Kymmenen käskyä

Tänään uppouduin hetken tilaisuuden tullen ajatuksiini, luettuani erilaisten iltapäivälehtien nettisaitteja. Kyseiset lehdet pursuavat monenlaisia ratkaisuja seuraavanlaisiin ongelmiin: Miten vietellä nainen? Miten viettelet miehen? Kymmenen vinkkiä virkeämpään seksielämään tai Viisi parasta iskurepliikkiä. Apua tarjotaan myös avo- tai avioliitossa eläville moniin asioihin, kuten miten piristää yhteistä arkea keittiössä tai makuuhuoneessa.

Entä sitten nämä kysymykset; miten tasapainotella töiden ja perhe-elämän välillä, miten hoitaa lasten kasvatus, miten valmistaa helppo ja nopea perhepäivällinen?
Miten hoidan sen ja tämän asian niin, että elämäni on yhtä aurinkoa? Miten säästyn mielialahäiriöltä kun luen näitä ohjeita ja  katselen lehdistä kuvia, jossa täydelliset ihmiset elävät täydellistä elämäänsä?
Hyvästi maalaisjärjen, oman mielikuvituksen ja ongelmanratkaisukyvyn käyttö!!

Emmekö todella pärjäisi arjen askareissa tai parisuhteissamme ilman median syöttämiä neuvoja? Ihmiset lukevat juttuja erilaisista elämäntapaneuvoista kuin raamattua, ja potevat sitten huonoa omaatuntoa siitä, etteivät noudata kaikkia kymmentä käskyä. Kirjastostakin haetaan kirjoja jotka kertovat sinulle mitä syöt aamu-, väli- ja iltapalaksi, miten pitää nukkua, miten pitää puhua ja liikkua. Ohjeet kunniaan, mutta jokainen meistä soveltakoon niitä itselleen sopivaksi. Elämmehän kuitenkin kaikki itseämme varten, tehdäksemme itsemme onnelliseksi.

Parisuhde ja rakkaus yleensäkin ovat osittain sattuman kauppaa. Epäilen, etten elä onnellisessa avoliitossa vain, koska hymyilin miehelle saman illan aikana kaksikymmentä kertaa, vinkkasin silmää neljä kertaa ja heilautin hiuksiani kolme ja puoli kertaa. En tarjonnut hänelle drinkkiä, en käyttänyt normaalia pehmeämpää ääntä hänelle puhuessani enkä toisaalta myöskään leikkinyt vaikeasti tavoiteltavaa. Olin vain oma itseni, joka yllätyksekseni (ja lopulta varmasti hänenkin yllätykseksi) riitti.

En usko, että kukaan meistä voi toimia muiden ohjeiden mukaisesti. Se, mikä toimii sinulla, ei ehkä toimi minulla. Yleensäkään ei voi määritellä sääntöjä siihen, mitä pitää tehdä, jotta saa tai ansaitsee parisuhteen. Mitä enemmän yrität, sitä suuremmalla todennäköisyydellä petyt kerta toisensa jälkeen. Sitten ollaan valmiita luovuttamaan, heittämään pyyhe kehään, ryhtymään nunnaksi tai vaihtamaan naisiin.
Uskon, että jokaiselle meistä on jossain joku odottamassa. On toki ihmisiä, jotka eivät sitä halua uskoa, vaan sen sijaan hukuttautuvat mielummin omaan kyynisyyteensä ja elävät yksinäisyydessään, kuin jakavat elämänsä edes toisen yhtä hienon ja avoimen ihmisen kanssa. Omien, verraten vähäisten kokemuksieni (vetoan ikään) mukaan; lopettakaa hyvät ihmiset etsiminen ja yrittäminen! Nuo kaksi asiaa ajavat meidät juuri mainitsemani kyynisyyden partaalle.

Vaikka media painostaa meitä joka hetki ihanteeseen, jossa nuorella aikuisella on jo kaikki eväät tasapainoiseen perhe-elämään ja vakiintumiseen, täytyy meidän silti muistaa, että jokaisen meistä ei pidä elää niiden ihanteiden mukaisesti. Lehtien mukaan pitäisi joka hetki tehdä töitä sen eteen, että saavuttaa sen perinteisen kaavan, sen, jossa 25-vuotiaalla on aviopuoliso, lapsia, kivitalo ja kultainen noutaja. Volvoakaan ei pidä unohtaa.

Luulen, että kun ihminen on valmis avaamaan itsensä, antamaan itsestään osan jollekulle toiselle, se huokuu voimakkaasti ulospäin. Tällöin ei tarvitse veren maku suussa yrittää, tai etsiä vinkkejä parisuhteen aloittamiseen lehtien sivuilta. Lainaten hyvää ystävääni; "Opi ensin elämään itsesi kanssa, ennen kuin jaat itsesi muiden kanssa".

Lasten tekemisestä, saati niiden kasvatuksesta en sano sanaakaan, koska minulla ei siitä ole aavistustakaan. Puhukoon ne, joilla tästä hienosta asiasta on kokemusta. Väitän kuitenkin, että lapsiakin joskus tehdään vain siitä syystä, että nyt PITÄÄ tehdä niin, ja lopputuloksessa se sitten huomataan. Nuoret vanhemmat kieriskelevät uupumuksessaan ja lapsetkin jo repivät hiuksia päästään kun äiti on niin raunio ja isiä ei näy kotona ollenkaan. Missä isi on?
Lapset ovat hieno asia, ja toivon itse onnistuvani omieni kanssa, niinkuin omat vanhempani. Sitten kun se aika on. Se aika ei ole vielä. Vinkkejä tarvitaan, sekä neuvoja ja opastusta, mutta hattuni syön, jos löydätte minut lukemassa vauvalehdistä apuja siihen, miten päin vaippa asetetaan, tai minkä värisiä vaatteita voin lapselleni pukea. Ja juuri sanoin, etten puhu tästä  aiheesta sanaakaan..

Terveenäkin olen itseni pitänyt lukematta yhtään ainoaa terveyden ylläpitoon liittyvää lehtiartikkelia. En ole myöskään alkoholisoitunut tai muulla tavalla rappeutunut.

Näillä perusteilla väitän, että voimme koota yhteen jokaisen parisuhde- ja elämäntapaneuvoja antavan lehden ja kirjan ja polttaa ne vaikka juhannuskokossa. Ne ovat rahastuskeino, josta voi olla meille ajanvietettä tai jopa viihdettä, mutta ei useinkaan hyötyä. Jokainen meistä kasvaa omaan persoonaansa ja tapoihinsa iän myötä, ja ainakin omalla kohdallani voin sanoa, että vanhempieni kasvatuksen, muiden läheisten ihmisten elämän  ohjeiden, sekä oman pääni avulla minusta on suhteellisen onnistunut nuori nainen kasvanut. Paino sanalla suhteellisen.

Ja jotta ei kukaan lähde pilkkua viilaamaan, pitänee sanoa, että toki itsekin joskus saan hyviä vinkkejä lehdistä tai nettisaiteilta esimerkiksi siitä, miten voisin muuttaa ruokavaliota tai monipuolistaa liikkumistani, olen myös löytänyt kivoja ruokaohjeita ja monenlaista muuta mukavaa vähän sivuten niitä asioita, joista juuri aiemmin mainitsin hieman kitkerin sanoin. Jokainen kuitenkin ymmärtänee pointin.

Oma järjenkäyttö kunniaan!