Sitä olen itselleni aina jankannut. Kaikki järjestyy kyllä. Kaikki menee hyvin. Mut kuka senkin sitte tietää? Viime päivinä oon saanut toistella tätä itselleni tavallista useammin ja Mikkokin on samasta syystä täysin työllistetty. Jonkun pitää takoa mulle koko ajan päähän, että lopeta panikoiminen, lopeta, lopeta. Edelleen oon ihan yhtä innoissani Espanjaan lähdöstä (johon on muuten aikaa päivää alle neljä viikkoa), uudesta työstä ja kaikesta muustakin ihanasta, mut olishan se nyt liian hienoa jos vaan osais iloita ja ottaa rennosti. Ehei.. Not gonna happen.
Muutama päivä sitten vaan välähti, että mullahan on miljoona asiaa hoidettavana yhden ainoan kuukauden poissaolon vuoksi. Sen lisäks, että pitää järkkäillä lentoja, asumisia ja muita käytännön juttuja Espanjasta, pitää rekrytoida joku hoitamaan posteja, ettei mua kotiin tullessa odota ovimatolla silmitön määrä perintätoimiston kirjeitä, hoitaa koulutehtävät (myöhässä olevat, ajankohtaiset ja tulevat), postittaa läjä papereita ympäriinsä ja juosta hakemassa niihin allekirjoituksia lukemattomalta määrältä ihmisiä, sekä tehdä hullunlailla töitä ja kouluttautua ennen toukokuun alkua. Päässä on vaan yks iso sotku kaikkien papereiden ja sähköpostien kanssa, enkä saa kunnolla mistään langan päästä kiinni. Sit kun on liian monta asiaa pohdittavana, luovutan ja käperryn peiton alle katsomaan kuus jaksoa Greyn Anatomiaa (jonka jokainen jakso antaa mulle mahdollisuuden olla 40 minuuttia ihan oikea kirurgi). Siinä vasta on hyvä ratkaisu kaikkeen. Erittäin kova kilpailija se on etenkin tenttiin lukemiselle. Kolme tenttiä ennen lähtöä ja missä keskittymiskyky..? Jos näkyy, muhun voi ottaa yhteyttä.
Sitten se ongelmista suurin. Opiskelijaystäväni kiteytti ongelmamme yhteen lauseeseen: Koulunkäynnillä on tapana haitata suuresti harrastus- ja vapaa-ajan toimintaamme. Tuottaa hämmästyttäviä hankaluuksia, kun ei malta pysyä paikallaan ja silti erinäisiin velvollisuuksiin, kuten koulussa ja työssä käymiseen pitää käyttää viikon seitsemästä päivästä vähintään kuusi. Ongelma tulee selkeimmin esille silloin, kun esimerkiksi pitäisi lähteä viikoksi Belgiaan, kuten tein viime viikolla. Tai viideksi päiväksi Lontooseen, niinkuin aijon tehdä kolmen viikon kuluttua. Puhumattakan kuukauden Espanjan reissusta, jonka nyt kaikki tietää olevan täysin velvollisuus, töitähän sinne lähdetään tekemään. Silti joutuu ottamaan ihan selkeän puolustuskannan ja selittelemään tekemisiään. Can you imagine?!
Päänvaivaa on myös alkanut tuottaa mielikuva siitä, millainen harjoittelujaksoni tulee olemaan englannin-/espanjankielisenä. Olen pohtinut hullunlailla asioita, joita pitää laittaa ylös paperille (vielä en ole tehnyt sitäkään), jotta muistan selvittää ne heti alkumetreillä. Eräänä päivänä myös tajusin, että Espanjasta tuskin saa Buranaa tai Panadolia. You know.. Ei siis vain se potilaan hoitaminen vieraalla kielellä, vaan myös lääkkeiden ja instrumenttien nimet. Luojan kiitos a) ulkomailla käytetään paljon lääkeaineiden nimiä, eikä typeriä kauppanimiä, ja b) suomalaiset ovat olleet niin yksinkertaisia, että alan sanasto on hyvin paljon lainattua. Eli kun riittävän pitkään huudan suomeksi niin kyllä joku ajan kanssa ymmärtää.
Ja vielä viimeinen ongelma... Espanjaan lähtee vain kaksi matkalaukkua joista toiseen olettaisin Mikonkin pakkaavan parit bokserit ja sukat. Miten nainen selviää kokonaisesta kuukaudesta yhdellä matkalaukulla? Tai ehkä puolellatoista.. Viikonlopuksikin se tekee jo tiukkaa. Tässä sitten pohdittavaa neljäksi viikoksi. Raskasta.
Kevennyksenä kuitenkin loppuun jotain kivaa..
Nyt on vielä vähän viileää, mutta ehkä toukokuussa jo tarkenee ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti