin, eikä vain osittaisessa. Mutta kyllä parisuhteessa täytyy olla jotain, mikä tekee siitä nimenomaan parillisen. Ei se oma kumppani ole kotona toivottamassa sinulle vain hyvää yötä ja huomenta. Kumppanille täytyy tehdä aikaa arjen kiireidenkin keskellä. Jos ei ole aikaa omalle kumppanille, miten sitten voi huutaa oman ajan tarpeestakaan? Jos siis huomaat, että hamuat enemmän omaa aikaa, kuin aikaa kumppanisi kanssa, leave it. Parisuhteessa ei tällöin ole tarpeeksi potentiaalia, sinä ja hän ansaitsette jotain parempaa.
Lähtökohdiltaan osittaisparisuhteen nähdään poikkeavan sellaisesta perinteisestä parisuhteen ajattelemisen tavasta, jonka taustaoletuksena (ystävyys- ym. suhteista poiketen) on ajatus "kaiken jakamisesta", kokonaisvaltaisesta yhteisyydestä, jossa osapuolten "oma tila" ja "vapaudet" (eivätkä suhteen positiiviset yhdistävät sisällöt) on se, mistä tulee erikseen neuvotella. Kun siis "kokonaisvaltaisessa parisuhteessa" neuvotellaan aina erikseen osapuolten "omasta tilasta" ja "omasta ajasta", niin osittaisparisuhteessa päinvastoin neuvotellaan erikseen siitä, mitkä kaikki asiat ovat yhteisiä ja mikä osa esimerkiksi osapuolten ajasta on yhteistä.
Sitten, kun olet löytänyt sitä aikaa kumppanisi kanssa, voitko huomaamattomasti tai peittelemättä pyytää omaa aikaa, ilman, että toinen osapuoli alkaa pakata tavaroitaan kuvitellessaan, että se oli siinä nyt sitten? Ymmärtääkö molemmat oman ajan tärkeyden? Aina se ei toimi niin. Fakta kuitenkin on se, että myös jatkuva yhdessä olo ja parisuhteen ulkopuolisen elämän unohtuminen on nopein tapa saada parisuhde päätökseen. Kummallakin pitää olla myös oma elämä, sitä ei saa unohtaa vaikka olisi millainen parisuhde, tai avioliitto.
Kiitos erään ihanan ihmisen, joka opetti minulle laatikkoteorian;
Parisuhteen alussa kaksi ihmistä ovat yleensä hyvin lähellä toisiaan, yhdessä laatikossa. Pussaillaan ja halaillaan, kiherretään ja kikatellaan, kuherrellaan ja vajotaan sinne koteihin, sohvan nurkkiin, leffateattereihin ja kaikki on niiiiiin ihanaa. Sitten kun tää vaahtokarkkiaika on ohi, tulee pieni erkaantuminen, jolloin aletaan haluta sitä omaa tilaa ja omia juttuja enemmän. Ollaan siis eri laatikoissa. Heikot parisuhteet kariutuvat tähän aikaan. Näiden kahden vaiheen jälkeen vasta alkaa se, mistä koko hommassa oikeasti on kysymys. Ollaan yhdessä ja erikseen, tasapainossa yhteisen ja oman elämän välillä. On riittävästi aikaa olla yhdessä, jolloin sitä aikaa jää myös omille jutuille. Saunaillalle, tyttöjen illalle, kavereille, harrastuksiin.. mihin milloinkin. Ollaan siis yhdessä isossa laatikossa, kahdessa eri lokerossa. Ihan jokaista asiaa ei tehdä yhdessä, mutta toisaalta asioita tehdään riittävästi yhdessä. Tämä on tavoittelemisen arvoista.
Laatikkoteoriaan on hyvä lopettaa tältä päivältä.. Pohdintani sisälsi jo tarpeeksi monta kysymystä teillekin mietittäväksi.
Hyvää yötä, lähden nyt vaalimaan omaa parisuhdettani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti