Helteet ovat pitäneet minut poissa bloggerista, facebookista ja muista virtuaalimaailman ihanuuksista jo viikkokaupalla. Näin pitkän tauon jälkeen on vaikeaa löytää tekstiin sitä punaista lankaa, joka pitää paketin koossa. Luvassa on siis epämääräisessä järjestyksessä asiaa ja mahdollisesti nyt tai myöhemmin tänään kuvaoksennusta viime viikoilta.
Jaksan edelleen joka päivä hämmästyä näistä helteistä, joita en koskaan aikaisemmin ole Suomessa kokenut. Viikkoja kestäneellä helleaallolla on sekä hyvät, että huonot puolensa. On ihanaa nauttia auringosta ja lämmöstä, mutta toisaalta vaikeaa sopeutua kuumuuteen varsinkin sisätiloissa. Vaikeaa minulle on myös ollut oppia nesteyttämään itseäni riittävästi. Töissä saa ihan oikeasti skarpata joka hetki, jotta pysyy oikeanlaisessa vireystilassa koko kahdeksan tuntia. Nukkuminen öisin on ollut toisinaan lähes toivotonta.
Kotona on makuuhuoneessa käytetty valtavaa tuuletinta, jonka pyöriessä posketkin hulmuaa, mutta silti ei keho viilene astettakaan. Silti en voi väittää, ettenkö olisi rakastanut tätä kaikkea. Olinkin jo kyllästynyt läpi vuoden kestävään sateeseen ja harmauteen.
2-5.7.2010 Alastarolla kiihdyteltiin taas Nitro Nationals EM- ja SM- kilpailuiden merkeissä ja tulipas sielläkin poikettua. Isojen nitroautojen jylinä todella on korvia huumaava. Sitä ei voi ymmärtää, jos ei käy itse paikan päällä katsomassa. Videot, joita aiemmin olen nähnyt, eivät millään tasolla vastaa todellisuutta. Jylinä tuntuu korvissa ja rintakehässä, koko maa tärisee kymmenien metrien päässä. Tapahtuma on monenlaisten ihmisten mieleen. Monet lähtee katsomaan kisaa siitä ihan oikeasti kiinnostuneena, mutta hyvin useat myös kokemuksen ja mukavan viikonlopun vuoksi. Kisoissa on tarjolla monenlaista oheisohjelmaa.. ja olutta. Ilmat hellivät meitä Alastarollakin, auringossa oli varmasti nelisenkymmentä lämpöastetta. Hattu ja kylmä juoma olivat elintärkeitä kun varjoa ei juuri ollut tarjolla.
14-18.7.2010 sen sijaan kisailtiin Itävallan Pachfurtissa kartingin merkeissä. Euro Challencen kolmas osakilpailu käytiin kuumissa tunnelmissa. Aurinko porotti niin, että varikolla varjossa mittari näytti 42 asteen lukemia. Ilmaakin kuumempi oli kuitenkin itse kilpailu. Kaiken energiani käytin tietenkin Mikon tsemppaamiseen, kannustamiseen ja potkimiseen (en ihan kirjaimellisesti) ja meidän nestetasapainosta huolehtimiseen. Mihinkään muuhun ei enää pystynyt kun helle pehmensi aivotkin ihan mössöksi.
Vaikea viikonloppu sai ansaitun päätöksen kun sunnuntaina Mikko nousi palkintokorokkeen kolmannelle paikalle helpottuneena ja hymyillen. Kisa oli jännittävä ja piinaava, olosuhteet olivat äärimmäisen vaikeat. Pakko hehkutella, että edelleen ollaan mestaruudessa kiinni! Kaiken ratkaisee neljäs ja viimeinen osakilpailu Belgiassa heti syyskuun ensimmäisinä päivinä.
Itselleni matka oli kisamatka, tiesin etukäteen, että varsinaisesti lomalle ei olla lähdössä. Kartingin ohessa pääsin kuitenkin tutustumaan mukaviin ihmisiin, sain uusia kavereita, näin erilaisia maisemia, sain aurinkoa, uin, söin hyvin ja kiertelin yhden päivän ja yön Wienissä tutustuen paikalliseen kulttuuriin ja nähtävyyksiin.
Kaikenkaikkiaan matka oli onnistunut ja odotan kovasti seuraavaa. Reissaaminen on ihanaa, mutta vähintään yhtä ihanaa on aina palata kotiin. Oma koti ja oma sänky odottivat kärsivällisesti meitä kotiin ja palkitsivat meidät pitkillä, VIILEILLÄ yöunilla kun palasimme Suomeen.
Huomatkaa, että Itävallassa yöt ei-ilmastoidussa hotellissamme oli aivan kertakaikkisen tuskaisia. Kuumuus teki hulluksi, mutta ikkunaa ei voinut avata, koska sen jälkeen moskiitot olisivat tehneet meidät vielä hullummiksi. Nyt osaan jo arvostaa makuuhuonettani, jossa on vain +28 lämpöastetta.
Näiden isompien eventtien välillä olen nauttinut auringosta, tehnyt kovasti töitä ja rääkännyt itseäni helteisissä treeneissä. Olen aivan fiiliksissä Henriikan ja Joonan tulevista häistä (ja samaan aikaan aivan paniikissa siitä, mitä puen päälleni. Tilasin nellyltä kasan mekkoja jotka kaikki olivat liian pieniä!!) ja ihanan Hannan paluumuutosta Helsinkiin vihdoin elokuun jälkeen.
Olemme puntaroineet mahdollisuuksiamme asua muualla kuin Suomessa ja ottaneet selvää asumisesta, työmahdollisuuksista ja muista käytännön asioista. Vaihtoehtoja on muutamia, ja suunnitelmamme ovat vähän haaveiluasteella vielä. Koskaan ei kuitenkaan tiedä mitä tapahtuu. Tiedän, että jos joskus muutan ulkomaille, on tiedossa itkuparaati vanhempien, siskon ja ystävien kanssa. Läheisriippuvaisena ihmisenä muutto kauas täältä ei tulisi olemaan helppo, mutta sitäkin rikastuttavampi ja varmasti hieno ja mahtava kokemus! Alkujärkytyksen jälkeen varmasti sopeutuisin tilanteeseen, samoin perheeni. Sitä paitsi Euroopassa liikkuminen on helppoa ja suhteellisen edullista, joten pahan koti-ikävän yllättäessä pääsisi Suomeen melkein milloin huvittaa. Lisäksi olisi hieno saada perhettä ja ystäviä vierailulle luoksemme, missä sitten ikinä olemmekaan.
Kerron aiheesta lisää jos/kun joskus se tulee taas ajankohtaiseksi. Viime aikoina asia on ollut esillä paljon, koska omia tuttavia ja ystäviä on muuttamassa ulkomaille syksyn tullen.
Omiin kuviini en juuri nyt pääse käsiksi, mutta lisäilen niitä tähän postaukseen vähäsen myöhemmin.
Puss och kram!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti