Ensimmäinen päivä meni lepäillessä, edeltävän yön unet jäivät naurettavan lyhyiksi, kun nukkumaan päästiin vasta yhden jälkeen ja ennen viittä soi jo herätyskello. Illalla ajateltiin lähteä vähän haahuilemaan hotellin läheisyyteen ja päädyimme pieneen kauppaan, jota piti 28-vuotias Tony. Tony tarjosi meille kaupassaan teetä ja limuja ilmaiseksi ja tarjosi apuaan meille viikon ajaksi. Toki Tony on myös kauppias ja muutamia matkamuistoja tuli häneltä myös hankittua loman aikana. Hinnat olivat kuitenkin järkeviä ja kummatkin osapuolet olivat tyytyväisiä. Meistä tuli ystävät viikon aikana.. Kävimme hänen kodissaan ja hän lähti esimerkiksi mukaan snorklausmatkalle, jossa olimme tiistaina.
Punaisen meren vesi on niin kirkasta (ja niin perk**** suolaista), etten olisi voinut kuvitellakaan. Näkyvyyttä riittää silmänkantamattomiin. Vedenalainen maailma on kauneinta, mitä olen koskaan nähnyt. Koralliriuttoja ja sateenkaaren värisiä kaloja olisi voinut tuijotella tuntitolkulla. Matkaan sisältyi myös parituntinen paratiisisaarella, auringon ottoa valkeilla hiekoilla. Saimme myös lounaan jahdilla ja täytyy sanoa, että se oli mitä luultavammin ainoa hyvä (erittäin hyvä) ruoka, mitä koko viikon aikana söimme, jos sitä perinteistä pasta carbonaraa ei lasketa. Matka alkoi aamulla klo 8 ja takaisin hotellilla olimme ennen viittä, koko reissu kuljetuksineen, välineineen, ruokineen 20€. Finnmatkoilta täysin vastaavaa retkeä tarjottiin yli 60€ hintaan.. kannattaa miettiä mistä niitä varaa. Me otimme tämän Tonyn kautta paikalliselta matkanjärjestäjältä.
Note to self: Älä niele suolavettä, siitä tulee oksennusrefleksi ja se tekee vatsan kipeäksi.
Kolmantena päivänä sitten alkoi totuus valjeta kun vessassa sai viettää enemmän aikaa kuin missään muualla yhteensä. Molemmat olimme samassa jamassa, Mikko ensin ja minä seuraavana päivänä perästä. Apteekista haettiin kaikki mahdolliset tropit ja ne pillerit taisivatkin olla ainoa asia, mitä pariin päivään meni juomien lisäksi kurkusta alas. Tässä vaiheessa huom! Vatsalääkkeet (imodiumia vastaava), antibioottikuuri ja paracetamol -pakkaus tekivät yhteensä piirun vajaa kaksi euroa. Eipä ole hinnalla pilattuja nuo. Paikalliset itse uskovat enemmän luonnontuotteilla parantamiseen ja sairauteen kun sairauteen tuntuvat juovan teetä litroittain.
Pari päivää sitten meni niin ja näin, yritimme vähän pyristellä ulos hotellihuoneesta mutta lopulta totesimme, että meillä oli ihan mukavaa sielläkin ja ainakin vessa on lähellä :D Joka ilta poikkesimme kuitenkin Tonyn kaupalla, joka oli ihan vastapäätä hotelliamme. Juotiin parit teet, tarinoitiin, naurettiin ja tutustuttiin paikalliseen kulttuuriin.. Tony vei meidät tutustumaan paikalliseen asuinalueeseen (hirveää) ja mm. hedelmätoreille. Harmittelen nyt, ettei toreilta ole mitään kuvia. Arabimiehet ja nuoret pojat paljaine jalkoineen myyvät hedelmiä ja vihanneksia sekä leipää olemattomin hinnoin tiskeistään ja pelkäänpä, ettei hygieniataso vastaa ainakaan länsimaalaisia vaatimuksia. Kuitenkin mekin ostimme vesimelonia, vähän appelsiineja, omenoita ja leipää. Esimerkiksi Espanjassa hedelmät todella olivat tuoreita ja herkullisia, Egyptissä lähinnä mätiä. Harmi. Meloni oli ihan okei. Mutta kuvia siitä olisi pitänyt saada. Alla oleva nopeasti googlen kautta löydetty kuva antaa vähän osviittaa. Näitä kojuja on kymmeniä kymmeniä perätysten ahtailla kaduilla pimeään aikaan, ihmisiä on liikkeellä aivan älyttömästi ja pitkin katuja pyörii appelsiineja ja omenoita joita sitten nostellaan koreihin takaisin. Kaukaa näkymä kyllä näyttää mielenkiintoiselta ja ihanan erilaiselta. Mutta kun parhaimmillaan myyjä on varpaisillaan kyykyssä tomaattilaatikossa ja heittelee siitä sitten ostajille haluttuja määriä, ei se ihan vastaa omia ostotottumuksiani. Tony ehdotti myös paikallisella kalatorilla vierailua, mutta kerroin, ettei ole tarpeen. Mielessäni kuvittelin, miltä ne +40 asteen helteessä viruvat kalat tiskeissään haisee ja minkälaisen taudin niistä saa.
Tämän tekstin tarkoitus ei ole vain valittaa, vaan antaa realistinen kuva siitä, millainen paikka Hurghada oikeasti on. Se on puolivalmiiksi rakennettu, jätteiden saastuttama ja hyvin pitkälti paikallisten asuttama vanha kaupunki, jossa ainoat lähes kauniit ja siistit paikat ovat meri ja aidatut hotellialueet. Se on vanha turistikohde, jossa edelleen käy paljon matkailijoita, mutta jos etsii jotain siistimpää ja länsimaalaisempaa, kannattaa kuulemma Hurghadan sijasta matkustaa El Gounaan. Itse en ole siellä käynyt, enkä tiedä aionko enää Egyptiin palatakaan. Kiva ilmasto ja meri on saatavilla monesta muustakin paikasta.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä vielä hulluina hyppäsimme bussiin, joka kuljetti meitä seitsemän tuntia Cairoon pyramideille ja Egyptiläiseen museoon. Pyramidit vaan on sellainen "must see" -kohde, ei mitenkään säväyttävä, mutta nytpä ne on nähty. Matkalla oli hämmentävä pysähdys aavikon keskellä huoltoasemaan mallia Egypti, mikä tässä kohtaa tarkoittaa seuraavaa: Kivan näköinen keidas, jossa suuret tiskit, jotka mainostavat erilaisia ruokia, hampurilaisia, kanaa, pastaa, jne.. Emme kuitenkaan näe työntekijöitä missään. Yksi kävelee vastaan ja kysymme, minkälaista ruokaa heillä olisi tarjota. "Just a moment, I have to check. Sit down, please." Kuluu pieni hetki. "We have cheese" "What" "We have cheese" "Yeah but.. cheece. With what?" "You can eat cheese just like that". Seitsemän tunnin maailman paskimmasta bussikyydistä ärsyyntyneenä emme jaksaneet ollenkaan sillä hetkellä heidän tapojaan ja älyttömyyksiään. Jos meet Suomessa ABC:lle, saat sieltä hampparia, pizzaa, lihapullia, limua, mehua.. mitä vaan. Ei sulle vastata, että sori, meillä on tänään vaan juustoa! Päätimme antaa juustojen olla ja lähdimme kävelemään takaisin bussille. Tarjoilija juoksi peräämme hetken kuluttua ja kertoi, että "We also have sausages!!" Makkaraa? Okei. Jos se on ihan normaalia, voisi kelvata. "What kind of sausages you have?" "Well.. normal". Monta kertaa on jo selvinnyt matkan aikana, että heidän normaali ei ole meidän normaali. Yritimme kysellä vähän lisää, kunnes vihdoin kokki itse osasi kertoa meille, että kysymys on Hot Dogeista. Napakymppi!! Tilasimme heti pari hodaria. Saimme lautasella kaksi makkaraa, joiden vieressä oli paikallista leipää ja pussitettua Heinziä. Ei ollut Hot Dog meidän tapaan, mutta what ever. Maistui, ja matka jatkui. Paluumatkalla osasimme pyytää niitä samoja "Hot Dogeja", kuin aamullakin.
Sunnuntaina Mikko oli jo kuumeinen ja itsekin olin Cairon reissusta aivan kuollut ja päivä menikin hyvin pitkälti kirjan parissa hotellihuoneessa. Illalla kävimme vähän kävelemässä merenrannalla ja ihmettelemässä taskurapuja. Ensin pimeässä niitä ei näkynyt ollenkaan. Sitten huomasimme yhden liikahtavan. Yhtäkkiä, seisoessani paljain jaloin rantavedessä, tajusin, että niitä on ympärillämme vaikka kuinka paljon! Apuaaaa! Kipitettiin kiireen vilkkaa laiturille ja sielläkin niitä juoksi, ja juoksi muuten lujaa! Meillä oli kivaa ja tähän parituntiseen liittyy ihan erityisiä ihania juttuja. Huolimatta siitä, että olimme kipeänä, huolimatta siitä, että alue ei ollut erityisen viehättävä ja huolimatta siitä, että Tonya lukuunottamatta kaikki paikalliset riipivät hermojamme erittäin aggressiivisilla myyntiyrityksillä, meillä oli ihana loma. Hotellihuoneessa vietin aikaa enemmän kuin olisin kuvitellut, mutta siellä oli helppo olla, parhaassa seurassa, sopivassa lämpötilassa (ulkona aivan liian kuuma) ja vessan äärellä :D Ainakin se oli loma. Pois töistä, pois arjesta. Vain me kaksi.
Edit: Koko tämä viikko korkeassa kuumeessa matkan jälkeen... Sillälailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti