¡Hola!

Pienen loman jälkeen on taas kiva palata bloggerin pariin, kun on niin kauheen paljon asioita mielessä, mitä haluaisin tänne jakaa. Vaikeinta on vaan päättää mistä alottaa. Päädyin nyt kuitenkin jatkamaan siitä, mihin viimeksi jäin, jotta en hypi suin päin asiasta toiseen ja takaisin. Jaksoin postata reissusta kerran, lopun aikaa tein jotain aivan muuta. Ei tehnyt mieli istua tietokoneella, kun aika muutenkin oli hyvin hyvin rajallinen.

Matkan agenda liittyi siis jälleen kerran moottoriurheiluun, kausi aloitettiin Winter cupilla, nimensä vastaisesti hyvin aurinkoisessa säässä Espanjan Campillosissa. Seurueemme kaksi kuskia menestyivät jälleen kiitettävästi, siippani sijoittuen omassa luokassaan toiseksi ja 14-vuotias ensikertalaisena hienosti kahdenneksitoista. Kahdeksasta päivästä pojat viettivät 6, ja minä viisi päivää radalla, joten varsinaiseen lomailuun ei juuri jäänyt aikaa. Matka oli kuitenkin aivan mahtava ja itse ainakin hukkasin jonkun osan sydämestäni Fuengirolaan. Fuengirolassa siis majoituimme ja vietimme sen muun ajan, joka ei mennyt kartingradalla.

Ensimmäisestä päivästä jo kuulittekin. Rakastuin Malagaan ja nimenomaan Fuengirolaan ensi silmäyksellä. Ensimmäisenä päivänä tutkiskeltiin paikkoja, käytiin polkupyöräilemässä, kokeilemassa meriveden kylmyyttä (+16) ja nukahdettiin lopulta hymy huulilla, jo sillä hetkellä varmoina siitä, että tämä on se paikka, jossa meidät tullaan näkemään useamminkin. Toinen päivä meni itsellä vähän samaa rataa, aurinkoa, shoppailua, tutustumista, tutkailua.. Pojat lähtivät radalle jo tosi aikaisin aamulla. Samoin minä seuraavana päivänä. Torstai-aamuna siis siinä seitsemän aikaan lähdettiin kohti Campillosia ja voi hitsi miten hurmaavia oli maisemat! Fuengirolasta Campillosiin ajetaan vuoriston yli ja viude.. No, onhan näitä kuvia tässä, näet itsekin. Vielä kun saisin kuvista välittymään sen fiiliksen, mikä itsellä oli silloin.

Sitten olin taas yhtäkkiä siinä. Keskellä moottoriurheiluhulluutta. Varikkovaimona! Joku varmaan muistaa vielä viime kesän vuodatuksia. Tällä kertaa tunne oli vähän erilainen, olin jo ikään kuin osa jotakin.. Kuuluin kalustukseen. Mä tiesin. Tiesin miten sitä hommaa pyöritetään. Tiesin mitä mikäkin tarkoittaa. Tiesin milloin on kenenkin lähdöt ja tiesin, mitä niiden jälkeen tapahtuu. Ja sit mä tunsin. Tunsin ne ihmiset meidän "tiimistä", ja osaavasti tervehdin heitä poskisuudelmilla. Tunsin joukosta kasvoja, nimiä.. kaikkia en osannut yhdistää. Tunsin joukosta "ne" kuljettajat, joista paljon on puhuttu. Tunsin paljon kasvoja, ja yllätyin, että minutkin tunnettiin. Minustakin oltiin kiinnostuneita, tai ainakin näennäisesti. Mikä mahtava fiilis!

Neljä päivää Campillosissa hurahti niin, etten kissaa ehtinyt sanoa. Me suunniteltiin mulle ihan oikea työtehtäväkin, mun tehtävä oli kuvata videomateriaalia koko kilpailun ajalta. Ja mä myönnän, että olin siinä aivan hirveän huono. Miksikö? Siksi, että mua oli sittenkin alkanut kiinnostaa se kilpailu niin paljon, ettei kuvaamisesta tullut mitään. Jos kuvaan, en tiedä yhtään mitä radalla tapahtuu, vaikka sen näenkin jatkuvasti kameran näytöltä. Jos seuraan kilpailua, kuvaan todennäköisesti (ja todistetusti) maata jalkojeni alla, taivasta, seiniä, asfaltin pintaa zoomattuna.. tuurilla saattaa joku autokin sattua kuvaan. Vähän puolustellen, sain mä jotain käyttökelpoista nauhalle, ihan oikeasti. Mut jatkossa olen varovainen ja tarkka siitä, mihin lupaudun, etten kadu sitä jälkikäteen. Jos mä lähden noin pitkälle mun poikaystävän kilpailujen tähden, niin kyllä mä sitten haluan tietää mitä siellä tapahtuu, ilman, että joudun tarkistamaan nauhalta.

Sunnuntaina sitten oli kauden ensimmäinen kilpailu pulkassa ja piti taas hetkeksi hyvästellä Belgian tutut, joiden kanssa nähdään taas maalis-huhtikuun vaihteessa. Toivottavasti. Illalla huomasin miten rankkaa se autourheilu oikein onkaan... nukahdin Mikon kainaloon noin klo 20.30 ja nukuin kuin lapsi, kiltisti aamuyhdeksään asti. Viimeinen lomapäivä käytettiin auringosta ja ulkoilmasta nauttimiseen ja rahojen tuhlaamiseen.. Käytiin myös Torremolinoksessa Davidin kanssa tapaamassa tämän veljeä ja hänen suomalaista tyttöystäväänsä, jotka muun muassa veivät meidät ravintolaan, jossa tarjoiltiin alkuruuaksi niin jumalaton lautasellinen pasta bolognesea, että edes sitä en jaksanut loppuun asti syödä. Siinä oli sitten ihmettelemistä, kun pääruoka saapui pöytään.. Jälkiruokaakin olisi vielä ollut tarjolla, mutta vaihdoin sen yhteen café con lecheen, joka muuten on se maitokahvi, jota olisin viime kesänäkin kaivannut. Sen sijaan tilasin vain "café" ja tyrmistyin kun sain take away -kuppini pohjalle kolme senttiä niin väkevää kahvia, että siinä olisi taatusti pysynyt lusikka pystyssä. Hienostuneet kutsuu sitä kai espressoksi..

Suomeen paluun jälkeen en ole vielä sekunniksikaan unohtanut sitä kaikkea, mitä tuo paratiisi tarjosi.. Sen sijaan marssin kirjakauppaan ja hankin ¡Fantastico! -sarjan ensimmäisen osan, siis espanjan kielen oppikirjan, etten vaan unohdakaan. :)