Yritän nyt bygätä kasaan kuitenkin jonkinlaisen postauksen, jonka jälkeen voin jälleen kädet täristen palata elämänveteni lähteelle (=telkkarin ääreen).
Ylitettiin itsemme käymällä viime viikolla kauheen paljon ulkona. Keskiviikkona Le Bonkissa oli Arttu Wiskarin levynjulkkarikeikka, torstaina käytiin leffassa ja vaivauduttiin Flamingon sijaan ihan tonne keskustaan asti. Perjantai sitten räjäytti pankin, ja taivaan. Puoli vuotta sitten maksettu 140€ lipuista Bon Jovin keikalle tuli kyllä monin kerroin takaisin. Kaksi ja puoli tuntia kestävä setti antoi vastinetta rahoille, vaikka sään herra ei ollutkaan meidän puolella. Vettä tuli ku aisaa, sade alkoi sopivasti muutamaa minuuttia ennen keikan alkua ja jatkui tasaisena ihan loppuun asti. Luoja, en oo koskaan seisonut vapaaehtoisesti noin pitkää yhtämittaista jaksoa tollasessa sateessa mikä perjantaina tuli alas.. Olisin yhtä hyvin voinut käydä vaatteet päällä suihkussa ja lopputulos olis ollut sama. Keikan aikana ei sitä edes jaksanut huomata, sen jälkeen sitäkin enemmän. Ai että teki sauna hyvää kotiin tullessa kun varpaissa ei ollut enää tuntoa! Anyway, BJ oli aivan mielettömän mahtava, biisejä tuli sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa, vaikka mun mielipide onkin se, että vanhaa olis saanut tulla enemmänkin. Ihan pelkästään siitä syystä, etten mä joka kerta olis kameran ohi lipuessa joutunut häpeämään kun en osannut sanoja ulkoa, suu liikkui kyllä mutta väärään tahtiin. Mutta kuten sanottu, kiitos Bon Jovi, kiitos kaatosade. Mahtava ilta!
Lauantaina päätettiin vielä jatkaa tätä hulluttelua (ahaha) ja lähdettiin taas leffaan, tällä kertaa käytiin katsomassa The Hangover 2, joka ei pettänyt odotuksia. Say what you want, mun mielestä se oli aivan yhtä hyvä kuin edeltäjänsäkin, toisin kuin esimerkiksi Potc part jotakin, joka siis oli torstain ohjelmassa. Merirosvoleffakin oli jälleen hyvin tehty, hauska ja Jack Sparrow tapansa mukaan mahtava. Mut leffa kokonaisuutena oli mun mielestä vaan ihan kiva. Perus jatko-osa. Ainahan ne menee huonompaan.. Paitsi Hangover. Huutonaurua! Mikähän siinä muuten on, että me Mikon kanssa ollaan ihan älyttömän surkeita olemaan elokuvateatterilla ajoissa? En muista kertaakaan, että oltais rauhassa ehditty valita herkut, limut ja popcornit. Aina juostaan saliin siinä kohtaa kun mainokset jo pyörii hyvää vauhtia.
Tää viikko tuntuu vähän edellistä vaikeammalta, mä kun en tunne oloani mitä freesimmäksi aikaisin aamulla. Aamuvuoroviikko siis, joka myös pakottaa mut viimeaikaisten tapojeni vastaisesti nukkumaan ihmisten aikaan. Huomenna poikkeuksellisesti iltavuoro (menen töihin kun ehdin -vuoro), koska lähden aamulla hakemaan Mikkoa Tampereelta. Hetken olen jo pelännyt, että se jääkin sille tielle.. Maranello = autourheiluhullun Disney land. Puheluiden perusteella voisi kuvitella, ettei tää tule enää kotiin. Työvuoroista lisää sen verran, että koska en ole ollut viime kuussa lyömässä nyrkkiä pöytään kun työvuorolistoja on tehty, olen koko juhannuksen töissä. Tai lauantaina ei onneksi myydä liittymiä, mutta muut päivät ihan iloisesti. Niinpä kovin pitkälle ei auta karata. Juhannussuunnitelmat on kyllä lyöty lukkoon. Ollaan menossa mökille. En tiedä minne, enkä kenen kanssa. Elämä on. Hauska porukka varmasti ja ainakin meitä on niin paljon, että saadaan naapureita häiritsevä meteli aikaiseksi.
Heräsin viime perjantaina noin klo 07.15 puhelinsoittoon. Mirka se siellä soitteli ja mä jo hetken ajattelin, et eikö se todellakaan oo 16 vuodessa oppinut tuntemaan isosiskoaan sen vertaa, että tietäisi mun todellakin nukkuvan tohon aikaan aamulla. Kunnes mulle yhtäkkiä välähti, että jumpe! Täähän on se päivä, kun pääsykokeiden tulokset ja kouluun sisään päässeet julkistetaan. Hapuilin sitten paniikissa puhelinta yöpöydältä, kun tajusin, ettei se olekaan herätyskello vaan se soi, ihan oikeasti. Ehdin juuri vastata ja kuulin Mirkan kuusi pykälää normaalia kimeämmän äänen kysyvän, että nukunko? En... en nuku enää. Äänestä päättelin, että siskosta tulee syksyllä lähihoitajaopiskelija, aistin sen korvasta korvaan ulottuvan hymyn monen sadan kilometrin takaa, puhelimen läpi. Äkkiä olinkin aivan hereillä, iloinen ja onnellinen Mirkan puolesta. :) Ihan mahtavaa, onnea rakas sisko!! <3 Nyt on sitten viimeinenkin tästä perheestä sinetöity hoitoalalle. Kyllä me sitten ollaan hyviä ihmisiä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti