Kohta kolme viikkoa on kulunut kuin pikakelauksella. Onneks on vielä toiset saman verran jäljellä. Työharjoittelua yhdeksän päivää ja muutama vapaakin mahtuu vielä ohjelmaan. 9.6 ollaan varattu lennot takaisin Suomeen, yhyy. Kyllä täällä viihtyisi pidempäänkin. En ikävöi kotiin, kouluun tai töihin. Ihmisiä kaipaan tietenkin, mutta onneksi ollaan onnistuttu pitämään yhteyttä ihan mukavasti täältäkin käsin. Jotenkin tänne on onnistunut kotiutumaan turhankin hyvin. Arki on lähtenyt pyörimään, mutta se on aivan erilaista kuin Suomessa. Täällä puhelimella, tietokoneella ja telkkarilla on älyttömän paljon vähäisempi merkitys kuin kotona on tottunut.. sen sijaan ulkona tulee vietettyä paljon aikaa, ja touhuttua yhdessä sellaisia juttuja, mitä ei oo tullut ajatelleeksikaan aikaisemmin. Euran poppoon täällä ollessa käytiin pelaamassa yhdessä jalkapalloa, Mikon kanssa ollaan käyty pelailemassa koripalloa ja juoksemassa mäkiä, rullaluistellaan joka päivä ja ollaan ulkona niin paljon kuin mahdollista. Aamulla ensimmäinen ajatus, ennen kuin silmät edes aukeaa, on se, että millainen sää on. Tavallisesti se on kirkas ja taivas sininen, mutta pari viime päivää ovat olleet vähän sateisia. Eilen iltapäivällä kuitenkin aurinko palasi paahtamaan niskaamme ja tänään on ollut ihan mahtava päivä! Omassa pihassa on uima-allas ja nurmialue, ne taitaa huutaa mun nimeä tänäänkin....
Tänään ohjelmassa muuten on vaan lököttelyä ja formuloita, huomenna palaan taas töiden pariin. Pääsen tutustumaan teho-osastolle! Taitaa olla parempi, että olen tällaisista asioista koululla ihan hiljaa. Opiskeluni ensimmäiseksi harjoitteluksi tää on ollut ihan käsittämätön ja lyön vaikka vetoa, että oon oppinut miljoona kertaa enemmän kuin olisin koskaan voinut oppia samalla jaksolla Suomessa. Täällä saan tehdä sellaisia asioita, jotka oikeasti siintävät koulutuksessani vasta kaukana tulevaisuudessa. Valvonta on tietenkin huolellista, enkä ota mitään riskejä, hölmöillä ei saa. Teen vain asioita, joista tiedän selviytyväni ja jotka täällä on minulle sallittuja. Suomessa vain ollaan naurettavan tiukkoja siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Siellä keskustelua käydään siitä, saako opiskelija työntään potilaan yksin pyörätuolilla sairaalan siivestä toiseen, vai ei.. haloo. Täällä pääsen osallistumaan potilaan hoitoon lähes yhdenvertaisesti muiden hoitajien kanssa, valvottuna tietenkin. On ollut hieno huomata, että oma asenteeni ja oppimishaluni on tehnyt täällä vaikutuksen, olen saanut positiivista palautetta ja päivä päivältä enemmän vastuuta ja luottamusta osoittavia tehtäviä.
Sairaalan kansainvälinen nimi kyllä on kieltämättä aavistuksen harhaan johtava. Kansainvälisyys kyllä käy ilmi potilaskannasta, mutta se on vähän ylimainostettua jos puhutaan henkilökunnasta. Sairaalasta löytyy suomalaisia kuin neuloja heinäsuovasta. Espanjalaisten englanninkielen taito ei ole kovin kehuttavaa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Olen onnekkaassa asemassa, koska ohjaajani sattuvat puhumaan kohtalaista englantia ja sen suhteen siis kaikki on mennyt hyvin. Suomalaiset potilaat ovat melkolailla hukassa, jos eivät puhu espanjaa tai englantia, mikä on hyvin tavallista. Täällä päin suomalaiset eivät joudu kovin paljon kieliä käyttämään, Fuengirola ja koko aurinkorannikko on oikea suomalaisten mekka. Olen jo useasti löytänyt itseni tilanteesta, jossa suomalaiset luottavat minuun kuin kallioon ja tukeutuvat apuuni tilanteessa jos toisessakin, vaikka olen vasta se ensimmäisen vuoden harjoittelija, jolla ei ole tietotaitoa tai valtaa edes miljoonasosaa siitä, mitä sairaalan omilla hoitajilla. Pelottavaa, mutta tietyllä tavalla siitä tulee hieno fiilis. Monta kertaa olen tuntenut olevani oikeasti tarpeellinen. Tosin täällä myös hoitajat antavat minun ymmärtää olevani erittäin arvokas apu, mikä on jännittävää.. työharjoittelukokemukseni suomesta ovat lähinnä sen kaltaisia, että mitä enemmän pysyy pois jaloista, sen parempi. Tosin kysymys silloin oli ihan eri alastakin, en osaa sanoa mitä se on hoitoalalla.
Kaksi kokonaista viikkoa on takana ja olen täyttänyt tavoitteet jo kuuhun ja takaisin.. Kliinisen hoitotyön perusteet sisältää suunnilleen aseptisen ja ergonomisen työskentelyn, vitaalielintoimintojen tarkkailun, potilaan hoidon ja lääkehoidon perusteet ja potilaan siirtymisen avustamisen. Nuo asiat sisältävät perusjutut, esimerkiksi ruokailut, pesut, ja esimerkiksi elintoimintojen tarkkailuun vaadittavien toimenpiteiden suorittamisen, kuten verenpaineen mittauksen. Näiden lisäksi olen ottanut verikokeita, kanyloinut, laittanut potilaalle nenämahaletkun ja virtsakatetrin, hoitanut leikkaushaavoja, ottanut EKGn, poistanut tikkejä ja hakasia, hoitanut avanne- ja kauneuskirurgiapotilaita, antanut injektioita, osallistunut lääkkeiden jakoon ja antanut lääkehoitoa monin eri tavoin, sekä mikä hienointa, luonut molemminpuolisia kontakteja potilaisiin niin, että he ovat minuun luottaneet ja antaneet tehdä tämän kaiken, onnistuneesti. Olen niin fiiliksissä, että jokaisen työpäivän jälkeen naama on kuin hangon keksi. Yhtäkään huonoa päivää ei ole ollut, enkä usko, että tuleekaan. Arvostan ohjaajiani ja he arvostavat minua. Homma toimii.
Maustoin tätä nyt muutamalla äidin facebook-kansiosta varastetulla kuvalla, omia ei ole oikeastaan ollenkaan. Ehkä niitä vielä tulee :) Oli huippua Euran poppoon kanssa, kiitos vielä kerran siskolle, Petrille, äidille ja isälle kivasta viikosta. Saatiin nauttia äitienpäivästäkin Espanjan auringon alla! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti