Bad things first. Tänään käynnistyi viides viikko siitä, kun auton avaimeni hukkuivat. Kaksi viikkoa niistä käytimme etsien, penkoen ja odottaen, jos joku naapureistamme vastaisi katoamisilmoitukseen ja helpotukseksemme palauttaisi avaimet. Turhaan. Lopulta tilasin autooni (hampaita kiristellen) uudet avaimet, joiden kerrottiin kustantavan 250 euroa, ja valmistuksen vievän viikon. Tänään pyörähdettiin kolmannelle viikolle tilauspäivästä, joten otin puhelimen käteen ja päätin soittaa tulikivenkatkuisen puhelun autoliikkeeseen. Liikkeestä heittivät vielä bensaa liekkeihin kertoessaan, että avaimet ovat kyllä jo viikon verran olleet paikalla, "jostain syystä vain tieto ei ole kulkeutunut sinulle asti".
No, nieleskellen otin tämän tiedon vastaan ja aloin soittelemaan hinausfirmoihin, seuraava askel on siis toimittaa tuo kottero sinne paikanpäälle, jotta voivat uudet avaimet ohjelmoida autooni sopiviksi. Minulla oli jo ajatus siitä, että hinaus tulee olemaan tyyristä. Veikkasin hiljaa mielessäni noin 80 euron paukkua, mutta sekin meni pahasti alakanttiin. Tämäkin lysti kustantaa 150 euroa. Luojan kiitos parin puhelun jälkeen löysin hinausfirman, joka tekee sen laskulla. Lieneekö yllättävää, etten kylve rahassa ja tässä tapauksessa 250e sinne ja 150e tänne alkaa vaikuttamaan siihen, mitä aion syödä loppukuun!
Koko autonavain-jupakka sai mielialan laskemaan kuin aasin häntä, joten päätin sitten samaan syssyyn käydä läpi kaikki asiat, jotka tiedän käyvän hermoilleni. Lähinnä taloudelliseen tilanteeseen liittyen.
Aloitin siitä, että tarkistin tänään saapuneen palkkakuitin. Teen osittain provisioperusteista työtä, ja palkkakuittini kertoi, että jos olisin tehnyt 90 kaupan sijaan 91 kauppaa, olisin saanut 300 euroa enemmän rahaa. En jaksa edes selvittää teille mistä tämä johtuu, mutta koska en myy työkseni taloja, olisi tämän kaupan tekeminen ollut naurettavan helppoa, eikä se olisi vaatinut minulta juuri yhtään mitään. Provisioporras vaan sattui kulkemaan tässä, no can do.
Lisäksi nopeiden plus- ja miinuslaskujen jälkeen sain taas todeta, että elän todellakin vain tehdäkseni töitä.
No, se niistä..
Olen viettänyt pari leppoisaa vapaapäivää auringossa köllien. Olenpas ollut vähän aktiivinenkin, Mikon kanssa edellispäivänä luisteltiin yhteensä 12 kilometriä rannalle ja takaisin upeassa säässä! Oletin, että en seuraavana päivänä pääse sängystä ylös, mutta toisin kävi. Hetken reidet kiskoittelivat aamulla vastaan, mutta pienen venyttelyn jälkeen olo oli ihan vetreä.
Parin auringonottopäivän jälkeen ihooni on tarttunut jopa vähän väriä. Iloitsen siitä, että yleensä huono ihoni saa ihan uudenlaisen hehkun kunnon aurinkokylvyn jälkeen. Tarpeeksi kun kylpee, niin katoaa sekin hehku loppuiäksi ja jäljelle jää vain rusinaksi kärventynyt kuollut ihosolukko, mutta nautitaan nyt niin kauan kuin auringosta vielä on enemmän hyötyä kuin haittaa, kun sitä saa sopivissa määrin (kolmen tunnin päiväannostus lienee hyvä). Kuvassa piti vähän esitellä, miten kynnet mätsää mun korvakorujen kanssa!
Edellispäivältä ei juuri ole kuvamatskua, koska luulin kamerani laturin olevan kadoksissa. Etsin sohvan ja sängyn aluset ja muut mitä ihmeellisimmät paikat ja olin jo toivoton. Miten täällä asunnossa menee kaikki hukkaan!? Tosiasiassa olin laittanut laturin kerrankin oikeaan paikkaan, kaapin hyllylle täysin näkyville, muiden samankaltaisten tavaroiden joukkoon. Löysin sen vahingossa eilen, etsiessäni jotain aivan muuta.
Poikaystäväni nappasi kyllä illalla pari hyvää kuvaa, esimerkiksi;
Ja vähän jotain järkevämpää:
Hoidimme illan kauppareissun lähi-Shellillä, koska päikkärit venähtivät odotettua pidemmiksi ja kaupat ehtivät mennä kiinni. Rullaluistelulenkki ja ulkoilma vievät veronsa! Äiti ja isäkin pyrähtivät päiväkahvilla moottoripyörineen ja voi miten minusta taas tuli kateellinen.. Odottelen, että jollain vuosikymmenellä pääsisin toteuttamaan haaveeni ja ajamaan sen kortin, vihdoin!
Eilen lähdin reippaasti aamulla saattamaan Mikkoa juna-asemalle tämän lähtiessä töihin, etten jäisi koko päiväksi lojumaan sänkyyn.. Kotiin palatessani nappasin sisältä viltin, luettavaa, juotavaa ja musiikkia ja suuntasin pihalle auringonottoon.
Sellaisia päiviä täällä vietellään! Tänään vielä vapaa, joka on hyvin pitkälti ollut melko turha, mutta vapaa on aina vapaa. Ulkona vallitseva semipilvinen sää pitää minut sisätiloissa ja autottomuus kiristelee sen verran, ettei huvita lähteä mihinkään. Julkisilla lähes mihin tahansa ihmisten ilmoille matkustaminen (ja kotiin palaaminen) ottaa tunnista kahteen aikaa bussissa istuen, ei kiitos.
Vieläköhän löytäisin jotain kiukuttelun aiheita, jos oikein etsin ;) No en kai, jokohan sitä olisi aika hengittää syvään ja unohtaa kaikki auton avaimet ja muut kismittävät asiat. Nyt alan kaivamaan itsestäni positiivista energiaa huudattamalla musiikkia niin, että naapurissa ikkunat täräjää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti