Something to look forward to

Sunnuntai on jälleen saanut takaisin lepopäivän merkityksensä, hetkeksi. Jos ei pidemmäksi, niin ainakin täksi päiväksi. Aamulla, tai sanoisinko aamupäivällä - ensin puolille päivin nukuttuamme - poikkesimme kaupassa ja ehdimme siis nähdä vilahduksen sitä kaunista, aurinkoista pakkasilmaa joka ensimmäisen kerran tänä talvena täällä etelässä näyttäytyi. Siitä huolimatta palasimme pikapikaa kotiin vällyjen väliin, ja samassa paikassa voisin sanoa olevani edelleenkin.

Heroes ja heroes-unet ovat vuorotelleet tänään. Mulla kun on tapana nähdä aina unia kaikista actionleffoista ja -sarjoista, tietysti niin, että itse olen pääosassa. Rankan sarjamaratonin jälkeen piti vielä ottaa päiväiltaunet kuudesta kahdeksaan. Nyt on sitten taas rytmi hienosti siinä mallissa, että on ihan turha haaveilla pitkistä yöunista. Huomenna alkaa arki ja työt, mikä tarkoittaa jo aiemminkin mainitsemaani viiden herätystä. Säilyykö uni varastossa? Olenko huomenna virkeä, jos olen nukkunut viime yönä ja tänään päivällä hurjan paljon? Vaikka viralliset yöunet jäisivätkin olemattomiksi? Minä en tiedä. Huomenna olen viisaampi.

Onpas tullut sattuneesta syystä tänään lueskeltua vähän Mikon joululahjakirjallisuutta. 501 must-visit cities ja Mad World on täynnä mielenkiintoisia juttuja, ja tällä hetkellä oma huomio suuntautuu niistä kaikista mahtavista vaihtoehdoista juuri Pohjois-Amerikkaan, Californiaan! Lentoliput, hotelli ja vuokra-auto varattiin eilen, jiihaa! 16.3 lähdemme iltapäivällä Helsinki-Vantaalta New Yorkin kautta Los Angelesiin ja palaamme samaa reittiä ollaksemme lähtöpisteessä 27.3 aamukahdeksan tienoilla. Kymmenen päivää on aikaa kiertää Los Angeles, Las Vegas, mahdollisesti San Francisco ja Mexicon rajalta ainakin Tijuana. Kovin tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole tehty, enkä tiedä onko sellainen tarpeenkaan. Varmaa on ainoastaan se, että NHL-matseja olisi tarkoitus käydä katsomassa pari, vielä kun Teemu Selänne pelaa Ducksien riveissä. Baseball tai amerikkalainen jalkapallo ovat kai myös asioita, joista ainakaan molempia ei pitäisi missata kun kerran vierailee näiden urheilulajien mekassa. Grand Canyon on ehdottomasti must-see -listalla, mutta niin on moni muukin paikka ja nähtävyys. Ihan kaikkeen ei taatusti kymmenen päivää riitä, eikä tarkoituksena suinkaan ole juosta paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Jostain pitää ehtiä ajan kanssa nauttimaankin.

Tukikohtamme, hotellimme, sijaitsee Hollywood Boulevardilla ihan Universal Studioiden kupeessa, olenko fiiliksissä? Hassua tässä on se, että juuri tämä hotelli oli edullisimpien joukossa. Majoitus ei ole hirvittävän hintainen. 10 yötä kolmelta henkilöltä yhteensä vajaa 500 euroa. Hotellihuoneemme on sitäpaitsi niin suuri, että sinne mahtuisi vieläkin nukkumapaikoille kaksi henkilöä lisää. Varasimme hotellin koko ajaksi, vaikka saatamme majoittua jokusen yön ehkäpä jossakin muualla, vaikkapa San Franciscon tai Mexicon reissuilla. Näin koko matkatavararöykkiötä ei tarvitse kuljettaa mukana ja on aina "koti" johon palata. Näille reissuille voi pakata reppuun tarvittavat tavarat ja majoittua mahdollisimman halvasti joissakin tienvarsimotelleissa. On myös mukavaa saada liikkua spontaanisti sitten kuin huvittaa, kun majoitusta ei joka paikasta ole etukäteen varattu. Tarkempi matkasuunnitelma saattaisi säästää meiltä jokusen euron rahaa, mutta itse pidämme enemmän vapaudesta päättää paikan päällä mitä tehdä, minne mennä ja milloin.

Vuokra-auto on mielestäni tällaisella reissulla aivan ehdoton. Etenkin kun maksajia on useampi, ei se pidemmän päälle ole yhtään sen kalliimpaa kuin julkisilla liikkuminen, ja taas saa itse päättää minne matkustaa ja milloin. Puhumattakaan siitä, ettei matkustaisi ollenkaan. Auto kustantaa kaiken kaikkiaan 205 euroa koko ajalta ja bensan hinta tiedetysti on vain kolmasosan Suomen hinnoista, noin 50 senttiä litralta. Ei ihan vedä vertoja Arabiemiraattien 25 sentille, mutta kyllä tuo ero tuntuu jo huikealta kun vertaa meidän hintoihin. Tämä on varmasti taas yksi niistä asioista, joiden vuoksi Suomeen tulevat turistit ensimmäisenä lentävät persiilleen. Kun joka kerta huoltoasemalla käydessä järkytyn itsekin.

Nyt vaan on päällä hillitön odotus. Tämä menee ihan selkeästi kärkeen siisteimpänä matkakohteena, jossa itse olen koskaan käynyt. Vietän todennäköisesti nämä väliin jäävät kaksi kuukautta tonkien ja penkoen materiaalia kaikista mahdollisista asioista, joita paikan päällä pitää kokea ja nähdä. Orange Countyssakin varmaan pitää hurauttaa käymään, josko se olisi niin kaunis paikka kuin kaikkien tuntema telkkarisarja antaa ymmärtää. Ajaukset säntäilee, vaikka nyt pitäisi malttaa vielä vähän aikaa.

Onneksi huomisesta alkaen päivät täyttyvät jälleen koululla ja vähän töilläkin, jospa olisi sitten vähemmän aikaa mennä pitkin seiniä tuon matkan vuoksi. On muuten hurjan kivaa palata taas koulun penkille harjoittelun ja joululoman jälkeen! Edessä on luullakseni koko opiskeluajan mielenkiintoisin kevät, aiheet käsittelevät omaa tulevaa suuntautumistani. Mielenkiintoisin, mutta myös intensiivisin, uskoisin. Nyt ei ole varaa ottaa löysin rantein. Opiskelusta itse asian lisäksi mielekästä tekee mahtavat kurssikaverit, joista tosin yhdestä ihanasta jouduimme luopumaan tämän siirtyessä kätilöksi. Itselläkin on kaikenlaisia haaveita omiin opiskeluihin liittyen, mutta katsotaan niitä sitten ajan kanssa. Nyt mennään päivä kerrallaan kohti seuraavaa välietappia, kevään harjoittelua Töölön traumatologisella leikkausosastolla. Ja taas olen aivan liekeissä.

Home, sweet home

Neljä päivää vietetty Euran suunnalla ja tulipa poikettua Porissa ja Harjavallassakin. Kerrankin sai olla ilman kiirettä ja rauhassa viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. "Kotona" lepäsin ja lököttelin, luin kirjaa ja nautin vapaasta, joka onneksi jatkuu vielä viikonlopun yli. Monopolia ehdittiin pelata pari erää, joista minä hävisin molemmat. Selkeä todiste siitä, että kaupan ala ei ole ala minua varten, bisnesvainusta ei ilmeisesti ole tietoakaan. Sen sijaan luulen, että ensi kesänä kannattaa jo lähteä kilpailemaan golfmestaruudesta, birdie alkaa olla tuttu juttu. Ai, eikö se olekaan ihan sama homma pelata Xboxilla? Ok.

Eilen oli ihan mahtavaa viettää iltaa pitkästä aikaa Bulgariatyttöjen kanssa. 2005 vietimme mielettömän viikon Sunny Beachilla kolmen parhaan ystävän kanssa, sittemmin yhteiset illanvietot ovat jääneet vähemmälle, mistään reissuista puhumattakaan. Nykyään asumme eri paikkakunnilla, jokaisella on omat juttunsa, koulut, työt, miehet ja pian jo kahdella meistä ne sellaiset maailman suloisimmat kääröt, tiedättehän? Ne sellaiset pikkuiset, joiden sormet hädin tuskin yltävät oman sormesi ympäri ja joiden pyöreitä, sileitä poskia tekisi mieli silittää loputtomasti. Pitkästä aikaa sain pitää sylissäni hurmaavaa 9kk ikäistä poikaa, enkä ilmeisesti ollut niin pelottava, että olisi ollut aihetta itkupotkuraivareille. Nukkumaanmenoaikaan varmasti mua harmitti enemmän kuin poikaa itseä, kun olisin voinut leikkiä ja kuunnella jokeltelua vaikka miten pitkään. Tosin ennen pitkää jokeltelu olisi voinut muuttua suoraksi huudoksi, korkealta ja kovaa. Vauvakuume kohoaa, yhtä kaikki.

Poikkesimme myös paikallisessa kuppilassa, mutta liikkeellä oli niin jännittävää väkeä, ettei viivytty kovin pitkään. Keskenämme meillä oli kyllä kovin hauskaa. Odotin näkeväni kaupungin ainoassa baarissa edes yhdet tutut kasvot, jonkun vanhan kaverin, jonka kanssa olisi voinut vaihtaa kuulumiset. Turhaan. Nauroimme ja juorusimme tapojemme mukaan ja kommentoimme illan karaoketähtiä - tapojemme mukaan.

Nyt istun taas omalla sohvalla yrittäen purkaa tähän viime päivien tapahtumia, vaikka ajatukseni pyörii vuodessa 2010. Ajatuksenani on kirjoittaa tiivistelmä päällimäisistä muistoista, vuoden kohokohdista. Yritän muotoilla tänne niistä johdonmukaisen, kivan tarinan. En vain tiedä mistä aloittaa.. Yritän pysytellä kuitenkin tässä hetkessä vielä pienen hetken. Tänään kotiin palatessani hurautimme suoraan Kirkkonummelle viettämään eräitä syntymäpäiviä. Kävimme Rossossa syömässä (nyt vatsaani kipristelee) jonka jälkeen tuhosimme parhaamme mukaan suklaakääretorttua, jota äiti pakkasi mukaani ilmeisesti 15 ihmisen tarpeisiin :) Urakan jälkeen kesti useamman tunnin ennen kuin heräsin hiilihydraattikoomasta. Nyt virtaa on taas ja pelkäänpä, että liikaakin. Unirytmi on loman aikana mennyt sekaisin ja etukäteen voin jo aavistaa, että maanantaiaamuna viiden herätys tulee olemaan maanpäällinen helvetti. Totutellakseni tulevaan pitäisi minun jo teoriassa suunnitella nukkumaan menoa. Ja minä kun vasta heräilen. Yritän nyt nukuttaa itseni painamalla pääni pehmeimpään talosta löytyvään tyynyyn, kaivautumalla mukavimman peiton alle ja käynnistämällä elokuvan. Nukahdan AINA kesken elokuvan, loppuratkaisut jää minulle mysteeriksi. Jospa tälläkin kertaa. Mikko käy aina välillä osoittamassa huomiota, mutta pääosin viettää illan alakerrassa koneen äärellä, perjantai on työporukan peli-ilta. Näinpä saan siis valita ällöttävimmän romanttisen komedian, mitä arkistoistamme löytyy!

Ps. Televisiomme on kasvanut 32 tuumasta 46:n sitten viime näkemän. Hämmästyttävää. Kysymys on kuulemma puhtaasti siitä, että minäkin näkisin tekstitykset. Rakkautta <3

Ihmeellinen ilmiö - vapaapäivä!

Hups. Ensimmäisen kerran kuukauteen ehdin istua koneen äärellä sen verran pitkästi, jotta saan joitakin ajatuksia purettua tekstiksi. Jossain määrin voisin kutsua kulunutta kuukautta hektiseksi. Työharjoittelu, palkkatyöt ja koulu veivät kaikki voimat ja minuutit joita suinkin vuorokaudesta irtosi. Harjoittelu sujui hienosti ja jälleen arviointilomakkeessa komeilee kiitettävä arvosana. Paras palaute kuitenkin oli työtarjous. Kesätöitä on siis tiedossa muualla kuin DNA:lla, kiitos Luojan. Keikkahommiakin saattaa löytyä, se selvinnee vielä ensi viikon aikana.

Jotta lomaa ei olisi liikaa, palasin - ensin työskenneltyäni aatonaattona klo 20 saakka - kahden joululomapäivän jälkeen takaisin kiinni työn syrjään. Rakettimyynti piti kiireisenä kaikki välipäivät aina uudenvuoden aattoiltaan asti. Viime vuoden myyjänä toimittuani otin askeleen eteenpäin, siis oman myyntipisteen vetääkseni. Homma sujui hienosti ja myyjäni kanssa siivitimme myyntipisteemme reilusti yli tavoitteen. Ensi vuodelle toivon taas lisähaastetta, suurempaa (lue: rahakkaampaa) pistettä vetääkseni. Työntekijät on jo etukäteen rekrytoitu. Vanhat konkarit lupasivat lähteä hullunmyllyyn mukaan edelleen ja uusia, tuoreita ja innokkaita myyjiä on jo alettu käännyttää Rakettitukun kätyreiksi.

Onneksi kuitenkin voin sanoa jouluna levänneeni ja oikeasti nauttineeni joulun hengestä. Kaikki alkoi jälleen riisipuurosta. Tarina jatkuu joulurauhan julistuksella, joulusaunalla ja mikä parasta, joulupäivällisellä! On jouluruuan ystäviä - ja sitten ei ole. Minä olen. Siitä ei ole epäilystäkään. Vatsa täynnä sitten odottelimme Mirkan ja Petrin kotiutumista, viettivät ensin päivän "petrilässä" ja illan sitten meidän kanssa. Sovimme etukäteen, ettei ostella niitä joululahjoja sitten tänä vuonna. Tämä toteutui hirvittävän hyvin, paketteja oli korkeintaan 40. Oikeasti? Joulupapereista kuoriutui toinen toistaan kivempia yllätyksiä, ei voi kuin olla hurjan kiitollinen. Lahjoja tovi hypisteltyämme päädyimme pelaamaan Monopolia. No, se peli olisi voinut päättyä paremminkin. Näin jälkikäteen melkein huvittaa - vain melkein. How serious can one game be? Very. No, uusintaerä meni jo paremmin ja häviäjätkin jaksoivat nauraa, Mirka nöyryytti kaikkia 100-0. Yksi koko porukan suosikkeja taisi olla Xbox kinecteineen, olohuone muuttui käden käänteessä golfgreeniksi, laskettelurinteeksi ja kuohuvaksi koskeksi erilaisten sporttipelien myötä. Musta oli aivan mielettömän hilpeää nähdä äiti ja isä laskemassa mäkeä kilpaa tai laskea siskon kanssa koskea kieli keskellä suuta. Mikon kanssa sen sijaan olemme pelanneet tennistä jo monta erää. Tällaiset hetket tekevät onnelliseksi.

Uusi vuosi sen sijaan ei juurikaan muistuttanut erityistä juhlapäivää kun heittäydyimme rakettiurakan jälkeen sohvalle kuin kaksi kuollutta kalaa. Hädin tuskin jaksoimme laittaa jotakin murua rinnan alle ennen kuin nukahdimme sohvalle siinä puoli 12 tienoilla, Mikko jo minua aikaisemmin. Meillä oli nakkeja ja perunasalaattia, ja on edelleenkin. Meillä oli myös kuohuvaa, joka on jääkaapissa, edelleen. Raketit... arvatkaapas. No ne on tuossa olohuoneen nurkassa - edelleen. Kai tässä alkaa vanhaksi tulla, kun ei edes harmita miettiä minkälaisia uudenvuoden juhlia saattoi mennä sivu suun. 15 tunnin unet olivat juuri se asia, mitä eniten kaipasin! Pitää juhlia sitten kun ei ole viikon univelkoja alla. Sitäpaitsi eilen palkitsimme itsemme urakasta rentoutumalla leffassa ja syömällä maailman parhaassa ravintolassa - tai ainakin parhaassa, jossa itse olen koskaan illallistanut. Kolmen ruokalajin illallinen amerikkalais-italialaisessa La Famigliassa ehkä verotti enemmän kuin tavallisesti olisimme valmiita pulittamaan, mutta nyt emme välittäneet siitä. Sitäpaitsi ruoka oli taivaallista, joka ikisen sentin arvoista. Leffassakaan ei ole haukkumista. Girl with the dragon tattoo perustuu Stieg Larssonin kolmiosaiseen kirjasarjaan, jonka kaksi ensimmäistä osaa olen ehtinyt lukea. Elokuva oli suorastaan ilmiömäinen, vaikka yleensä kirjan luettua leffa on aivan floppi. Elokuva myötäili kirjan kertomaa hiuksenhienosti ja näyttelijävalinnat olivat loistavia! Kerrankin elokuva oli niin onnistunut, ettei mielenkiinto karannut hetkeksikään, vaikka loppuratkaisu olikin jo tiedossani. Voisin melkein antaa kymmenen tähteä.

Nyt istun sohvalla uusi iPad ja näppäimistö sylissäni, seuraan toisella silmällä mitä sormeni näytölle tuottavat, sekä toisella television ruutua, jossa pyörii GTA. Olin jo unohtanut, mitä tällainen vapaa-aika on. Yhteisiä juttuja ja omia juttuja - yhdessä. Meillä kävi tänään vieraitakin. Wau. Ensin oli pakko tehdä suursiivo, kun täällä ei juuri kukaan ole ehtinyt kodista pitää huolta vähään aikaan. Kotona on vain käännytty, eli sotkettu. Pyykkiä ja astioita kertynyt. Nyt nurkat kiiltää ja kaikki merkit kiireen jättämästä siivosta ovat poissa. Mikko teki lumityöt - pihalla satanut varmaan yli viisitoista senttiä. Piakkoin käperryn kainaloon katsomaan jälleen yhtä elokuvaa. Huomenna Satakuntaan, ehkä ehdin nähdä muutaman ystävänkin :)

Totta vai tarua?

Niinpä, sitä minäkin useasti matkan aikana mietin. Arabiemiraateissa saa hämmästyä kerta kerran perään, että onko tää ihan oikeasti totta?

Mitä siellä sitten oikein tehtiin? No ajettiin kartingia, tietenkin. Alla olevasta linkistä löytyy kuvia, videoita, tuloksia ja kaikenlaista oheismateriaalia kisatapahtumasta. Kyseessä siis Rotax Grand Finals - suomalaisittan maailmanfinaali, ja jos vielä jäi jotakin epäselväksi, maailmanmestaruudesta taistelemassa oli yli 270 upeaa nuorta ja vanhempaakin lahjakasta kuljettajaa. Lisäksi mukana tapahtumassa nähtiin mitä värikkäin joukko kannustajia, perhettä, ystäviä, mekaanikkoja ja muita tukihenkilöitä. Tuntui mahtavalta saada itsekin olla mukana tunnelmassa! Autourheilusta pitävä tyttöystävä ei siis ole vain urbaani legenda.

http://www.maxchallenge-rotax.com/event2011/grand_final.html

Itse kilpailun ympärille oli rakennettu mahtava tapahtuma, jossa loistokkuudesta ja viihtyvyydestä ei ollut puutetta. Sään herra oli meille armollinen, samoin kuin kilpailun järjestäjä. Tietysti ensimmäinen asia oli mielenkiintoinen kilpailu, on mahtava seurata miten kuljettajat ja heidän tukijoukot laittavat kaikkensa peliin. Oma kumppani noudatti samaa linjaa ja minä tietysti siinä sitten hulluna hösäämässä ympärillä, jännittämässä ja kannustamassa, sekä auttamassa kaikenlaisissa pienissä puuhissa parhaani mukaan.

Pitkin viikkoa oli jännittävää seurata miten tulokset kehittyvät ja kuka viekään lopulta voiton. Suomalaisten sijoitukset eivät aivan vastanneet kuljettajien omia odotuksia, mutta monta kokemusta rikkaampana he palasivat hyvillä mielin takaisin Suomeen, vain valmiimpana näyttämään seuraavana vuonna mistä heidät on tehty. Näimme kuitenkin heiltä paljon hyviä ja onnistuneita suorituksia ja saimme jännittää sijoituksista! Itse seurasin niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kamppailuja tunnekuohuissa ja finaalipäivänä meinasin useampaan kertaan pillahtaa onnenkyyneliin kun seurasin kilpailijoiden ja näiden kannustajien riemuja ja iloja.

Kilpailuviikko alkoi rauhallisissa merkeissä sunnuntaina kalustojen arvonnoilla, ja vasta maanantaina kuljettajat pääsivät ensimmäisen kerran radalle. Aikataulu oli ihanan väljä kun vetoja koko viikon aikana oli maksimissaan 3 päivässä, sen sijaan kun Euro Challengessa kahden ensimmäisen päivän jälkeen on jo aina oltu rättiväsyneitä kun treenivetoja on saattanut olla seitsemänkin saman päivän aikana ja illat venyivät helposti yhdeksään. Alkuviikosta ehdimme siis vielä nauttia säästä, Al Ainista ja esimerkiksi sunnuntain Welcome partyista hotelli Hiltonissa. Ja Mikko vielä kysyi multa, että mihin mä tarvitsen siellä kaikkia niitä hepeneitä joita pakkasin mukaan? Olisipa ollut riemukasta lähteä Hiltoniin kokkareille verkkareissa ja painijatopissa. Samantyyppiset juhlat toistuivat jo keskiviikkona, kun ohjelmassa oli Mid week BBQ party. Nämä ulkoilmajuhlat olivat niin käsittämättömän upeat, etten todellakaan ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Pieni maalaistyttö oli aivan sormi suussa. Kolmannen kerran sain hämmästyä päätösjuhlassa lauantaina, kun tuhatpäiselle yleisölle oli katettu pöydät valkoisin liinoin hotellin piha-alueelle, jossa tarjolla oli livemusiikkia ja kaunis, kaunis, kaunis tunnelma. Illalliselta väki ohjattiin piha-alueen toiselle laidalle, jossa odotti tanssilattia, DJ, pool bar ja bileet, jotka toisilla jatkuivat puoli seitsemään asti sunnuntaiaamuun. Näiden ansiosta mulla edelleen jauhaa päässä aamusta iltaan LMFAO:n Sexy and I know it. Kiitos.

Vaikka odotettua menestystä ei varsinaisen autourheilun saralla saavutettukaan, niin jotain mekin voitimme! Runkovalmistaja lupasi puhtaimpana palautetusta autosta 500 euroa ja kukas muukaan sen palkinnon pokkasi kuin numero 245, eli ME :) Voin hyvällä omallatunnolla sanoa olevani osallinen tähän voittoon ja kauhusta kankeana nousinkin lauantain päätösjuhlassa lavalle Mikon mukana palkintoa noutamaan. Kasvot punaisena kopistelin korkokengissä ja pikkumekossani portaita ylös kuulemaan, miten M kertoi yleisölle, että "This is my lovely mechanic, probably the most beautiful here". Mekaanikko? Oikeasti? Heko heko. Yleisö hurrasi ja minä tuijottelin varpaitani.

Viimeisenä päivänä ehdimme vielä juosta läpi Dubain nähtävyyksiä ja poikkesimme maailman suurimmassa kauppakeskuksessa, mihin ei todellakaan lyhyt visiitti riittänyt vaan sen kiertämiseen tarvittaisiin monta päivää. Aikaa oli turhan vähän ennen lennon lähtöä. Pitää ehdottomasti palata Arabiemiraatteihin pian takaisin. Hintataso yleisesti oli enemmän tai vähemmän edullisempi kuin Suomessa, ihmiset ystävällisiä ja paikka kaikenkaikkiaan on aivan mielettömän upea. Lämmintäkin riittää. Mene ja koe.

Fiiliksiä Arabiemiraateista

Lensin siis sunnuntaina 20.11 Dubaihin, jossa M jo olikin vastassa noutamassa minua varsinaiseen kohteeseemme Al Ainiin. Etukäteen kentällä pohdimme muutaman suomalaisen naisen kanssa, että millainenkohan paikka se Al Ain mahtaa olla, varmaan joku pieni kylä (yleissivistys kunniaan). Mahtaakohan siellä olla kauppaa jossakin lähellä, että saadaan ainakin tarvittavaa evästä päiviksi? Nojoo, vähän meni pieleen. 600 000 asukkaan kaupunki on vaikuttavan näköinen Vegasmaisine vtäyalomainoksineen ja kaupungista löytyy myös aivan käsittämättömän suuri ostoskeskus. Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, Helsingin Itäkeskus häviää kyllä tälle linnoitukselle 100-0. Kyllä löytyy siis kauppaa ja ravintolaa tästä "kylästä" joka tarpeeseen.

Jo ensivaikutelman perusteella osasin heti sanoa, että Arabiemiraatteihin palaamme vielä uudelleen. Nähtävää jäi valtavasti ja lomakohteena se on paljon enemmän kuin miellyttävä. Kaikki on mahtavan näköistä; kiiltävää, marmoria, uutta, korkeaa, vaikuttavaa. Arabiemiraatit on täynnä superlatiiveja: maailman suurin kauppakeskus, maailman korkein rakennus ja lista jatkuu. Toisin kuin esimerkiksi Egyptissä, täällä mikään ei näytä keskeneräiseltä eikä epäsiistiltä. Upeat rakennukset, hyväkuntoiset tiet, hyvin hoidetut nurmet, kauniit puistot ja valoköynnöksin koristellut palmut veivät ainakin itseltäni jalat alta, Dubain arkkitehtuurista puhumattakaan. Kukaan ei tyrkytä agressiivisesti, eikä kukaan kerjää. Turistiakin arvostetaan ja ainakin omien kokemuksiemme perusteella paikalliset ovat vilpittömästi kiinnostuneita siitä, että me viihdymme. Arabiemiraateissa olet muuten Sir tai Madame, kunnes toisin pyydät.

Arabiemiraatit oli muutenkin kaikin puolin erityisen miellyttävä paikka suomalaiselle turistille. Ensinnäkin kaikki puhuvat hyvin selkeää englannin kieltä. Toiseksi liikennemerkit, televisio-ohjelmat, sanomalehdet, kirjat ja kaikki muu mitä ikinä keksit, on ensisijaisesti englannin kielellä. Oli ilo katsoa OC:ta, jota ei oltu dubattu esimerkiksi ranskaksi, espanjaksi tai italiaksi, niinkuin heillä on tapana. Liikenne on sujuvaa, keskustassakin tiet ovat kolmikaistaisia ja joka paikassa hyvässä kunnossa. Moottoritiet ovat parhaimmillaan seitsemänkaistaisia. Täysin merkityksetön tieto taas on se, että arabit tuntuvat ajavan vain valkoisilla autoilla. Valkoisilla, uusilla, suurilla ja tehokkailla. Pieni saa olla vain, jos kysymyksessä on Ferrari, niinkuin usein onkin. Jos näimme liikenteessä värillisen auton, oli se todennäköisesti Arabiemiraateissa asuvan pakistanilaisen pick up, tai turistin vuokra-auto, aivan niinkuin meidän beige, tehoton Nissan.

Iloitsin pienistä asioista, kuten huoltoasemalla asioinnista. Täysi tankillinen bensiiniä + ikkunoiden pesu 12 euroa. Sisään mennessä huoltoasemat muistuttivat mitä tahansa ABC -asemaa, twixit, marsit ja kinder buenot nököttivät karkkihyllyssä vieri vieressä ja vitriinistä sai päivän tuoreet pasteijat kuten meillä täällä Suomessakin. Kaupassa käydessäkin löytyi lähes samat tuotteet kuin kotoa.

Kolmen tähden hotellimme ansaitsee minun mittapuulla viisi tähteä. Vastaavassa hotellissa en muista milloinkaan majoittuneeni. Huone oli mielettömän upea ja aamiainen aivan mahtava (KIITOS luojalle nakeista ja kananmunasta; Etelä-Euroopassa tunnetaan vain munkit, marmeladit, kääretortut, suklaakakut ja muut makeat ällötykset aamiaisella). Matkan aikana ei kertaakaan tarvinnut pelätä mitä uskaltaa laittaa suuhunsa, ruoka oli hyvää ja puhdasta, vatsalla ei ollut mitään mukisemista. Itse tietenkin olin huono hyödyntämään tätä ihanaa buffetaamiaista kun joka aamu heräsin viime tingassa tapojeni mukaan ja ahmaisin vain mukaani jotakin, mitä ensimmäisenä tarttui käteen. Joka aamu juoksin aamiaissalista ulos posket vielä pullollaan nakkeja ja pekonia.

Ja se sää.. se kaikkein paras osa koko lomaa. +30, ei kuitenkaan liian tuskaista. No need to say more. Joko saa lähteä takaisin, joko?? Pitää varmaan alkaa kyselemään taas harjoittelupaikkaa... Suomalaisia asuu Arabiemiraateissa yllättävän paljon ja etenkin kuulemma suomalaisista opettajista ja sairaanhoitajista on pulaa. Pidetään korvan takana.

Jatkan tarinaa loman tarkemmasta sisällöstä seuraavassa postauksessa, ettei tule romaania.

Hyvää yötä <3